Hae
Äijä-äiti

Melkein tavallinen perhe

Minusta tuli äiti keväällä 2018.
Suuri unelma toteutui, vuosien odotuksen jälkeen.

Äijä-äiti puolestaan syntyi, kun esikoisemme alkoi puhua. En ollutkaan äiti, vaan äijä, Ja myöhemmin äijä-äiti. Jos joku erehtyi kysymään esikoiselta jotain äidistä, hän korjasi nopeasti: ”Ei äiti. Äijä.” Puolentoista vuoden aikana tittelini tuli tutuksi niin sukujuhlissa kuin päiväkodin pihalla, ja totuin siihen itsekin niin hyvin, että kun esikoinen eräänä päivänä kutsuikin minua äidiksi, ryystin siskonmakkarakeiton väärään kurkkuun.

Nykyisin olen esikoiselle ihan vaan äiti. ”Mutta äidin nimi on Äijä. Ja Meri-Maaria.”

Ai miksi muotokuvassani on vauva? No, hän ehti kontata kuvaan – joka yrityksellä. Ja miksei minulla ole kenkiä? Se onkin pidempi tarina…

Melkein ihan tavallinen perhe

Olemme melkein ihan tavallinen perhe: isä, äiti, kaksi lasta ja koira. Keltainen puutalo ja kallioinen piha. Oma pieni perunamaa. Monta kertaa viikossa lämpiävä sauna.

Paitsi että kun isä valmentaa työkseen jääkiekkoa, ja äiti käyttää päiväunipaussit kirjoittamiseen tai musiikin tekemiseen, arki ei aina rytmity ihan perinteiseen malliin. Silti se pitää sisällään paljon ihanan tavallisia hetkiä, jotka ansaitsevat tulla kuvatuiksi niiden epätavallisempien rinnalla.

Operaatio Jäbä-däbä-duuri

Ihme on osunut kohdallemme kahdesti: ensin keväällä 2018 ja toistamiseen syksyllä 2020. Saimme tuplasti enemmän kuin koskaan uskalsimme toivoa, ja niinpä saan olla kahden ihanan pikkupojan Äijä-äiti!

Vanhempi heistä seikkailee blogissa nimellä esikoinen. Hän on valoisa, sanavalmis ja vauhdikas 3-vuotias, joka tuntee suuresti, muttei lakkaa hymyilemästä, innostumasta ja tutkimasta maailmaa toivottavasti ikinä. Esikoisen lempijuttuja ovat junat, bussit ja jäätelö, sekä kujeilu, lukeminen ja uiminen. Tämän pikkuihmisen sukkelia sutkautuksia löytyy sekä täältä blogista että Äijä-äidin Instagram-tilitä. Ne ovat aitoja helmiä!

Nuorempi vesseli, liian varhain liikkeelle lähtenyt Mante-vauva, on puolestaan saanut bloginimensä isoveljeltään. Mante on hyväntuulinen, liian varhain liikkeellelähtenyt turbopupu, jonka erikoisalaa ovat kiipeily, yökukkuminen, isoveljen kanssa riehuminen ja turvavöistä pakeneminen. Useimmiten Manten löytää touhuamasta jääkiekkomaila kädessään tai treenaamasta hengenvaarallisen näköisiä kiipeilystuntteja.

Jos haluat lukea meistä lisää, TÄÄLTÄ löytyy kolmevuotiaan esikoisemme selonteko perheestä.

Positiivisen lapsiperhearjen kuvaamisen puolesta

Lapsiperhe-elämästä kuulee usein puhuttavan vähän ikävään sävyyn. Se on raskasta, vaatii venymistä ja oman ajan uhraamista – niin kuin muuten kestävyyslajitkin, jotka ovat tänä päivänä kovin trendikkäitä ja suosittuja! Toisaalta sosiaalinen media on täynnä myös harmonisia perheidyllejä, jotka eivät myöskään vastaa meidän todellisuuttamme.

Tästä blogista ei löydy pelottelua lapsiperhearjen kamaluudesta sen enempää kuin kuvia valkeista sohvista ja kammatuista lapsistakaan. Kirjoitan elämästämme, joka on rosoista, vauhdikasta, hupsua ja hurjan mukavaa. Koska uniongelmat ovat perheemme erikoisalaa, niistä kirjoittelen silloin tällöin. Myös uhmaiästä, koheltamisesta ja kommelluksista otan vapauden tarinoida kieli poskessa. Kuvitus on kotialbumien aarteistoa, jollei toisin mainita.

Tervetuloa koheltamaan kanssamme!

Positiivisen lapsiperhearjen kuvaamisen puolesta

Ensimmäistä kertaa blogissa? Aloita vaikka näistä:

Esikoinen esittelee perheen 2.0

Kun tämä blogi sai alkunsa marraskuussa 2020, keksin että olisi hauska päästää kaksivuotias esikoisemme ääneen ja antaa hänen esitellä perheemme. (Jutun voit lukea TÄÄLTÄ.) Esikoinen riemastuikin kommentaattorin roolistaan niin, että on halunnut saada äänensä kuuluviin myöhemminkin. Blogista on tullut yhteinen juttumme.

Nyt esikoinen on jo kolmevuotias. On siis korkea aika tehdä perhe-esittelyn päivitys! Ole hyvä esikoinen, estraadi on sinun.

Esikoinen esittelee perheen – koska Totuus tulee lasten suusta!

”Meidän perhe on äiti, isu, minä, Mante ja Pasi.

Mä tykkään leikkiä. Ja äiti ja isu ja Mante. Mutta ei Pasi. Se tykkää vaan nukkua ja kävellä. Minä en tykkää kävellä vaan juosta ja pyöräillä. Äitikin tykkää juosta, mutta isu yleensä kävelee. Mante ei vielä osaa. Paitsi vähän seisoa.

Meidän perhe on hassu, vaikka pitäisi olla tavallinen. Äiti tekee lauluja ja laulaa. Isu opettaa, miten tehdään maaleja. Isu on töissä jäähallissa ja usein yötöissä. Mä olen jo iso päiväkotilainen, mutta kuitenkin lapsi. Mante on vauva, ja äiti ja isu on isoja.

Minun lempiruoka on maksalaatikko. Ja äidin ja isun ja Pasin. Mante tykkää vauvaruoasta. Joskus mennään pikkukaupalle jätskille. Minä otan kurkistavaa jätskiä, äiti ja isu pallojätskiä. Haluaisin kodin lähelle vielä hissin ja kahvilan.

Tykkään myös junista. Isun kanssa pyöräillään katsomaan junia. Isona minusta tulee veturinkuljettaja. Höyryjuna Ukko-Pekka on meidän juna, mutta joskus mennään myös tavallisilla junilla.

Haluan uimakouluun. Osaan melkein jo uida. Kesällä opin uimaan kellukkeilla. Mutta ei saa mennä yksin rantaan. Eikä autotien yli.

Iltaisin leikitään Manten kanssa vaippa-Petteriä ja luetaan iltasatuja. Molemmille on oma kainalo. Joskus luetaan koko perhe yhdessä. Se on kivaa.”

* Selostus on koostettu pidemmästä juttutuokiosta, jota äiti on välillä ohjannut kysymyksin. Sisältö ja sanavalinnat on kuitenkin toistettu tänne mitään muuttelematta.

Lue myös:
Än-yy-tee nyt eli esikoinen esittelee perheen
Tarinamme