Hae
Äijä-äiti

Pitkä tie perhekoiraksi – Pasi 13v

Eilen meillä juhlittiin syntymäpäiviä. Päivänsankari koreili polleana rusetti kaulassa, ”Paljon onnea vaan” raikui kirkkailla lapsenäänillä laulettuna ja kakku kannettiin asiaankuuluvasti pöytään – tai oikeastaan lattialle. Pohja maksalaatikosta, kuorrute vaniljajäätelöstä. Nam! Koiramme Pasi oli syystäkin tyytyväinen.

Koira tuli taloon

Nyt 13-vuotias cairnterrierimme on läpikäynyt monivaiheisen elämän ja pitkän tien perhekoiraksi. Se syntyi Norjassa ja asusti parinkin kasvattajan luona Suomessa ennen kuin päätyi vajaa parivuotiaana luoksemme asumaan.

Minulla on ollut koira 9-vuotiaasta. Ensimmäinen cairnterrierini Lego kirjaimellisesti varttui rinnallani ja eli pitkän elämän, yli 16-vuotiaaksi. Eläkevuotensa se tosin vietti vanhempieni luona, koska tilaan ja isoon pihaan tottunutta koiraa ei haluttu pakottaa opiskelijaboksiin.

Pasi tuli meille vain jokunen kuukausi Legon kuoleman jälkeen, vahingossa. Tutuksi tullut kasvattaja soitti ja kertoi, että hänellä olisi koira kotia vailla. Että kenties me voisimme ottaa sen. Puolisoni ei ollut koskaan omistanut koiraa ja alkuun minäkin lähinnä nauroin ajatukselle. Olin kyllä ajatellut ottaa taas koiran ”sitten joskus”, mutta vielä se ei tuntunut ajankohtaiselta.

Tuli pääsiäinen, vapaapäiviä ja mökkiloma. Mökillä puoliso yhtäkkiä tokaisi, että kyllä meille hänen puolestaan voisi koira tulla. Siitä olisi minulle seuraa, kun työt pitivät häntä paljon pois kotoa. Ajatus alkoi itää ja lopulta soitin tunnustelupuhelun kasvattajalle, jonka oletin jo löytäneen koiralle kodin. ”En minä Pasille enää kotia etsinytkään. Tiesin, että soitat takaisin, kasvattaja kuitenkin paljasti. Ja niin meillä yhtäkkiä oli koira.

Jalostuskoirasta kotikoiraksi

Vaikka luulin olevani varsin kokenut koirien käsittelijä ja cairnterrierit olivat minulle rotuna läpeensä tuttuja, yhteen asiaan en ollut osannut varautua. Pasi oli jalostusuros ja astunutkin jo useampaan kertaan. Sellainen muuttaa koiraa – etenkin kovapäistä terrieriä, jonka ego on jo luonnostaan pilviähipovan kokoinen.

Pasi oli luonteeltaan muutenkin hyvin epätyypillinen rotunsa edustaja. Siinä missä cairnterrierit ovat yleensä vilkkaita, aktiivisia ja seurallisia tarmonpesiä, Pasi osoittautui rauhallisenlaiskaksi, mukavuudenhaluiseksi ja sosiaalisesti ronkeliksi: Sille kyllä kelpasivat seuraksi vetävännäköiset tyttökoirat, mutta uroksia se ei voinut sietää silmissään ja oli ihmisiäkin kohtaan varsin epäluuloinen. Minulla oli kokemusta pennun kouluttamisesta, muttei jo tietyille tavoille tottuneen koiran uudelleenkouluttamisesta. Pasin kanssa piti kuitenkin käydä läpi, kuka on meidän perheemme pomo.

Erilainen koirakoulu

Saimme Pasin kouluttamiseen osaavaa apua, ja vähitellen tuore perheenjäsenemme alkoi asettua talon tapoihin ja arvojärjestykseen. Se oli aina elänyt koiralaumassa ja tottunut ottamaan kovaakin yhteen muiden jalostusurosten kanssa, mistä johtuen sille oli alun perinkin haluttu löytää uusi koti. Nyt se joutui opettelemaan toisenlaiset toimintamallit ja ainoana koirana olemisen.

Koulutus tuotti tulosta ja Pasista tuli ihana lisä perheeseemme. Se reissasi mukanamme ja oli terrieriksi yllättävän helppoa seuraa metsälenkeillä – se kun ei viitsinyt enää nuoruusvuosiensa jälkeen lähteä peurojen perään vaan jolkotti vapaanakin kiltisti polulla vieressäni. Monta vuotta elimme rauhassa kolmistaan, kunnes Pasi eräänä päivänä tajusi, että mahaani oli muuttanut joku!

