Porvoo on vuosien myötä tutuksi tullut retkikohde, mutta usein päiväseltään tehdyt piipahdukset ovat olleet kohteiltaan tuttuja ja turvallisia. Vanha kaupunki on niin ihana, että siellä on käytävä – ja joen vastarantaa kävellessä mieli lepää vanhoja ranta-aittoja katsellessa. Tänä kesänä vietin kuitenkin Porvoossa kokonaisen viikon musiikkia tehden. Käytössäni oli pyörä ja tavakseni muodostuikin käydä päivittäin tutkimassa jokin uusi kolkka pyöräillen Porvoossa. Löysin valtavan monta iki-ihanaa paikkaa, joihin aion taatusti palata jatkossakin! Tässä siis tuoreimpia löytöjäni: Porvoon retkivinkkejä uudesta vinkkelistä!

Linnamäki

Vanhan kaupungin takana, Porvoonjoen rannalla vastapäätä hautausmaata kohoaa Linnamäki. Kyseessä on harju, jonka päällä lepäävät keskiaikaisen muinaislinnan jäännökset ja josta on upea näkymä yli Porvoon. Linnan tarina on osin hämärän peitossa. Se kuitenkin tiedetään, että 1200-luvun paikkeilla sieltä hallittiin Porvoon jokilaaksoa. 1700-luvulla paikalla puolestaan käytiin isovihan ankaria taiteluita.

Vaikka varsinaisesta linnasta ei olekaan jäljellä muuta kuin vallihaudat ja kellarikuopat, vallihautojen yli risteileviä siltoja kävellessä ja valtavien mäntyjen keskellä pienuuttaan ihmetellessä siirtyy kyllä toiseen aikaan ja maailmaan. Iso Linnamäen vieressä kohoaa myös rautakautisena kalmistona toiminut Pikku Linnamäki. Se on ollut aikanaan saari, ja harjujen taakse jäävää laaksoa kannattaakin myös käydä vilkaisemassa. Vanha merenpohja on kaunis paikka!

Uskoisin paikan kutkuttavan myös perheen pikkuväkeä ja omat lapseni aionkin tuoda tänne heti tilaisuuden tullen. Kohde ei ole esteetön, mutta osa Iso Linnamäen alueesta on kuljettavissa myös rattaiden kanssa.

Porvoon hautausmaa

Suuntasin tutkimaan Linnamäkeä vastapäätä sijaitsevaa Porvoon hautausmaata nähdäkseni J.L Runebergin haudan. Se kohosikin paikalla valtavana muistopaatena heti hautausmaalle astellessa. Minut kuitenkin yllätti suurien ja erikoisten muistomerkkien määrä ja niinpä lähdinkin tutkimaan hautausmaata tarkemmin. Pian kävi ilmi, että alue oli täynnä suomalaisen historian ja kulttuurihistorian merkkihenkilöiden viimeisiä leposijoja. Kaunis oli muun muassa Havis Amandan tehneen kuvanveistäjän, Ville Vallgrenin, hautakivi jota suuri suojelusenkeli vartioi. Kävely hautausmaalla oli yhtä aikaa sekä rauhallinen että menneen historian henkiinherättävä kokemus.

Runebergin koti

Kun vanhasta kaupungista lähtee kulkemaan poispäin joenvartta pitkin ja sukeltaa viimeisen sillan kohdalla vasemmalle (Aleksanterinkadulle) löytää Runebergin vanhan kotitalon pihapiireineen. Frederika Runebergin puutarha on kaunis ja leikkiinkutsuva. Siellä viihtyvät varmasti lapsetkin, samoin kuin piha-aittaan kätkeytyvässä vanhan ajan maailmassa, jossa voi leikkiä niin matonkutomista kuin hoitaa kanalaa, ratsastaa keppihevosella tai kalastaa. Sekä puutarha että leikkiaitta ovat ilmaisia ja lasten kanssa niissä kuluu aika varmasti rattoisasti.

Myös Runebergien kotitalo on kiinnostavaa nähtävää, joskin museo selvästi aikuisempaan makuun. Seiniltä voi löytää niin Elias Lönnrotin kanteleen kuin talossa vierailleiden taiteilijoiden taidetta. Kiinnostava oli myös huone, jossa Runeberg vietti viimeisen vuosikymmenensä saatuaan aivoinfarktin.

Hamarin reitti

Mikäli mahdollista suosittelen lämpimästi vuokraamaan Porvoossa pyörän. Sillä tavoin pääsee näkemään paljon sellaista, joka muuten jäisi näkemättä. Taidetehtaan luota lähtee opastein merkitty Hamarin reitti, joka vie aina vanhalle Emäsalon lossiasemalla saakka. Oma suosikkipätkäni reitistä oli kuitenkin sen alkuosa, jonka varrelta myös seuraavat retkivinkkini löytyivät.

