Lasten määrä Suomessa vähenee. Synnytyssairaaloita lakkautetaan. Vanhemmuus nähdään raskaana ja mahdottomana yhtälönä, ja maailma vähän ankeana, varjoihin vajoavana paikkana. Mutta onko se totuus? Mitä jos nimenomaan lapsissa olisikin ratkaisu tähän kaikkeen? Tässä 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – ja 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia!

1. Lapset rakentavat toivoa

Maailma ja Suomi näyttäytyvät mediassa nykyään aika synkkinä paikkoina. Onko se totuus vai onko kyse pikemminkin perspektiivistä? Parikymmentä vuotta sitten elimme toki nousukautta, mutta voisiko olla niin, että osa tyytyväisyydestä kumpusi myös niistä sukupolvista, jotka tiesivät, miten paljon huonommin asiat olivat joskus olleet?

2. Vanhemmuus opettaa itsensä ylittämistä ja laajentaa pystyvyyden rajoja

Vanhempana eteen tulee usein hetkiä, joista on vain selvittävä – ja niistä myös selviää, vaikkei jälkikäteen käsittäisikään, miten. Tämäkin taito kehittyy ajan myötä, ja vähitellen yhä harvempi arkinen asia tuntuu enää katastrofilta. Ja mikä parasta, tämä kyky siirtyy myös muille elämän osa-alueille, kuten työelämään. Eräs suurperheen äiti jakoi joskus tähän liittyvää viisauttaan tokaisemalla: ”Kaksi lasta ei mene siinä, missä yksi, eikä kolme siinä, missä kaksi. Mutta viidennen jälkeen ei tuntunut enää missään!”

3. Lapset opettavat pysähtymään hetkeen

Koskaan ennen en ole yhtä tehokkaasti onnistunut pyyhkimään työstressiä tai ajatuksiin kalvamaan jäänyttä asiaa mielestäni kuin lasteni seurassa. Kun tulen töistä, poimin päiväkodilta mukaan kaksi pientä, jotka haluavat minut edes hetkeksi kokonaan itselleen. Riisuttuani heidän kuravaatteensa, saatuani halaukset ja laastaroituani pihalla ruhjoutuneen polven, ei mielessäni liiku enää muuta kuin kiehuvia makaroneja, legopalikoita, Pikku Kakkosen tunnareita ja päivän iltasatuvalikoima. Se on yllättävän vapauttavaa, jopa aivolepoa, tiukan työpäivän jälkeen.

4. Vanhemmuus auttaa palaamaan perusasioiden äärelle

Vaikka vanhempana välillä kaipaa omaa aikaa ja vapautta, muistan yhä lapsia edeltäneet vuodet, jolloin saatoin tehdä mitä tahansa – ja ehkä juuri siksi, tilanteen oltua jo useita vuosia samanlainen – mikään ei enää tuntunut oikein miltään. Reissut, harrastukset ja illanvietot seurasivat toisiaan, mutteivät useinkaan jääneet mieleen ainutlaatuisina juttuina.

Vanhemmuuden (ja koronan) myötä elämä muuttui askeettisemmaksi, mutta sen myötä pienet asiat muuttuivat taas suuriksi. Jokin taika perusasioissa on, kun retki uimahalliin tai jäätelökioskille voi tuottaa niinkin paljon iloa ja hyvää oloa, kuin se nykyarjessani tuo. Kun hetkiin lisää vielä lasten naurun, riemun ja oivallukset, tarttuu muistiin valtavat määrät ihania, merkityksellisiä hetkiä – kuin lapset olisivat tuoneet mukanaan jotain, jolla muistijäljet pystyy taas aiempaa paremmin kiinnittämään pysyvästi.

5. Ilo asuu lapsissa

Vaikka vanhemmuus on oikea tunteiden vyöry, vanhempana saa myös nauraa suunnattomasti. Ei tarvitse kuin kuunnella lapsia, heidän hauskoja juttujaan ja tarttuvaa iltaa,  niin jo huomaa nauravansa. Ja miten paljon sellaista minulta jäisikään näkemättä, minkä lapseni pysäyttävät minut näkemään!

