Lasten määrä Suomessa vähenee. Synnytyssairaaloita lakkautetaan. Vanhemmuus nähdään raskaana ja mahdottomana yhtälönä, ja maailma vähän ankeana, varjoihin vajoavana paikkana. Mutta onko se totuus? Mitä jos nimenomaan lapsissa olisikin ratkaisu tähän kaikkeen? Tässä 10 hyvää syytä ryhtyä vanhemmaksi – ja 10 syytä, miksi tarvitsemme lapsia!

1. Lapset rakentavat toivoa

Maailma ja Suomi näyttäytyvät mediassa nykyään aika synkkinä paikkoina. Onko se totuus vai onko kyse pikemminkin perspektiivistä? Parikymmentä vuotta sitten elimme toki nousukautta, mutta voisiko olla niin, että osa tyytyväisyydestä kumpusi myös niistä sukupolvista, jotka tiesivät, miten paljon huonommin asiat olivat joskus olleet?

2. Vanhemmuus opettaa itsensä ylittämistä ja laajentaa pystyvyyden rajoja

Vanhempana eteen tulee usein hetkiä, joista on vain selvittävä – ja niistä myös selviää, vaikkei jälkikäteen käsittäisikään, miten. Tämäkin taito kehittyy ajan myötä, ja vähitellen yhä harvempi arkinen asia tuntuu enää katastrofilta. Ja mikä parasta, tämä kyky siirtyy myös muille elämän osa-alueille, kuten työelämään. Eräs suurperheen äiti jakoi joskus tähän liittyvää viisauttaan tokaisemalla: ”Kaksi lasta ei mene siinä, missä yksi, eikä kolme siinä, missä kaksi. Mutta viidennen jälkeen ei tuntunut enää missään!”

3. Lapset opettavat pysähtymään hetkeen

Koskaan ennen en ole yhtä tehokkaasti onnistunut pyyhkimään työstressiä tai ajatuksiin kalvamaan jäänyttä asiaa mielestäni kuin lasteni seurassa. Kun tulen töistä, poimin päiväkodilta mukaan kaksi pientä, jotka haluavat minut edes hetkeksi kokonaan itselleen. Riisuttuani heidän kuravaatteensa, saatuani halaukset ja laastaroituani pihalla ruhjoutuneen polven, ei mielessäni liiku enää muuta kuin kiehuvia makaroneja, legopalikoita, Pikku Kakkosen tunnareita ja päivän iltasatuvalikoima. Se on yllättävän vapauttavaa, jopa aivolepoa, tiukan työpäivän jälkeen.

4. Vanhemmuus auttaa palaamaan perusasioiden äärelle

Vaikka vanhempana välillä kaipaa omaa aikaa ja vapautta, muistan yhä lapsia edeltäneet vuodet, jolloin saatoin tehdä mitä tahansa – ja ehkä juuri siksi, tilanteen oltua jo useita vuosia samanlainen – mikään ei enää tuntunut oikein miltään. Reissut, harrastukset ja illanvietot seurasivat toisiaan, mutteivät useinkaan jääneet mieleen ainutlaatuisina juttuina.

Vanhemmuuden (ja koronan) myötä elämä muuttui askeettisemmaksi, mutta sen myötä pienet asiat muuttuivat taas suuriksi. Jokin taika perusasioissa on, kun retki uimahalliin tai jäätelökioskille voi tuottaa niinkin paljon iloa ja hyvää oloa, kuin se nykyarjessani tuo. Kun hetkiin lisää vielä lasten naurun, riemun ja oivallukset, tarttuu muistiin valtavat määrät ihania, merkityksellisiä hetkiä – kuin lapset olisivat tuoneet mukanaan jotain, jolla muistijäljet pystyy taas aiempaa paremmin kiinnittämään pysyvästi.

5. Ilo asuu lapsissa

Vaikka vanhemmuus on oikea tunteiden vyöry, vanhempana saa myös nauraa suunnattomasti. Ei tarvitse kuin kuunnella lapsia, heidän hauskoja juttujaan ja tarttuvaa iltaa,  niin jo huomaa nauravansa. Ja miten paljon sellaista minulta jäisikään näkemättä, minkä lapseni pysäyttävät minut näkemään!