Hamarin reitti kulkee halki Kokonniemen kansanpuiston ja sukeltaa sen jälkeen hurmaavaan, merenrantaa täplittävään puutaloidylliin. Joki levenee vähitellen, kunnes reitin lopussa Emäsalon sillalla avautuu mereksi. Alkuosan reitistä voisin pyöräillä myös lasten kanssa. Viimeiset kilometrit ennen Emäsaloa kulkevat kuitenkin autotien pientareella, ja kahdeksaakymppiä ajavien autojen sekaan en veisi omia lapsiani.

Kokonniemi

Jos poikkeaa hetkeksi Hamarin reitiltä, löytää Kokonniemen liikuntakeskuksen. Sieltä löytyy muun muassa kaunis maauimala, jossa voi pulahtaa kuumana kesäpäivänä ilmaiseksi uimaan. Kauniita ovat myös urheiluhallien ja maauimalan takana kulkevat ulkoilureitit. Jos jaksaa nousta niitä pitkin ylös asti, palkintona eteen avautuu kaunis näkymä Porvoon keskustaan aivan uudesta vinkkelistä. Talvella Kokonniemessä kulkee myös ladut ja alueelta löytyy myös pieni laskettelukeskus.

Tornikallio

Tornikallio kohoaa jyrkkänä ja korkeana kallioseinämänä Hamarin reitin varrella. Tornikallion päälle vievä turvallinen reitti on opastettu, mutta ylhäällä kannatta pitää huolta, etteivät lapset mene liian lähelle kallionreunaa putoamisriskin vuoksi. Kauniista maisemista nauttiessa voi pitää vaikkapa evästauon.

Haikkoon lampi

Minulle yksi Porvoon viikon kohokohdista oli, kun löysin sattumalta Haikkoon lammen. Se on taidemaalari Albert Edelfeltin myötä kuuluisaksi tullut metsälampi, sillä siellä hän maalasi monet tunnetuimmista teoksistaan.  Lammellekin löytää opasteita seuraamalla, mutta pyörä täytyy jättää tienreunaan lammelle johtavalle polulle poiketessa.

Metsälammen täydellisessä rauhassa oli helppo ymmärtää, miksi paikka oli niin rakas Edelfeltille. Olisin voinut istua kaatuneen puunrungon päällä vaikka iäisyyden katselemassa sudenkorentojen leikkiä, lammen pohjasta esiin ponnahtelevia lumpeenlehtiä ja niiden päällä hyppelevää västäräkkiä. Eikä ympärillä kuulunut muuta kuin lintujen laulu, käen kukunta ja tikan nakutus.

Lue myös:

• Minilomalle Sastamalaan – parhaat vinkit lapsiperheille
• Vuosaaren huippu – retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille
• Kolme sadepäivien retkivinkkiä lapsiperheille Helsingissä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Kun toukokuun aurinko suorastaan vaati ulkoilemaan, päätin lähteä lasten kanssa retkelle. Mutta minne? Lapset toivoivat seikkailua, minä luonnon rauhaa ja jotain perusretkikohteistamme poikkeavaa. Silloin muistin paikan, jossa en ollut käynyt vuosiin: Lähtisin käymään lasten kanssa Lammassaaressa!

Mikä Lammassaari?

Lammassaari sijaitsee lähellä Vanhankaupunginkoskea ja Arabianrantaa, ja sinne pääsee Pornaistenniemeltä pitkospuita pitkin. Ne ovat niin leveät, että kulkeminen onnistuu rattaillakin. Nimestään huolimatta saarella ei ole lampaita, vaan ne löytyvät naapurisaaresta Kuusiluodolta. Sinne kuitenkin pääsee Lammassaaresta niin ikään pitkospuita kävellen. (HUOM. kapeammat pitkospuut – ei rattaille!)

Lammassaari on luonnonsuojelualuetta, joten siellä tulee liikkua luontoa varjellen ja kunnioittaen. Alueella voi nähdä rutkasti eri lintulajeja harmaahaikaroista viiksitimaleihin. Kuusiluodolla elää myös lepakkokanta.

Perhe pitkospuilla

Päätin lähteä (uhka)rohkeasti kokeilemaan, miten 2- ja 5-vuotiaat lapsemme selviytyisivät Lammassaaren retkestä kävellen. Jätin siis rattaan kotiin, mutta pakkasin reppuun senkin edestä eväitä, jotta evästaukoja voisi pitää tarpeen tullen useammankin.

Vanhankaupunginkoskella sattui retkipäivänämme olemaan massiivisten työmaiden lisäksi suurempi tapahtuma, joten jouduimme jättämään auton melko kauas. Lapsia se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan, kun kerroin, että etsimme seikkailupolkua (=pitkospuita), joka johdattaisi meidät seikkailuun.

