Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Luonnossa retkeily on meillä koko perheen juttu. Leikimme lasten kanssa metsässä varmaan useammin kuin hiekkalaatikolla. Mutta miten retkeilijöitä kasvatetaan? Vai onko lasten luontorakkaudessa kyse vain sattumankaupasta?

korona osoitti metsien arvon

Kun korona keväällä 2020 vyöryi yli Suomen, sulki paikat ja hiljensi maan, täytyi taaperolle keksiä uutta tekemistä. Esikoinen oli tuolloin melkein kaksivuotias ja energiaapursuvana tyyppinä hän kaipasi touhua ja tohinaa. Yhtäkkiä kavereita ei enää saanutkaan nähdä, tuttuihin retkikohteisiin ei päässyt leikkimään ja viikon kohokohdat, taaperotemppuilu ja vauvauinti, keskeytettiin.

Onneksi oli kevät – kaiken lisäksi vielä lämmin ja aurinkoinen sellainen. Ja onneksi pihamme laidalta avautuvat metsät, jotka suorastaan kutsuvat seikkailuun.

Esikoinen oli toki liikkunut metsissä paljon jo aiemminkin, mutta kantorepussa. Hän kun lähti kävelemään vasta puolitoistavuotiaana. Koronakeväänä aloitimme kuitenkin uuden rutiinin: Teimme päivässä kaksi, välillä kolmekin lenkkiä metsäpoluilla yhdessä ihmetellen.

Ei kulunut montaa viikkoa, kun esikoinen jaksoi jo tallustella polkuja kaksikin kilometriä kerrallaan. Parhaimpina päivinä kävelykilometrejä saattoi kertyä jopa kuusi! Epätasaiset polut ja kallioiset maastot, kiipeily kivillä ja kannoilla kartuttivat ketteryyttä nopeaan tahtiin. Kupsahtelut ja muksahtelut vaihtuivat juoksuaskeliin, ja vaikkei esikoinen osannut vielä edes puhua, pyyhälsi hän pitkin polkuja kuin pieni pupujussi. Koirakin pysyi tyytyväisenä saadessaan samoilla metsiä ristiinrastiin.

Läpi kevään ja kesän me tutkimme lähimetsiin kätkeytyviä juoksuhautoja, ahmimme marjoja, nauroimme käpyjen perässä sinkoilevalle koiralle, teimme eväsretkiä, ihmettelimme oravia ja puunrungon paljaaksi hakkaavaa palokärkeä. Esikoinen antoi isälleen joululahjaksi palan suojeltua metsää – nyt meillä on niitä kaksi – ja aloimme suunnitella yhteistä löytöretkeä sinne.

Jos koronapandemiasta haluaa keksiä hyviä puolia, yksi niistä on se, että metsistä tuli yhteinen leikkikenttämme – koko perheen harrastus.

Puunrungoilla on kiva kiipeillä

Miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Ilman koronaakin olisimme toki kasvattaneet lapsistamme retkeilijöitä. Luonnossa liikkuminen kun on ollut iso osa elämää sekä ulkosaaristoelämään tottuneelle miehelleni että minulle, metsien ja meren äärellä kasvaneena. Retkeilijäksi kasvaminen ei kuitenkaan vaadi vanhemmilta erävalmiuksia. Luontoa voi lähteä ihmettelemään ja opettelemaan myös yhdessä!

Luontorakkaus ei vaadi kehittyäkseen sen kummempia vippaskonsteja. Yleensä lapset tykkäävät siitä, mikä heille on tuttua ja totuttua. Kun öttiäisiä on ihmetellyt yhdessä aikuisten kanssa pienestä pitäen, ei itikoita kavahda niin herkästi isompanakaan. Ja kun retkeilyn ja luonnossa selviytymisen perustaitoja harjoittelee muun olemisen ohessa jo lapsena, tietää myöhemminkin pärjäävänsä luonnon armoilla. Vaikka teini-iän kuohut ja villin maailman kutsu saisivatkin lapset hetkellisesti kaikkoamaan kesämökeiltä ja yhteisiltä metsäretkiltä, uskon lapsena alkunsa saaneen luontokipinän kuitenkin säilyvän.