6. Lapsen kasvattaminen pysäyttää pohtimaan omia arvoja

Vanhemmuus on jatkuvia valintoja, nopeita päätöksiä ja sitä, että yrittää parhaansa. Se on myös koulu, joka opettaa epäonnistumisen sietoa, omien heikkouksien tunnistamista, parhaimmillaan myös armollisuutta ja lempeyttä itseä kohtaan. Jokainen vanhempi pysähtyy varmasti jossain vaiheessa pohtimaan vähintäänkin sitä, mikä elämässä on tärkeää tai opettamisen arvoista omille lapsille. Jos ei muuten, niin viimeistään lapsi johdattaa vanhempansa perusasioiden äärelle oppiessaan puhumaan ja kysymään: ”Miksi?”

7. Lapset kysyvät: Miksi?

Välillä miksi-ikä rasittaa, mutta se myös ravistelee ja parhaimmillaan pysäyttää. Joskus lasten kysymykset ovat niin viiltäviä, että ne paljastavat meissä aikuisissa asuvan järjettömyyden ja tekojemme epäloogisuuden tai ajattelemattomuuden. Toisinaan ne taas auttavat huomaamaan sen, mikä meiltä aikuisilta jää näkemättä. Kysymyksillään lapseni ovat myös opettaneet minulle valtavan määrän uusia asioita omista kiinnostuksenkohteistaan. Olen oppinut uutta esimerkiksi höyryjunista, avaruudesta, asfaltista, rakentamisesta, moottorin toimintaperiaatteista, dinosauruksista ja vedenpuhdistuslaitoksista.

8. Vanhemmuus opettaa armollisuutta itseä kohtaan

Vanhemmuus on kaaosta ja keskeneräisyyttä, jossa kaiken kesyttämiseen saattaa silti riittää halaus, satu, syvä huokaus tai karneval-keksi. Koska vanhemmuudessa ei saavuta koskaan täydellisyyttä (harvoin edes omia tavoitteitaan), on pakko oppia keskeneräisyyden sietämistä, riman laskemista ja armollisuutta itseä kohtaan. Joskus se voi olla vaikeaa, mutta aivan kuten kohdan 2 taidot, nämäkin oivallukset siirtyvät uudenlaisina voimavaroina elämän muillekin osa-alueille.

9. Aika vanhempana opettaa uudelleen arvostamaan itsestään selvinä pitämiään asioita

Vaikka vanhempien oman ajan puute, on yleinen vitsi, jokaisen kannattaisi läpikäydä jonkinlainen elämänvaihe, jossa sen hetkellisesti menettää. Silloin sitä oppii nimittäin arvostamaan. Ja kun omaa aikaa arvostaa, sitä oppii hyödyntämään tietoisemmin, itseään kuunnellen. Vanhemmuuden myötä olen oppinut nauttimaan myös aivan uudenlaisista asioista, joiden olemassaoloa ennen hädin tuskin huomasin: Hetkistä hiljaisuudessa mitään tekemättä. Jumiutuneen kehon aukivenyttelystä lasten leikkiessä vieressä. Lenkistä koiran kanssa sateella tai niin aikaisin aamulla ettei aamusumuisilla kaduilla liiku vielä muita. Pitkistä ja murheet sulattavista halauksista. Ohikiitävien junien bongailusta.

10. Lapset saavat aikuiset raivaamaan aikaa tärkeimmille asioille elämässä

Kun elämä on ruuhkautunutta ja ajankäytöstä kilpailee moninkertainen määrä asioita aiempaan verrattuna, ylimääräinen karisee matkasta. Toki hetkellisesti saattaa joutua luopumaan myös ihmisistä tai asioista, jotka haluaa tilaisuuden tullen taas takaisin, mutta poiskarisseiden asioiden joukossa on paljon myös sellaista, mitä ei edes jää kaipaamaan.