Pitkä tie Perhekoiraksi

Kun esikoisemme syntyi, Pasi joutui jälleen kerran sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Aivan ongelmitta vauvan saapuminen ei sujunut. Pasi nimittäin päätti erota laumasta ja muutti kotimme kellariin. Muutaman päivän päästä nälkä ajoi sen takaisin luoksemme, ja lopullisen sovinnon Pasi teki vauvan kanssa esikoisemme ryhdyttyä sormiruokailemaan. Siitä lähtien koiramme on nimittäin saanut nauttia buffet-ruokailuista keittiönpöytämme alla päivittäin.

Manten syntymä ei Pasia enää hetkauttanut. Se oli jo tottunut menoon ja meteliin, joskin koiramme on aina tehnyt myös hyvin selväksi, kun sen mitta tulee täyteen. Erityisen huonosti se on sietänyt lasten riehumista ympärillään ja Manten turhan kovakouraisia lähestymisyrityksiä.

En koskaan edes odottanut, että Pasista kuoriutuisi unelmien perhekoira ja luotto-lastenvahti. Se on joutunut todella ponnistelemaan sopeutuakseen kahteen vauhtivillikkoomme. Lapsista on kuitenkin tullut Pasille äärettömän tärkeitä ja olen äärettömän onnellinen, että lapsemme ovat saaneet tottua koiriin syntymästään asti.

Esikoisella on jo nyt, viisivuotiaana, äärimmäisen hyvät taidot käsitellä eläimiä ja Pasia. Pasilla ja esikoisella selvästi synkkaa. Usein Pasi mönkii yölläkin esikoisen sängyn viereen kerälle nukkumaan ja se myös tottelee viisivuotiaamme käskyjä.

Mante on eläinten suhteen isoveljeään arempi ja myös Pasi suhtautuu kuopukseemme himpun verran varautuneemmin. Ruokapöydässä Pasi kuitenkin jököttää uskollisesti aina Manten jaloissa ja seuraa kaksivuotiastamme niin vessaan kuin iltasuihkuun.

Pasi pappaiässä

Olemme puhuneet lasten kanssa suoraan ja rehellisesti siitä, että Pasilla alkaa olla jo ikää, eikä vanha koira elä loputtomasti. Vielä Pasi on kuitenkin vedossa – kovin vauhdikas se ei ole koskaan ollutkaan. Nähdessään tyttökoiria se tosin muuntuu yhä nuoreksi ja kaivaa koko charminsa esiin.

Aamuisin Pasi on kärttyinen, jos se herätetään kesken unien. Pappa haluaisi nukkua pitkään ja hartaasti. Aamukuuden lenkit ovat sen mielestä silkkaa kidutusta. Sateisina ja kylminä päivinä se jäisi mieluummin sisään lämpimään kuin lähtisi lenkittämään meitä ihmisiä.

Päiväunien jälkeen Pasi alkaa olla vähän kankea. Tarvitaan kunnon venyttelyt ennen kuin keho vetreytyy. Välillä se myös vajoaa haaveisiinsa kesken iltapissalla käynnin ja sitä pitää useampaan kertaan maanitella sisään: ”Kävit siellä puskassa jo kolmesti.”

Toisaalta, röhkivät possulelut saavat Pasin yhä villiksi. Niissä on ollut aina se taika. Eikä mikään ole hauskempaa kuin leikkijahdata lapsia pyörien selässä tai möyriä salaa tyynykasan alla piilossa kielletylle puolelle sohvaa. Lapsista taas on ihana huolehtia Pasille ruoka kippoon, olla hihnanpäässä talutusvastuussa ja voihkaista kovaäänisesti, kun Pasi jälleen kerran haluaa osallistua meneilläänolevaan leikkiin menemällä lelujen päälle makaamaan.

”Pasille täytyy hakea maksalaatikkoa!” esikoinen huolehtii. ”Onhan nyt sen syntymäpäivä!” ”Ja jäätelöä!” säestää Mante. Ja niin me juhlimme Pasin 13. syntymäpäivää, niin kuin lapset ovat sen suunnitelleet – ja Pasi nauttii juhlistaan jokaista kuonokarvaansa myöten!

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

 

Ystävyyttä ja yhteentörmäyksiä – havaintoja koirista ja lapsista

Viime viikolla meillä juhlittiin syntymäpäiviä. Juhlan kunniaksi teimme kakun: naksuja, kurkkua, herneitä ja puoli lootallista maksalaatikkoa. Lahjoja oli kaksi, molemmat lastemme valitsemia. Toisesta paketista kuoriutui luita ja toisesta koiranruokaa. Cairnterrierimme Pasi täytti 12. Pasi on osoittanut meille, että koira sopii lapsiperheeseen – ja sopeutuu lapsiin vanhempanakin.

Koira sopii lapsiperheeseen – ja sopeutuu lapsiin vielä vanhempanakin

koira sopii lapsiperheeseen

Molemmat lapsemme ovat saaneet syntyä koiraperheeseen, mistä olen ollut hyvilläni. Lapsiperheissä, joissa on koira, kärsitään tutkimusten mukaan keskimääräistä vähemmän taudeista ja allergioista. Lisäksi lapset oppivat pienestä pitäen huolehtimaan lemmikistä ja olemaan eläinten kanssa.

