Kun esikoinen oli nelikuinen, laskin hänet kerran kokeeksi viltille kotistudioni keskelle ja aloin esitellä rakasta harrastustani. Se oli pelkkä päähänpisto, mutta sysäsi liikkeelle tapahtumasarjan, joka huipentui kaksi vuotta myöhemmin vilkkaaseen keikkakevääseen ja esikoisalbumini ilmestymiseen. Mitä siis tapahtui?

pitkä tie musiikintekijäksi

Olen harrastanut musiikkia aktiivisesti nelivuotiaasta. Soittanut, laulanut yksin ja yhtyeissä, näytellyt musikaaleissa ja esiintynyt monenlaisissa jutuissa Joulukadun avajaisista April jazzeihin. Vuodet Tapiolan kuorossa ja musiikkilukiossa tarjosivat mahdollisuuden kokea, millaista on kiertue-elämä ja ammattimainen musiikin tekeminen. Hekuma-bändi puolestaan opetti uskomaan omaan juttuun ja antoi alkusysäysäyksen oman musiikin tekemiselle.

Lauluja aloin kirjoittaa 15-vuotiaana, ja opettajien rohkaisemana siitä alkoi muodostua vahvasti minun juttuni jo lukioaikoina. Vuosia kirjoitin pöytälaatikkoon, kunnes tajusin ettei lauluja oikeastaan ole olemassa, jos kukaan ei koskaan kuule niitä. Niinpä perustin vuonna 2016 Laulu etsii kotia -sivuston, jossa esittelin laulujani niiden syntytarinoiden kera. Esikoista odottaessani olin äänitellyt lauluja jonkin verran varastoon julkaisemista varten, sillä oletin etten pääsisi käyttämään kotistudiota pitkiin aikoihin.

vauvan kanssa studiossa

Toisin kävi! Esikoinen oli heti ensimmäisellä studiokerrallaan innoissaan ympärilleen rakentuvasta ständien ja johtojen sekamelskasta, samoin kuin siellä täällä lojuvista soittimista. Laitoin kokeeksi mikin päälle ja aloin laulaa esikoiselle tuttuja tuutulauluja. Viltillä hymyilevä vauva alkoi jokeltaa mukana ja kommentoi leikkimme lopuksi painokkaasti: ”HÄY!” Niin saivat alkunsa Siki-Unen ja Pikku-Häyn studioleikit ja uudet lastenlaulut, joissa vauva laulaa mukana. (Siki-Unen ja Pikku-Häyn musiikkiin voi tutustua TÄÄLLÄ.)

Esikoinen rakasti vauvana leikkimistä studiossa. Niin syntyivät Siki-Uni ja Pikku-Häy.

Studioleikkien myötä rohkaistuin ajattelemaan, että musiikki voisi kotona ollessa tuoda tervettä vastapainoa arkeen – väylän itseni toteuttamiseen äitiyden rinnalla! Kun kuulin sattumalta Spotifyn uudesta mahdollisuudesta julkaista musiikkia omakustanneartistina, päätin tarttua tilaisuuteen. Vaikka esikoisemme ei ollut kummoinen nukkuja, jo puolen tunnin päiväunien aikana ehti saada paljon aikaan, kun studio sijaitsi kotona.

lauluntekijä nousee lavalle

Seuraavan kevään aikana julkaisin kolme ensimmäistä lauluani, ja helmikuussa 2019 nousin myös ensimmäistä kertaa lavalle artistina. Nautin siitä suunnattomasti. Sen jälkeen jouduin kuitenkin tosissani miettimään seuraavaa siirtoani. Olin päättänyt antaa musiikille, ehkä jopa artistiudelle, uuden mahdollisuuden omilla ehdoillani.

Kuva: Pia Kaspi

Halusin harrastaa artistiutta.
Kunnianhimoisesti, mutta omilla ehdoillani.
Äitiydestä tinkimättä.
Tehdä musiikkia, joka tuntuu itsestä merkitykselliseltä. Lauluja, jotka aikaansaavat hyvää, vaikkeivät radioissa soisikaan.

