Vietin juuri ikimuistoisen viikon lasten kanssa Lapissa. Tämänkertaisella Ylläksen lomallamme ehdimme testata liudan erilaisia talvilajeja umpihankijuoksusta ahkiohiihtoon. Kyllä taas äidin kunto kasvoi!

hiihtäminen

Molemmilla lapsillamme on jo sukset – ei siksi että yrittäisimme muovata heistä tulevaisuuden hiihtolupauksia vaan ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että Mante (1,5v) puki toistuvasti isoveljensä sukset eteisessä jalkoihinsa ja hiihti ympäri asuntoamme. Niinpä taivuimme hankkimaan molemmille veljeksille käytettyinä omat varusteet. (Lue lisää hiihtämisen harjoittelustamme TÄÄLTÄ.)

Lapissa lapset kävivät hiihtämässä neljästi. Esikoisen vauhti ja hiihtokunto riippui aina päivän fiiliksestä. Yhtenä päivänä 100 metriä riitti, toisena selvittiin 0,7 kilometrin lenkki taukotuvalle herkuttelemaan. Esikoista tuntui motivoivan myös se, jos pikkuveli hiihti perässä – samoin kuin Mantea kiritti isoveljen peesaaminen.

Mante suksi jo hieman itsekin, mutta tykkäsi erityisesti taktiikasta, jossa asetuin seisomaan hänen suksilleen heti siteiden taakse ja sivakoimme yhdessä eteenpäin. Välillä otin touhuun itselleni sauvatkin mukaan ja niihinkin Mante tarttui hanakasti kiinni itselleen sopivalta korkeudelta.

jänöjussin mäenlasku

Kahden hiihtäjän taktiikkaa käytin myös, kun lapset halusivat oppia laskemaan murtsikkasuksilla mäkeä. Asetuin laskuvuorossa olevan suksille seisomaan heti siteiden taakse ja laskimme mäen tällä tavoin yhdessä alas. Ylämäen lapset saivat yrittää kavuta omin voimin. Minä puolestaan kirmasin sillä välin taas mäen päälle laskemaan vuoroaan odottavan jänöjussin kanssa alas. Kyllä touhussa hyvän hien sai pintaan – ainakin äiti!

Neljänä päivänä lapset hiihtivät itse.

hiihtäminen ahkion kanssa

Toivon, että vielä joku päivä lapset innostuvat hiihtämään kanssani pitkiäkin lenkkejä (taukopaikkojen lätyt silmissä kiiluen). Vielä tänä talvena pitkät lenkit kuitenkin mahdollistuivat ahkion avulla. Meillä on kahden lapsen pyöräkärry, joka muuntuu myös suksilla kulkevaksi ahkioksi. Menopelinä se on perinteistä ahkiota kiikkerämpi, joten jyrkissä mutkissa ja epätasaisella lumella saa olla tarkkana, eikä isoihin mäkiin ole asiaa. Pyöräkärryahkiomme etu on kuitenkin se, että se taittuu kokoon ja mahtui näin ollen automme takakonttiin muiden reissukamojen jatkeena.

Ahkion kanssa hiihtäessä on hyvä asennoitua siihen, että vauhti ei päätä huimaa. Ahkiohiihtäminen on pikemminkin retkeilyä, mutta hiki siinä tulee. Kun kiskoo perässään 30-kiloista ahkiota, joka painaa puolet omasta painosta, pienissäkin mäissä saa tehdä töitä. Ainakin minulle palkinto on kuitenkin se, että ylipäätään pääsen hiihtämään silloinkin, kun olen yksin vastuussa lapsista. Lapset myös viihtyvät ahkiokärryssä ja jopa päiväunet lopettanut esikoinen nukahtaa usein sen kyytiin. Tämän talven olen hiihtänyt pitkälti vain ahkion kanssa. Kun Lapissa pääsin pariin kertaan itsekseni ladulle, huomasin hiihtokuntoni olevan kuitenkin yllättävän hyvä. Lipsuvatkin sukset tuntuivat suorastaan lentävän eteenpäin, kun 30 kilon kuorma katosi kyydistä!

Loman viimeisenä päivänä, viimeisen hiihtolenkin loppusuoralla ahkio yllättäen hajosi – kuin ilmoittaakseen, että hän on antanut tänä talvena kaikkensa. Onneksi hajoamisen ajoitus osui nappiin, eikä häirinnyt lomaamme, ja rikki mennyt aisakin meni takuuseen. Ensi talvena saamme siis taas hiihdellä entistä ehomman ahkion kera.

