Olen aina rakastanut joululahjojen ostamista. Kaupoissa ja markkinoilla kierteleminen on hauskaa ja käytän mielelläni aikaa keksiäkseni muille mahdollisimman mieleisiä ja osuvia lahjoja. Viime vuosien aikana suhtautumiseni tavaraan on kuitenkin muuttunut ja se on vaikuttanut väistämättä myös lahjaperinteisiin.

Mistä muutos alkoi?

Kuusi vuotta sitten muutimme nykyiseen kotiimme, rintamamiestalon puolikkaaseen, joka oli modernisoitu ekologisin ratkaisuin. Yksi ratkaisuista oli se, että kodin säilytystilat oli rajattu minimiin. Meillä ei esimerkiksi ole ulkovarastoa, vaatehuonetta, kellaria tai ullakkoa tavaroiden jemmaamiseen. Arkieteisemme on onneksi niin suuri, että sinne saimme sovitettua pyörämme ja harrastusvälineemme, mutta unelmiemme koti vaati meiltä silti melkoista ajattelutavan muutosta – ja lasten synnyttyä myös luovia ratkaisuja.

(Kodistamme voit lukea lisää TÄÄLTÄ.)

Ai kuka meillä on malttamattomin lahjojen suhteen? Ainakin vielä se on Pasi!

Lapsista ja tavarasta

Emme ole konmarittajia. Meiltä löytyy tavaraa ja sekä minulla että puolisollani on omat sudenkuoppamme: Minä rakastan kirjoja ja omaan monipuolisen askarteluvaraston. Miehelleni puolestaan kertyy kenkiä ja vaatteita. Pyrimme kuitenkin tekemään hankintoja harkiten.

3,5-vuotiaamme ei ole vielä osoittanut voimakasta viettiä tavaraan, pikkuveljestä puhumattakaan. Vielä viime jouluna ja syntymäpäivänään esikoinen ilmoitti pari pakettia avattuaan, ettei halua avata enempää. Joulupukille on kuitenkin kirjoitettu ja muutama toivekin esikoisella tänä jouluna on. Elämme myös selkeästi murrosaikaa: Pukista on alettu jutella päiväkotikavereiden kanssa päivittäin, ja joulunodotukseen liittyy huomattavasti aiempaa enemmän latausta. Nähtäväksi jää, alkavatko toivelistat tulevaisuudessa venähtää…

Leluja meiltä löytyy sen verran hillitysti, että osa sängynalus- ja lelulaatikoista on vielä tyhjillään. Lasten kirjahyllyt sen sijaan alkavat täyttyä uhkaavasti. Osa leluista on välillä jemmassa, ja tavoitteena on, ettei esillä olisi niin paljoa leikkikaluja, että osa jää kokonaan käyttämättä. Monesti mietin lelujen tarpeellisuutta ylipäätään: Lempileluja kun tuntuvat olevat talouspaperirullista ylijääneet pahviputket,  astiakaappien sisältö, kepit, kävyt ja edellispäivien rapisevat sanomalehdet.

Lapset eivät ole vielä olleet erityisen kiinnostuneita lahjoista.

Millaisia lahjoja tykkään nykyään antaa?

Minulla on tapana kirjoittaa pitkin vuotta itselleni muistiin lähipiirin esiinnostamia toiveita. Joulun tai syntymäpäivän lähestyessä vilkaisen, löytyykö listalta valmista lahjaideaa. Aloitan joululahjojen hankkimisen myös melko aikaisin syksyllä. Kun näen jotain jollekulle sopivaa, ostan sen valmiiksi jo vaikka syyskuussa. (Hankintoja säilyttelen sitten jouluun asti vaatekaapissani…)

Näin ollen minulla on yleensä joulun lähestyessä valtaosa lahjoista hankittuna. Jos kuningasideaa ei vielä joulukuussa ole, tykkään antaa lahjaksi tekemistä, lukemista tai jotain laadukasta ja poiskuluvaa (esim. parempaa kahvia tai herkkuja).

Kirjojen ostaminen on minulle periaatekysymys. Työskentelen niiden parissa ja haluan tukea niiden olemassaoloa ja säilymistä. Laatukirjalle löytyy myös aina lukijoita, joten se on helppo laittaa kiertoon, jollei sitä halua  lukemisen jälkeen säilyttää.

Parhaimmillaan annetusta lahjasta välittyy saajalle tunne siitä, että lahja on tehty tai valittu ajatuksella. Tänä jouluna keksinkin tehdä kummilapsilleni joululahjoiksi touhujoulukalenterit, kun en koronavuosien ja vauva-arjen tiimellyksessä ole päässyt viettämään heidän kanssaan aikaa niin paljon kuin haluaisin. Kalentereihin kätkeytyi kunkin mieltymysten ja toiveiden mukaan räätälöityä tekemistä joulunodotukseen. (Lue touhujoulukalentereista lisää TÄÄLTÄ.)

Yhteinen tekeminen on hauska lahja! Koronavuodet ovat vain tehneet tällaisten lahjojen antamisen ajoittain piirun verran haastavaksi.

Millaisia lahjoja itse toivon?

