”Äiti, hassuttelu kielletty!” – vanhempien häpeäminen on alkanut
Vanhempien häpeäminen on alkanut
”Äiti, nyt sinä hassuttelet!” esikoinen huomauttaa. ”Älä ole hassu. Ole mieluummin tavallinen. Mutta älä kuitenkaan tylsä!”
Nyt se on alkanut: omien vanhempien häpeäminen! Kuvittelin armonaikaa olevan vielä lähemmäs kymmenisen vuotta – että vasta teini-ikäinen esikoiseni alkaisi esittää toivomuksia vanhemmilleen nolojen tilanteiden välttämiseksi. Mutta ei, käyttäytymissääntöjä saneleekin jo kolmevuotiaamme.
”Aikuiset ja vauvat eivät saa olla hassuja. Vain lapset saavat. Ja Mante.”
Aikuisten hassuttelua ja muita noloja juttuja
Esikoisella on käynyt toiveidensa suhteen huono tuuri, sillä perheessämme ei huumoria säästellä. Minä olen erikoistunut puujalkavitseihin ja arkiseen hassutteluun, mies vastaa höpöhöpöjutuista ja yleisestä häröilystä. Kovin pahoillaan ei esikoinen tästä onneksi tunnu olevan mukana käkättäessään, vaikka moittiikin meitä usein jälkikäteen.
Mielenkiintoista olisi saada tietää, mistä lapset häpeän ensiajatuksensa imevät. Olisi helppo osoitella kavereita ja päiväkotia, mutta koska takana on pitkä loma oman perheen parissa, emme kai voi syyttää kuin itseämme. Kuusi viikkoa vitsejämme lienee kolmevuotiaallekin liikaa.


Viihdearvoa ei saa unohtaa!
Nykymaailman tapaan esikoinen osaa asettaa vaatimusten riman korkealle: Hassuttelun on loputtava, mutta tylsäksikään ei saa muuttua. Hieman epäselväksi tosin on jäänyt, mitä hän mahtaa vaatimuksellaan tarkoittaa.
”Sinä saat leikkiä ja lukea. Ja viedä retkelle ja katsomaan junia pyörällä.”
[Ä: Ja laulaa?]
”Ei. Et saa laulaa.”
[Ä: Mutta sehän on mun työ.]
”Vain minä saan laulaa. Ja Mante. Mutta hän ei vielä osaa.”
Tässä kohdin taitaa olla taas peiliin katsomisen paikka. Kuuleman mukaan olin nimittäin lapsena samanlainen tyranni, mitä tulee laulamiseen. (Täytyykin tarkistaa, että olen muistanut lakkauttaa säännön ja palauttaa vanhempieni oikeuden laulaa!) Onneksi päiväkoti jatkuu, niin voin taas tehdä lauluntekijän töitäni salaa esikoisen ollessa poissa.
”Äitiiii, taas sinä hassuttelet!”
Valvonta on armotonta. Onneksi esikoisen äänessä kuitenkin kuultaa lempeä nauru, joka paljastaa, ettei hänkään taida aina olla aivan tosissaan.

