Kun saavun töistä kotiin, ensimmäisenä minua saapuu tervehtimään Mante, joka ojentaa magneettikirjaimia samalla selostaen: ”P niin kuin pallo, ö niin kuin ötökkä, m niin kuin mummi…”  On helppo arvata, mitä isoveli on hetkeä aiemmin leikkinyt. Samassa tajuan, että viikon päästä on Manten kaksivuotissynttärit, jotka olin jo ehtinyt arjen kiireessä unohtaa – ja sen muistaessani järkytyn uudelleen, sillä tajuan Manten olevan vasta yksivuotias. Mehän kohtelemme häntä usein kuin kolmevuotiasta!

Esikoinen valitsi pikkuveljen synttärikortin.

Pakko pysyä isoveLjen perässä

Mantella on aina ollut palava halu oppia – pysyä isoveljen vauhdissa. Hän lähti kävelemään kymmenkuisena ja kiipeili jo alle vuoden ikäisenä kirjahyllyihin ja porraskaiteille. Viime kesänä Mante alkoi puhua pulputtaa. Nyt hän jo keksii alkeellisia tarinoita ja laulelee oppimiaan lauluja. Mante suorastaan loukkaantui, kun hän ei saanut ajaa polkupyörää esikoisen alkaessa sitä harjoitella, vaan joutui tyytymään VAUVOJEN potkupyöräilyyn.

Esikoisen kanssa tahti oli aina verkkaisempi: Kävelemään hän lähti 1,5-vuotiaana, puhumaan alkoi reilu 2-vuotiaana – ja jos esikoinen saa päättää, hän valitsee potkupyörän, eikä mitään TYHMÄÄ polkupyörää. Ei siis ole ihme, että ensimmäisen kierroksen tahtiin tottuneet aivomme menevät sekaisin, varsinkin kun Manten leikitkin ovat samoja, joita isoveli leikkii. Välillä kuitenkin mietin, miten saisin kuopuksemme keskittymään hetken oman ikätasonsa asioihin, vaikkapa värien ja numeroiden opetteluun sen sijaan, että hän pänttäisi päähänsä aakkosia niistä innostuneen isoveljensä vanavedessä.

Koronavauvamme sai ensimmäiset kunnon synttärijuhlat

Koronavauvan ekat isot synttärit

Vaikka muistinkin Manten lähestyvän juhlapäivän viime tipassa, synttärikutsut olin sentään muistanut lähettää hyvissä ajoin etukäteen. Koronavauvallamme kun ei ollut vielä kokemusta yksistäkään kunnon juhlista. Ristiäisissäkin paikalla olivat vain kummit ja osa isovanhemmista – muut seurasivat toimitusta etänä. Yksivuotissynttärit puolestaan vietettiin parissa pienemmässä erässä.

Meillä on ollut tapana, että synttärisankari saa toivoa, mitä juhlapäivältään haluaa. Viime vuonna Mante ei sitä meille osannut vielä kertoa, mutta tällä kertaa visio oli valmiina: ”Kakkuja! Kynttilöitä! Junia! Nakkeja!” Niinpä katoimme pöydän juhlapäivänä kakuilla ja nakkikulhoilla, joiden väleissä kiemurteli jos jonkinmoisia junia.

Vielä keväällä esikoisen synttäreitä juhliessamme lapset kavahtivat kotiimme ilmestyneitä vieraita ja kököttivät ensimmäisen puolituntisen turvassa äidin ja isän sylissä. Vähitellen korona-ajan lapsetkin sentään tuntuvat tottuneen ”tavalliseen”. Tällä kertaa vieraat otettiin avosylin vastaan, ja Mante tuumi illalla heidän olleen myös paras juttu päivässä – kakkujen lisäksi. ”Minusta oli kyllä aika paljon väkeä näin pienessä tilassa”, esikoinen sen sijaan rohkeni huomauttaa.

Pikkuveljellä on kiire olla iso – täytyyhän isoveljen perässä pysyä!

Lue myös:

• Lasten ajatuksia iästä ja syntymäpäivistä
• Oodi isoveljelle!
• ”Ykskymmentä ja kymmenentoista” – Miten opetella kirjaimia ja numeroita lasten kanssa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

9

Vielä viime vuonna Korvatunturille kirjoitettiin minun ehdotuksestani. Tänä vuonna esikoinen tuli kuitenkin jo lokakuussa pyytämään, että kirjoittaisimme kirjeen Joulupukille. Niinpä tartuin kynään ja esikoinen ryhtyi sanelemaan. Samalla selvisi, että äiti ei osaa kiltti, vaikka kuinka yrittää.

kirje joulupukille vuosimallia 2021

”Moi Joulupukki!”

[Esikoinen] täällä. Ja [Mante].
Me ollaan oltu tosi kilttejä, mutta äiti ja isu ei. Äiti on kutittanut Mantea ja isu minua.

Minä toivoisin bussipysäkkiä ja ratikkaa, tavallisia legoja ja yöllärin, jossa on veneitä. Manten toiveet kirjoitin punaisella. Pasi ei toivo mitään – paitsi herkkuja.

Toivottavasti nähdään pian! Tarjoan vaikka glögit.”

Tänä vuonna esikoisesta on kuoriutunut jo ehta joulufiilistelijä!

äiti ei osaa olla kiltti, vaikka kuinka yrittää

Esikoinen tuskin muistaa mitään viime vuoden kirjeestään, mutta kun kirjeitä vertaa, yksi asia tuntuu toistuvan vuodesta toiseen: Äiti ei osaa olla kiltti, vaikka kuinka yrittää.

Kirjeen valmistuttua ja esikoisen lisättyä siihen Manten toiveet punaisella, koetin hienovaraisesti udella, mitä pikkuveljen toivelista mahtoi sisältää. Vastaus oli järkähtämätön: ”En kerro, kyllä Joulupukki osaa lukea!”

Olen ollut kovin iloinen siitä, ettei meillä olla kamalasti lahjojen perään. Esikoisella on yleensä jokin toive, jonka hän kovasti haluaa, ja jo pari pakettia avattuaan hän tuumii, ettei tahdo lahjoja enää enempää. Tänäkin vuonna listaan on tullut jälkikäteen vain pari pikkutäydennystä. Olemme käyneet pihalla niitä huutamassa, että tontut varmasti kuulisivat: ””Minä toivon kaikkein eniten bussipysäkkiä, ratikkaa ja metrojunaa! Ja Mantelle omaa bussia, ettei se aina ota minulta!”

Lystikästä joulunodotusta!

Tänä vuonna Joulupukille kirjoitettiin esikoisen aloitteesta. Manten toiveet esikoinen kirjoitti punaisella.

Lue myös:

• Esikoisen ensimmäinen kirje Joulupukille
• Koko kylän joulu
• Touhujoulukalenteri – erilainen lahja lapsille
• Havaintoja joulukuusista ja puolitoistavuotiaista

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!