Meillä on mieheni ja parin lapsuudenystäväni kanssa tapana antaa toisillemme usein lahjaksi jotain tekemistä. Pikkulapsiarjessa tapa on noussut entistä arvokkaammaksi, sillä yhdessävietetyt hetket tuovat voimia-antavaa vaihtelua arkeen. Ja kun kyseessä on lahjaksi annettu tai saatu tekeminen, sille tulee varmasti raivattua ja järjestettyä aikaa.

Äitiyden myötä olen alkanut suuresti arvostaa myös rentoutumislahjoja: Hieronnan, saunan, jalkahoidon, kasvohoidon tai kampaajakäynnin aikana ei voi eikä tarvitse kuin nauttia hetkestä. Kotiäitiolemus päivittyy hetkellisesti vähän pirtsakkaammaksi, ja hoitoihin usein kuuluva, rauhassa nautittu kahvi- tai teekupillinen kruunaa elämyksen.

Vaikka tykkään hankkia lahjoja muille, itseni suhteen olen pihi, enkä saa aikaiseksi uusien välttämättömyyksien hankintaa. On tosi hauska saada vaikkapa käyttövaate joltain tyylini tuntevalta. Ja kun lenkkikengät on juostu loppuun, talvisaappaasta irtoaa pohja, äänikirjojen kuunteluun ei ole välineitä tai tennisharrastus vaatisi uusien pallojen hankintaa, olen mielissäni, jos joku lupaa antaa hyödykkeen lahjaksi. Yksi mieleenpainuneimmista hyötylahjoista on ollut vanhempieni kotiimme palkkaama sähkömies, joka korjasi rintamamiestalomme sähköoikut ja toteutti muutaman toiveemme. Lahja on tuonut paitsi iloa ja käytännöllisyyttä kotiimme, myös turvaa kun sähköjen tietää olevan kunnossa.

Samoin on herkkujen laita. En raaski ostaa laadukasta kahvia, pähkinävalikoimaa, jättimäistä irtokarkkipussia tai juustokattausta vain itseäni hemmotellakseni, mutta lahjaksi ottaisin niitä enemmän kuin mielelläni.

Kertakaikkisen upeita ovat myös itsetehdyt, uniikit lahjat, joissa näkyy toisen osaaminen. Anoppini tekee mielettömiä käsitöitä ja veljeni on puuartesaani. Heiltä saadut itsetehdyt lahjat ovat aarteita! Eräällä ystävälläni puolestaan oli vuosia tapana piirtää itse kortit niin, että hän sisällytti niihin jotain vuoden aikana kokemaamme. Edesmenneeltä isoäidiltäni olen taas kopioinut tavan kirjoittaa kortit runomuotoon niin, että runo paljastaa saajan ja vihjaa jotain paketin sisällöstä.

Ja sitten ovat kirjat. Luen niin paljon kuin suinkin ehdin ja minulla on aina pitkä lista kirjoja, jotka haluaisin lukea. Kirjalahja tekee aina iloiseksi.

Yhdessävietetyt hetket, herkut, hemmottelu, hyödykkeet, kirjat ja itsetehdyt lahjat ovat omia lahjasuosikkejani.

Paljonko nykylapset saavat lahjoja?

Tänä jouluna sovimme Korvatunturin kanssa, että molemmille lapsillemme toimitetaan muutama paketti. Kumpikin tulee saamaan yhden vähän isomman toivelahjan, yhden puketin joka sisältää pari pienempää juttua (lukemista ja tekemistä) sekä yhden yhteisen paketin, josta löytyy samisvaatteet veljesten toivekuosilla pituusmitan kera. Tämän lisäksi kotitonttumme tuo lapsille aattoaamuna varmasti jotain pikkupuuhaa, ja kummit sekä isovanhemmat muistavat heitä omilla tavoillaan.

Kysyin seuraajiltani Äijä-äidin Instagram-tilillä, miltä Korvatunturin kanssa sopimamme lahjamäärä kuulostaa. 41% vastaajista kertoi joulun lahjamääränsä olevan samaa luokkaa, 37% arvioi omansa suuremmaksi, 22% pienemmäksi.

Vastauksissa myös todettiin, että pakettien määrään vaikuttaa myös niiden arvo, ja huomautettiin, ettei lahjojen määrä kerro koko totuutta, koska samassa paketissa voi olla useampi lahja. Seuraajatkin kertoiva lastensa saavan toivelahjojen lisäksi kaikenlaista hyödyllistä, kuten vaatteita, kalusteita ja harrastusvälineitä.

Elämme varmasti murrosvaihetta. Aika näyttää venyvätkö lasten lahjatoivelistat tulevaisuudessa. Tänä vuonna perheellämme on yksi yhteinen, erityinen toive: terve joulu.

Kuten viime joulu perhettämme muistutti, joulu on paljon muutakin kuin kolme pyhäpäivää lahjoineen ja ohjelmanumeroineen. Tuolloin esikoinen sairastui jouluaattona vauvarokkoon ja oli korkeassa kuumeessa läpi joulun ja vuodenvaihteen. Siksi pidänkin tavastamme juhlia ja tunnelmoida joulua pitkän kaavan mukaan. Silloin varsinaisiin juhlapyhiin ei kohdistu niin hurjia odotuksia, eikä kaikki kaadu siihen, jos h-hetkellä satutaankin sairastamaan.

