Olen aina rakastanut joululahjojen ostamista. Kaupoissa ja markkinoilla kierteleminen on hauskaa ja käytän mielelläni aikaa keksiäkseni muille mahdollisimman mieleisiä ja osuvia lahjoja. Viime vuosien aikana suhtautumiseni tavaraan on kuitenkin muuttunut ja se on vaikuttanut väistämättä myös lahjaperinteisiin.

Mistä muutos alkoi?

Kuusi vuotta sitten muutimme nykyiseen kotiimme, rintamamiestalon puolikkaaseen, joka oli modernisoitu ekologisin ratkaisuin. Yksi ratkaisuista oli se, että kodin säilytystilat oli rajattu minimiin. Meillä ei esimerkiksi ole ulkovarastoa, vaatehuonetta, kellaria tai ullakkoa tavaroiden jemmaamiseen. Arkieteisemme on onneksi niin suuri, että sinne saimme sovitettua pyörämme ja harrastusvälineemme, mutta unelmiemme koti vaati meiltä silti melkoista ajattelutavan muutosta – ja lasten synnyttyä myös luovia ratkaisuja.

(Kodistamme voit lukea lisää TÄÄLTÄ.)

Ai kuka meillä on malttamattomin lahjojen suhteen? Ainakin vielä se on Pasi!

Lapsista ja tavarasta

Emme ole konmarittajia. Meiltä löytyy tavaraa ja sekä minulla että puolisollani on omat sudenkuoppamme: Minä rakastan kirjoja ja omaan monipuolisen askarteluvaraston. Miehelleni puolestaan kertyy kenkiä ja vaatteita. Pyrimme kuitenkin tekemään hankintoja harkiten.

3,5-vuotiaamme ei ole vielä osoittanut voimakasta viettiä tavaraan, pikkuveljestä puhumattakaan. Vielä viime jouluna ja syntymäpäivänään esikoinen ilmoitti pari pakettia avattuaan, ettei halua avata enempää. Joulupukille on kuitenkin kirjoitettu ja muutama toivekin esikoisella tänä jouluna on. Elämme myös selkeästi murrosaikaa: Pukista on alettu jutella päiväkotikavereiden kanssa päivittäin, ja joulunodotukseen liittyy huomattavasti aiempaa enemmän latausta. Nähtäväksi jää, alkavatko toivelistat tulevaisuudessa venähtää…

Leluja meiltä löytyy sen verran hillitysti, että osa sängynalus- ja lelulaatikoista on vielä tyhjillään. Lasten kirjahyllyt sen sijaan alkavat täyttyä uhkaavasti. Osa leluista on välillä jemmassa, ja tavoitteena on, ettei esillä olisi niin paljoa leikkikaluja, että osa jää kokonaan käyttämättä. Monesti mietin lelujen tarpeellisuutta ylipäätään: Lempileluja kun tuntuvat olevat talouspaperirullista ylijääneet pahviputket,  astiakaappien sisältö, kepit, kävyt ja edellispäivien rapisevat sanomalehdet.

Lapset eivät ole vielä olleet erityisen kiinnostuneita lahjoista.

Millaisia lahjoja tykkään nykyään antaa?

Minulla on tapana kirjoittaa pitkin vuotta itselleni muistiin lähipiirin esiinnostamia toiveita. Joulun tai syntymäpäivän lähestyessä vilkaisen, löytyykö listalta valmista lahjaideaa. Aloitan joululahjojen hankkimisen myös melko aikaisin syksyllä. Kun näen jotain jollekulle sopivaa, ostan sen valmiiksi jo vaikka syyskuussa. (Hankintoja säilyttelen sitten jouluun asti vaatekaapissani…)

Näin ollen minulla on yleensä joulun lähestyessä valtaosa lahjoista hankittuna. Jos kuningasideaa ei vielä joulukuussa ole, tykkään antaa lahjaksi tekemistä, lukemista tai jotain laadukasta ja poiskuluvaa (esim. parempaa kahvia tai herkkuja).

Kirjojen ostaminen on minulle periaatekysymys. Työskentelen niiden parissa ja haluan tukea niiden olemassaoloa ja säilymistä. Laatukirjalle löytyy myös aina lukijoita, joten se on helppo laittaa kiertoon, jollei sitä halua  lukemisen jälkeen säilyttää.

Parhaimmillaan annetusta lahjasta välittyy saajalle tunne siitä, että lahja on tehty tai valittu ajatuksella. Tänä jouluna keksinkin tehdä kummilapsilleni joululahjoiksi touhujoulukalenterit, kun en koronavuosien ja vauva-arjen tiimellyksessä ole päässyt viettämään heidän kanssaan aikaa niin paljon kuin haluaisin. Kalentereihin kätkeytyi kunkin mieltymysten ja toiveiden mukaan räätälöityä tekemistä joulunodotukseen. (Lue touhujoulukalentereista lisää TÄÄLTÄ.)

