Miten on mahdollista, että muusikko unohtaa laulunsa julkaisupäivän? Se on hyvä kysymys. Minä nimittäin unohdin. En markkinoinut. En intoillut asiasta. En houkutellut kuulijoita musiikkini äären. En, kun en muistanut itsekään koko asiaa. Sellaista sattuu joskus, kun luovan työn ja vanhemmuuden yhdistää. Mutta miten näin pääsi käymään – se vaatiikin vähän pidemmän johdattelun.

Kuva: Miika Rautiainen

Voiko LUOVAn TYÖn ja vanhemmuuden yhdistää?

Vanhemmuuden ja työn yhdistäminen on välillä yllättävän kinkkistä – etenkin kun toisella vanhemmista on työ, joka pitää normaalia enemmän poissa kotoa. Kun yhtälöön lisätään työn ja vanhemmuuden rinnalle vielä toinen työ, kokonaisuus muuttuu vieläkin monimutkaisemmaksi. Aamusta iltapäivään olen opettaja. Opetan alakoulussa viidettä luokkaa, toimin koulun teatteriopettajana ja pyöritän kuoroa. Työpäivän jälkeen haen lapset päiväkodista ja yritän olla heille läsnäoleva äiti: keskittyä yhteisiin arkisiin juttuihin, leikkeihin ja satuhetkiin. Usein olen ainoa vanhempi kotona ainakin puoli seitsemään, välillä koko lasten hereilläoloajan.

Kun muu perhe nukkuu, alkaa toinen työpäiväni. Taiteilija minussa herää. Se ei varsinaisesti ole valinta vaan sisältä kumpuava juttu, joka on päästettävä ulos. Se on ollut minussa niin kauan kuin muistan ja jollen anna sille tilaa, alan voida huonosti. Minun on saatava luoda – muunnettava kaikki kokemani teksteiksi tai musiikiksi.

Taiteen tekeminen on ihanaa ja kamalaa työtä. Se antaa paljon, se vaatii paljon ja pohjatyö on aina tehtävä ennen palkkiota – eikä siitä ole siltikään takeita. Töiden tuottavuus on laadukkaan sisällön lisäksi paljon myös tuuripeliä. Ajoituksen, paikan ja tähtien asennon on oltava kohdallaan, jotta nytkähdyksiä eteenpäin tapahtuu. Jos olisin luonteeltani riskinottaja, saattaisi minun olla helpompi tempautua taiteiden matkaan. Mutta minä en ole riskinottaja, en ainakaan nyt kun olen vanhempi ja kahden pienen lapsen äiti. Toisaalta, elämä on menossa nyt, ruuhkavuosista huolimatta, ja vierastan ajatusta siitä, että laittaisin minuuteni vuosikymmeneksi pauselle ja ulkoistaisin merkittävän osan itseäni vanhemmuuden ulkopuolelle. Se ei ole myöskään malli, jonka haluan lapsilleni antaa. Jollekulle toiselle se saattaa olla, muttei minulle.

Mikä Auroran laulu?

Minulla on mahtava päivätyö. Saan olla päivittäin tekemisissä taiteen kanssa. Saan opettaa itselleni rakkaita asioita eteenpäin ja nähdä lasten innostuvan niistä. Saan nähdä sen hyvää tekevän voiman, jolla taiteet parhaimmillaan vaikuttavat ryhmään ja ihmiseen. Luova luomistyö minun on kuitenkin tehtävä työpäivieni ulkopuolella. Tämä tosiasia on opettanut kärsivällisyyttä. Voi viedä monta vuotta saattaa syntynyt laulu julkaisuksi, eikä sen markkinointiin liikenisi enää montaakaan minuuttia, vaikka julkaisupäivän muistaisinkin.

Tällä viikolla julkaistu Auroran laulu on alun perin eräänlainen tilaustyö, joka on syntynyt jo puolitoista vuotta sitten. Se on tehty koululle, joka halusi oman laulun. Laulun, jota voisi helposti laulaa yhdessä ja johon olisi helppo yhtyä sitä tuntematta. Siksi lähdin hakemaan inspiraatiota Afrikkalaisesta musiikkikulttuurista, sillä Afrikassa laulaminen on yhteinen asia, eikä ääntä koulita niin kuin meillä länsimaissa. Siellä laulu ja tanssi ovat yhdistäviä asioita: Yhteys, yhteinen liike ja energia ovat merkityksellisempiä kuin yksilön suoritus eikä epämusikaalisuuden käsitettä tunneta. Rakensin Auroran lauluun yksinkertaiset kehorytmit, joihin kaikki voivat yhtyä ja jotka riittävä laulun säestykseksi. Lisäksi rakensin C-osan, jossa arimmatkin pääsevät mukaan toistamalla esilaulajien laulua.