Sama pätee ajatuksiin. Kun ei ole aikaa yliajatella, päätöksenteko ja ajattelu muuttuvat suoraviivaisemmiksi. Jossittelu vähenee, samoin ajattelu siitä mitä muut mahtavat ajatella. Roolit karisevat, kaunisteluun ei ole aikaa. Aina tämäkään ei tietenkään ole vain hyvä asia, mutta helpottaa elämää ja omana itsenä olemista. Tällainen minä olen, muuhun en juuri nyt pysty. Ota tai jätä.

Lue myös:

• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
• Ei vuorotyö vaan elämäntapa – kurkistaa erilaiseen perhearkeen

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Ilotulitteiden jytke on vaimennut, koira kaivautunut esiin piilostaan ja asettunut kylkeäni vasten makaamaan kuin varmistuakseen, ettei enää ole mitään hätää. Makaan peiton alla yölampun hohteessa muun perheen tuhistessa untaan ympärillä. En saa nukutuksi, ajatukset eivät suostu levolle. Mieli tahtoo ensin vastauksia – piirtää suunnan, jota kohti seuraavana aamuna askeltaa. Tehdä lupauksen vuodelle 2024: Tulevana vuonna aion puhua rohkeudesta ja saada ääneni kuuluviin. Väitän nimittäin, että rohkeutta voi opettaa, ja se on juuri sitä, mitä nyt tarvitsemme!

Rohkeutta kohti

Jo neljä vuotta sitten kirjoitin muistikirjan kanteen sanan: ”ROHKEUS” ja aloin täyttää sitä ajatuksilla, havainnoilla ja tutkimustiedoilla aiheesta. Sitten esikoinen varttui vauhdikkaaksi taaperoksi, maailmaan vyöryi korona, perheeseen syntyi toinen lapsi ja muistikirja unohtui.

Kuluneen syksyn aikana aihe on kuitenkin alkanut jälleen vetää puoleensa. Tuntuu, että kaiken viime vuosina tapahtuneen jälkeen, lisääntyneen turvattomuuden ja epävarmuuden keskellä, meidän pitäisi oppia löytämään rohkeutemme uudelleen.

Ensin iski pandemia, joka vavisutti kaikkea totuttua, piirsi yksinäisyydelle uusia olomuotoja, horjutti käsitystämme hallinnasta ja elämänhallinnasta ja pakotti kohtaamaan uudenlaisen, rajoitetumman maailman. Sitten silmiemme eteen rävähti sota, niin lähellä ja näkyvänä, ettei siihen voinut olla reagoimatta.

Kaiken tämän sivuvaikutuksena olemme kadottaneet osan rohkeudestamme: Kyvystä heittäytyä, luottaa, haastaa itseä ja tilanteita. Kyvystä toteuttaa unelmia ja hallita pelkoja, niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa. Ainakin itse ajattelen, että pelot, epävarmuus ja turvattomuus vievät kauemmas vapaudentunteesta – ja niiden hallinta taas sitä kohti.

TaHto tulla KUULLUKSI

Koira kääntää kylkeä, painautuu tiukasti vasten ja tärisee rakettien yhä paukkuessa sälekaihdinten takana. Yhdessä valvomme, joskin eri syistä. Olen aina rakastanut kirjoittamista, nauttinut ajatustyöstä, ideoinnista, ratkaisujen etsimisestä, uuden luomisesta. Kun kolme vuotta sitten perustin tämän blogin, tein sen pitkälti tarpeesta saada kirjoittaa. Tai niin luulin. Nyt ymmärrän, että blogini syntyi yhtä lailla halusta vaikuttaa ja tulla kuulluksi.

Olen tehnyt töitä opettajana 18 vuotta, päätoimisesti vuodesta 2010. Valmistuttuani opetin ensin seitsemän vuotta draamaa ja äidinkieltä lukiossa ja toimin koulun teatteripainotuksen vastuuopettajana. Sitten aloin kaivata juurilleni luokanopettajaksi, työhön joka antaa mahdollisuuden vaikuttaa pitkäjänteisemmin ja kokonaisvaltaisemmin yksittäisten oppilaiden ja opetusryhmien kehitykseen. Nykyään työskentelenkin kulttuurikasvatukseen erikoistuneessa alakoulussa teatterin, musiikin ja luokanopettajana.