Lopulta päätin alkaa koostaa kotona kaikessa rauhassa kokonaista albumia. Kaveripiiristä löysin myös kitaristin aisaparikseni keikoille. Olimme kuitenkin ehtineet tehdä Jackin kanssa vain yhden keikan yhdessä, kun korona valtasi Suomen.

korona loi keikat parvekkeiden alla

Karanteenikevät sai pohtimaan, voisiko harjoittelemaamme ohjelmistoa hyödyntää poikkeusolosuhteissa johonkin konkreettisesti hyödylliseen. Niin syntyi idea Keikoista parvekkeiden alla. Konseptin perusajatus oli viedä musiikki ihmisten luo sallitujen rajojen puitteissa ja tuottaa iloa niille, jotka sitä kipeimmin kaipasivat. Ajattelimme, että pääsisimme tekemään muutaman keikan ja saisimme sekä tekemistä että arvokasta esiintymiskokemusta.

Koronakevät täyttyi Keikoista parvekkeiden alla (kuva: Petri Kajander)

Pian kuitenkin  selvisi, että keikoille todella oli kysyntää. Huhti-toukokuun aikana teimme nelisenkymmentä keikkaa, emmekä silti saaneet kaikkia pyyntöjä sovitettua kalenterihimme. Samana keväänä julkaistiin myös esikoisalbumini Tähdistä kotiin.

Tuoreimman perheenjäsenemme syntymän myötä musiikki on ollut taas taukotilassa. Muutama uusi laulu tosin on syntynyt arjen rakosissa. Kunhan nykyinen vauvamme hieman varttuu ja selviää alkuviikkojen koliikistaan, ryhdyn etsimään tapoja, joilla voisin tehdä musiikkia myös nykyisessä arjessamme. Siitä on tullut osa minua.

************

Kuuntele esikoisalbumini ”Tähdistä kotiin”

Lue lisää aiheesta:

– Helsingin Sanomien juttu Keikoista parvekkeiden alla (HS 6.4.2020)
– Tähdistä kotiin – erilainen tie artistiksi (LEK 28.5.2020)
– Vauvan kanssa studiossa (LEK 19.9.2018)
– Siki-Uni ja Pikku-Häy: Vauvan eksyttyä studioon mikään ei ollut enää niin kuin ennen

Herätyskellon soidessa puoli kahdeksalta esikoinen pomppaa virkeänä pystyyn: ”Mä nukuin hyvin! Mennään päiväkotiin!” Jään imettämään vauvaa samalla, kun isä ja esikoinen pukeutuvat ja suuntaavat päiväkotiin – työaamuina autolla ja vapaa-aamuina rauhassa kävellen ja maailmaa ihmetellen.

Melkein ihan tavallinen perhe

Olemme tavallinen perhe, jonka elämä rytmittyy epätavallisesti. Kun esikoinen on päiväkodissa perinteiseen tapaan arkiaamupäivät, ja isä töissä usein iltaisin ja viikonloppuisin, perheen yhteisten hetkien mahdollistaminen vaatii suunnittelua, luovimista ja pientenkin aikaikkunoiden hyödyntämistä.

Kun esikoisemme syntyi, mieheni aloitti unelmiensa työn täyspäiväisenä jääkiekkovalmentajana. Olimme eläneet yhdessä jo yli 10 vuotta ja tottuneet siihen, että molemmat tekivät paljon töitä – ja valmensivat työn ohessa. Uuden työn olosuhteet eivät siis tulleet kummallekaan yllätyksenä.

Uuteen perhearkeen totuttelua helpotti se, että jäin kahdeksi vuodeksi kotiin. Ei tarvinnut sovittaa yhteen kahta eritahtista työtä ja päiväkotia. Nautin myös siitä, että ensimmäistä kertaa elämä oli jotain aivan muuta kuin työntekoa. Kotona viihtymistä edesauttoi myös se, että minusta tuli erilaisten sattumien seurauksena kotivuosien aikana sivutoiminen muusikko. Mutta se on toinen tarina, jonka kerron myöhemmin.

Valmentajan erilainen perhearki

Kun puoliso on töissä arki-iltaisin ja viikonloppuisin, olen yksin kotona lasten kanssa. Viikkoon onkin hankala sovittaa omaa, säännöllistä harrastusta. Välillä käy tuuri ja pääsemme koko perheen voimin viikonlopputapahtumiin tai viettämään iltaa sukulaisten ja ystävien kanssa. Usein yhteiset vapaahetkemme osuvat kuitenkin ajankohtiin, jolloin muut ovat töissä.