Yhteinen tekeminen on hauska lahja! Koronavuodet ovat vain tehneet tällaisten lahjojen antamisen ajoittain piirun verran haastavaksi.

Millaisia lahjoja itse toivon?

Meillä on mieheni ja parin lapsuudenystäväni kanssa tapana antaa toisillemme usein lahjaksi jotain tekemistä. Pikkulapsiarjessa tapa on noussut entistä arvokkaammaksi, sillä yhdessävietetyt hetket tuovat voimia-antavaa vaihtelua arkeen. Ja kun kyseessä on lahjaksi annettu tai saatu tekeminen, sille tulee varmasti raivattua ja järjestettyä aikaa.

Äitiyden myötä olen alkanut suuresti arvostaa myös rentoutumislahjoja: Hieronnan, saunan, jalkahoidon, kasvohoidon tai kampaajakäynnin aikana ei voi eikä tarvitse kuin nauttia hetkestä. Kotiäitiolemus päivittyy hetkellisesti vähän pirtsakkaammaksi, ja hoitoihin usein kuuluva, rauhassa nautittu kahvi- tai teekupillinen kruunaa elämyksen.

Vaikka tykkään hankkia lahjoja muille, itseni suhteen olen pihi, enkä saa aikaiseksi uusien välttämättömyyksien hankintaa. On tosi hauska saada vaikkapa käyttövaate joltain tyylini tuntevalta. Ja kun lenkkikengät on juostu loppuun, talvisaappaasta irtoaa pohja, äänikirjojen kuunteluun ei ole välineitä tai tennisharrastus vaatisi uusien pallojen hankintaa, olen mielissäni, jos joku lupaa antaa hyödykkeen lahjaksi. Yksi mieleenpainuneimmista hyötylahjoista on ollut vanhempieni kotiimme palkkaama sähkömies, joka korjasi rintamamiestalomme sähköoikut ja toteutti muutaman toiveemme. Lahja on tuonut paitsi iloa ja käytännöllisyyttä kotiimme, myös turvaa kun sähköjen tietää olevan kunnossa.

Samoin on herkkujen laita. En raaski ostaa laadukasta kahvia, pähkinävalikoimaa, jättimäistä irtokarkkipussia tai juustokattausta vain itseäni hemmotellakseni, mutta lahjaksi ottaisin niitä enemmän kuin mielelläni.

Kertakaikkisen upeita ovat myös itsetehdyt, uniikit lahjat, joissa näkyy toisen osaaminen. Anoppini tekee mielettömiä käsitöitä ja veljeni on puuartesaani. Heiltä saadut itsetehdyt lahjat ovat aarteita! Eräällä ystävälläni puolestaan oli vuosia tapana piirtää itse kortit niin, että hän sisällytti niihin jotain vuoden aikana kokemaamme. Edesmenneeltä isoäidiltäni olen taas kopioinut tavan kirjoittaa kortit runomuotoon niin, että runo paljastaa saajan ja vihjaa jotain paketin sisällöstä.

Ja sitten ovat kirjat. Luen niin paljon kuin suinkin ehdin ja minulla on aina pitkä lista kirjoja, jotka haluaisin lukea. Kirjalahja tekee aina iloiseksi.

Yhdessävietetyt hetket, herkut, hemmottelu, hyödykkeet, kirjat ja itsetehdyt lahjat ovat omia lahjasuosikkejani.

Paljonko nykylapset saavat lahjoja?

Tänä jouluna sovimme Korvatunturin kanssa, että molemmille lapsillemme toimitetaan muutama paketti. Kumpikin tulee saamaan yhden vähän isomman toivelahjan, yhden puketin joka sisältää pari pienempää juttua (lukemista ja tekemistä) sekä yhden yhteisen paketin, josta löytyy samisvaatteet veljesten toivekuosilla pituusmitan kera. Tämän lisäksi kotitonttumme tuo lapsille aattoaamuna varmasti jotain pikkupuuhaa, ja kummit sekä isovanhemmat muistavat heitä omilla tavoillaan.

Kysyin seuraajiltani Äijä-äidin Instagram-tilillä, miltä Korvatunturin kanssa sopimamme lahjamäärä kuulostaa. 41% vastaajista kertoi joulun lahjamääränsä olevan samaa luokkaa, 37% arvioi omansa suuremmaksi, 22% pienemmäksi.

