”I-ha-haa, i-ha-haa, hepo hirnahtaa-aa…”

Esikoinen (2v 9kk) on ehdollistunut siihen, että aina nähdessään keinuhevosen hän alkaa laulaa tätä laulua. Ja nyt hän on bongannut sellaisen purkin kyljestä. Ratsun kyytiin ei kuitenkaan tällä kertaa ole noussut Silja vaan pikkuveli-vauva Mante.

”Juokse hepo hiljaa, kanna Man-te-liiii-aaa…”

Olemme saaneet kotiin laatikollisen Ainun tuotteita testattavaksi. Esikoinen on viime aikoina tykästynyt leikkiin, jossa keksitään esineille käyttötarkoituksia, joten päätämme leikkiä sitä nytkin, laatikon sisältöä tutkiessamme. Mutta ennen kuin olemme ehtineet edes aloittaa, esikoinen on jo hullaantunut näkemäänsä keinuhevos-logoon.

leikki alkakoon!

Laulun tauottua pääsemme siirtymään varsinaiseen leikkiin.

Ensimmäisenä laatikosta nousee Ainun pehmoperheen edustaja: vihreä pupu-helistin.

”Mikäs tämä on?” esikoinen miettii. ”Ääni tulee sisältä. Sitä ei saa auki… Tämä on Manten lelu. Minä annan tämän Mante-vauvalle!”

talvi-ihottumaan taipuvaisille

Seuraavana vuorossa on Ainu hoitovoide. ”Siinäkin on pupuja!” esikoinen huomaa heti pakkauksen nähdessään. ”Sillä rasvataan minua.”

Talvi-ihottumaan taipuvaisessa perheessämme rasvaaminen on tuttua puuhaa! Siksi onkin kätevää, että Ainun hellävaraiset ja hajusteettomat ihonhoitotuotteet soveltuvat koko perheelle. Esikoinen on tästä tosin hieman eri mieltä. Laatikosta löytyvät Ainun sinkki- ja suojavoiteen hän antaisi erityisesti äidin käyttöön. Ei auta, vaikka selitän, että sinkkivoidetta käytetään yleensä vaipan ärsyttämälle iholle. Biohajoava ja vegaaninen suojavoide sen sijaan on niin miellyttävän tuntuista, että sen voisinkin anastaa itselleni.

”Nyt ne on äidin. Seuraava!”

Kun laatikosta nousee niin ikään pupun kuvilla varustettu Ainu pesuvaahto & shampoo, olohuone täyttyy riemunkiljahduksista: ”Pupu-shampoo, se on minun! Sitä laitetaan suihkussa.” Intoutumiseen on olemassa syy. Olen etukäteen kertonut, että saamme shampoota, jonka ei pitäisi kirvellä silmiä. Se kun on esikoisen mielestä kaikkein kurjin juttu peseytymisessä. Testikäytön jälkeen esikoinen on yhä vaikuttunut: Ainun ”Pupu-shampoo” pitää lupauksensa, eikä kirvele. Tuote jää meillä varmasti vakiokäyttöön.

Maistelua aloittelevalle

Myös maistelua aloittelevalle vauvallemme löytyy laatikosta oma tervehdys: Ainu ensilusikka ja Ainu Starter cup -ensimuki. Kohderyhmän arvaa myös esikoinen. ”Ne on Mantelille. Se ei osaa vielä puhua, mutta niillä se syö. Ja juo tissimaitoa. Minä vien ne Mante-vauvalle.”

Vauva osaakin heti ensikokeilulla tarttua molempiin ja viedä ne suuhunsa. Hänen voi huoleti antaa leikkiä uusilla ruokailuvälineillään. Ensilusikan lusikkaosa on valmistettu pehmeästä materiaalista, ettei se vaurioita vauvan ikeniä. Starter cup on puolestaan kehitetty yhteistyössä lääketieteen asiantuntijoiden kanssa vauvan juoma- ja tarttumistaidoille sopivaksi.

Sitten on laatikko tyhjä.
Kauaa ei kuitenkaan ehdi kulua, kun taas tapamme Ainun.