Muutama kikka toki auttaa nuorison houkuttelemisessa luonnon ääreen. Niistä on apua myös silloin, kun väsymys iskee kesken retken tai tapahtuu jotakin odottamatonta. (Meillä tyypillisin yllätys on se, että joku molskahtaa ojaan…)

• Hyvät eväät (Lyhyemmällekin lenkille kannattaa varata mukaan edes pieni välipala. Eväshetki on lapsista yleensä retken kruunu, eikä kukaan aikuisistakaan ole koskaan retkikaffeihin sylkenyt. Vettä on tärkeä olla keliin nähden riittävästi.)
• Pari leikkiä takataskussa (Retkeen tulee uutta ryhtiä heti, kun siitä tekee leikin. Ota mukaan suurennuslasi, bongailkaa peikkojen ja keijujen pesiä, heitelkää puunrunkoja kävyillä, popsikaa mustikoita tai heittäytykää vaikka ”Maahan ei saa koskea” -leikin pyörteisiin.)
• Jännittävä retkikohde (Metsät kätkevät sisäänsä jännittäviä juttuja, kuten vanhoja juoksuhautoja, kiviröykkiöitä ja lapsenmentäviä puunkoloja. Niiden luo pääseminen saattaa motivoida pikkujalkojakin jaksamaan.)
• Vaihtosukat pidemmille retkille (Vaikka varustus olisi kohdallaan, sukat ovat usein ne, jotka tavalla tai toisella kastuvat. Kun märät sukat saa vaihtaa kuiviin, mielikin paranee.  Pro-retkeilijät ottavat retkille mukaan myös pikkupusseja, jotka voi sujauttaa jalkoihin, jos kengätkin ovat kastuneet.)
• Avoin mieli myös itselle (Retkillä sattuu ja tapahtuu, mutta kaikesta selvitään. Kun lapsi huomaa, ettei aikuinen stressaa pikkuasioista, säilyy tekemisen meininki ja iloinen tunnelma paremmin myös jälkikasvulla.)

HUOM. Lähimetsässä leikkiessä pärjää pelkällä viimeisellä!

”Oja!” Mante henkäisi. ”Ei se ole oja”, esikoinen korjasi. Se on mörön luola.”

Metsistä löytyy kaikenlaista jännittävää, esimerkiksi vanhoja linnoituksia

Metsä ruokkii mielikuvitusta

Vielä viimeisinä päivinä ennen vauvan syntymää könysimme esikoisen ja valtavan mahani kanssa metsissä kesän viimeisiä mustikoita maistellen. Vauvan synnyttyä poluille pääseminen oli alkuun hankalampaa, mutta onneksi esikoisen päiväkoti teki metsäretkiä viikoittain. Kun Mante-vauva hieman kasvoi, nappasimme hänet kantoreppuun ja metsä oli jälleen meidän. Seuraavana kesänä alle vuoden ikäisenä kävelemään lähtenyt Mante jo tepsuttelikin itse metsäteitä.

Nykyään poluilla kirmaa kaksi veljestä. Tai sitten he hyppelevät kivillä ja kannoilla, kiipeilevät kaatuneilla puunrungoilla tai laskevat aluksia metsässä virtaaviin puroihin. Välillä retkillämme löytyy aika hurjiakin juttuja: leijonan jälkiä, karhunpesiä ja mörön luolia – ainakin jos lapsilta kysytään. Välillä meidät aikuisetkin päästetään mukaan sadun maailmaan.

”Katso äiti”, esikoinen sanoi johdatettuaan minut metsässä kaatuneen puunrungon luo. ”Se on juna. Päiväkodin höyryjuna. Tule kyytiin.”

Ja niin me matkasimme höyryjunalla halki lähimetsien, kunnes alkoi hämärtää ja oli aika palata kotiin.

Retken kruunaa evästauko!

Lue myös:

• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Vuosaarenhuippu – retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille
• Koronan keskellä syntyneet

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!