Äijä-äidin tarina alkoi tasan vuosi sitten. Tänään on siis blogini yksivuotissyntymäpäivä. Se on hyvä syy kerrata, mitä kaikkea matkan varrella on tapahtunut.

Mikä ihmeen Äijä-äiti?

Minusta tuli äiti keväällä 2018.
Suuri unelma toteutui, vuosien odotuksen jälkeen.

Äijä-äiti puolestaan syntyi, kun esikoisemme alkoi puhua. En ollutkaan äiti, vaan äijä. Jos joku erehtyi kysymään esikoiselta jotain äidistä, hän korjasi nopeasti: ”Ei äiti. Äijä.” Puolentoista vuoden aikana tittelini tuli tutuksi niin sukujuhlissa kuin päiväkodin pihalla, ja totuin siihen itsekin niin hyvin, että kun esikoinen eräänä päivänä kutsuikin minua äidiksi, ryystin siskonmakkarakeiton väärään kurkkuun.

Nykyisin olen esikoiselle ihan vaan äiti. Mutta jos joku sattuu kysymään häneltä nimeäni, vastaus on: ”Äijä. Ja Meri-Maaria.”

Jos joku sattuu kysymään esikoiselta nimeäni, vastaus on: ”Äijä. Ja Meri-Maaria.”

ilotushoitoa ryppyotsaisuuteen

Esikoisen synnyttyä rakas harrastukseni, laulunteko, tarjosi arvokasta vastapainoa äitinä olemiseen. Seesteisinä päiväunihetkinä syntyi esikoisalbumi, omaa aikaa vietin keikkaillen ja koronan kurimuksessa keksimme kitaristini kanssa Keikat parvekkeiden alla.

Toinen lapsemme Mante syntyi syksyllä 2020 pandemian hiljentämään Helsinkiin. Vauvavuosi oli hyvin erilainen kuin esikoisen kanssa – virikkeetön ja valvomisentäyteinen, kiitos koronan ja pahan koliikin.

Musiikinteko osoittautui yhtälössä mahdottomaksi, mutta jotakin omaa tekemistä oli keksittävä – ilotushoitoa ryppyotsaisuuteen! Niinpä turvauduin toiseen rakkaaseen harrastukseen, kirjoittamiseen. Keksin tarjoutua lehtiin kolumnististiksi, lähetin tekstinäytteet ja jäin toiveikkaana odottelemaan.

Palaute kuitenkin paljasti työnhakutapani olevan esihistorialliselta ajalta: Ensin pitäisi olla brändi ja valmis yleisö, vasta sitten havitella kirjoittajan töitä. ”No sitten luot sen brändin”, mies lohdutteli. Ja niin ajatus blogista sai alkunsa.

Palaute oli karu: Ensin pitäisi olla brändi ja valmis yleisö, vasta sitten havitella kirjoittajan töitä.

Amatööri some-maailmassa

Äijä-äidin blogi oli ollut olemassa vain kuukauden, kun se valittiin mukaan Perhekuplan bloggaajayhteisöön. Kun Perhekuplan tarina tuli päätökseen, blogilleni tarjottiin mahdollisuutta siirtyä Vaikuttajamedialle. Tartuin tarjoukseen.

Merkittävin oivallus yhteisöjen ohjauksessa oli se, ettei bloggaaminen tarkoita enää nykyään pelkkää kirjoittamista, vaan monipuolista toimimista myös sosiaalisessa mediassa. Joulukuussa perustinkin blogin rinnalle Instagram-tilin. En ollut koskaan ollut kovin aktiivinen käyttämään Facebookin ja Instagramin kaltaisia sovelluksia. Ne olivat olleet pakollinen paha (ja suurin osaamattomuusalueeni) teatterin ja musiikin parissa työskennellessä, samoin kuin oman tekemisen markkinointi sosiaalisessa mediassa.

Yhteisöjen tarjoamat koulutukset ja vinkit kuitenkin auttoivat alkuun. Alkukankeuden jälkeen Instagram alkoi tuntua jopa hauskalta työkalulta, kun tajusin, että siellä voin tehdä omia lempijuttujani: näytellä reelseissä, leikkiä sanoilla, tarinoilla ja laulusovituksilla tai naureskella arjen tarjoamalle tilannekomiikalle yhdessä muiden kanssa. (Ensimmäisen reelsini voit katsoa TÄÄLTÄ.) Raskaatkin päivät muuttuivat kepeämmiksi, kun niiden kustannuksella heittäytyi hupsuttelemaan. Nykyisin Äijä-äidin Insta-tilin slogan kuuluukin: ”LUE, LIIKU, LEIKI & LUO”.