Ahkion kanssa hiihtäminen on hikistä hommaa, vaikkei vauhti päätä huimaisikaan.

laskettelu

Tänä talvena päätin uskaltautua kokeilemaan, mitä keväällä neljä täyttävä esikoinen tuumaisi laskettelusta. Etukäteen ajattelin, että yrittäisimme viettää edes tunnin rinteessä ja kokeilla laskettelun perusasioita. Minutkin on viety pienenä mäkeen, jossa pujottelua tosissaan harrastanut isäni on opettanut minut laskemaan. Joitakin perinteitä on hauska jatkaa!

Laskettelukokeilumme meni vielä paljon paremmin kuin olin etukäteen uumoillut. Esikoinen viihtyi rinteessä kolme tuntia ja onnistui lopulta laskemaan osan mäestä alas jo aivan itsekseen. Ja jos hän olisi saanut päättää, olisimme jo ensimmäisen laskun jälkeen olleet valmiita siirtymään mustaan rinteeseen. (Lue koko juttu laskettelukerrastamme TÄÄLTÄ.)

talvivaellus

Lapsethan eivät tunnetusti ole järin innostuneita kävelemisestä. Siitäkin huolimatta päätimme lähteä kokeilemaan lyhyttä talvivaellusta Peurakaltion kauniilla reiteillä. Kolme askelta otettuaan esikoinen oli valmis kääntymään takaisin, mutta lopulta löytyi keino, jolla touhu muuttui lapsistakin hauskaksi: Heidän tehtävänään oli etsiä reittimerkkejä. Niinpä he viipottivat kepiltä kepille, kunnes lopulta huomasimme saapuneemme takaisin lähtöpisteeseen.

Peurakaltion porot, Tähti ja Mustikka, tulivat tutuiksi.

pulkkamäki

Pulkkamäki on paikka, joka on tulee taatusti jokaiselle vanhemmalle tutuksi. Ei tarvita kuin jonkinlainen lumikasa ja lisävauhtia kaipaaville pulkka tai liukuri, niin ollaan valmiita aloittamaan. Lisähikeä kaipaavien vanhempien kannatta heltyä päästämään lapset hieman liian korkeaan ja jäiseen mäkeen, jolloin saa itsekin säntäillä syke pilvissä holtittomasti syöksyviä ja liukastelevia lapsia pelastelemassa. Varoituksena on tosin sanottava, että lapsille harvoin sattuu mitään, vaikka meno näyttäisikin hurjalta – suuremmassa vaarassa ovat heitä kaitsevat aikuiset!

umpihankijuoksu

Kun lapseni tajusivat, että Lapin metrinen lumihanki kannattelee vielä heitä, muttei enää meitä aikuisia, heidän lempilajinsa oli löytynyt. Umpihankijuoksuun tarvitaan pari tilaisuuden tullen pakoon säntäilevää lasta, heitä takaa-ajava aikuinen ja mahdollisimman syvä ja upottava lumihanki, joka paikoin saattaa hetkellisesti kannatella hyväuskoista tallaajaa.

Missään muussa lajissa en ollut niin nopeasti niin hiestä läpimärkä kuin tässä. Yleensä ensin pakoon säntäsi esikoinen ja hänen peräänsä riemusta kiljuen kipitti Mante. Minä seisoskelin turvallisesti tiellä huutelemassa karkureita takaisin, kunnes tajusin Manten vajonneen 100 metrin päässä kainaloita myöten penkkaan. Ei auttanut kuin tarpoa nivusiin asti yltävässä umpihangessa sinne ja takaisin saappaat lumesta pullollaan esikoisen hekotellessa kauempana.

Terveisiä niille naapurimökkiläisille, jotka kerääntyivät erään ”harjoituksemme” aikana mökkiensä parvekkeille iltaoluet kädessä ihmettelemään touhuamme. Toivottavasti tykkäsitte showsta! Lapsistamme oli metkaa saada yleisöäkin paikalle.

Hanki kannatteli vielä karkuun pinkovat lapset – muttei aikuista.

Lue myös:

• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Ekaa kertaa luistimilla – miten aloittaa luistelu lapsen kanssa?
• Latuleikkejä taaperolle – pikkuhiihtäjän jatkokurssi
• Hei me luistellaan – vinkkejä luistinradalle lasten kanssa
• Paluu ladulle – vinkkejä hiihtämiseen lasten kanssa
• Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Kaikki tietävät Linnanmäen, Korkeasaaren, Särkänniemen, Hoplopit ja Ikean lihapullat. Tässä vaihtelua kaipaaville viisi vähemmän tunnettua retkikohdetta Helsingin ja Tampereen lähettyviltä. Kohteet ovat myös perheemme suosikkeja.

