Perheessämme pyörähti käyntiin neljäs päiväkotivuosi. Lomailu on ihanaa, mutta mielellään lapset palaavat aina myös arkeen. Ilman sattumuksia ei päiväkodin alkamisesta kuitenkaan ole yleensä selvitty. Ei tänäkään vuonna! Mitä kaikkea voikaan siis tapahtua, kun päiväkoti alkaa?

Uusi vaihe elämässä

Kolme vuotta sitten esikoisemme aloitti päiväkodin, 2,5-vuotiaana. Tuolloin kaikki oli uutta niin hänelle kuin meille vanhemmillekin. Tarhataival alkoi silti mukavasti: Esikoinen oli reipas ja seurallinen ja viihtyi uudessa hoitopaikassaan.

Vain 1,5 kuukautta päiväkodin alkamisen jälkeen perheeseemme syntyi kuitenkin Mante-vauva, ja sen myötä myös tarhaanmenossa otettiin takapakkia. Esikoinen ei olisi halunnut mennä eikä jäädä päiväkotiin, muttei toisaalta ollut tyytyväinen kotonakaan, kun en ehtinyt kehitellä hänelle riittävästi virikkeitä. Kesän aikana kuivaksi oppinut kaksivuotias aloitti pottalakon ja osoitti mieltään jekkuilemalla niin kotona kuin päiväkodissa.

Aika kuitenkin auttoi. Esikoinen oli joutunut kohtaamaan kaksi suurta muutosta lyhyessä ajassa. Vähitellen totuimme uuteen normaaliimme, arki tasoittui ja esikoinen alkoi taas odottaa päiväkotipäiviä.

Manten aloittaessa tarhataivaltaan viime syksynä, sopeutumisprosessi oli päinvastainen: Alku oli hankalaa, kun Mante ei olisi halunnut joutua eri ryhmään veljensä kanssa, mutta hän tottui järjestelyyn vähitellen. Oma lukunsa oli myös löytää perhearkeen toimiva rytmi töihinpaluuni myötä. Se teki uudesta arjesta hetkellisesti jopa stressaavampaa kuin töihinpaluu itsessään.

Korona teki päiväkodista luksusta

Koronan myötä monet itsestäänselvyydet muuttuivat luksukseksi – niin myös päiväkoti. Kun ulkoilun lisäksi minnekään ei voinut mennä eikä mitään voinut tehdä se, että pienet lapset pääsivät päiväkotiin leikkimään, touhuamaan ja tapaamaan kavereitaan, oli suoranainen pelastus.

Koronapandemian aikana myös rajanveto sairaan ja terveen lapsen välille muuttui haastavaksi. Nenän valumisen säännöt olivat niin tiukat, että syyssateiden ja siitepölyallergioiden aikaan tarhapäivät olivat harvassa. Ja kun päiväkotiin lopulta taas päästiin palaamaan riemunkiljahdusten saattelemana, kului harvoin kokonaista viikkoa ennen kuin taas oltiin sairastuvalla.

Kaksi eri tarhaa

Viime syksy alkoi lupaavasti, vailla suurempia yllätyksiä. Hyvän alun jälkeen saimme kuitenkin tiedon, että toinen lapsista siirrettäisiin hetkellisesti toiseen toimipisteeseen tilojen remontoinnin vuoksi.

Sitkuttelimme remonttiviikot kahden päiväkodin loukussa, huojentuneina siitä, että ratkaisu oli tilapäinen. Paluun kynnyksellä meille kuitenkin kerrottiin, ettei ryhmää enää lukuvuoden aikana palautettasikaan vanhaan toimipisteeseen.

Ensimmäiset kuukaudet tilanne tuntui sietämättömältä. Olimmehan tottuneet helppouteen: Lapsilla oli ollut yhteinen päiväkoti kävelymatkan päässä kotoa, ja heitä viedessä ja hakiessa oli samalla saanut lenkitettyä koiran. Yhtäkkiä tarhamatkat vaativatkin auton, kahdessa osoitteessa käynti verotti paljon aikaa, ja koira piti ehtiä lenkittää vielä erikseen.

Kaikkeen kuitenkin tottuu – niin tähänkin. Ja viime vuoden myötä tämänsyksyinen päiväkotitilanne on tuntunut luksukselta: Enää lapset eivät jaksa kävellä päiväkotiinsa, mutta osoitteita on sentään enää yksi!