Kauppakäynnillä esikoinen nimittäin bongaa jotakin tuttua vaippahyllykköjen tuntumasta: ”Äiti, tuolla ne ovat taas! Pupu ja keinuhevonen! Ne tuli meille kotiin.”

”Missä olit, kun koronavirusepidemia sulki Suomen, rajoitti harrastuksia, perui juhlat ja sulki koulut?” kysyy Helsingin Sanomien pääkirjoitus (”Nuorilta meni elämä sekaisin”, 5.2.2021).

Kysymys nostaa mieleen välähdyksiä vuoden takaa: Kun vielä helmikuun lopussa matkustimme Lappiin tietämättä, että jo seuraavien lomalaisten matkat peruttaisiin. Kun eräänä torstaiaamuna esikoisen kanssa uimaan mennessämme emme vielä käsittäneet tilanteen vakavuutta. Pukuhuoneessa joku kertoi kuntosalin jo sulkeneen ovensa, ja uintireissun jälkeen viereinen kauppakeskus oli aavemaisen tyhjä. Jo pari päivää myöhemmin elimme uudenlaisissa olosuhteissa, uusien lainalaisuuksien maailmassa.

koronan keskelLä syntyneiden sukupolvi

Olin aikonut julkaista tänään kevyen jutun alkavan viikonlopun kunniaksi, mutta pääkirjoituksen otsikko ei jättänyt minua rauhaan. Nuorten elämä on tosissaan mennyt sekaisin, tai vähintäänkin toisin kuin he olivat itse suunnitelleet. Olen harmissani niiden puolesta, joilla tämä poikkeusaika osuu nuoruuteen – elämänvaiheeseen, jolloin pitäisi saada ihastua, harrastaa, nauttia vapaudesta ystävien kanssa, tanssia wanhoja, kiitää penkkarirekkojen kyydissä, valmistautua ylioppilaskirjoituksiin, opiskella ammatti, painaa valkolakki päähän, muuttaa uuteen kaupunkiin opintojen perässä ja nauttia opiskeluelämän sivuriennoista.

Vielä useammin mietin kuitenkin sitä, millainen sukupolvi kasvaa koronan keskellä syntyneistä – heistä, jotka eivät ole koronattomassa maailmassa koskaan eläneet tai ainakaan muista tuosta ajasta mitään.

Meidän lapsemme kuuluvat tähän joukkoon.

esikoisen arkiset unelmat

Esikoinen (5/18) muistaa vielä menneen syksyn muutamat uimahallikäynnit ja muistelee niitä lämmöllä. Kun kuljemme ohi rakennuksen, jossa kävimme taaperotemppuilussa aikana ennen koronaa, hän saattaa huokaista, että haluaisi taas temppuilemaan. En kuitenkaan usko, että esikoisella on kovinkaan paljon muistikuvia harrastuksista, retkistä tai leikkitreffeistä, joista vielä hänen vauva-aikanaan pääsimme nauttimaan. Onneksi on sentään päiväkoti! Se tarjoaa mahdollisuuden leikkimiseen kavereiden kanssa, ohjattuihin musiikkihetkiin, askarteluun, salin temppuratoihin ja eväsretkiin metsässä – normaaliin lapsen elämään.

Esikoisella on pitkään ollut kolme unelmaa: Hän on toivonut pääsevänsä höyryjuna Ukko-Pekan kyytiin, uimahalliin ja bussiin. Yli kolmen kuukauden odotuksen jälkeen onnistuin toteuttamaan toiveista yhden, kun matkustimme bussilla isovanhemmille. Esikoinen puhui tulevasta bussiretkestä etukäteen taukoamatta kolme päivää ja kolme yötä (unissaan) ja käy reissua yksityiskohtaisesti läpi edelleen.

Yritämme toteuttaa hänen kaksi muutakin unelmaansa tulevan kevään ja kesän aikana.