Nykyisin Äijä-äidin Instagram-tilin slogan kuuluu: ”LUE, LIIKU, LEIKI & LUO”.

mitä seuraavaksi?

Äijä-äiti on tullut jäädäkseen. Blogin ja Instagramin yhdistelmä on muovautunut henkilökohtaiseksi leikkikehäkseni, jossa saan vapaasti temmeltää, olla oma hoopo itseni, yhdistellä osaamisalueitani ja päästää luovuuteni lentoon. Saan olla Mante-vauvan kanssa kotona vielä ensi kesään, ja sen jälkeen on kiinnostava nähdä, miten leipätyöhön paluu Äijä-äitiä muovaa.

Ennen töihin palaamista toivoisin saavani vuosia työn alla olleen nuortenromaani-käsikirjoituksen valmiiksi. Sen lisäksi toivon musiikin jossain vaiheessa taas palaavan luokseni niin, että uusilla lauluilla olisi tilaa syntyä. Ja tietysti toivon, että saisin jäljelläolevina kotikuukausina nauttia vähemmän eristyneestä hoitovapaa-ajasta ja viedä Mantea näkemään ja kokemaan asioita.

Äijä-äiti on tullut jäädäkseen. Temmellyskentästäni en enää luovu, kun sellainen on sattunut syntymään.

Kysyin myös teiltä seuraajiltani, mitä asioita Äijä-äidin repertuaarissa pitäisi tulevaisuudessa vaalia ja vahvistaa. Vastauksia tuli yllättävän paljon. Tässä poimintoja:

• ”Sun stooreista tulee aina niin hyvä mieli, vaikka itellä ois huono päivä! :)”
• ”Mulle on jäänyt mieleen sun upea asenne ihan kaikkeen! ?”
• ”Sun stoorit on aina niin TOTTA!”
• ”Huumorisi ja tilannekomiikkasi uppoavat.”
• ”Niin samaistuttavaa sähellystä ja kohellusta.”
• ”Rakastan esikoisen sutkautuksia! Niin sanavalmis lapsi!”
• ”Musta huumori ❤”
• ”Stoorit, kommelluksista ja sanataituruus”
• ”Reelsit!!!!!!!”
• ”Parasta on se, kun vaan laitat kameran pyörimään ja tapahtuu suunnittelematonta kohellusta ja sähellystä , johon on helppo samaistua.”
• ”Positiivinen suhtautuminen kaikkeen eteentulevaan auttaa itseäkin uskomaan omaan selviytymiseen.”
• Iloista, positiivista, arvokasta vertaistukea!”
• ”Positiivinen asenne ihastuttaa ❤”
• ”Rakastan teidän tilannekomiikkaa!”
• ”Mieleen on jäänyt ainakin teidän kesäiset mökkireissut saareen aktiivisen isoveljen ja touhukkaan vauvan kanssa. Syke nousee pelkästä ajatuksesta moisesta ’lomasta’ ?”
• Sulla on uskomattomasti energiaa puuhailla kaikenlaista muksujen kanssa, ilmeisen univajeisena ?❤”

Kiitos teille upeat seuraajani ensimmäisestä yhteisestä vuodesta! Äijä-äiti jatkaa ilotushoitoja ryppyotsaisuutta vastaan myös tulevana vuonna. Kohti uusia seikkailuja sekoiluja…

Lue myös:

• Melkein tavallinen perhe
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Kun puoliso valmentaa työkseen – lätkäperheen viikko
• Esikoinen esittelee perheen 2.0

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Minusta tuli äiti keväällä 2018.
Suuri unelma toteutui, vuosien odotuksen jälkeen.

Äijä-äiti puolestaan syntyi, kun esikoisemme alkoi puhua. En ollutkaan äiti, vaan äijä, Ja myöhemmin äijä-äiti. Jos joku erehtyi kysymään esikoiselta jotain äidistä, hän korjasi nopeasti: ”Ei äiti. Äijä.” Puolentoista vuoden aikana tittelini tuli tutuksi niin sukujuhlissa kuin päiväkodin pihalla, ja totuin siihen itsekin niin hyvin, että kun esikoinen eräänä päivänä kutsuikin minua äidiksi, ryystin siskonmakkarakeiton väärään kurkkuun.