Voi räkä – Ja muita tauteja

Tänä vuonna esikoinen muutti jo kolmanteen uuteen päiväkotirakennukseensa. Se jännitti häntä, mutta vaihdos sujui lopulta odotettua kivuttomammin. Eniten koko perhettämme taisi jännittää se, että päiväkoti oli niin paljon aiempaa isompi: Se nielaisi neljä pientä päivähoitopaikkaa sisäänsä yhdistäen ne suuremmaksi yksiköksi.

Lopulta emme ehtineet kauaa edes muutosta miettiä, sillä lukuvuoden ensimmäinen tautiaaltomme alkoi jo ensimmäisen tarhapäivän iltana. Perinteisen kuumeen lisäksi saimme tutustua myös mätäkuun voimaan, ja lopulta puolet perheestämme popsi antibiootteja selättääkseen tulehtuneen haavan aikaansaamat vaivat.

Nyt arki kuitenkin rullaa jälleen, päiväkodin aloituksesta on taas kerran selvitty ja elämä on asettunut uomiinsa. Niinhän se lopulta tekee aina muutosten jälkeen.

Lue myös:

• Itkua ja innokasta odotusta- miten päiväkodin aloitus meillä sujui?
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Leikkivinkkejä toipilaspäivälle – energianpurkua eristyksissä
• Koronan keskellä syntyneet

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Päiväkodin johtajalta tulee viesti, jossa lapsia kehotetaan pitämään sairastamisen jälkeen kotona kaksi toipilaspäivää. Samassa yhteydessä muistutetaan, että jo pienistä sairastumiseen viittaavista merkeistä tulee jäädä kotiin. Työnantajalta tulleessa ohjeistuksessa puolestaan todetaan, että kun lapsi sairastaa, tämän kanssa saa olla palkallisesti kotona kolme peräkkäistä päivää. Päiväkodin ohjeistusta noudattaen se siis tarkoittaisi yhtä sairaspäivää ja kahta toipilaspäivää.

Syksy toi taas tullessaan taudit.

tarhanaloituksen tautiaallokossa

Tätä kirjoittaessani töihinpaluustani ja päiväkodin alkamisesta on piirun verran yli kolme viikkoa. Tuosta ajasta lapsemme ovat sairastaneet yhteensä yhdeksän päivää. Nyt muu perhe on terveenä, mutta minä vuorostani sairastan kotona. Useimmat sairaspäivistä ovat osuneet viikonloppuihin, mutta olemme myös ehtineet säätää miehen kanssa työpäiviämme hoitaaksemme pikkupotilaita kotona sekä saada päiväkodilta puhelun kesken työpäivää.

Perheemme on kuitenkin onnekas moniin muihin verrattuna: Lapsillamme tuntuu olevan keskimääräistä parempi vastustuskyky, mistä johtuen he ovat onnistuneet myös ohittamaan monet tarhan tautiaalloista. Viime viikoista olemme olleet kipeinä VAIN vajaat 43%. Se on vähän moniin muihin perheisiin verrattuna. Lisäksi asumme Suomessa, jossa sairaiden lasten hoitamista kotona tuetaan taloudellisesti. Miksi yhtälö siis silti tuntuu niin mahdottomalta?

riittämättömyys on sairastamisen palkka

Ennen lapsia en työkavereiden juttuja kuunnellessani ymmärtänyt, miten paljon lapsiperheissä todella sairastetaan. Vaikka perhettämme on siunattu hyvällä vastustuskyvyllä, eivätkä lapsemme imaise jokaista päiväkodin pöpöä itselleen, sairaspäivien määrä on valtava. Ja kun lapsia on kaksi, päivien määrä tuplaantuu, sillä lapset eivät tunnu koskaan sairastavan samaan aikaan. En uskalla edes ajatella, paljonko nelilapsisessa perheessä ollaan kipeinä.

Jo kolmen viikon töissäolon jälkeen tunnen olevani aika huono työntekijä. Vaikka olen vielä onnistunut järjestämään itseni lasten sairastaessa töihin, tiedän yhtälön muuttuvan sitä vaikeammaksi, mitä pidemmälle syksy etenee. Jääkiekkovalmentajana työskentelevä puolisoni reissaa työnsä vuoksi paljon, eikä pysty olemaan töistä pois kiivaan pelikauden aikana. Osa isovanhemmista on vielä työelämässä, osa puolestaan asuu kaukana – hekään eivät siis ole niin itsestään selvä ratkaisu kuin joissain toisissa perheissä.

