Vauva kiemurtelee vaipanvaihdossa kuin kastemato ja onnistuu lopulta kierähtämään käsieni välistä karkuun. Siinäpähän kierii, ei hän ryömimällä pitkälle pyrähdä. Paitsi että vauva nouseekin konttausasentoon ja ampaisee muutaman huteran kokeiluaskeleen jälkeen vauhdilla matkaan, paljas peppu ovenraosta kadoten. On kulunut vain 1,5 viikkoa siitä, kun vauva on oppinut ryömimään, ja konttaamista ihmetellessäni olen vielä autuaan tietämätön, että kolme päivää myöhemmin meillä jo seistään ja otetaan askeleita tukea vasten.

muodonmuutoksia hengästyttävällä tahdilla

Perheessämme on eletty muodonmuutosten aikaa. 13 päivän aikahaitarilla vauvamme oppi ryömimään, istumaan, konttaamaan ja nousemaan tukea vasten seisomaan. Viimeisen tempuista hän ajoitti 7-kuukautispäivälleen.

Äitinä olin varautunut leppoisampaan tahtiin – luullut että ehtisin jokaisen vaiheen jälkeen opetella uudet rutiinit arjen sujumiseksi. En ehtinyt. Myös vauvalle aivomyrsky on ollut melkoinen koettelemus. Hänen maailmansa on heittänyt niin monta kierrevolttia lyhyen ajan sisällä, että siitä toetessa menee varmasti tovi.

Jos muutama viikko sitten elinkin vielä elämää, jossa välillä piti käydä katsomassa, onko vauva kierähtänyt ulos leikkimatoltaan, nyt juoksentelen sulkemassa rappusten turvaportteja, nostelen tavaroita yhä korkeammalle ja ihmettelen sekunnissa toisaalle kadonnutta vauvaa, joka taitaa jo pian kiivetä pinnasänkynsä laidan yli. Tällainen vaiheiden läpieläminen pikakelauksella on aidosti haastavaa. Ajatus ja ymmärrys eivät pysy mukana, vaikka kuinka yrittää.

uhmasta juhlaan

Onneksi myös esikoinen on läpikäynyt prosessin. Pääsiäisloman aikana hän karisti pahimman uhman kuorman harteiltaan ja heräsi yllättäen uuteen aamuun hyväntuulisena, omatoimisena, touhukkaana ja yhteistyökykyisenä itsenään. Älkää ymmärtäkö väärin, uhma tuskin on ohi – mutta pahin on (ehkä) takanapäin.

Esikoinen on paitsi riemuissaan yhä riehakkaampiin leikkeihin pystyvästä pikkuveljestään, myös hieman harmissaan autoleikit kuolallaan kuorruttavasta konttaajasta. Leikkien liiaksi sotkeentuessa hän onkin oppinut hienovaraisesti vihjaamaan: ”Äiti, Mante haluaa nyt syliin!”

Kohta kolme täyttävä esikoinen on myös ymmärtänyt, että pian edessä on merkkipaalu – hänen syntymäpäivänsä! Lähestyvää juhlapäivää on jo kovasti mietitty ja hahmoteltu:

”Aion täyttää seitsemän. Haluan mennä kouluun.”

”En halua lahjoja. Haluan kakun… Ja autojuttuja. Ja Mauri Kunnaksen kirjoja.”

”Kakussa on marjoja. Ja kinuskia. Ja jäätelöä. Ja autoja.”

Vaikka synttäreitä on kiva suunnitella ja isommaksi kasvaminen on pääosin jännittävää, välillä tuleva vanheneminen aiheuttaa myös kipuilua ja kriisinpoikasia: ”Äiti, minä en haluakaan kouluun! Haluan olla taas vauva.”

Minun puolestani ei ole kiire kasvaa. Muodonmuutoksia on ollut hetkeksi riittämiin.

