Koliikista, valvomisesta ja vyöhyketerapiasta

Viikonloppuna nukuin ensimmäiset autuaat yöuneni kahteen kuukauteen. Vain kolme herätystä ja kertynyttä unta jopa 7,5 tuntia! Aamulla mies katsahti minua ja huudahti: ”Hei, sun silmät on taas isot!”

Valvominen on yksi suurimpia peikkoja, joita lapsiperhe-elämään liitetään, eikä suotta. MUTTA vaikka molemmat poikamme ovat olleet valvottavaa sorttia, elämäni pahimmat valvomisjaksot olen kokenut aivan muissa elämäntilanteissa ja aivan toisenlaisista syistä. Esimerkiksi stressi tuhoaa yöuneni paljon katalammin kuin heräilyt lasten vuoksi.

vaiheita ja vähäunisia vauvoja

Esikoisemme oli kukkuja. Kun lähdimme hänen kanssaan sairaalasta, kätilöt muistuttivat, ettei pidä huolestua, jos vauva nukkuu suurimman osan vuorokaudesta. Kotiin päästyämme esikoinen valvoi heti 12 tuntia yhtä soittoa – hymyillen ja meidän vanhempien huomiota hakien. Sellainen hän oli alusta asti. Vähitellen opin, että hän meni nukkumaan aamuneljältä, mutta nukkui vastaavasti aamupäivällä kahteentoista. Siispä järjestimme elämänrytmimme niin, että minä nukuin yöuneni samaan aikaan. Esikoisen kanssa se oli helppoa, ja jopa koira taipui uuteen rytmiin ongelmitta.

Esikoisen myötä opimme myös ajattelemaan vauva-ajan ilmiöitä vaiheina. Ne tulevat ja menevät, kestävät aikansa hyvässä ja pahassa. Joitakin vaiheita jää kaipaamaan, toisista luopuu mielellään. Vaiheajattelu on ollut myös toisen lapsemme kohdalla merkittävä voimavara. Kun vauva alkoi itkeskellä koliikkia, tiesimme sen kestävän aikansa ja loppuvan sitten. Ajatus kolmen kuukauden rajapyykistä koliikkivaivojen suhteen auttoi jaksamaan.

koliikki paljasti rangankiertymän

Jos koliikki voi joskus olla onnenpotkaus, meillä se oli sitäkin. Kun tajusimme vauvan itkevän pahimpina päivinä jopa 20 tuntia vuorokaudessa, päätimme etsiä apua ja kokeilla vyöhyketerapiaa. Olen ollut aina todella skeptinen vaihtoehtoisia hoitomuotoja kohtaan. Osittain kyse on ollut tietämättömän ennakkoluuloista, osittain siitä että hoitojen parissa tuntuu työskentelevän hyvin monenkirjavaa osaajaa. Kovia vatsavaivojaan itkevän vauvan kipuja katseltuamme päätimme kuitenkin sanoa piupaut ennakkoasenteillemme, etsiä taitavana pidetyn vyöhyketerapeutin ja kokeilla hoitoa. Ja hyvä niin!

Vyöhyketerapia auttoi meillä koliikkiin ja rangankiertymiin.

Ensimmäisellä hoitokerralla kävi nimittäin ilmi, ettei vauvamme itkenyt ainoastaan koliikkia vaan myös muita kipuja. Ne johtuivat pahasti väärään asentoon kiertyneestä rangasta, joka saattoi olla seurausta viimeisten viikkojen huonosta asennosta mahassa tai megalomaanisen nopeasta syöksysyntymästä. (Ajoimme sairaalan pihaan 10 minuuttia ennen kuin vauva oli syntynyt ja sylissäni.) Se selitti, miksi pienokaisen pää oli kääntynyt ainoastaan toiseen suuntaan, eikä hän ollut liikutellut juuri lainkaan käsiään.

Jo ensimmäinen hoitokerta mursi ennakkoluuloni vyöhyketerapiaa kohtaan. Kaikki olikin niin kovin loogista: lihasjumien avaamista ja puristuksiin jääneiden hermoratojen vapauttamista. Ei lainkaan voodoota, energiakenttiä ja tiutau-tilpehöörejä, niin kuin olin kuvitellut villeimmissä mielikuvissani. Ja niin kuin lastemme lääkäri-isoisä totesi, lääkärinkin on uskottava silmiään – vauvan vointi parani joka hoitokerran jälkeen niin merkittävästi, ettei tehoa ollut mitään järkeä kyseenalaistaa.

skeptikko vyöhyketerapiassa

Muut kaltaiseni skeptikot varmasti jo janoavat tietää, miten vyöhyketerapia meitä auttoi. Ensimmäisen hoitokerran päätteeksi vauva käänsi päänsä ensimmäistä kertaa oikealle. Myöhemmin kotona mietimme, miksi pikkuinen vaikuttaa erilaiselta kuin ennen, kunnes tajusimme käsien huitovan vimmatusti joka suuntaan. Toisella hoitokerralla avattiin rintarangan jumeja, jotta vauvan olisi helpompi hengittää. Puolivälissä hierontaa vauva alkoi ensi kertaa jokeltaa, leveä hymy kasvoillaan. Kolmen hoitokerran jälkeen myös koliikki on helpottanut huomattavasti. Vatsavaivoja itketään yleensä pariin otteeseen päivässä tunnin tai kahden ajan, muttei sentään kymmentä tai kahtakymmentä tuntia, niin kuin aiemmin.

Olemme monesti miehen kanssa nauraneet, että koliikkikin voi näköjään tuoda mukanaan jotain hyvää. Kun vauvan jumit sen ansiosta huomattiin ja saatiin hoidettua ajoissa, eivät ne jääneet haittaamaan motorista kehitystä, ja saatoimme välttyä paljon suuremmalta kehoremontilta joskus tulevaisuudessa. (Ei sillä, että siltikään toivoisin koliikkia kenenkään vauvalle!) Sitä paitsi, viime yönä nukuin jo toisen superhyvän yöni, kun vauva oli saanut paukuteltua mahavaivat pihalle jo ennen nukkumaanmenoa.

Kolme herätystä ja kahdeksan tuntia unta!

P.s. Postaus ei ole kaupallinen yhteistyö. En ole myöskään lääketieteen osaaja, joten termien käytössä ja selityksissäni voi esiintyä virheitä ja suoraviivaistamista.

Lue myös:

• Valvomisen vuosi – mitä tapahtuu, kun ei nuku kunnolla yli vuoteen
• Äiti kodin vankina – mikä neuvoksi, kun tuttipullo ei kelpaa?
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
• Murphyn lakeja lapsiperheille – vauvamaailman lainalaisuuksia

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!