Ihan ongelmatonta lasten ja koiran yhteiselo ei meilläkään ole ollut. Esikoista odottaessani Pasi oli jo 7-vuotias ja tottunut nauttimaan tilasta, rauhasta ja jakamattomasta huomiostamme. Kun esikoinen sitten syntyi, Pasi otti meistä pesäeron ja muutti hetkeksi kellariin. (Tuosta ajasta voit lukea lisää TÄÄLTÄ.) Kun lapsikatras kasvoi karvojen kiskomista rakastavalla Mante-vauvalla Pasi oli jo hyväksynyt uuden tilanteen, muttei yhteentörmäyksiltäkään vältytty. (Niistä voit lukea lisää TÄÄLTÄ.)

Nykyisin lapset jo ymmärtävät paremmin koiran ajatuksenjuoksua ja Pasi puolestaan on turtunut kotimme vauhtiin ja meteliin. Mante pitää huolta, että ruokapöydästä putoaa ”vahingossa” aina jotain Pasillekin, kun taas esikoinen on erikoistunut koiran leikittämiseen. Vain silloin kun Pasi meinaa jäädä pikkuriehujien jalkoihin tai se herää kiljuntaan ja mekkalointiin kesken parhaiden kauneusuniensa, koiraherramme on selvästi vähän ärtynyt. Siltikään se ei suostu nukkumaan eri kerroksessa leikkivien lasten kanssa, vaan tahtoo olla aina näiden lähellä.

Pasin synttärikakku oli tänä vuonna naksuista, maksalaatikosta, kurkusta ja herneistä muovattu näköiskakku

ystävyyttä ja yhteentörmäyksiä

Kun esikoisemme oli vielä pieni, juuri kävelemään oppinut vaapertaja, ystävämme hankkivat koiran. Pentu oli iloisen villi ja riehakas ja rakasti kaikkia – omalla päällekäyvällä tavallaan. Kun ystävämme pohtivat, miten koiraa voisi alkaa totuttaa lapsiin (suurin osa lapsista kun pelkäsi sitä), kohteeksi valikoitui esikoisemme. Hän kun ei ollut moksiskaan siitä, että kaatui koiran halaillessa, ja osasi pienestä iästään huolimatta komentaa koiran kädellään maahan.

Pasi on aina ollut toista maata. Rauhallinen, mutta omanarvontuntoinen ja lyhytpinnainen terrieri ei ole leikkinyt lapsiamme kumoon, vaan haasteet ovat olleet toisenlaisia. Toisaalta, sellaistahan sisaruuskin on: yhdessä elämisen opettelua, joustavuutta, kompromisseja, toisen huomioonottamista, ystävyyttä ja yhteentörmäyksiä.

Pasi sai kaksi pakettia. Molemmat lahjat olivat lasten valitsemia

 

Molemminpuolista huolenpitoa

Esikoinen ymmärtää jo sen, että Pasilla olla ikää. Välillä hän tuskastuu vanhan koiran hitauteen ja laiskuuteen, mutta toisaalta myös murehtii sitä, että jossain vaiheessa ”Pasi on sata vuotta ja niin vanha, että kuolee”. Voin vain kuvitella, millaisen tyhjiön koira jättää, jos ei ole ikinä elänyt ilman koiraa. Toisaalta elättelen toiveita, että Pasilla olisi vielä hyviä, terveitä vuosia jäljellä, ja että molemmille lapsillemme ehtisi jäädä koirasta selkeitä muistikuvia – elihän ensimmäinen cairninikin yli 16-vuotiaaksi!

Nelivuotias esikoisemme osaa jo itse taluttaa Pasia, ja kohta kaksivuotiaalla Mantella on olemassa oma äänenpaino Pasin käskemiseen: ”Pasi, tänne!” Molemmat antavat vuorollaan koiralle ruokaa, huolehtivat siitä että Pasi on mukana ja tulevat kertomaan, jos vesikupista on vesi lopussa. Kun iltasatu on luettu, Pasi jää yläkertaan nukuttamaan lapsia ja tepsuttelee iltaluulleen vasta näiden nukahdettua. Potallekin sen olisi aina päästävä mukaan, ja jos vessan ovi vedetään kiinni sen kuonon edessä, vanha herra on hyvin närkästynyt. Kun Mante oli vauvarokossa, Pasi nukkui sen vieressä, ja kun esikoiselle viikkoa myöhemmin nousi kuume, Pasi vaihtoi paikkansa tämän sängyn viereen.

Vaikka Pasi selvästi nauttii alkaneen päiväkotiarjen mukanaan tuomasta mahdollisuudesta nukkua pitkiä päiväunia kodin rauhassa, tuntui se yhtä lailla olevan onnellinen kirmatessaan kesällä ulkosaariston kallioilla ja mökkinurmella pikkupoikien perässä – kuin olisi ollut nuori ja vallaton vielä itsekin!

Pasi 12v – nuori ja vallaton!

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!