Vastauksissa myös todettiin, että pakettien määrään vaikuttaa myös niiden arvo, ja huomautettiin, ettei lahjojen määrä kerro koko totuutta, koska samassa paketissa voi olla useampi lahja. Seuraajatkin kertoiva lastensa saavan toivelahjojen lisäksi kaikenlaista hyödyllistä, kuten vaatteita, kalusteita ja harrastusvälineitä.

Elämme varmasti murrosvaihetta. Aika näyttää venyvätkö lasten lahjatoivelistat tulevaisuudessa. Tänä vuonna perheellämme on yksi yhteinen, erityinen toive: terve joulu.

Kuten viime joulu perhettämme muistutti, joulu on paljon muutakin kuin kolme pyhäpäivää lahjoineen ja ohjelmanumeroineen. Tuolloin esikoinen sairastui jouluaattona vauvarokkoon ja oli korkeassa kuumeessa läpi joulun ja vuodenvaihteen. Siksi pidänkin tavastamme juhlia ja tunnelmoida joulua pitkän kaavan mukaan. Silloin varsinaisiin juhlapyhiin ei kohdistu niin hurjia odotuksia, eikä kaikki kaadu siihen, jos h-hetkellä satutaankin sairastamaan.

Silti perheemme toivelistalla on tänä jouluna yksi erityinen toive: terve joulu!

Lue myös:

• Tonttuovesta se alkoi – meille muutti tonttu
• Touhujoulukalenteri – erilainen lahja lapsille
• Iloista joulukuumeilua ja onnellista vauvarokkoa
• Paljonko tavaraa lapsiperhe tarvitsee?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Kun mieheni vei minut ensi kertaa sukunsa ulkosaaristomökille, puitteet olivat mitä idyllisimmät: Aurinko paistoi, meri oli harvinaisen tyyni. Huokailin yhteysaluksen saapuessa kapeaan salmeen, josta paljastui idylli vastamaalattuine mökkeineen, kalastajakylineen ja kyläkouluineen. Laiturilla kävi kuhina, kun saarelaiset vastaanottivat vieraitaan ja mökkiläiset rantautuivat saaristoon tavarakuormineen. Mekin jäimme kyydistä keveine reppuinemme ja jatkoimme matkaa soutamalla omaan saareemme. Silloin sain ensikäsityksen siitä, millaista on mökkeily ulkosaaristossa.

Tuosta kerrasta on jo 15 kesää ja sen jälkeen mökkimatkoihin on mahtunut myös kaikenkastelevia sateita, myräköitä, kovaa merenkäyntiä, myöhästymisiä yhteysaluksesta ja monia muita kommelluksia. Perheen kasvaessa ja lomien pidentyessä myös tavaramäärä on kasvanut ja mökkimatkoja on täytynyt alkaa miettiä tarkemmin etukäteen.

Jo mökkimatka on seikkailu

Mökkimatkamme ulkosaaristoon on monivaiheinen. Ensin ajamme autolla yhteysalukselle, jolla jatkamme seuraavan etapin, noin 45 minuutin merimatkan. Sen jälkeen on vuorossa vartti soutamista ja lopuksi vielä vajaan 10 minuutin kipitys rantakallioita ylös mökille. Mante-vauva kulkee matkan vielä kantorepussa. Esikoista taas täytyy lähinnä auttaa rantautumisissa ja toppuutella, kun meno alkaa äityä vaarallisen vauhdikkaaksi – pelastusliivit ovat ehdoton juttu.

Yhteysalus kulkee 2-3 kertaa päivässä, joten jos mielii kyytiin, on oltava valmis matkantekoon säästä riippumatta, eikä pidä myöhästyä. Esikoinen pääsi viime kesänä ensi kertaa kokemaan matkan kaatosateessa ja kovassa tuulessa. Vastatuuli puhalsi niin kovaa, että saareen rantautuessa minun oli hypättävä soutuveneestä veteen ja vedettävä se naapurin rantaan. Sieltä sitten kipitimme läpimärkine tavaralasteinemme mökin kamiinan ääreen kuivattelemaan ja syömään lohtuvälipalaa. Se oli esikoisesta hurjan hauskaa.

Myös kotiinpaluumme viivästyi kertaalleen aikana ennen lapsia, kun myöhästyimme paluulautasta. Ei auttanut kuin odottaa seuraavaan päivään ja turvautua mökin kuivamuonavarastoihin. Sellaiset ovat saaristossa elintärkeät tällaisten tilanteiden varalta.

Minkä tuot, myös viet

Ulkosaaristossa ei ole roskiksia eikä jätehuoltoa lukuun ottamatta kerran vuodessa käyvää roskalaivaa. Perusajatus onkin, että mikä saareen tuodaan, myös lähtiessä mukana viedään, ellei se sitten ole maatuvaa tai poltettavaa.

