Viime viikolla meillä juhlittiin syntymäpäiviä. Juhlan kunniaksi teimme kakun: naksuja, kurkkua, herneitä ja puoli lootallista maksalaatikkoa. Lahjoja oli kaksi, molemmat lastemme valitsemia. Toisesta paketista kuoriutui luita ja toisesta koiranruokaa. Cairnterrierimme Pasi täytti 12. Pasi on osoittanut meille, että koira sopii lapsiperheeseen – ja sopeutuu lapsiin vanhempanakin.

Koira sopii lapsiperheeseen – ja sopeutuu lapsiin vielä vanhempanakin

koira sopii lapsiperheeseen

Molemmat lapsemme ovat saaneet syntyä koiraperheeseen, mistä olen ollut hyvilläni. Lapsiperheissä, joissa on koira, kärsitään tutkimusten mukaan keskimääräistä vähemmän taudeista ja allergioista. Lisäksi lapset oppivat pienestä pitäen huolehtimaan lemmikistä ja olemaan eläinten kanssa.

Ihan ongelmatonta lasten ja koiran yhteiselo ei meilläkään ole ollut. Esikoista odottaessani Pasi oli jo 7-vuotias ja tottunut nauttimaan tilasta, rauhasta ja jakamattomasta huomiostamme. Kun esikoinen sitten syntyi, Pasi otti meistä pesäeron ja muutti hetkeksi kellariin. (Tuosta ajasta voit lukea lisää TÄÄLTÄ.) Kun lapsikatras kasvoi karvojen kiskomista rakastavalla Mante-vauvalla Pasi oli jo hyväksynyt uuden tilanteen, muttei yhteentörmäyksiltäkään vältytty. (Niistä voit lukea lisää TÄÄLTÄ.)

Nykyisin lapset jo ymmärtävät paremmin koiran ajatuksenjuoksua ja Pasi puolestaan on turtunut kotimme vauhtiin ja meteliin. Mante pitää huolta, että ruokapöydästä putoaa ”vahingossa” aina jotain Pasillekin, kun taas esikoinen on erikoistunut koiran leikittämiseen. Vain silloin kun Pasi meinaa jäädä pikkuriehujien jalkoihin tai se herää kiljuntaan ja mekkalointiin kesken parhaiden kauneusuniensa, koiraherramme on selvästi vähän ärtynyt. Siltikään se ei suostu nukkumaan eri kerroksessa leikkivien lasten kanssa, vaan tahtoo olla aina näiden lähellä.

Pasin synttärikakku oli tänä vuonna naksuista, maksalaatikosta, kurkusta ja herneistä muovattu näköiskakku

ystävyyttä ja yhteentörmäyksiä

Kun esikoisemme oli vielä pieni, juuri kävelemään oppinut vaapertaja, ystävämme hankkivat koiran. Pentu oli iloisen villi ja riehakas ja rakasti kaikkia – omalla päällekäyvällä tavallaan. Kun ystävämme pohtivat, miten koiraa voisi alkaa totuttaa lapsiin (suurin osa lapsista kun pelkäsi sitä), kohteeksi valikoitui esikoisemme. Hän kun ei ollut moksiskaan siitä, että kaatui koiran halaillessa, ja osasi pienestä iästään huolimatta komentaa koiran kädellään maahan.

Pasi on aina ollut toista maata. Rauhallinen, mutta omanarvontuntoinen ja lyhytpinnainen terrieri ei ole leikkinyt lapsiamme kumoon, vaan haasteet ovat olleet toisenlaisia. Toisaalta, sellaistahan sisaruuskin on: yhdessä elämisen opettelua, joustavuutta, kompromisseja, toisen huomioonottamista, ystävyyttä ja yhteentörmäyksiä.

Pasi sai kaksi pakettia. Molemmat lahjat olivat lasten valitsemia

Molemminpuolista huolenpitoa

Esikoinen ymmärtää jo sen, että Pasilla olla ikää. Välillä hän tuskastuu vanhan koiran hitauteen ja laiskuuteen, mutta toisaalta myös murehtii sitä, että jossain vaiheessa ”Pasi on sata vuotta ja niin vanha, että kuolee”. Voin vain kuvitella, millaisen tyhjiön koira jättää, jos ei ole ikinä elänyt ilman koiraa. Toisaalta elättelen toiveita, että Pasilla olisi vielä hyviä, terveitä vuosia jäljellä, ja että molemmille lapsillemme ehtisi jäädä koirasta selkeitä muistikuvia – elihän ensimmäinen cairninikin yli 16-vuotiaaksi!