Nykyisin olen esikoiselle ihan vaan äiti. ”Mutta äidin nimi on Äijä. Ja Meri-Maaria.”

Ai miksi muotokuvassani on vauva? No, hän ehti kontata kuvaan – joka yrityksellä. Ja miksei minulla ole kenkiä? Se onkin pidempi tarina…

Melkein ihan tavallinen perhe

Olemme melkein ihan tavallinen perhe: isä, äiti, kaksi lasta ja koira. Keltainen puutalo ja kallioinen piha. Oma pieni perunamaa. Monta kertaa viikossa lämpiävä sauna.

Paitsi että kun isä valmentaa työkseen jääkiekkoa, ja äiti käyttää päiväunipaussit kirjoittamiseen tai musiikin tekemiseen, arki ei aina rytmity ihan perinteiseen malliin. Silti se pitää sisällään paljon ihanan tavallisia hetkiä, jotka ansaitsevat tulla kuvatuiksi niiden epätavallisempien rinnalla.

Operaatio Jäbä-däbä-duuri

Ihme on osunut kohdallemme kahdesti: ensin keväällä 2018 ja toistamiseen syksyllä 2020. Saimme tuplasti enemmän kuin koskaan uskalsimme toivoa, ja niinpä saan olla kahden ihanan pikkupojan Äijä-äiti!

Vanhempi heistä seikkailee blogissa nimellä esikoinen. Hän on valoisa, sanavalmis ja vauhdikas 3-vuotias, joka tuntee suuresti, muttei lakkaa hymyilemästä, innostumasta ja tutkimasta maailmaa toivottavasti ikinä. Esikoisen lempijuttuja ovat junat, bussit ja jäätelö, sekä kujeilu, lukeminen ja uiminen. Tämän pikkuihmisen sukkelia sutkautuksia löytyy sekä täältä blogista että Äijä-äidin Instagram-tilitä. Ne ovat aitoja helmiä!

Nuorempi vesseli, liian varhain liikkeelle lähtenyt Mante-vauva, on puolestaan saanut bloginimensä isoveljeltään. Mante on hyväntuulinen, liian varhain liikkeellelähtenyt turbopupu, jonka erikoisalaa ovat kiipeily, yökukkuminen, isoveljen kanssa riehuminen ja turvavöistä pakeneminen. Useimmiten Manten löytää touhuamasta jääkiekkomaila kädessään tai treenaamasta hengenvaarallisen näköisiä kiipeilystuntteja.

Jos haluat lukea meistä lisää, TÄÄLTÄ löytyy kolmevuotiaan esikoisemme selonteko perheestä.

Positiivisen lapsiperhearjen kuvaamisen puolesta

Lapsiperhe-elämästä kuulee usein puhuttavan vähän ikävään sävyyn. Se on raskasta, vaatii venymistä ja oman ajan uhraamista – niin kuin muuten kestävyyslajitkin, jotka ovat tänä päivänä kovin trendikkäitä ja suosittuja! Toisaalta sosiaalinen media on täynnä myös harmonisia perheidyllejä, jotka eivät myöskään vastaa meidän todellisuuttamme.

Tästä blogista ei löydy pelottelua lapsiperhearjen kamaluudesta sen enempää kuin kuvia valkeista sohvista ja kammatuista lapsistakaan. Kirjoitan elämästämme, joka on rosoista, vauhdikasta, hupsua ja hurjan mukavaa. Koska uniongelmat ovat perheemme erikoisalaa, niistä kirjoittelen silloin tällöin. Myös uhmaiästä, koheltamisesta ja kommelluksista otan vapauden tarinoida kieli poskessa. Kuvitus on kotialbumien aarteistoa, jollei toisin mainita.

Tervetuloa koheltamaan kanssamme!

Positiivisen lapsiperhearjen kuvaamisen puolesta

Ensimmäistä kertaa blogissa? Aloita vaikka näistä:

• Ei vuorotyö vaan elämäntapa – kurkistus erilaiseen arkeen
• Esikoinen esittelee perheen 2.0
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi