Millaista on ollut palata hoitovapaalta töihin? Tällainen oli opettajan viikko – ja samalla ensimmäinen kokonainen viikkomme kahden työssäkäyvän vanhemman lapsiperheenä neljän kotivuoteni jälkeen.

Maanantai: soiTto päiväkodista

Mies lähtee työmatkalle Vierumäelle ja minä valmistaudun omaan viikkooni. Yhden etäpalaverin ehdin pitää ennen kuin puhelin soi. Päiväkodista soitetaan, että esikoinen on sairastunut.

Tilanne osoittautuu vääräksi hälytykseksi. Pari viikkoa vaivannut laryngiitti on vain edennyt loppuvaiheen kröhäyskään. Esikoinen lähtee kuitenkin varuilta mukaani ja loppupäivän yritän tehdä rästiin jääneitä hommia sen verran kuin lasten kanssa pystyn: Haemme vesinäytteitä Pitkäkoskelta, nimikoin vaatteita lasten katsoessa piirrettyjä ja vastailen wilma-viesteihin heidän nukahdettuaan.

Pitkäkoskella vesinäytteiden noutoretkellä esikoisen kanssa

TiistaI: sooloiLua

Työt alkavat tasan kahdeksalta, ja koska matkaan menee tovi, joudun viemään lapset päiväkotiin jo heti seitsemän jälkeen. Sitten suuntaan töihin, jossa on tiedossa täysi päivä: Alkusyksystä on vielä niin paljon kokouksia ja palaveerattavaa, että puoli kolmelta kotiin lähtiessä en ole pitänyt vielä ainoatakaan taukoa.

Päätän ajaa ensin kotiin ja juoda kupin kahvia ennen kuin haen lapset päiväkodista. Sen hörpättyäni täytyy jo rientää, ettei päivä veny liian pitkäksi.

Loppupäivän rentoilemme lasten kanssa ulkoillen ja jädellä käyden. Lapset nukahtavat onneksi jo yhdeksältä, paljon normaalia aikaisemmin. Sen jälkeen on aika suunnitella ja valmistella seuraavan päivän opetus.

Angramminimiä tulevan päivän oppitunneille

Keskiviikko: arjen luksusta

Puolen tunnin työmatka on luksusta: Kuuntelen äänikirjaa kaikessa rauhassa. Tälle päivälle tiedän valmistelleeni hyvät tunnit. Silloin on aina kiva mennä opettamaan: vesistötutkimuksia, anagrammeja, kertolaskuja, oikeinkirjoitusta, koulurauhan julistus ja kokous.

Neljän aikaan lähden ajamaan kotiin. Mies viestittelee palanneensa reissusta ja lupaa hakea lapset päiväkodista. Jälleen harvinaista luksusta: koko perhe yhdessä kotona koko illan! Iltatoimien alkaessa televisiosta tosin alkaa nuorten MM-lätkämatsi ja mies siirtyy sen ääreen tarkkailemaan vanhojen kasvattiensa suorituksia.

Saanko esitellä: anagrammi-nimeni

Torstai: taidetta, treenejä ja touhotusta

Aamu alkaa, kuten kaikki aamut tällä viikolla. Nappaan koiran ja lapset mukaan ja suuntaamme päiväkodille. Puoli tuntia myöhemmin koira on lenkitetty, lapset viety ja minä istun autossa matkalla töihin.

Vaikka päivä on jälleen vauhdikas (työkaveri nauraa hengästymiselleni, kun sentään vältuntivalvonnasta vielä palaveriin ennen seuraavan tunnin alkua), torstai on viikon lyhin työpäivä. Puoli kolmen aikaan olen jo maauimalan parkkipaikalla. Ehdin uida puoli tuntia ennen kuin on aika suunnata päiväkodille lasten hakuun.

Vielä isoveljen futiskoulussa Mante on tarmoa täynnä

Torstaisin on myös esikoisen jalkapallokoulu. Hän on tykännyt siitä alusta asti, mutta koska edelliset treenit päättyivät kaatumiseen ja vertavuotavaan polveen, lähtö ei tällä kertaa suju kovinkaan helposti. ”En halua mennä sinne! Siellä on liian hurjaa!” esikoinen vastustelee, mutta juoksee jo silmänräpäystä myöhemmin nauraen pallon perässä.

Treenien loppupuolella myös mies pääsee töistä liittymään seuraamme ja lähdemme koko perheen voimin katsomaan Taiteiden yön sirkusesitystä. Iloisena yllätyksenä paikan päällä saa myös ilmaista hattaraa ja popkornia – ja sekös lapsia riemastuttaa!

Taiteiden yö ja ”Sirkus täällä tänään”

Perjantai: kuumErumbaa ja keskusteluja iltasadun äärellä

Jo nukkumaanmennessä Mante tuntuu kuumalta ja yön aikana kuume nousee korkeaksi. Aamuyöllä laadimme miehen kanssa seuraavan päivän suunnitelmaa: Minä lähden aamulla töihin ja vien samalla esikoisen päiväkotiin. Töistä tullessani teemme läpsystä vaihdon ja mies lähtee jäähallille.

Seitsemän tuntia opetusta on tymäkkä päätös työviikolle, mutta tunneilla on hyvä meininki. Pientä pakollista sälätyötä on käsittämättömän paljon, ja koska tiedän että kotiin on todellinen kiire, yritän käyttää jokaisen vapaan minuutin niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Viikonloppu saapuu kuumeisissa merkeissä

Kotiin päästessä olen yltä päältä hiessä – mutta niin on Mantekin, jolla on kuumetta vielä Panadolin jälkeenkin reippaasti yli 38 astetta. Ilta menee sylitellessä vuoroin pientä kuumepotilasta, vuoroin päiväkotiviikon väsyttämää esikoista. Laulamme lastenlauluja, rakentelemme duploilla ja katsomme Ryhmä Hauta.

