Shakespearen näytelmistä puhuttaessa ensimmäisenä mieleen tulevat usein hänen tunnetut tragediansa. Shakespeare on kuitenkin kirjoittanut myös komediaa. Niistä Myrsky tuntuu olevan tällä hetkellä erityisen puhutteleva, sillä sitä esitetään parissakin eri helsinkiläisteatterissa – eikä ihme! Käsitteleehän näytelmä hyvin ajankohtaisia teemoja, kuten valtaa ja sen menettämistä, valloittamista ja valloitetuksi tulemista, hallitsemista ja alistamista. Minulla oli ilo päästä näkemään Musiikkiteatteri Kapsäkin versio tästä Shakespearen klassikkonäytelmästä.

Musiikkiteatteri Kapsäkin Myrsky on kepeän leikkisä ja kipunoivan intensiivinen koko perheen musikaali. (kuva: Tero Vihavainen)

Kepeän leikkisä Musikaali vallasta, anteeksiannosta ja rakkaudesta

Kapsäkin Myrsky on Jussi Nikkilän ohjaama ja dramatisoima koko perheen musikaali vallasta, anteeksiannosta ja rakkaudesta. Kaksituntisessa näytelmässä lavalla nähdään viisi näyttelijä-muusikkoa, jotka singahtelevat roolista toiseen ja toimivat myös esityksen bändinä. Nikkilä on sekoittanut Shakespearen kielen sekaan reippaasti myös modernimpaa tekstiä. Se luo hauskoja kontrasteja pitkin näytelmää ja aikaansaa sen, että kaikenikäinen yleisö viihtyy ja ymmärtää vähintäänkin omalle ikätasolle suunnatut sutkautukset.

Näytelmä kertoo Milanon entistä herttuasta Prosperosta, joka on syösty vallasta petollisen veljensä toimesta ja karkotettu kaukaiselle saarelle tyttärensä Mirandan kanssa. Saari ei kuitenkaan ole autio, vaan siellä asuvat henkiolento Ariel ja jo edesmenneen noidan poika Caliban, jotka Prospero on valjastanut kätyreikseen.

Prospero on syösty vallasta ja karkotettu kaukaiselle saarelle tyttärensä Mirandan kanssa. (kuva: Tero Vihavainen)

Eräänä päivänä valtakunnan anastanut Antonio-veli purjehtii saaren lähistöllä Napolin kuninkaan ja tämän pojan, prinssi Ferdinandin kanssa. Prospero näkee tilaisuuden kostolle ja nostattaa Arielin avustuksella hurjan myrskyn. Mutta se on vasta alkua hänen kostojuonelleen.

Shakespearemaiseen tapaan rooleja on paljon. Ja kun näyttelijöitä on vain viisi, tarkoittaa se lukuisia roolinvaihdoksia. Välillä oikein hämmästyttää, miten näyttelijät ehtivät vaihdot tehdä, sillä Riitta Röpelisen suunnittelemissa puvuissa riittää yksityiskohtia riisuttavaksi ja taas puettavaksi.

Vallankäytön oikeutuksen kanssa tasapainoileva Prosperona kohtaa alistettua asemaansa vastaan rimpuilevan Calibanin. (kuva: Tero Vihavainen)

Vallattomia tolvanoita ja kipunoivaa läsnäoloa

Näyttelijöistä on vaikea nostaa esiin ketään yksittäin, sillä kaikki onnistuvat rooleissaan. Paavo Kerosuo vakuuttaa vallankäytön oikeutuksen kanssa tasapainoilevana, loitsut ja metkut hallitsevana Prosperona. Jussi Nikkilän näyttelemä, alistettua asemaansa vastaan rimpuileva Caliban on sympaattinen jopa kostonhimoisena.