Valmentaja-isän työviikko koostuu useimmiten kolmesta aamujäästä, neljästä iltajäästä ja kahdesta pelipäivästä, jotka sijoittuvat yleensä viikonloppuihin. Lisäksi viikko sisältää muun muassa palavereja, treenien suunnittelua, muiden pelien seurantaa, videoiden tekemistä sekä käytännön järjestelyjä. Kahta aikatauluiltaan samanlaista viikkoa ei ole. Vapaapäiviä on tavallisesti yksi.

Työajat ovat tiedossa yleensä viikon-parin viikon päähän. Kevätkauden pudotuspelivaiheessa yksittäinen voitto tai häviö voi tosin muuttaa radikaalistikin työviikon rakennetta. Etukäteen ei voi tietää, istutaanko seuraavana lauantaina bussissa matkalla Ouluun vai kotisaunan lauteilla viettämässä vapaapäivää.

Peräkkäiset työviikot voivat näyttää esimerkiksi tältä:

Esikoinen jäähallissa eli valmentajaisän työpaikalla

MA 16.00-19.30
TI 8.15-19.00
KE 8.15-14 & 17-21.30
TO 16.30-19.00
PE 8.15-22.30
LA 12-17
SU vapaa

MA 18.00-21.30
TI 8.15-19.00
KE 8.15-13 & 19-22.30
TO vapaa
PE 8.15-18.00
LA-SU vieraspelit (lähtö la-aamulla, paluu su-iltana)

Oodi päiväkodille

Ehdin palata hetkeksi töihin ennen toisen lapsemme syntymää. Samassa yhteydessä esikoinen aloitti päiväkodin, ja arjen palasten sovitteluun tuli uusia haasteita. Moni on ihmetellyt, eikö ratkaisu kaikkeen olisi vain ottaa esikoinen pois päiväkodista. Vastaus on ei, monestakin syystä.

Ensinnäkin, esikoinen RAKASTAA päiväkotia!
Siellä on kamuja. Siellä on actionia. Siellä on liukumäki ja vaikka mitä muuta mukavaa. Viikonloppuisin on kiva nukkua pidempään ja viettää erilaista päivää, mutta sunnuntai-iltana taas iloitaan seuraavan aamun tarhaan menosta.

Jo ennen päiväkodin aloitusta oli selvää, että esikoisemme on sosiaalinen ja aktiivinen luonne, eikä äidin ohjelmatoimisto enää riittänyt vastaamaan tarpeisiin. Tarha tarjosi tähän kaivatun avun. Lisäksi se avasi minulle aikaikkunan juoksevien asioiden hoitamiseen, ruanlaittoon, uuteen vauvaan tutustumiseen ja omasta jaksamisesta huolehtimiseen.

Sitä paitsi, me RAKASTAMME esikoisemme päiväkotia!

Idyllinen, pieni päiväkoti on heti kulman takana, tarhakamut perheineen tuttuja lähipuistoista, ja talon aikuiset tärkeä osa lasten elämää. Jokaperjantaiset viikkokuulumiset, isovanhemmille lähetetty posti ja tarhan aikuisten kyky muistaa yksityiskohtia jokaisen lapsen elämästä tuntuvat lämpinä läikähdyksinä sydänalassa.

Ennen nukkumaanmenoa käymme esikoisen kanssa läpi seuraavan päivän: Kuka vie ja hakee päiväkodista, mitä tehdään tarhapäivän jälkeen, milloin isu on kotona, ja montako tarhapäivää on jäljellä ennen viikonloppua. Esikoinen on tapaan niin tottunut, että muistelee vielä aamulla herättyään läpi päivän kulun ennen kuin katoaa portaisiin ja huutaa: ”Moi moi, nähdään pian! Tullaan takas!”

Lue myös:

• Kellarimököttäjä ja koirankarvankiskoja – koira vauvaperheessä
• Vieraspeliviikonloppu – äiti alivoimalla
• Koronapaljastuksia: Totuus jääkiekkovalmentajan etätöistä

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!