Lue myös:
- Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
- Miksi lapsille kannattaa laulaa?
- Uhmaikäisen elämänpilaamislista
Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!
Ongelmana positiivisuus
Kun Selviytyjät Suomesta pudotettiin tällä kaudella kilpailija siksi, että hän oli liian positiivinen, en ollut uskoa korviani. Kerttu Rissasen peli päättyi, koska hänen iloisuutensa, tsemppaavuutensa ja positiivisuutensa olivat alkaneet ärsyttää kanssakilpailijoita.
Helsingin Sanomat puolestaan teki jutun bloggaaja Iina Hyttisestä otsikolla Liian hyvä asenne (Raisa Mattila, HS 24.5.2021). Jutussa Hyttinen kertoo olevansa positiivinen ja ratkaisukeskeinen ihminen ja saaneensa blogiinsa tästä vuosien aikana satoja, ellei tuhansia asennettaan kyseenalaistavia kommentteja. Lopulta Hyttinen poistikin blogistaan mahdollisuuden kommentoida tekstejä, kun ikävät kommentit alkoivat ahdistaa.
Liian positiivinen
Ilmiö on tullut tutuksi tätäkin blogia tehdessä. Yleensä tuohtuneissa palauteviesteissä kommentoidaan positiivisen pohjavireen ärsyttävyyttä tai epäuskottavuutta.
Olen kuitenkin linjani valinnut. Perustin tämän blogin, koska itse kaipasin positiivisempia tarinoita perhearjesta – enkä tarkoita positiivisella siloteltua tai kaunisteltua vaan sitä, että kömmähdyksiä ja kompurointeja nostettaisiin esiin osana elämää, pelottelematta ja niihin jämähtämättä. Jokainen lapsia saanut nimittäin kehottaa nauttimaan pikkulapsiajasta, mutta silti keskusteluissa ja perhe-elämästä kirjoitetuissa jutuissa tuntuvat korostuvan elämänvaiheen varjopuolet.


Ilo antaa virtaa
”Se, että elämäni perusvire on positiivinen, ei tarkoita, että piilottaisin negatiivisia tunteita. – – Mutta yksi huono hetki ei tarkoita, että koko päiväni olisi surkea. Ja vaikka päivä olisikin, se ei minulle tarkoita, että koko elämä olisi”, Hyttinen toteaa Hesarin jutussa ja jatkaa: ”Ei minullakaan ole aina ollut elämässä voimavaroja olla positiivinen tai ratkaisukeskeinen, eikä kenelläkään ole.”
Hyttisen tavoin koen olevani rehellinen juttuja kirjoittaessani. Olen tehnyt juttusarjaa perheemme uniongelmista, huokaillut uhmaiän äärellä ja kertonut, miten pitkiä päivät joskus ovat, kun puoliso tekee epätavallisesti rytmittyviä töitä, joiden ehdoilla perheen täytyy elää. Haasteista kirjoittaminen on paitsi hyvä tapa päästellä höyryjä, parhaimmillaan myös väylä vertaistukeen. Korona kun on karsinut vanhempien vertaistukikahvit ja kohtaamiset minimiin.
Olen kuitenkin huomannut, että vielä paljon enemmän energiaa saan kirjoittaessani hauskoista hetkistä tai heittäytyessäni hassuttelemaan arjen katastrofeilla. Huumori on väkevä voimavara. Se kutistaa katastrofeilta tuntuvat asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja taittaa väsymyksen nauruksi kiukuttelun sijaan.


Epätrendikäs optimismi
Mutta miksi positiivisuus on alkanut ärsyttää? Vielä jokunen vuosi sittenhän hehkutettiin kilpaa BB-Saulin ja Elastisen voimaa antavaa iloisuutta ja optimismia.
Kenties kyse on trendistä. Iloisuutta on nähty hetkeksi riittämiin, nyt tilalle halutaan jotain muuta – anteeksipyytelemätöntä suoruutta esimerkiksi. Voittihan Selviytyjätkin lopulta kilpailija, jonka kerrottiin kiukuttelevan aina joukon joutuessa odottamaan ja puhuvan suoraan, vaikka se sitten olisikin ollut rosoista ja jopa hivenen röyhkeää.
Luonteeni ja persoonani ovat siis kenties hivenen epätrendikkäitä juuri nyt. Toistuva palaaminen arjen kuormittaviin tekijöihin ei kuitenkaan auta minua jaksamaan. Voin paremmin, elämä on lystikkäämpää ja pysyn virkeämpänä, kun muistelen hauskoja hetkiämme, hassuttelen ja kirjoitan niistä asioista, jotka tekevät tästä vähien unien ja venymisen aikakaudesta samaan aikaan niin ihanaa.
Ei ole kyse valheesta, vaan valinnasta.
Lue myös:
- Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
- Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi
- Onnelliset aakkoset – lukemisen leikkejä
Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!


0