1. Koiramäen pajutalli (Tuusula)

Koiramäen pajutallin sijainti on sen verran syrjäinen, ettei sinne eksy sattumalta. Koukkaus Tuusulaan kuitenkin kannattaa, sillä Pajutallilla touhutessa vierähtää helposti tunti jos toinenkin – eikä piipahdus maksa mitään, ellei sitten innostu ostelemaan pajutuotteita tai kahvilan herkkuja.

Kahvilarakennuksen ympärille levittäytyvältä alueelta löytyy muun muassa eläimiä, pajusta tehtyjä majoja, vanhoja rakennuksia sekä peikkometsä. Säännöllisin väliajoin Pajutallilla järjestetään myös erilaisia tapahtumia, kuten sadonkorjuujuhlia.

Alueelle uskaltaa päästää lapset turvallisesti kirmaamaan samalla, kun itse ihailee pajutaitureiden tekeleitä ja nauttii kahvista ja entisjan tunnelmasta. Esikoisemme suosikkeja ovat ainakin pajunoksien avulla tehtävät jättisaippuakuplat, lasten leikkiaitta vanhanajan kassakoneineen sekä vanhalla saunalla asustelevat hurmaavat possut.

2. Herra Hakkaraisen talo (Sastamala)

Jos kirjahyllystä löytyy Mauri Kunnasta, tämä paikka on nähtävä. Herra Hakkaraisen talosta löytyy Kunnaksen kirjoihin perustuva, kolmeen kerrokseen levittäytyvä leikkimaailma sekä pihalle loihdittu liikennepuisto.

Maailmat on luotu yksityiskohtia myöten kirjoja kunnioittaen ja niissä riittää tehtävää ja nähtävää. Perheemme ehdoton suosikki on Hurjan hauskaan autokirjaan pohjautuva liikennepuisto, jossa aikuisetkin pääsevät halutessaan ratin taakse. Jopa 9-kuinen Mante-vauvamme viilettää kyydissä ja tykkää kuin hullu puurosta!

Jos Sastamalaan ajaa pidemmältä, kannattaa samaan reissuun yhdistää elämyksellinen suomalaisen kirjan museo Pukstaavi sekä retki Pirunvuorelle. Näköalojen lisäksi sieltä löytyy muun muassa hieno kivilinna, Peikkovuori perheen pienimmille sekä Ellivuoren kupeeseen rakennettu kiipeilypuisto vauhtia kaipaaville.

Tutustu Sastamalan aktiviteetteihin täällä.

3. Mustasaari (Helsinki)

Miltä kuulostaisi retki, jossa yhdistyvät merimatka, eläimet, luonto, uimaranta, kiva puisto ja edullinen lounas? Tätä kaikkea tarjoaa Helsinkiin kätkeytyvä Mustasaari.

Mustasaareen pääsee joko omalla veneellä tai Taivallahdesta kulkevalla yhteysaluksella (rattaat mahtuvat kyytiin). Jo merimatka on elämys. Perillä odottaa vehreä saari, jossa voi rapsutella kaneja, löntystellä lammashaassa lampaiden seassa (äidin suosikki) tai leikkiä veturinkuljettajaa jo vähän nuhjaantuneessa leikkipuistossa (esikoisen suosikki). Nälän yllättäessä saaren kahvilassa voi nauttia edullisen lounaan.

4. Päivälehden museo (Helsinki)

Olemme esikoisen syntymästä lähtien käyneet testaamassa kaikki Päivälehden museon lapsille suunnatut vaihtuvat näyttelyt. Ne ovat aina olleet toiminnallisia, tyylillä toteutettuja ja tarjonneet oivaa touhua sadepäiville. Tällä hetkellä museon vaihtuva näyttely juhlistaa 70-vuotiasta Suomen Aku Ankka -lehteä.

Leikkihetken lomassa on jännä käydä kurkkaamassa myös alakerran painokellaria.

5. Lasten kaupunki (Helsinki)

Helsingin kaupunginmuseon ylläpitämä Lasten kaupunki on pitkän odotuksen jälkeen taas avautunut. Mielikuvitusta ruokkivat huoneet houkuttelevat leikkimään kaupungin historiaa esitellen. Ensin voi hypätä entisajan kauppiaan, suutarin tai sikojenhoitajan nahkoihin, sitten nousta purjelaivan kannelle tai teatterin lavalle, tutustua 70-luvun mummolaan ja vanhanajan kouluun.

Ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, tämäkin kohde on ilmainen!