Kakkua neuvolatädille!

En ole sellainen pullantuoksuinen äiti, joka viihtyisi keittiössä ja osaisi loihtia taianomaisia herkkuja. Olen kyllä etevä syömään! Ja haluaisin, että tarjolla olisi aina hyvänmakuista, monipuolista ja terveellistä ruokaa. VAIKEA YHTÄLÖ! Hyvästä syystä tartun kyllä taikinakulhoon ja teen, minkä pystyn. Ja eilen todella tarvittiin kakkua, sillä kävimme viimeistä kertaa lämpimän-lempeän neuvolahoitajamme vastaanotolla ennen hänen eläköitymistään.

Meillä on ollut onni saada nauttia saman neuvolatädin huolenpidosta ensimmäisestä raskaudesta tähän päivään asti. Hänestä on tullut tuttu ja läheinen – ihminen, joka todella tuntee perheemme ja matkamme vanhemmiksi. Ymmärtää huonoja vitsejämme ja tietää, miten esikoisemme lepytetään.

Tiedän, ettei kaikilla ole käynyt näin hyvä tuuri. Että joillain hoitajat vaihtuvat jatkuvasti ja neuvolakäynnit ovat pikemminkin pikasuoritus kuin odotettu kohtaaminen.

Se on sääli, sillä etenkin ensimmäisen lapsen kohdalla turvallinen neuvolatätimme oli korvaamaton rinnallakulkija. Hän kehui, kannusti ja tarvittaessa myös komensi. Kun suhtauduin neuvolatädin mielestä turhan vähättelevästi raskaudenaikaiseen huimaukseen, hän ilmoitti soittavansa 24 tunnin kuluttua lääkärille puolestani, jollen ole itse sitä siihen mennessä tehnyt. Sanojen siivittämänä tartuin puhelimeen, ja huimaukseenkin löytyi lopulta syy.

Kiitos siis kaikille teille neuvolatädeille, -sedille ja -henkilöille, jotka kiireestäkin huolimatta onnistutte luomaan meille perheellisille kiireettömyyden harhan! Teille, jotka kuuntelette, välitätte ja kohtaatte lämpimästi hymyillen kuin itsellänne ei koskaan olisi päänsärkyä tai huonosti nukutun yön painoa harteillanne. Teille, jotka muistatte lastemme nimet, lempilelut ja edelliskerralla esiin nouseet arjen asiat välillä paremmin kuin me vanhemmat – aivan kuin teillä olisi rajaton muistikapasiteetti käytössänne.

Tontut olivat tuoneet esikoisen joulukalenteriin kakkuun liittyvän tehtävän.