Antti Korhosen yksinkäydyt dialogit nukkehahmon kanssa ovat ällistyttävää kuultavaa, ja Anu Hostikka on valloittaa vallattoman omapäisenä Mirandana. Henkiolento Arielia näyttelevä Veera Railio on lavalla valtaosan näytelmää sivustaseuraaja, jonka intensiivinen läsnäolo kipunoi ilmassa. Roolityön ohessa hän tuottaa musiikkia kaulallaan roikkuvalla syntikalla. Ihastuttava kaksikko ovat myös Kerosuon ja Korhosen näyttelemät tolvanat merimiehet, jotka eivät pääse kimalluksenhimoaan pakoon edes haaksirikkouduttuaan.

Henkiolento Ariel on suuren osan näytelmää näkymätön, mutta silti vahvasti läsnä. (kuva: Tero Vihavainen)

Myrsky jatkaa Musiikkiteatteri Kapsäkin klassikkodramatisointien sarjaa. Klassikkotarinan lisämausteena toimii työryhmän yhdessä säveltämä ja sovittama musiikki, joka tuo ajoittain mieleen kalevalaisen laulannan, ajoittain taas afroamerikkalaisen rytmimusiikin. Rekvisiittaa käytetään kekseliäästi soittimina, ja etenkin Railion ja Hostikan keskenään hyvin erilaiset äänet soivat yhteen tavalla, jota unohtuu kuuntelemaan.

Luulen, että omalle seitsemänvuotiaalleni näytelmä olisi ollut juoneltaan ja tematiikaltaan vielä hieman vaikeaselkoinen ja paikoin myös turhan hurja. Sen verran taidokkaasti Tuittu Teivaisen valo- ja Max Marshallin äänisuunnittelulla on  rakennettu lavalle maagisuuden mahtia. Yleisössä istuneet hieman vanhemmat koululaiset kuitenkin tuntuivat viihtyvän. Aikuiseen makuun näytelmä tarjosi miellyttävän kepeän ja leikkisän Shakepeare-kokemuksen. Myrskyn jälkeen oli suorastaan kevyt olo!

Myrsky sai ensi-iltansa Musiikkiteatteri Kapsäkissä 25.2.2026.

Lue myös:

• 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia
• Tuhat kirjaa vuodessa – tavoitteena lukevat lapset
• Mitä lapseni ovat opettaneet minulle lukemisesta?
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Pasi  🩵 (2010-2026)

”Tämä on elämäni ensimmäinen päivä ilman koiraa, eikä se ole ollenkaan kivaa”, tokaisi seitsemänvuotias esikoisemme rakkaan koiravanhuksemme kuoleman jälkeisenä aamuna. Edellispäivänä Pasi oli vielä saattanut esikoistamme kouluun ja osallistunut kuono pitkällä vauvamme vaipanvaihtoon. Päivällä se sai yllättäen sairaskohtauksen ja jouduimme hyvästelemään rakkaan, pitkäikäisen perheenjäsenen. Kun lemmikki kuolee, perheeseen jää aina aukko. Lapsillemme se oli erityisen suuri, sillä he olivat kaikki eläneet koko siihenastisen elämänsä koiraperheessä.

Miten käsitellä Lemmikin kuolemaa lasten kanssa?

Vaikka Pasilla oli ikää (se oli jo 15½-vuotias) ja olimme tietoisia siitä, ettei teräspappammekaan eläisi ikuisesti, tuli kuolema yllätyksenä. Sairaskohtauksen aikaan olin onneksi yksin kotona päiväunia nukkuvan vauvan kanssa, jotta pystyin keskittymään tilanteeseen ja miettimään, miten se kannattaisi lasten suhteen hoitaa.

Nykyään suositellaan, että mikäli kotona on vanha tai sairas lemmikki, lähestyvästä kuolemasta puhutaan lasten kanssa jo hyvissä ajoin. Yleisenä ohjeena on myös, että kun lemmikki joudutaan lopettamaan, lapsi saisi mahdollisuuden jättää sille jäähyväiset ja olla halutessaan mukana sen lopettamisessa.