Jos korona-aikaa on jostain kiittäminen, ainakin esikoisemme osaa taas arvostaa asioita, jotka olivat aiemmin muuttuneet jo itsestäänselviksi ja arkisiksi. Sama tosin pätee myös meihin aikuisiin. Muun muassa läheisten ja ystävien merkitys on korostunut, kun heitä on jatkuvasti ikävä, ja siksi yhdessäolon hetkiin latautuukin paljon aiempaa enemmän tunnetta ja läsnäoloa. Esikoinen on myös taitava löytämään iloa ja onnellisuutta pienestä. Voi miten arvokas taito ja suuri voimavara se olisikaan vaalittuna läpi elämän!

vauvan valtakunta on koti

Vauvamme (9/20) on puolestaan syntynyt keskelle koronan kirjomaa maailmaa. Siinä missä esikoinen tottui ihmisjoukkoihin ja viereiseltä viltiltä tapittaviin taaperoihin jo varhain, vauva ei ole tottunut näkemään edes muita vauvoja. Hän ei ole myöskään tavannut yksiä kauempana asuvia isovanhempiaan vielä koskaan. Koti on vauvan valtakunta ja äiti hänen armoitettu seuraneitinsä. Siksi hän nostaakin sekä äidin puuttumisesta että yllättävistä maisemanvaihdoksista huomattavasti suuremman metelin kuin esikoinen aikoinaan.

Nyt olemme alkaneet valmistella vauvaa tulevaisuuteen tapaamalla paria vauvaystävää. Ja onneksi pikkuisella on isoveli, joka opettaa sosiaaliseksi. Loruttelu- ja leikkihetket äidin kanssa eivät ole mitään verrattuna isoveljen ohjelmatoimiston tarjontaan. Kun vauva vain kuuleekin päiväkodista saapuvan esikoisen äänen, itku loppuu kuin seinään, kitinä katkeaa ja hymy yltyy kikatukseksi.

Myös maskit ovat nykyvauvoille tuttu juttu, yhtä tavallinen osa ihmiskasvoja kuin nenä tai hiukset. Neuvolassa lääkäri ihmetteli, miten vauvamme osaa vastata maskin taakse kätkeytyvään hymyyn. Vastasin hänen tottuneen pienen elämänsä aikana siihen, että vaunuihin kurkistelevilla ihmisillä, neuvolan henkilökunnalla ja muilla satunnaisilla vastaantulijoilla on puolet kasvoista peitettynä. Ja jo heti syntymän hetkellä ensimmäinen vauvan kohtaama hahmo oli maskikasvoinen kätilö. Pikkuinen on siis joutunut opettelemaan mikroilmeiden lukemisen silmistämme.

kauaskantoisia vaikutuksia?

Kenties koronan keskelle syntyneistä lapsista tulee taitavia tunteiden lukijoita, vähään tyytyväisiä, elämän perusasioita arvostavia ihmisiä. He saattavat joutua opettelemaan ihmisjoukoissa olemista tai ärsyketulvan sietämistä hieman jälkijunassa. Tai sitten he eivät koskaan tule niistä erityisemmin piittaamaan. Ehkä he aloittavat harrastamisen ja omien mielenkiinnon kohteiden etsimisen tottua myöhemmin. Rytmikapulat, muskaripiiri, vauvasirkus ja taaperotanssi tulevat tutuiksi sitten joskus myöhemmin – vauvavuoden jälkeen.

Mutta jos kodeissa ja perheissä on kaikki hyvin, varmasti myös koronan keskelle syntyneillä on kaikki hyvin. Järkevintä olisikin suunnata huolestuneisuuden tarmo niihin, joista on aidosti syytä kantaa huolta: Niihin pieniin, joiden hätä jää huomaamatta vallitsevista oloista johtuen. Ja niihin perheisiin, jotka jäävät koronan keskellä yksin silloin, kun he kipeimmin kaipaisivat apua.

Toivon, että kaiken sekasorron jälkeen tämä haastava ajanjakso jättäisi jälkeensä myös jotain hyvää – esimerkiksi pyyhkimällä mukaansa osan siitä suureellisuudesta, nautinnonhaluisuudesta ja yksilökeskeisyydestä, joilla olemme itseämme tällä vuosituhannella turruttaneet.

Onnellisuuteen riittää vähempikin.

Lue myös:

• Koronan keskellä kasvaneet
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!