Minunkin työni vaatii läsnäoloa: Poissaoloni on aina oppilailtani pois ja horjuttaa heidän arkeaan sekä oppimistaan. Mutta samaan aikaan olen läsnäoloni velkaa myös sairastaville lapsilleni. Yhtälö aikaansaa riittämättömyyden tunteen.

Päiväkoti on arjen pelastus – silloin kun olemme terveitä…

ei ole olemassa helppoja Ratkaisuja

Jos ongelmaan olisi olemassa helppoja ratkaisuja, ne olisi varmasti jo löydetty. Monissa maissa toinen vanhemmista jättäytyy kokonaan pois työelämästä lasten myötä, joillakin avuksi rientää yksityinen lastenhoitaja tai isovanhempi. Suomessakin tarjotaan jo lastenhoitopalveluja, joista saa palkata lastenhoitoapua sairaiden lasten hoitoon, mutta ainakin korona-aikaan ne kärsivät melkoisesta henkilöstöpulasta. Asiakas saattoi vielä edellisiltana saada viestillä ilmoituksen, ettei ketään olekaan tulossa lapsia hoitamaan.

Korona-aikana kokeiltiin myös nollatoleranssia: Päiväkotiin ei ollut asiaa vuotavanenäisenä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että osalla lapsista nenä vuotaa jatkuvasti, läpi vuoden. Allergioita ja rakenteellisia syitä köhimiseen ja nuhaan ei myöskään ole helppo erottaa perusflunssasta. Varotoimet olivat toki perusteltuja koronan pysäyttämiseksi, mutta tämän aikakauden myötä perustaudit jylläävät nyt jopa entistä kiivaampina, kun vastustuskykyä ei ole.  Tänäkin syksynä työpaikoilla otettiin alkuun tiukka linja sairastamisen suhteen, mutta kun työntekijät loppuivat jo parin viikon jälkeen kesken, linjauksia muutettiin lievemmiksi.

Mitä villejä, luovia ratkaisuja tilanteeseen voisi keksiä? Pitäisikö päiväkodeissa olla erillinen sängyillä varustettu sairastupa, jossa työskentelisi sairaanhoitaja? Voisiko etätyömahdollisuuksia entisestään kehittää? Vai onko kaikkein helpoin ja loogisin ratkaisu sittenkin vain hyväksyä tilanne ja olla armollinen ja ymmärtäväinen itseä ja muita kohtaan? Syksy ja arkeenpaluu tuovat taudit tullessaan. Jokaisella meistä on elämässään vaiheita, jolloin joutuu antamaan itsestään enemmän muualle kuin töihin: lapsilleen, vanhemmilleen, oman terveyden ylläpitämiseen.

Sairaspäivät antavat mahdollisuuden rauhallisiin, yhteisiin läsnäolon hetkiin.

sairastamisessa on jotain hyvääkin

Kaikessa keljuudessaan sairaspäiviin kätkeytyy jotain hyvääkin. Ne antavat mahdollisuuden rauhalliseen yhdessäoloon ja läsnäolon hetkiin pikkupotilaiden kanssa. Ne helpottavat toimettomuuden sallimisen itselle, antavat siunauksensa hetken levolle. Pakottavat pysähtymään, tylsistymään, nukkumaan.

Eilen ja tänään olen viettänyt ensimmäisiä sairaslomapäiviäni 4½ vuoteen. Näiden vuosien aikana olen toki sairastanut, mutta 39 asteen kuumeessa ja mahataudissakin minulla on ollut samaan aikaan kotona 1-2 lasta hoidettavana. Nyt olen saanut pyhittää päiväkodin aukioloajan vain itselleni ja keskittyä lepoon ja parantumiseen. Sen myötä on ollut helppo jaksaa illat lasten kanssa.

Eli paradoksaalista kyllä, töihinpaluu on myös tuonut mukanaan mahdollisuuden sairastaa. Kotiäitivuosina sellaista mahdollisuutta ei ole ollut. Sen tilalta joudun kokemaan ajoittaista riittämättömyyttä, miettimään pääni puhki ratkaistakseni lasten sairaspäivät ja stressaamaan päiväkodin oveen ilmestyneitä lappuja: ”Meillä on mahatautia. Meillä on enterorokkoa.” 

Jälkimmäinen vaihtoehdoista on lopulta kuitenkin mukavampi.

Lue myös:

• Kun päiväkoti taas alkaa
• Itkua ja innokasta odotusta – miten päiväkodin aloitus meillä sujui?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Kannattaako vauvauinnista maksaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!