Auroran laulua ei ollut tarkoitus alun perin edes julkaista, mutta tein sen, koska sille osoittautui myöhemmin olevan tarvetta. Ehkä tästä syystä en lähtökohtaisestikaan ajatellut markkinoida sitä kovin suurieleisesti, sillä se poikkeaa paljon muusta tuotannostani. Unohdukseen liittyi kuitenkin muutakin. Tällä viikolla esiinnyimme oppilaideni kanssa Oopperatalolla koululaisoopperassa ja suuren urakan huipennus varasti osan huomiostani. Iltaisin olin niin väsynyt, etten jaksanutkaan aloittaa tavalliseen tapaan toista työpäivääni, vaan nukahdin.

Mutta menköön inhimillisyyden piikkiin! Sainhan sentään laulun julkaistuksi.

Kuuntele: Auroran laulu
Kuuntele: Voin olla sun tonttus (viimejouluinen julkaisuni)

Lue myös:

• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Mitä kaipaan eniten kotivuosista?
• Viisi leikkivinkkiä väsyneelle vanhemmalle

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

2,5 vuoden julkaisutauon jälkeen minulta julkaistiin tänään uutta musiikkia. Tuore joululauluni Voin olla sun tonttus sai alkunsa jo syksyllä 2020, mutta musiikin ja  äitiyden yhdistäminen kahden pienen lapsen äitinä ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin olin etukäteen kuvitellut – etenkään korona-aikana. Mutta nyt koittaa lauluntekijän paluu. Mihin katosin ja mitä kaikkea matkan varrella tapahtui…?

Kuuntele ”Voin olla sun tonttus” Spotifyssa tai Youtubessa

Syksy -2020: Uusi laulu syntyy

Uusi joululaulu oli alkanut syntyä yllättävän nopeasti. Alun perin suunnittelin vain lyhyttä korvamatoa osaksi joulutervehdystä, mutta yhtäkkiä tajusinkin tekstiä syntyneen kokonaisen laulun tarpeiksi. Loka-marraskuun vaihteessa päätin kokeilla nauhoittaa laulun nähdäkseni, voisiko sen julkaista joulusoittoon.

Äänittämisessä alkoivat kuitenkin haasteet. Taustat sain rakennettua suhteellisen kivuttomasti, mutta lauluraitojen tekemisestä ei voinut sanoa samaa. Mante kärsi pahasta koliikista ja saattoi itkeä 20 tuntia vuorokaudesta. Koska en nukkunut lähestulkoon lainkaan, se kuului äänessä. Laulu ei soinut kunnolla, vaikka vain puolta vuotta aiemmin olin ollut elämäni vedossa tehdessäni Keikkoja parvekkeiden alla kitaristini Jackin kanssa. Myöskään äänitysolosuhteet eivät olleet mairittelevat. Yritin äänittää vuoroin saunalla, vuoroin kellarissa, mutta lopputuloksesta ei tullut toivotunlainen.

Miehen lähtiessä esikoisen kanssa uimahalliin ja Manten nukkuessa harvinaisen sikeitä päiväunia, päätin yrittää vielä viimeisen kerran. Äänitin lauluraitoja pari tuntia, mutta lopputulosta editoidessani deletoin lopulta koko tekeleen lauluosuudet. Aika oli lopussa, joululaulut soivat jo radiossa. Päätin yrittää seuraavana syksynä uudelleen.

”Voin olla sun tonttus” oli lopulta kolmen syksyn mittainen projekti. Laulu ilmestyi 21.11.2022

Syksy -2021: Musiikinteosta ei tule mitään

Kun olin kesällä -2020 jäänyt tauolle keikkailusta valtavan vauvamahani kanssa, luulin tekeväni paluun nopeasti: Ehkä jo samana syksynä. Olinhan onnistunut tekemään musiikkia esikoisen synnyttyäkin aktiivisesti koko ajan. Puolitoista vuotta myöhemmin todellisuus oli kuitenkin kovin toisenlainen kuin olin kuvitellut.  Lasten uniongelmat jatkuivat yhä, enkä ollut 1,5 vuoteen nukkunut kuin kolmisen tuntia vuorokaudessa. (Lue lisää: Valvomisen vuosi) Ohimeneväksi ilmiöksi uumoiltu koronakaan ei ollut kadonnut mihinkään, joten musiikkimaailma ei olut entisellään.

Olin niin väsynyt, ettei minkäänlainen musiikintekeminen käynyt mielessäkään. Luova kipinä oli sammunut, ääneni oli karmeassa kunnossa pitkään jatkuneesta valvomisesta, eikä Mante ollut koskaan viihtynyt studiossa isoveljensä tavoin. Heti Manten synnyttyä olin osallistunut sävellyskilpailuun ja yltänyt siinä finaaliin. Nyt sekin tuntui absurdilta, kuin kaikki olisi tapahtunut jollekulle toiselle.