Seikkailupolku odottaa!

Pitkospuilla oli huoletonta antaa lasten kirmata eteenpäin. Pysähdyimme tähystyspaikoilla etsimään lintuja ja luimme opastaulujen tekstit yhdessä läpi. Lapset kuuntelivat yllättävän keskittyneesti, kun luin taivaanvuohista ja viiksitimaleista, joiden syöksähtely kuulostaa pingispallojen pomppimiselta.

”Sanovatko linnut täällä MÄÄÄ, kun tämä on Lammassaari?” Mante tuumiskeli. ”Niin, olihan täällä se taivaanvuohikin!” isoveli komppasi.

Jännittäviä olivat myös valtavat kaislat, jotka kohosivat aina välillä korkeina pitkospuiden molemmin puolin kätkien meidät sisäänsä.

”Sanovatko linnut täällä MÄÄÄ, kun tämä on Lammassaari?” Mante tuumiskeli.

Kadonneita Lampaita etsimässä

Kun lopulta saavuimme Lammassaareen, kysyin lapsilta, mitä he haluaisivat tehdä seuraavaksi. ”Etsiä lampaat!” lapset vastasivat hetkeäkään epäröimättä. Niinpä suuntasimme kohti seuraavia, Kuusiluodolle johtavia pitkospuita. Lammassaaren halki kävellessämme tarjoutui samalla mainio mahdollisuus selittää lapsille, mikä on luonnonsuojelualue.

”Entä ne kaislat, jotka tunkeutuvat pitkospuiden alta esiin?” esikoinen tiedusteli. ”Saavatko ne tehdä niin, koska tämä on luonnonsuojelualuetta?”

”Luonto yrittää vallata itselleen koko ajan tilaa takaisin, mikä on ihan hyvä asia, koska ihminen se vasta onkin kova valtaamaan tilaa itselleen”, selitin.

Kuusiluodolle johtavat pitkospuut ovat ensimmäisiä kapeammat.

Kuusiluodolle johtavat pitkospuut olivat huomattavasti ensimmäisiä kapeammat – ja sekös oli lapsista hauskaa! Vastaantulijoita kohdatessamme he rynnistivät ohituslevennyksille ja selvittivät nämäkin pitkospuut muksahduksitta. Perille saapuessamme vastassa oli portti ja ohjekyltti, jossa kerrottiin, miten saaren lampaiden kanssa tulee toimia. Opettelimme säännöt yhdessä ja astuimme saarelle.

Lampaita ei näkynyt missään. Valitsimme summamutikassa suunnan ja jatkoimme eteenpäin kuullessamme jostain kauempaa määräisen. Lopulta saavuimme kallioiseen rantaan, mutta lampaista ei näkynyt villatupsuakaan. Maisema oli kuitenkin niin kaunis, että ehdotin evästaukoa.

Ohjeita saaren lampaiden kohtaamiseen

LampAita vai vuohia?

Syötyämme jatkoimme matkaa ja jo vähän ajan päästä meitä onnisti. Löysimme neljä lammasta ruokailemasta ja ne olivat vielä varsin seurallisella tuulella. Yksi antoi minullekin pusun!

Esikoinen tosin oli vähän ihmeissään: ”Eivät ne äiti kyllä taida olla lampaita. Ne ovat vuohia. Eihän niillä ole villojakaan!”  Kerityt lampaat tosiaan olivat kevyemmässä kesälookissa, mutta villaisen pehmeä niiden turkki kuitenkin oli silittäessä.

Lopulta lampaat kyllästyivät seuraelämään ja painelivat matkoihinsa. Ne saapuivat kuitenkin vielä hyvästelemään meidät saaren portille paluumatkalle lähtiessämme.

Löysimme lampaat. Sain pusun!

Eväshetki luontopolulla

Palattuamme Lammassaaren puolelle lapset halusivat lähteä vielä kiertämään saarelta löytyvää luontopolkua. Maassa kiemurtelevat, valtavat puunjuuririhmastot houkuttelivat leikkeihin, jotka olivat selvästi vielä kesken. Luontopolun varrella pidimme toisen evästauon, ja ihan koko polkua emme sentään kulkeneet. Sen verran huolissani aloin olla siitä, jaksaisivatko lapset kävellä vielä paluumatkan.

Vaan turhaan huolehdin! Vaikka kävelyä oli kertynyt autolle palatessamme yli neljä kilometriä, molemmat lapset kävelivät yhä itse – valittamatta!

”Tullaanhan tänne kesällä vielä uudestaan lampaita moikkaamaan?” esikoinen vielä varmisti.

Lue myös:

• Vuosaaren huippu – retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Kolme sadepäivien retkivinkkiä lapsiperheille Helsingissä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!