Nelivuotias esikoisemme osaa jo itse taluttaa Pasia, ja kohta kaksivuotiaalla Mantella on olemassa oma äänenpaino Pasin käskemiseen: ”Pasi, tänne!” Molemmat antavat vuorollaan koiralle ruokaa, huolehtivat siitä että Pasi on mukana ja tulevat kertomaan, jos vesikupista on vesi lopussa. Kun iltasatu on luettu, Pasi jää yläkertaan nukuttamaan lapsia ja tepsuttelee iltaluulleen vasta näiden nukahdettua. Potallekin sen olisi aina päästävä mukaan, ja jos vessan ovi vedetään kiinni sen kuonon edessä, vanha herra on hyvin närkästynyt. Kun Mante oli vauvarokossa, Pasi nukkui sen vieressä, ja kun esikoiselle viikkoa myöhemmin nousi kuume, Pasi vaihtoi paikkansa tämän sängyn viereen.

Vaikka Pasi selvästi nauttii alkaneen päiväkotiarjen mukanaan tuomasta mahdollisuudesta nukkua pitkiä päiväunia kodin rauhassa, tuntui se yhtä lailla olevan onnellinen kirmatessaan kesällä ulkosaariston kallioilla ja mökkinurmella pikkupoikien perässä – kuin olisi ollut nuori ja vallaton vielä itsekin!

Pasi 12v – nuori ja vallaton!

Lue myös:

• Kellarimököttäjä ja koirankarvan kiskoja – koira lapsiperheessä
• Koira lasten armoilla – mitä kuuluu Pasi?
• Miten puhua lapsille sodasta?
• Tähtien tuolle puolen – miten puhua kuolemasta lasten kanssa?
• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Millaista on ollut palata hoitovapaalta töihin? Tällainen oli opettajan viikko – ja samalla ensimmäinen kokonainen viikkomme kahden työssäkäyvän vanhemman lapsiperheenä neljän kotivuoteni jälkeen.

Maanantai: soiTto päiväkodista

Mies lähtee työmatkalle Vierumäelle ja minä valmistaudun omaan viikkooni. Yhden etäpalaverin ehdin pitää ennen kuin puhelin soi. Päiväkodista soitetaan, että esikoinen on sairastunut.

Tilanne osoittautuu vääräksi hälytykseksi. Pari viikkoa vaivannut laryngiitti on vain edennyt loppuvaiheen kröhäyskään. Esikoinen lähtee kuitenkin varuilta mukaani ja loppupäivän yritän tehdä rästiin jääneitä hommia sen verran kuin lasten kanssa pystyn: Haemme vesinäytteitä Pitkäkoskelta, nimikoin vaatteita lasten katsoessa piirrettyjä ja vastailen wilma-viesteihin heidän nukahdettuaan.

Pitkäkoskella vesinäytteiden noutoretkellä esikoisen kanssa

TiistaI: sooloiLua

Työt alkavat tasan kahdeksalta, ja koska matkaan menee tovi, joudun viemään lapset päiväkotiin jo heti seitsemän jälkeen. Sitten suuntaan töihin, jossa on tiedossa täysi päivä: Alkusyksystä on vielä niin paljon kokouksia ja palaveerattavaa, että puoli kolmelta kotiin lähtiessä en ole pitänyt vielä ainoatakaan taukoa.

Päätän ajaa ensin kotiin ja juoda kupin kahvia ennen kuin haen lapset päiväkodista. Sen hörpättyäni täytyy jo rientää, ettei päivä veny liian pitkäksi.

Loppupäivän rentoilemme lasten kanssa ulkoillen ja jädellä käyden. Lapset nukahtavat onneksi jo yhdeksältä, paljon normaalia aikaisemmin. Sen jälkeen on aika suunnitella ja valmistella seuraavan päivän opetus.