Internal server error eli äitiaivotila tarkoittaa yleensä pienten lasten vanhempiin iskevää kytkentähäiriötä. Nimestään huolimatta sitä voi esiintyä myös isillä. Jos epäilet kärsiväsi äitiaivotilasta, käy läpi alla luetellut esimerkkitilanteet. Mitä useampi niistä kuvaa sinua, sitä todennäköisemmin omaat äitiaivot.

äitiaivojen tunnusmerkkejä:

• Kävelet postilaatikolle hakemaan aamun lehteä ajatuksiisi vaipuneena. Postilaatikolla haaveilet vielä hetken ennen kuin palaat takaisin – tyhjin käsin.

• Käynnistät kahvinkeittimen vain huomataksesi, että olet unohtanut ladata veden tai kahvin – joskus jopa molemmat.

• Kun lopulta onnistut keittämään kahvin, et koskaan muista juoda sitä.

• Palohälytin alkaa huutaa päälleunohtuneen lieden hohkatessa punaisena. Liedellä saattaa olla kattila tuttipullojen keittämistä varten, mutta vesi siitä on höyrystynyt pois jo aikapäiviä sitten.

• Yrität keskustella toisen aikuisen kanssa, mutta unohdat aina virkkeen puolivälissä, mitä olit sanomassa. Mikäli sinulle esitetään kysymys, olet unohtanut sen viimeistään vastausta aloittaessasi. Mikäli keskustelua käy kaksi äitiaivoista, on hyvin tavallista, että juttutuokion keskeinen sisältö on: ”Mitä sä kysyitkään?” – ”En muista enää.”

• Et selviä kauppareissusta yhdellä, kahdella tai välttämättä kolmellakaan yrityksellä unohtamatta mitään – vaikka sinulla olisi kauppalista mukana.

• Olosi on kuin ikihiprakassa. Juhlissa vaikutat siltä kuin olisit nauttinut pari lasia liikaa, vaikket ole edes koskenut alkoholiin.

• Pääsi on kuin tähdenlentoja täynnä. Jollain kierolla tavalla äitiaivoisuus tuntuu jopa mukavalta, vaikka samaan aikaan tajuat olevasi hieman harhainen. Onhan vauvakuplailukin elämän parasta aikaa, vaikkei siitä välttämättä muistakaan kovin paljoa jälkikäteen.

• Et muista syöttäneesi, vaipattaneesi, pesseesi tai pukeneesi ketään viime päivinä, mutta silti lapset vaikuttavat puhtailta ja tyytyväisiltä – ja jotain heillä on ylläänkin!

• Hyssyttelet ostoskärryjen ruokakuormaa silloinkin, kun olet päässyt kauppareissulle ilman lapsia. Kotimatkalla tyynnyttelet takapenkkiläisiä, vaikkei turvaistuimissa istu ketään. Ja kotipihassa saat paniikkikohtauksen, kun luulet unohtaneesi lapset kauppaan.

• Kun lapset sitten tulevat mukaasi, olet jo peruuttamassa autolla kotipihasta, kun tajuat lasten tapittavan sinua ihmeissään pihalta käsin – vauvan sentään olet muistanut vyöttää turvakaukaloon.

• Esineet alkavat katoilla ja siirtyvät itsekseen kummallisiin paikkoihin: Jääkaappiin, kylpyhuoneen lattialle, verhojen taakse, vaatekaapin hyllylle…

• Ajatus – mikä ajatus?

• Onnellisuus tulvahtelee kehoosi ja mieleesi holtittomasti ja hallitsemattomasti. Täytyt lämpimillä läikähdyksillä, liikutuksen tunteilla, hattaroilla, päiväperhosilla ja sinikelloilla ilman ennakkovaroitusta, silmänräpäyksessä – jopa keskellä kaaosta, väsymystä ja epäuskon hetkiä.

Lue myös:

• Murphyn lakeja lapsiperheille – vauvamaailman lainalaisuuksia
• Koronapaljastuksia: Totuus jääkiekkovalmentajan etätöistä
• Hupia hyllyväleissä – äiti huonekalukaupoilla lasten kanssa

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!