Silti perheemme toivelistalla on tänä jouluna yksi erityinen toive: terve joulu!

Lue myös:

• Tonttuovesta se alkoi – meille muutti tonttu
• Touhujoulukalenteri – erilainen lahja lapsille
• Iloista joulukuumeilua ja onnellista vauvarokkoa
• Paljonko tavaraa lapsiperhe tarvitsee?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Meillä ei pehmoilla – ainakaan öisin. Vaikka pehmopuput ja herra Hakkaraiset ovat aina kelvanneet tuttivahdeiksi ja painikavereiksi, kumpikaan lapsistamme ei ole koskaan innostunut nukkumaan pehmolelujen kanssa. Jostain syystä meillä suositaan erikoisia unileluja – ja sankaripupuja!

Autojen kera unille

Esikoisen ensimmäinen unilelu, jota ilman hän ei voinut mennä nukkumaan, oli kierrätysmuovista valmistettu punainen avoauto. Se oli kevyt ja pyöreäreunainen, ja usein esikoinen nukkuikin poski auton viileää pintaa vasten. Auto odotti iltaisin yöpöydällä sängyn vieressä, ja jos se joskus olikin päivän leikeissä kadonnut toisaalle, se piti etsiä ennen kuin nukkumisesta tuli mitään.

Esikoinen halusi nimetä unikamunsa edesmenneen isoäitini mukaan ja tuota nimeä auto kantaa edelleen, vaikkei se enää öitään esikoisen kainalossa vietäkään. Yöpöytä on kuitenkin yhä autolle pyhitetty. Sen viereen on ajan saatossa ilmestynyt myös keltavihreä Wolkswagen-bussi. Autot taitavat siis olla hyvien unien salaisuus, ainakin jos esikoiselta kysytään.

Esikoisen unta vartioivat autot

Harso naamalle ja kapuloita rattaisiin

Kun Mante alkoi opetella itsekseen nukahtamista, hän tarvitsi unikaverikseen hypistelyharson tai -liinan. Hetken hypistelyn jälkeen Mante teki harsosta kangasmytyn, painoi siihen kasvonsa ja nukahti.

Toinen vauvan lempparinukahtamiskonsti oli (tai on oikeastaan edelleen) hypistellä äidin hiuksia ja kiskoa niitä pieninä tukkoina päänahasta irti. Ei auttanut vaikka päähän olisi taikonut millaisen lettikampauksen. Mante oppi vapauttamaan hiussuortuvat ja vetämään ponnarit paikoiltaan.

Äidin kaljuuntumisen ehkäisemiseksi unileluksi alettiin tarjoilla muita vaihtoehtoja. Lopulta Mante löysikin tyyliinsä sopivat unikamut: rumpukapulan ja lätkämailan! Kummastakin saa hyvän halausotteen ja molemmat taitavat muutenkin lukeutua Manten tärkeimpiin aarteisiin.

Jääkiekkomailasta saa nukkuessa hyvön halausotteen

sankaripupu saapui perheeseen

Jokunen viikko sitten saimme uuden pehmoperheenjäsenen, kun Sankaripupu muutti meille asumaan. Se on ollut myös ensimmäinen pehmolelu, joka on ajoittain päässyt jopa esikoisen kainaloon. Onhan Sankaripupu lähtöisin ambulanssista!

Kyseessä on Helsingin pelastuslaitoksen #sankarinalle-kampanja, jossa lapsi saa ensihoitotilanteesta itselleen muistoksi sankariviitalla varustetun lahjoituspehmoeläimen. Sankaripupu muutti meille eräänä yönä, kun esikoinen ei yhtäkkiä saanutkaan enää henkeä. Tilanne paheni sen verran nopeasti, että päivystyksestä kehotettiin soittamaan hätänumeroon.

Selvisimme kuitenkin säikähdyksellä. Hengitysvaikeuksien aiheuttajaksi paljastui laryngiittikohtaus, joka ilmenee pienellä osalla lapsista normaalia rajummin. Syy voi olla esimerkiksi rakenteellinen. Sairaalaan emme kuitenkaan joutuneet, sillä hengittäminen helpottui pihalla, kirpeässä pakkasyössä istuskellessa. Muistoksi episodista jäivät kuitenkin ambulanssista saatu Sankaripupu, toimintaohjeet vastaisen varalle sekä haltioituneen esikoisen tarina piipaa-autoon pääsemisestä.

Tämä Sankaripupu asuu nykyään meillä. Kiitokset Helsingin pelastuslaitokselle, pupun lahjoittajalle ja #sankarinalle -kampanjalle!

Lue myös:

• Äitivaiva nimeltä jännetuppitulehdus
• Koliikista, valvomisesta ja vyöhyketerapiasta
• Affektikohtaus, unikauhukohtaus ja unissakävely – kolme kummallista ilmiötä, joita ei kannata pelästyä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!