Angramminimiä tulevan päivän oppitunneille

Keskiviikko: arjen luksusta

Puolen tunnin työmatka on luksusta: Kuuntelen äänikirjaa kaikessa rauhassa. Tälle päivälle tiedän valmistelleeni hyvät tunnit. Silloin on aina kiva mennä opettamaan: vesistötutkimuksia, anagrammeja, kertolaskuja, oikeinkirjoitusta, koulurauhan julistus ja kokous.

Neljän aikaan lähden ajamaan kotiin. Mies viestittelee palanneensa reissusta ja lupaa hakea lapset päiväkodista. Jälleen harvinaista luksusta: koko perhe yhdessä kotona koko illan! Iltatoimien alkaessa televisiosta tosin alkaa nuorten MM-lätkämatsi ja mies siirtyy sen ääreen tarkkailemaan vanhojen kasvattiensa suorituksia.

Saanko esitellä: anagrammi-nimeni

Torstai: taidetta, treenejä ja touhotusta

Aamu alkaa, kuten kaikki aamut tällä viikolla. Nappaan koiran ja lapset mukaan ja suuntaamme päiväkodille. Puoli tuntia myöhemmin koira on lenkitetty, lapset viety ja minä istun autossa matkalla töihin.

Vaikka päivä on jälleen vauhdikas (työkaveri nauraa hengästymiselleni, kun sentään vältuntivalvonnasta vielä palaveriin ennen seuraavan tunnin alkua), torstai on viikon lyhin työpäivä. Puoli kolmen aikaan olen jo maauimalan parkkipaikalla. Ehdin uida puoli tuntia ennen kuin on aika suunnata päiväkodille lasten hakuun.

Vielä isoveljen futiskoulussa Mante on tarmoa täynnä

Torstaisin on myös esikoisen jalkapallokoulu. Hän on tykännyt siitä alusta asti, mutta koska edelliset treenit päättyivät kaatumiseen ja vertavuotavaan polveen, lähtö ei tällä kertaa suju kovinkaan helposti. ”En halua mennä sinne! Siellä on liian hurjaa!” esikoinen vastustelee, mutta juoksee jo silmänräpäystä myöhemmin nauraen pallon perässä.

Treenien loppupuolella myös mies pääsee töistä liittymään seuraamme ja lähdemme koko perheen voimin katsomaan Taiteiden yön sirkusesitystä. Iloisena yllätyksenä paikan päällä saa myös ilmaista hattaraa ja popkornia – ja sekös lapsia riemastuttaa!

Taiteiden yö ja ”Sirkus täällä tänään”

Perjantai: kuumErumbaa ja keskusteluja iltasadun äärellä

Jo nukkumaanmennessä Mante tuntuu kuumalta ja yön aikana kuume nousee korkeaksi. Aamuyöllä laadimme miehen kanssa seuraavan päivän suunnitelmaa: Minä lähden aamulla töihin ja vien samalla esikoisen päiväkotiin. Töistä tullessani teemme läpsystä vaihdon ja mies lähtee jäähallille.

Seitsemän tuntia opetusta on tymäkkä päätös työviikolle, mutta tunneilla on hyvä meininki. Pientä pakollista sälätyötä on käsittämättömän paljon, ja koska tiedän että kotiin on todellinen kiire, yritän käyttää jokaisen vapaan minuutin niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Viikonloppu saapuu kuumeisissa merkeissä

Kotiin päästessä olen yltä päältä hiessä – mutta niin on Mantekin, jolla on kuumetta vielä Panadolin jälkeenkin reippaasti yli 38 astetta. Ilta menee sylitellessä vuoroin pientä kuumepotilasta, vuoroin päiväkotiviikon väsyttämää esikoista. Laulamme lastenlauluja, rakentelemme duploilla ja katsomme Ryhmä Hauta.

Illalla Manten nukahdettua juttelemme esikoisen kanssa vielä tunnin tämän mieltä painavista asioista: kaveruuden kommervenkeistä ja kuolemasta. Ei mitään kevyitä perjantai-puheenaiheita – mutta sitäkin koskettavampaa ajatustenvaihtoa nelivuotiaan kanssa!

Lue myös:

• Lasten kanssa metsässä – miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Vieraspeliviikonloppu – äiti alivoimalla
• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!