Pasi oli ikäisekseen hyvässä kunnossa, mutta oli silläkin ollut erilaisia pieniä terveyshuolia jo parin vuoden ajan. Vaikkeivät ne koskaan olleet osoittautuneet erityisen vakaviksi, olivat ne kuitenkin tarjonneet luontevan väylän puhua koiramme vanhenemisesta ja lähestyvästä kuolemasta lasten kanssa.

Sairaskohtauksen jälkeen soitin puolison kyyditsemään meidät eläinlääkäriin ja haimme vielä lapset koulusta ja päiväkodista Pasia saattamaan. Molemmat halusivat tulla mukaan ja hyvästellä rakkaan perheenjäsenen. Vaikka tilanne oli raskas, auttoi konkretia ja yhdessäolo tilanteen käsittelyssä. Kotimatkalla lapset ehdottivat, että hakisimme kotiin Pasin lempiruokia: maksalaatikkoa ja jäötelöä ja söisimme vielä juhla-aterian koiramme kunniaksi.

Koirattomuuteen täytyy totutella

Vanhemmat lapsemme ovat keskenään kovin erilaisia. Esikoinen näyttää tunteet suuresti, kun taas Mantella on taipumusta kätkeä tunteitaan konkreettisten tekojen taakse. Pasin kuoleman jälkeisenä aamuna Mante kysyikin heti ensimmäiseksi, odottaako alakerrassa yllätyksenä uusi koira. Uuden koiran perään hän on kysellyt usein myöhemminkin ja ollut onnessaan, kun on päössyt telmimään isovanhempien koiran kanssa.

Esikoinen on prosessoinut Pasin menetystä pidempään. Etenkin iltaisin ikävä iskee ja siitä täytyy päästä puhumaan. Korvikekoirat tuovat lohtua, mutteivät silti korvaa Pasin menetystä. Eniten esikoista tuntuu piristävän vanhojen videoiden ja valokuvien katselu ja Pasin muistelu. Myös hän on vähitellen alkanut kysellä uuden koiran perään. Ihan vielä emme kuitenkaan vauvan rinnalle aio uutta koiravauvaa ottaa – mutta kenties joskus tulevaisuudessa.

Koiraperhe ei muutu hetkessä koirattomaksi, vaikka lemmikki kuolisikin. Niin pinttyneitä ovat tavat ja rutiinit, joita nelijalkainen perheenjäsen on tuonut tullessaan. Koirattomuus muuttaa myös identiteettiä. Eiväthän esimerkiksi lapsemme ole koskaan eläneet muussa kuin koiraperheessä.

Kotonamme on toistuvasti kuuluvinaan tassujen rapina. Puoliso tarkistaa säntillisesti sohvalta noustessaan, ettei astu uinuvan koiran päälle. Minä puolestani olen lähdössä milloin lenkille, milloin järjestämässä koiran vahtia ristiäispäiväksi. Vanhasta tottumuksesta lenkitysajan lähestyessä tulee aina myös kiire kotiin, kunnes muistan, ettei kiirettä enää ole.

Ruokailujen jälkeen tajuan, millaisen urakan koiramme on tehnyt monta kertaa päivässä pöytämme alla. Ennen pöydän alus oli aina puhdas. Nykyään sieltä löytyy kaikenlaista lapsilta pudonnutta, kun lattia ei putsaannukaan itsestään.

Päivä päivältä ikävä kuitenkin helpottaa: Ei katoa, mutta muuttaa muotoaan. Pasista puhutaan yhä päivittäin ja lohdullista kyllä, sen jälkeensäjättämiä karvoja leijailee edelleen asunnossamme – toivottavasti vielä pitkään!

Lue myös:

• Tähtien tuolle puolen – miten puhua kuolemasta lasten kanssa
• Kolmas lapsi – nykypäivän tilastopoikkeama

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!