6. Lapsen kasvattaminen pysäyttää pohtimaan omia arvoja

Vanhemmuus on jatkuvia valintoja, nopeita päätöksiä ja sitä, että yrittää parhaansa. Se on myös koulu, joka opettaa epäonnistumisen sietoa, omien heikkouksien tunnistamista, parhaimmillaan myös armollisuutta ja lempeyttä itseä kohtaan. Jokainen vanhempi pysähtyy varmasti jossain vaiheessa pohtimaan vähintäänkin sitä, mikä elämässä on tärkeää tai opettamisen arvoista omille lapsille. Jos ei muuten, niin viimeistään lapsi johdattaa vanhempansa perusasioiden äärelle oppiessaan puhumaan ja kysymään: ”Miksi?”

7. Lapset kysyvät: Miksi?

Välillä miksi-ikä rasittaa, mutta se myös ravistelee ja parhaimmillaan pysäyttää. Joskus lasten kysymykset ovat niin viiltäviä, että ne paljastavat meissä aikuisissa asuvan järjettömyyden ja tekojemme epäloogisuuden tai ajattelemattomuuden. Toisinaan ne taas auttavat huomaamaan sen, mikä meiltä aikuisilta jää näkemättä. Kysymyksillään lapseni ovat myös opettaneet minulle valtavan määrän uusia asioita omista kiinnostuksenkohteistaan. Olen oppinut uutta esimerkiksi höyryjunista, avaruudesta, asfaltista, rakentamisesta, moottorin toimintaperiaatteista, dinosauruksista ja vedenpuhdistuslaitoksista.

8. Vanhemmuus opettaa armollisuutta itseä kohtaan

Vanhemmuus on kaaosta ja keskeneräisyyttä, jossa kaiken kesyttämiseen saattaa silti riittää halaus, satu, syvä huokaus tai karneval-keksi. Koska vanhemmuudessa ei saavuta koskaan täydellisyyttä (harvoin edes omia tavoitteitaan), on pakko oppia keskeneräisyyden sietämistä, riman laskemista ja armollisuutta itseä kohtaan. Joskus se voi olla vaikeaa, mutta aivan kuten kohdan 2 taidot, nämäkin oivallukset siirtyvät uudenlaisina voimavaroina elämän muillekin osa-alueille.

9. Aika vanhempana opettaa uudelleen arvostamaan itsestään selvinä pitämiään asioita

Vaikka vanhempien oman ajan puute, on yleinen vitsi, jokaisen kannattaisi läpikäydä jonkinlainen elämänvaihe, jossa sen hetkellisesti menettää. Silloin sitä oppii nimittäin arvostamaan. Ja kun omaa aikaa arvostaa, sitä oppii hyödyntämään tietoisemmin, itseään kuunnellen. Vanhemmuuden myötä olen oppinut nauttimaan myös aivan uudenlaisista asioista, joiden olemassaoloa ennen hädin tuskin huomasin: Hetkistä hiljaisuudessa mitään tekemättä. Jumiutuneen kehon aukivenyttelystä lasten leikkiessä vieressä. Lenkistä koiran kanssa sateella tai niin aikaisin aamulla ettei aamusumuisilla kaduilla liiku vielä muita. Pitkistä ja murheet sulattavista halauksista. Ohikiitävien junien bongailusta.

10. Lapset saavat aikuiset raivaamaan aikaa tärkeimmille asioille elämässä

Kun elämä on ruuhkautunutta ja ajankäytöstä kilpailee moninkertainen määrä asioita aiempaan verrattuna, ylimääräinen karisee matkasta. Toki hetkellisesti saattaa joutua luopumaan myös ihmisistä tai asioista, jotka haluaa tilaisuuden tullen taas takaisin, mutta poiskarisseiden asioiden joukossa on paljon myös sellaista, mitä ei edes jää kaipaamaan.

Sama pätee ajatuksiin. Kun ei ole aikaa yliajatella, päätöksenteko ja ajattelu muuttuvat suoraviivaisemmiksi. Jossittelu vähenee, samoin ajattelu siitä mitä muut mahtavat ajatella. Roolit karisevat, kaunisteluun ei ole aikaa. Aina tämäkään ei tietenkään ole vain hyvä asia, mutta helpottaa elämää ja omana itsenä olemista. Tällainen minä olen, muuhun en juuri nyt pysty. Ota tai jätä.