Rohkeutta voi opettaa

Vuodet opettajana ovat opettaneet minulle muutaman tärkeän asian rohkeudesta ja itsensä ylittämisestä. Nämä oivallukset ovat myös ohjanneet tapaani opettaa ja ajatella opettamista:

1. Ryhmä on yhtä vahva kuin sen keskinäinen luottamus.

2. Yksilö pystyy ylittämään itsensä, kun hän oppii heittäytymisen taidon ja saa olla osa turvallista ja luottamuksellista ryhmää.

3. Rohkeus ei ole pelottomuutta vaan sitä, että osaa kohdata tunteensa ja kykenee hallitsemaan niitä, pelko mukaan lukien.

Kenties juuri yllämainituista syistä draama- ja teatterikasvatuksesta on minulle sydämen asia. Se mielletään helposti esiintymistaitojen harjoittamiseksi ja esitysten valmistamiseksi, vaikka todellisuudessa kyse on paljon enemmästä. Draama- ja teatterikasvatus tarjoaa välineitä muun muassa ryhmänsisäisen luottamuksen rakentamiseen, itsetuntemuksen vahvistamiseen, epävarmuuden ja epäonnistumisen pelon lieventämiseen, tunnetaitoihin, ideointikyvyn rikastamiseen, sosiaalisten taitojen kehittämiseen sekä rohkeuden ja heittäytymiskyvyn vahvistamiseen.

Olen hyödyntänyt draaman ja teatterin menetelmiä aina erilaisia ryhmiä ohjatessani, kouluttaessani, opettaessani, jopa valmentaessani (Kyllä, olen ennen lasten syntymää ehtinyt valmentaakin kalpamiekkaikkailijoita yli 10 vuotta!), vaikkei ryhmän toiminta olisi liittynyt millään tavalla esiintymiseen.

Draama- ja teatterikasvatuksessa on valtava määrä potentiaalia, ja se tarjoaa keinoja esimerkiksi aiemmin peräänkuuluttamani rohkeuden löytämiseen. Henkilökohtainen lupaukseni, toiveeni ja tavoitteeni alkavalle vuodelle onkin saada ääneni tässä asiassa kuuluviin: Rohkaistua puhumaan ja tulla kuulluksi. Kenties jopa päästä jakamaan oivalluksiani ja tekemiäni havaintoja aiheesta suuremmalle yleisölle.

Myös koira on löytänyt rohkeutensa – tai ainakin keinot pelon selättämiseen. Se on tehnyt peitosta pesän viereeni, työntänyt kuononsa tyynyni alle ja tasaisesta tuhinasta päätellen lopulta nukahtanut. Kenties lopulta itsekin saan unta, kun olen saanut ajatukseni sanoiksi.

Jos kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä!

meri.maaria.kivekas (at) gmail.com 

Meri-Maaria Kivekäs (KtM + FM) on helsinkiläinen äidinkielen, teatterin ja luokanopettaja, joka työskentelee opetustyön ohessa myös laulaja-lauluntekijänä ja perhevaikuttajana. Hän on valmistunut luokanopettajaksi pääaineenaan kasvatuspsykologia, erikoistunut teatteripedagogiikkaan ja suorittanut maisteriopinnot myös kotimaisesta kirjallisuudesta. Kirjoittaminen, musiikki ja teatteri ovat elämänmittaisia harrastuksia, kahvinjuonti ja irtokarkit iänikuisia paheita.

Lue myös:

• Mihin Suomen lapset katosivat? – Avoin kirje päättäjille
• Viisi asiaa, jotka ovat yllättäneet perhe-elämässä
• Teoriani perheestä – ajatustenvaihtoa Juha Itkosen kanssa
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!