Illalla Manten nukahdettua juttelemme esikoisen kanssa vielä tunnin tämän mieltä painavista asioista: kaveruuden kommervenkeistä ja kuolemasta. Ei mitään kevyitä perjantai-puheenaiheita – mutta sitäkin koskettavampaa ajatustenvaihtoa nelivuotiaan kanssa!

Lue myös:

• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Vieraspeliviikonloppu – äiti alivoimalla
• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Keväällä se alkoi, Manten malttamaton odotus päiväkotiin pääsemiseksi: ”Mukaan! Mukaan päiväkotiin! Mukaan!” Kun kesälomalla kuljimme päiväkodin ohi, Mante säntäsi rynkyttämään portteja: ”Sisään! Mennään sisään päiväkotiin!” Olimme siis toiveikkaita, että uudenlaiseen arkeen sujahtaminen voisi tapahtua suhteellisen vaivattomasti. Mutta miten päiväkodin aloitus on lopulta sujunut?

Edessä on Uudenlainen arki

Tämä syksy on perheessämme suurten muutosten aikaa. Neljän kotivuoden jälkeen minun on aika palata takaisin töihin. Mante (1v 10kk) puolestaan aloittaa päiväkodin ja esikoinenkin (4v) vaihtaa ryhmää saman talon sisällä. Vain miehellä jääkiekkovalmentajan hommat jatkuvat ennallaan. Niiden aikatauluttaminen muun perheen arkeen tosin muuttuu piirun verran haastavammaksi – me kun työskentelemme aivan eri rytmeissä.

Esikoinen aloitti aikanaan päiväkodin 2 vuoden ja 4 kuukauden iässä, eli vähän vanhempana kuin Mante. Vaikka ehdin palata töihin ennen Manten syntymää vain hetkeksi, oli päiväkoti aktiiviselle ja seuraa kaipaavalle esikoisellemme oikea ratkaisu. Aloituskin sujui yllättävän helposti: Olin esikoisen mukana vain päivän. Sitten minua ei enää kaivattu. Päiväkoti-itkut alkoivat vasta myöhemmin syksyllä, pikkuveljen synnyttyä – ja sitten niitä kyllä kestikin useampia viikkoja.

Meillä totutellaan nyt uudenlaiseen arkeen

ensimmäinen viikko päiväkodissa

Ensimmäisenä päivänä molemmat lapset jäivät päiväkotiin itkien. Esikoisen itku taisi tosin olla enemmänkin jännityksen purkautumista. Se vaihtui nopeasti riemuun ja iloisiin junaleikkeihin, kun vastassa olikin tuttuja, samasta ryhmästä siirtyneitä kavereita. Hakiessa en olisi saanut häntä enää millään lähtemään kotiin, sillä junaleikit olivat pahasti kesken.

Mantekin aloitti päivänsä reippaasti painellen suoraan portilta hiekkalaatikolle muiden joukkoon. Edes se ei häntä hetkauttanut, kun katosimme sisätiloihin aloituskeskustelua käymään. Niinpä Manten osalta päätettiin jo heti ensimmäisenä päivänä kokeilla lyhyttä yksinjäämistä päiväkotiin.

Vaan sepä ei ollutkaan Mantesta enää hyvä idea. Isoveljeäkään ei näkynyt missään, vaikka kuinka huhuili! Mante oli ollut poissaoloni ajan itkuinen ja tarrautui loppupäiväksi jalkaani. Seuraavana aamuna itku alkoi jo päiväkodin portilla. Toisen harjoittelupäivän Mante istuikin tiiviisti sylissäni, eikä päästänyt minua silmistään – ja siltikin itketti!

Kolmantena päivänä tilanne alkoi kuitenkin tasaantua. Selvisimme aamulla itkuitta puuron ääreen, joskin Mante oli tarkkana siitä, että ”äiti tulee viereen. Pitää kädestä.” Leikkien ajaksi Mante linnottautui taas syliini, joskin alkoi tehdä lyhyitä pyrähdyksiä leikkimään muiden kanssa. Ulkoilun alkaessa minut lähetettiin taas kokeeksi pois. Manten hillitön itku kuului vielä kotipihassa (asumme aivan päiväkodin liepeillä), mutta tyyntyi sitten. Neljännestä aamusta alkaen Mante on jäänyt päiväkodin puuropöytään itsekseen, kun me olemme suunnanneet töihin.

Itku molemmilla lapsilla tulee vieläkin eron hetkellä, mutta hakiessa molemmat ovat niin leikkien lumoissa, etteivät malttaisi millään lähteä kotiin. ”Jos tulisit tänään hakemaan meidät  vähän myöhemmin, vaikka kuudelta?” esikoinen ehdotti tänäkin aamuna. Koska päiväkoti menee jo viideltä kiinni, päädyimme kompromissiin: puoli neljään.

Mante on keväästä asti odottanut päiväkodin alkua. Järkytys oli kuitenkin alkuun melkoinen, kun isoveli ei ollutkaan samassa ryhmässä eikä äitikään jäänyt paikalle leikkikaveriksi.

Lue myös:

• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Kun päiväkoti taas alkaa
• Koronan keskellä syntyneet

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!