Jotain luovaa sentään kykenin tekemään. Olin perustanut Äijä-äiti -blogin ja sen rinnalle Instagram-tilin, jolla olin varovaisesti alkanut kokeilla hauskojen videoiden tekemistä. Se oli pienemmän kynnyksen toimintaa, eikä vaatinut yksittäisen lopputuloksen aikaansaamiseen niin paljoa pitkäjänteisyyttä ja aikaa kuin musiikinteko.

Kaivoin kyllä edellisvuonna aloittamani joululaulun taustat esille ja kokeilin äänittämistä. Lopputulos oli vielä kauheampaa kuultavaa kuin edellisvuonna, enkä nauttinut tekemisestä ollenkaan. Niinpä päätin hyllyttää joululaulun jälleen ja olla ajattelematta ja yrittämättä mitään musiikin saralla, kun siihen ei kerran ollut voimia.

Puolitoista vuotta valvottuani olin niin väsynyt, ettei musiikinteko käynyt mielessäkään. Ääni oli karmeassa kunnossa ja luova kipinä sammunut.

Syksy -2022: Kipinä syttyy uudelleen

Valvomisen vuotemme kesti lopulta puolitoista vuotta. Kun vähitellen sain alkaa taas nukkua enemmän, luovat voimatkin alkoivat palautua. Äijä-äitinä olin ryhtynyt tekemään asioita täysin omalla intuitiolla riippumatta siitä, oliko se tyypillinen tapa toimia sosiaalisessa mediassa. Sen myötä homma alkoi vähitellen kasvaa. Aloin kokeilla yhdistää pieniä musiikillisia leikkejä humoristisiin videoihini ja se tuntui heti omalta jutulta. Sitten minua pyydettiin laulamaan häihin…

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minulla oli konkreettinen projekti ja oikea esiintyminen tiedossa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan huomasin myös nauttivani harjoittelusta. Ääni ei ollut vieläkään entisellään, mutta joka tapauksessa parempi kuin aiemmin. Kaivoin joululaulun raakileen jo hyvissä ajoin loppukesästä esiin. Alkoi pitkä prosessi, jonka aikana jouduin etsimään omaa ääntäni uudelleen. Lopulta joululaulun äänittämisen rinnalla syntyi vaivihkaa monta muuta tuotosta ja lopulta, niiden kannattelemana kuuntelin sellaista versiota ”Voin olla sun tonttus” -kappaleesta, jonka olin valmis lähettämään masteroitavaksi.

2,5 vuoden tauko on päättynyt. On paluun aika! (Kuva: Miika Rautiainen)

Marraskuu -2022: Paluu artistiksi

Kun julkaisee uutta musiikkia, täytyy olla valmis tekemään kovasti töitä uuden musiikin promoamiseksi. Pikkulapsiarjessa ja työssäkäyvänä äitinä yhtälö on melkein mahdoton. Olinkin etukäteen päättänyt, että teen parhaani – ja sen täytyy riittää. Noin viikkoa ennen julkaisua sairastuin ensin itse. Mies oli työmatkalla, minä yksin puolikuntoisena lastemme kanssa. Sitten sairastuivat lapset. Ensin tuli flunssa, sen jälkeen kuume ja lopulta vielä vatsatauti.

Kun julkaisupäivä sitten koitti, minulla oli vielä yksi kuumeinen lapsi kanssani kotona. Yritin tehdä sen mitä pystyin, jotta laululla olisi mahdollisuus lähteä edes kananlennolla maailmalle. Esikoinen makasi sohvalla päiväunilla hakaten rytmikapuloita 10 sekunnin välein: ”Äiti, aina kun minä soitan näitä, sinun täytyy tulla tänne, sillä minulla on jotain asiaa.” Minkäs sille mahtoi – tärkeimpiä ovat kuitenkin lapset.

Olin ollut 2,5 vuotta lähes kokonaan sivussa musiikkimaailmasta. Minulla ei ollut ollut rahkeita ylläpitää artistisivujani tai Instagram-tiliäni. Olin vain totaalisesti kadonnut musiikkimaailmasta sävellyskilpailun finaalivetoni jälkeen. Äijä-äitinä minut tunnettiin huomattavasti paremmin, mutta yleisö oli aivan toinen. Ilokseni osa on kuitenkin yhä minut muistanut ja vähitellen ruoste ja hämähäkinseitit toivottavasti karisevat lauluntekijä-minäni yltä. Toivon, että tämä on uusi alku ja että saan taas tehdä sitä, mitä olen aina rakastanut: MUSIIKKIA!

Katso ”Voin olla sun tonttus” -teaser TÄÄLTÄ!
Kuuntele ”Voin olla sun tonttus” Spotifyssa tai Youtubessa

Lue myös:

• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen?
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!