En ole sellainen pullantuoksuinen äiti, joka viihtyisi keittiössä ja osaisi loihtia taianomaisia herkkuja. Olen kyllä etevä syömään! Ja haluaisin, että tarjolla olisi aina hyvänmakuista, monipuolista ja terveellistä ruokaa. VAIKEA YHTÄLÖ! Hyvästä syystä tartun kyllä taikinakulhoon ja teen, minkä pystyn. Ja eilen todella tarvittiin kakkua, sillä kävimme viimeistä kertaa lämpimän-lempeän neuvolahoitajamme vastaanotolla ennen hänen eläköitymistään.

Meillä on ollut onni saada nauttia saman neuvolatädin huolenpidosta ensimmäisestä raskaudesta tähän päivään asti. Hänestä on tullut tuttu ja läheinen – ihminen, joka todella tuntee perheemme ja matkamme vanhemmiksi. Ymmärtää huonoja vitsejämme ja tietää, miten esikoisemme lepytetään.

Tiedän, ettei kaikilla ole käynyt näin hyvä tuuri. Että joillain hoitajat vaihtuvat jatkuvasti ja neuvolakäynnit ovat pikemminkin pikasuoritus kuin odotettu kohtaaminen.

Se on sääli, sillä etenkin ensimmäisen lapsen kohdalla turvallinen neuvolatätimme oli korvaamaton rinnallakulkija. Hän kehui, kannusti ja tarvittaessa myös komensi. Kun suhtauduin neuvolatädin mielestä turhan vähättelevästi raskaudenaikaiseen huimaukseen, hän ilmoitti soittavansa 24 tunnin kuluttua lääkärille puolestani, jollen ole itse sitä siihen mennessä tehnyt. Sanojen siivittämänä tartuin puhelimeen, ja huimaukseenkin löytyi lopulta syy.

Kiitos siis kaikille teille neuvolatädeille, -sedille ja -henkilöille, jotka kiireestäkin huolimatta onnistutte luomaan meille perheellisille kiireettömyyden harhan! Teille, jotka kuuntelette, välitätte ja kohtaatte lämpimästi hymyillen kuin itsellänne ei koskaan olisi päänsärkyä tai huonosti nukutun yön painoa harteillanne. Teille, jotka muistatte lastemme nimet, lempilelut ja edelliskerralla esiin nouseet arjen asiat välillä paremmin kuin me vanhemmat – aivan kuin teillä olisi rajaton muistikapasiteetti käytössänne.

Tontut olivat tuoneet esikoisen joulukalenteriin kakkuun liittyvän tehtävän.

Kun kansa viime keväänä komennettiin etätöihin, kuulimme muutaman(kymmentä) nokkelaa murjaisua siitä, että perheessämme isän ammatinvalinta on osunut kohdilleen. Valmentaja etätöissä – onko pöhkömpää kuultu! Koronatilanteen taas pahennuttua ja aikaansaatua uusia rajoitteita murjaisuista on tullut jälleen ajankohtaisia.

Vaan mikä onkaan totuus jääkiekkovalmentajan etätöistä?

Murjaisu 1: ”Eipä tartte ainakaan paljoa töitä tehdä.”

Ei töitä?!?
Keväällä tunnelma oli meillä kuin kiivastahtisessa perheyrityksessä konsanaan. Koko perhe osallistui etätyötalkoisiin reippain mielin! Isä pyöritti yläkerrassa etävalmennusta ja teki treenivideoita samalla, kun äiti kuvasi ja toimi atk-tukihenkilönä. Lapsityövoimaakin käytimme, sillä esikoinen vastasi alku-, väli- ja loppulämmitelyistä sekä videopalavereiden välikevennyksistä. Vielä tuolloin mahassa asusteleva vauvamme osallistui myös lainaamalla hoitopöytäänsä isän seisomatyöpisteeksi.

Murjaisu 2: ”Muista pitää kotona hokkarit jaloissa, niin säilyy tuntuma.”

Tässä vinkissä jäi muutama yksityiskohta askarruttamaan: Ensinnäkin, puhummeko siitä tuntumasta, joka syntyy kun klompsutellaan teräsuojissa sinne tänne? Vai oliko ajatuksena toteuttaa tekojäärata olohuoneeseemme koko perheen riemuksi? Esikoinen olisi varmasti tykännyt, mutta toteutus jäi puolitiehen teknisten epäselvyyksien vuoksi. Rullaluistimiakin harkitsimme, mutta ne osoittautuivat turhan arvaamattomiksi kolmikerroksisessa kodissamme.

”Muista pitää hokkarit jaloissa kotona. Säilyy tuntuma.”

Murjaisu 3: ”Nyt saatte ainakin viettää rauhassa perheen yhteistä aikaa.”

Tämä on kyllä niin totta!
Lukuun ottamatta videopuhelu-vartteja ja vilkutustuokioita naapureiden kanssa me totta vie saimme olla viime keväänä rauhassa. Jopa metsäteillä vastaantulijat kiersivät meidät kaukaa turvaväliohjeita kuuliaisesti noudattaen. Tai pitämäämme mekkalaa säikähtäen.

Erityisesti perherauhasta pääsi nauttimaan yläkerrassa ahkeroiva isä, jonka kotonaoloa hyödynnettiin häikäilemättömästi. Suosittuja kutsuhuutoja perheen pariin olivat muun muassa ”tuli selkäkakka” ja ”nyt on tilanne päällä”. Esikoiselle etätyöjärjestely tuli kevään mittaan niin tutuksi, että nykyään kun isä hipsii yläkertaan ansaituille päiväunilleen, esikoinen tuumaa: ”Shhh, isu on töissä.”

Murjaisu 4: ”Se on sitten pitkä loma!”

Wikipedian mukaan loma on”pitkähkö yhtenäinen lepokausi uurastuksen vastapainona. Loman pituus on lakisääteinen. Lomalla ei käydä työssä tai koulussa.”

Teknisesti ottaen meidän taloudessamme isä ei KÄYNYT töissä, vaan heräsi, puki päälleen ja siirtyi etätyöpisteelle huoneen toiseen laitaan. Ja koska korona-ajan etätöitä ja suosituksia on säädelty moninaisin päivämäärin, täyttyy loman määritelmästä ainakin kaksi kolmasosaa. Korona-aika on myös tuntunut pitkähköltä ja turruttavan yhtenäiseltä ajanjaksolta, jonka aikana lepokaudesta on ainakin unelmoitu.

Wikipedian määritelmän mukaisesti takana siis todella on pitkä loma! Ihmekös niin moni jo odottaa normaaliarkea alkavaksi.

Murjaisu 5: ”Mitä omatoimitreenejä? Eihän niistä nuorista kukaan kuitenkaan treenaa.”

Tässä on taas yksi esimerkki elämän epäreiluudesta. Riittää kun nuorille tekee omatoimisen treeniohjelman, niin he pysyvät hyvässä kunnossa. Mutta vaikka tämäkin murjaisija maksoi personal trainerille kunnossa pysymisestä ja on säilyttänyt treeniohjelmaa koskemattoman säntillisesti jossakin sohvan ja grillin välimaastossa, maha kasvaa ja coopperitulos on huonompi kuin 10 vuotta sitten!

Täytyykin kysyä koneen äärellä pelaajien sykemittari- ja gps-dataa analysoivalta isältä, onko heillä jotain poppakonsteja käytössään. Etävalmennusta vierestä seuranneenä joukkue tuntuu ainakin kovasti mieltyneen Big Brother -ohjelmaan:

”Isoveli valvoo. Pelaaja X, tule välittömästi päiväkirjahuoneeseen!”