Itkua ja innokasta odotusta – miten päiväkodin aloitus meillä sujui?

Keväällä se alkoi, Manten malttamaton odotus päiväkotiin pääsemiseksi: ”Mukaan! Mukaan päiväkotiin! Mukaan!” Kun kesälomalla kuljimme päiväkodin ohi, Mante säntäsi rynkyttämään portteja: ”Sisään! Mennään sisään päiväkotiin!” Olimme siis toiveikkaita, että uudenlaiseen arkeen sujahtaminen voisi tapahtua suhteellisen vaivattomasti. Mutta miten päiväkodin aloitus on lopulta sujunut?

Edessä on Uudenlainen arki

Tämä syksy on perheessämme suurten muutosten aikaa. Neljän kotivuoden jälkeen minun on aika palata takaisin töihin. Mante (1v 10kk) puolestaan aloittaa päiväkodin ja esikoinenkin (4v) vaihtaa ryhmää saman talon sisällä. Vain miehellä jääkiekkovalmentajan hommat jatkuvat ennallaan. Niiden aikatauluttaminen muun perheen arkeen tosin muuttuu piirun verran haastavammaksi – me kun työskentelemme aivan eri rytmeissä.

Esikoinen aloitti aikanaan päiväkodin 2 vuoden ja 4 kuukauden iässä, eli vähän vanhempana kuin Mante. Vaikka ehdin palata töihin ennen Manten syntymää vain hetkeksi, oli päiväkoti aktiiviselle ja seuraa kaipaavalle esikoisellemme oikea ratkaisu. Aloituskin sujui yllättävän helposti: Olin esikoisen mukana vain päivän. Sitten minua ei enää kaivattu. Päiväkoti-itkut alkoivat vasta myöhemmin syksyllä, pikkuveljen synnyttyä – ja sitten niitä kyllä kestikin useampia viikkoja.

Meillä totutellaan nyt uudenlaiseen arkeen

ensimmäinen viikko päiväkodissa

Ensimmäisenä päivänä molemmat lapset jäivät päiväkotiin itkien. Esikoisen itku taisi tosin olla enemmänkin jännityksen purkautumista. Se vaihtui nopeasti riemuun ja iloisiin junaleikkeihin, kun vastassa olikin tuttuja, samasta ryhmästä siirtyneitä kavereita. Hakiessa en olisi saanut häntä enää millään lähtemään kotiin, sillä junaleikit olivat pahasti kesken.

Mantekin aloitti päivänsä reippaasti painellen suoraan portilta hiekkalaatikolle muiden joukkoon. Edes se ei häntä hetkauttanut, kun katosimme sisätiloihin aloituskeskustelua käymään. Niinpä Manten osalta päätettiin jo heti ensimmäisenä päivänä kokeilla lyhyttä yksinjäämistä päiväkotiin.

Vaan sepä ei ollutkaan Mantesta enää hyvä idea. Isoveljeäkään ei näkynyt missään, vaikka kuinka huhuili! Mante oli ollut poissaoloni ajan itkuinen ja tarrautui loppupäiväksi jalkaani. Seuraavana aamuna itku alkoi jo päiväkodin portilla. Toisen harjoittelupäivän Mante istuikin tiiviisti sylissäni, eikä päästänyt minua silmistään – ja siltikin itketti!

Kolmantena päivänä tilanne alkoi kuitenkin tasaantua. Selvisimme aamulla itkuitta puuron ääreen, joskin Mante oli tarkkana siitä, että ”äiti tulee viereen. Pitää kädestä.” Leikkien ajaksi Mante linnottautui taas syliini, joskin alkoi tehdä lyhyitä pyrähdyksiä leikkimään muiden kanssa. Ulkoilun alkaessa minut lähetettiin taas kokeeksi pois. Manten hillitön itku kuului vielä kotipihassa (asumme aivan päiväkodin liepeillä), mutta tyyntyi sitten. Neljännestä aamusta alkaen Mante on jäänyt päiväkodin puuropöytään itsekseen, kun me olemme suunnanneet töihin.

Itku molemmilla lapsilla tulee vieläkin eron hetkellä, mutta hakiessa molemmat ovat niin leikkien lumoissa, etteivät malttaisi millään lähteä kotiin. ”Jos tulisit tänään hakemaan meidät  vähän myöhemmin, vaikka kuudelta?” esikoinen ehdotti tänäkin aamuna. Koska päiväkoti menee jo viideltä kiinni, päädyimme kompromissiin: puoli neljään.

Mante on keväästä asti odottanut päiväkodin alkua. Järkytys oli kuitenkin alkuun melkoinen, kun isoveli ei ollutkaan samassa ryhmässä eikä äitikään jäänyt paikalle leikkikaveriksi.

Lue myös:

• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Kun päiväkoti taas alkaa
• Koronan keskellä syntyneet

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!