Lue myös:

• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
• Ei vuorotyö vaan elämäntapa – kurkistaa erilaiseen perhearkeen

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

”Äiti, minä haluan mennä muskariin”, kolmevuotiaamme yllättäen ilmoitti. Valehtelisin, jos väittäisin, etten ollut hyvilläni. Musiikki on antanut minulle elämässä niin paljon, että olen toivonut voivani siirtää rakkauden musiikkiin myös lapsilleni. Se on vain osoittautunut vaikeammaksi kuin olin kuvitellut. Miten saada lapsi harrastamaan musiikkia?

Musiikista harrastus?

Musiikki on kulkenut mukanani aina. Se oli jo parivuotiaana minulle ominainen itseilmaisun tapa – jotain joka maagisesti veti puoleensa. Musiikki auttoi löytämään samanhenkisiä ystäviä, opetti tekemään töitä unelmien eteen ja kuljetti turvallisesti läpi teinivuosien. Se auttoi selviämään, kun oli vaikeaa, muotoutui välineeksi käsitellä tunteita ja antoi minulle äänen, joka punoutui vahvasti myös osaksi identiteettiäni. Musiikin kautta löysin myös teatterin, josta tuli minulle myöhemmin työ.

Mutta miten siirtää jotakin itselle niin kallisarvoista eteenpäin tuputtamatta? On toki lapsia, jotka löytävät musiikin ja halun sen harrastamiseen itse, mutta useimmiten päätös on kuitenkin vanhempien. Musiikkiluokaltammekin iso osa koki aikanaan soittavansa vanhempiensa pakottamana.

Itse aloitin soittamisen 4-vuotiaana. Aloin tutkia kotonamme ollutta pianoa ja soittaa sillä itsekseni lauluja korvakuulolta. Niinpä vanhempani laittoivat minut pianotunneille. Päätös oli helppo ja perusteltu, kiinnostus minusta lähtöisin. Vaikkei soittaminen lopulta ollut minun juttuni – olin laulaja ja lauluntekijä jo koulussa – harjoittelussa ja soittoharrastuksessa eteenpäin ajava pakote liittyi omiin tavoitteisiin. Ei siihen, että kukaan muu olisi minua pakottanut soittamaan.

Meidän lapsemme rakastavat lähinnä pianomme hakkaamista: Mitä kovempi ääni, sitä parempi. Musiikki elää kyllä heissä molemmissa: Heillä on luontaista rytmi- ja säveltajua ja kyky kokea musiikkia – muttei minun silmissäni kuitenkaan riittävää pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä sen harrastamiseen, ainakaan vielä. Esikoinen kävi vuoden verran rokkimuskaria, mutta riehaantuminen taisi olla tunneilla musisointia mukavampaa.

Miten päästä alkuun?

Lapsemme ovat toki vielä pieniä ja altistuvat työni ja tekemisteni ansiosta musiikille kotona tahtomattaankin. Monissa soittimissa herkkyyskaudet ovat kuitenkin armottomia. Minua ei haittaa, jos lapseni eivät halua soittajiksi, enkä tahdo heitä siihen pakottaa. En kuitenkaan haluaisi päätöksilläni myöskään viedä heiltä mahdollisuutta siihen.

Nykyään on kehitelty monenlaisia tapoja tutustua soittimiin matalalla kynnyksellä: On kitaramuskareita ja soitinkaruselleja – mutta silti on tuntunut vaikealta tyrkätä lapsia harrastuksiin, joiden kokeilemista he eivät ole itse toivoneet.

Siispä olen tarjonnut kotona virikkeitä niin paljon kuin lapsemme ovat niitä halunneet. Esikoinen tykkää tehdä itse lauluja. Vauvana hän vietti kanssani paljon aikaa studiossa, koska viihtyi siellä, ja kiersi korona-aikana mukana Keikoilla parvekkeiden alla. Mante sen sijaan on selkeästi kiinnostuneempi instrumenteista ja laulamisesta. Hän tutkii kitaran kieliä, oppii laulut nopeasti ja opettelee niitä lisää mielellään.

Ja nyt hän on pyytänyt päästä muskariin. ”Ja siellä minä soitan torvea ja kitaraa!” Nähtäväksi jää, kantaako toive ensi syksyyn, kun uudet muskariryhmät taas alkavat.

Lue myös:

• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Rohkeutta kohti – Miten rohkeutta voi opettaa?
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!