Kestovaippailu olisikin saaressa fiksu juttu, mutta koska meillä eivät riitä siihen tällä hetkellä kädet, aika ja jaksaminen, olemme päätyneet kuljettamaan megalomaanisia likavaippasäkkejä muiden roskapussien mukana takaisin mantereelle.

Muuten tuotamme roskia mökkilomamme aikana niin vähän kuin mahdollista, mikä tarkoittaa harkintaa jo mökkireissun ruokaostoksia tehdessä. Katsellessamme saaressa yhä mökkeilevän isoäidin minimaalisia roskapusseja kuitenkin aina tajuamme, miten paljon meillä olisi vielä opittavaa.

Koska pidemmänkin mökkireissun varustus täytyy onnistua kuljettamaan perille soutuveneellä ja kallioita kipittäen, hommasimme jo esikoisen synnyttyä kevyet ja pieneen tilaan pakkautuvat taaperovarusteet. Matkasänkymme on frisbee-kiekoksi pakkautuva teltta ja syöttyistuin tuoliin kiinnitettävä, turvavöillä varustettu tyyny. Kummankin kantaa vaikka yhdellä sormella.

Kauppalaiva ja muita ihanuuksia

Saaristossa ei ole kauppaa, mutta koko lomareissun ruokia ei sentään tarvitse raijata kerralla mukana – kiitos kauppalaivan, joka piipahtaa saaristossa pari kertaa viikossa. Silloin pysäkkilaiturit kuhisevat elämää: kuulumisia vaihtavia saarelaisia, jäätelöä ahmivia lapsia, munkkipussien rapinaa ja koreista pilkottavia kevätsipuleita.

Moni asia perustuu saaristossa ihmisten omaehtoiseen aktiivisuuteen: lasten uimakoulu, kauppalaivatoiminta, kahvila ja kesäajan tapahtumat. Ilman aktiiveja saariston kesä olisi paljon hiljaisempi ja moni asia muuttuisi vielä haastavammaksi.

Kun jotain odottamatonta sattuu

Viime kesänä olin jo tukevasti raskaana, kun saavuimme saareen loman viettoon. Loppukesästä emme uskaltaneet mökille enää tullakaan, sillä synnyttämään ehtiminen olisi voinut olla vaikeaa: Yhteysalusta olisi saattanut joutua odottamaan seuraavaan päivään, ja sairaalastakin hätiin oltaisiin päästy vain helikopterilla.

Kun saaristossa sattuu, apu ei ole paikalla hetkessä. Ensivasteveneen numero on teipattu ulko-oven viereen, mutta monissa tilanteissa oma apu on paras apu. Mökillämme on käytetty voiveitsiä ranteen lastoittamiseen ja säikähdetty yön kynnyksellä tajunsa menettänyttä vauvaa.

Jälkimmäinen tapauksista sattui esikoisen ollessa kolmekuinen. Vauva itki mahakipujaan, kunnes yhtäkkiä meni tajuttomaksi. Olimme onneksi tietoisia siitä, että minäkin olin saanut lapsena affektikohtauksia ja että ne olivat vaarattomia, joten emme säikähtäneet niin pahanpiväisesti kuin olisimme muuten saattaneet. Tajuttomuuden aikana ehdin kuitenkin miettiä, miten helikopteri osaisi pimeydessä laskeutua oikeaan paikkaan, jos todellinen hätä tulisi.

Merelle ei ryttyillä

Meri on armoton. Vuosittain se ahmaisee mukaansa mökkiläisten laitureita, koettelee rakennusten maalipintoja ja pakottaa saarelaisia muuttamaan suunnitelmiaan. Kova merenkäynti voi viivästyttää mökille lähtöä tai kotiinpaluuta. Meri voi pakottaa veneilijän kiertotielle, jos suunnitellulla reitillä vesi sattuukin olemaan liian matalalla. Vedenpinnan noustessa meri puolestaan vohkii huolimattomalta omaisuutta – jopa veneen, jos se on kiinnitetty huonosti. Ja kun tuulensuunta kääntyy, kaikki voi muuttua nopeastikin, keliä myöten.

Saaristossa näkee paljon lapsia, jotka ovat taitavia veneen käsittelijöitä. Se on heille kuin pyörä kaupunkilaislapselle – menopeli, joka mahdollistaa kavereiden tapaamisen ja seikkailut. Kinkkiset kalliomaastot ja joka puolelle ulottuva meri vaativat pienten lasten vanhemmilta kuitenkin myös jatkuvaa valppautta – siksi ulkosaariston rantoja täplittääkin kirkkaisiin pelastusliiveihin puettu pikkuväki.

Lue myös:

• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• Unelmia lapsista ja laskuvarjohyppäämisestä

Psssst. Äijä-äidinlöydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!