Perhe pitkospuilla – lasten kanssa Lammassaaressa

Kun toukokuun aurinko suorastaan vaati ulkoilemaan, päätin lähteä lasten kanssa retkelle. Mutta minne? Lapset toivoivat seikkailua, minä luonnon rauhaa ja jotain perusretkikohteistamme poikkeavaa. Silloin muistin paikan, jossa en ollut käynyt vuosiin: Lähtisin käymään lasten kanssa Lammassaaressa!

Mikä Lammassaari?

Lammassaari sijaitsee lähellä Vanhankaupunginkoskea ja Arabianrantaa, ja sinne pääsee Pornaistenniemeltä pitkospuita pitkin. Ne ovat niin leveät, että kulkeminen onnistuu rattaillakin. Nimestään huolimatta saarella ei ole lampaita, vaan ne löytyvät naapurisaaresta Kuusiluodolta. Sinne kuitenkin pääsee Lammassaaresta niin ikään pitkospuita kävellen. (HUOM. kapeammat pitkospuut – ei rattaille!)

Lammassaari on luonnonsuojelualuetta, joten siellä tulee liikkua luontoa varjellen ja kunnioittaen. Alueella voi nähdä rutkasti eri lintulajeja harmaahaikaroista viiksitimaleihin. Kuusiluodolla elää myös lepakkokanta.

Perhe pitkospuilla

Päätin lähteä (uhka)rohkeasti kokeilemaan, miten 2- ja 5-vuotiaat lapsemme selviytyisivät Lammassaaren retkestä kävellen. Jätin siis rattaan kotiin, mutta pakkasin reppuun senkin edestä eväitä, jotta evästaukoja voisi pitää tarpeen tullen useammankin.

Vanhankaupunginkoskella sattui retkipäivänämme olemaan massiivisten työmaiden lisäksi suurempi tapahtuma, joten jouduimme jättämään auton melko kauas. Lapsia se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan, kun kerroin, että etsimme seikkailupolkua (=pitkospuita), joka johdattaisi meidät seikkailuun.

Seikkailupolku odottaa!

Pitkospuilla oli huoletonta antaa lasten kirmata eteenpäin. Pysähdyimme tähystyspaikoilla etsimään lintuja ja luimme opastaulujen tekstit yhdessä läpi. Lapset kuuntelivat yllättävän keskittyneesti, kun luin taivaanvuohista ja viiksitimaleista, joiden syöksähtely kuulostaa pingispallojen pomppimiselta.

”Sanovatko linnut täällä MÄÄÄ, kun tämä on Lammassaari?” Mante tuumiskeli. ”Niin, olihan täällä se taivaanvuohikin!” isoveli komppasi.

Jännittäviä olivat myös valtavat kaislat, jotka kohosivat aina välillä korkeina pitkospuiden molemmin puolin kätkien meidät sisäänsä.

”Sanovatko linnut täällä MÄÄÄ, kun tämä on Lammassaari?” Mante tuumiskeli.

Kadonneita Lampaita etsimässä

Kun lopulta saavuimme Lammassaareen, kysyin lapsilta, mitä he haluaisivat tehdä seuraavaksi. ”Etsiä lampaat!” lapset vastasivat hetkeäkään epäröimättä. Niinpä suuntasimme kohti seuraavia, Kuusiluodolle johtavia pitkospuita. Lammassaaren halki kävellessämme tarjoutui samalla mainio mahdollisuus selittää lapsille, mikä on luonnonsuojelualue.

”Entä ne kaislat, jotka tunkeutuvat pitkospuiden alta esiin?” esikoinen tiedusteli. ”Saavatko ne tehdä niin, koska tämä on luonnonsuojelualuetta?”

”Luonto yrittää vallata itselleen koko ajan tilaa takaisin, mikä on ihan hyvä asia, koska ihminen se vasta onkin kova valtaamaan tilaa itselleen”, selitin.

Kuusiluodolle johtavat pitkospuut ovat ensimmäisiä kapeammat.

Kuusiluodolle johtavat pitkospuut olivat huomattavasti ensimmäisiä kapeammat – ja sekös oli lapsista hauskaa! Vastaantulijoita kohdatessamme he rynnistivät ohituslevennyksille ja selvittivät nämäkin pitkospuut muksahduksitta. Perille saapuessamme vastassa oli portti ja ohjekyltti, jossa kerrottiin, miten saaren lampaiden kanssa tulee toimia. Opettelimme säännöt yhdessä ja astuimme saarelle.

Lampaita ei näkynyt missään. Valitsimme summamutikassa suunnan ja jatkoimme eteenpäin kuullessamme jostain kauempaa määräisen. Lopulta saavuimme kallioiseen rantaan, mutta lampaista ei näkynyt villatupsuakaan. Maisema oli kuitenkin niin kaunis, että ehdotin evästaukoa.

Ohjeita saaren lampaiden kohtaamiseen

LampAita vai vuohia?

Syötyämme jatkoimme matkaa ja jo vähän ajan päästä meitä onnisti. Löysimme neljä lammasta ruokailemasta ja ne olivat vielä varsin seurallisella tuulella. Yksi antoi minullekin pusun!

Esikoinen tosin oli vähän ihmeissään: ”Eivät ne äiti kyllä taida olla lampaita. Ne ovat vuohia. Eihän niillä ole villojakaan!”  Kerityt lampaat tosiaan olivat kevyemmässä kesälookissa, mutta villaisen pehmeä niiden turkki kuitenkin oli silittäessä.

Lopulta lampaat kyllästyivät seuraelämään ja painelivat matkoihinsa. Ne saapuivat kuitenkin vielä hyvästelemään meidät saaren portille paluumatkalle lähtiessämme.

Löysimme lampaat. Sain pusun!

Eväshetki luontopolulla

Palattuamme Lammassaaren puolelle lapset halusivat lähteä vielä kiertämään saarelta löytyvää luontopolkua. Maassa kiemurtelevat, valtavat puunjuuririhmastot houkuttelivat leikkeihin, jotka olivat selvästi vielä kesken. Luontopolun varrella pidimme toisen evästauon, ja ihan koko polkua emme sentään kulkeneet. Sen verran huolissani aloin olla siitä, jaksaisivatko lapset kävellä vielä paluumatkan.

Vaan turhaan huolehdin! Vaikka kävelyä oli kertynyt autolle palatessamme yli neljä kilometriä, molemmat lapset kävelivät yhä itse – valittamatta!

”Tullaanhan tänne kesällä vielä uudestaan lampaita moikkaamaan?” esikoinen vielä varmisti.

Lue myös:

• Vuosaaren huippu – retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille
• Lasten kanssa metsässä – Miten retkeilijöitä kasvatetaan?
• Kolme sadepäivien retkivinkkiä lapsiperheille Helsingissä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!