Parkkitalon luota kuuluu pörinää. Esikoinen liu’uttaa autoja ramppia alas vauvan huojuessa vieressä säheltämässä. Pikkuautot ja parkkitalo ovat kotimme sydän, jonka äärelle kokoonnutaan ensimmäisenä aamuisin ja viimeisenä asiana illalla ennen nukkumaanmenoa.

Pojat ovat selvästi tulleet äitiinsä!

Saako vielä olla poikien äiti?

Viime sunnuntaina vietettiin kansainvälistä poikien päivää. Se viritti miettimään sukupuoliasioita ja omaa asemaa poikien äitinä. Minusta on ihanaa olla poikien äiti, vaikka nykypäivän sukupuolineutraalissa maailmassa koko termi tuntuu vähän kielletyltä. Ja älkää käsittäkö väärin, yhtä lailla ihanaa olisi varmasti olla vaikkapa tyttöjen äiti, mutta siitä minulla ei ole kokemusta.

Vartuin itse poikakatraan ainoana tyttönä ja jostain syystä autoleikit, supersankarit ja yleinen riehuminen vetosivat minuun enemmän kuin kotileikit ja nurkkaan nakkaamani nuket. Myös lapsemme ovat osoittautuneet armottomiksi nukennakkelijoiksi. Nukkeleikit eivät ole kerta kaikkiaan kiinnostaneet. Mekkokausi meillä sentään koettiin päiväkodin mekkobileiden innoittamana, mutta parin kuukauden jälkeen mekkojenkin lumovoima haihtui.

Tässä esikoinen ei ole tullut äitiinsä.

tyttöjä, poikia ja yksilöitä

Haluan uskoa, että riippumatta lastemme sukupuolesta olisimme pyrkineet kasvattamaan heidät samalla tavoin. Silti sukupuolesta puhumista varotaan mielestäni jo liiaksikin. Ajatus siitä, ettei olisi tyttöjä ja poikia, vaan ainoastaan yksilöitä, tuntuu tosiasioiden kieltämiseltä. Kai biologinen sukupuoli sentään jonkin verran vaikuttaa siihen, millaisia meistä tulee?

”Ilman muuta tytöt ja pojat ovat erilaisia ja sukupuoli on merkityksellinen ihmisen elämässä”, vahvistaa neurobiologi Lise Eliot Tiede-lehden artikkelissa Mistä on tytöt ja pojat tehty? (Mutanen & Heikkinen, 8.8.2014) Jo kymmenen vuotta sitten aivotutkijat osasivat nimetä biologisista tekijöistä kumpuavia sukupuolieroja, joiden aiheuttajiksi aavisteltiin kromosomeja sekä mieshormoni testosteronia. Artikkeli listaakin näitä tieteen todentamia sukupuolieroja. Ja HUOM! Alla listatut asiat ovat tilastollisia todennäköisyyksiä – eivät faktoja siitä, millaisia yksilöitä sukupuoli meistä tekee.

tieteen todentamia sukupuolieroja:

• Poikavauvat ovat keskimäärin itkuisempia kuin tyttövauvat.

• Jo vauvoina poikien avaruudellinen hahmotuskyky on yleensä tyttöjä parempi, kun taas tytöt tapaavat kehittyä edellä puheen kehityksessä ja toisten tunteiden tiedostamisessa.

• Pojat ovat tilastollisesti tyttöjä alttiimpia kehityshäiriöille ja infektioille. eskimäärin tyttöjä vilkkaampia ja fyysisesti aggressiivisempia.

• Pojat ovat keskimäärin tyttöjä vilkkaampia ja fyysisesti aggressiivisempia.

• Tyttöjen todennäköisempi taipumus leikkiä nukeilla ja poikien vastaava viehtymys liikkuviin leluihin on todennettu ilmiö, joka ei koske vain ihmisiä. Ero on havaittu myös apinoilla. Selityksen uskotaan piilevän testosteronissa, sillä sikiönä testosteronia erittäneet tytöt ovat tutkimuksissa tehneet valintansa poikien tavoin.

Lapsen todentamia sukupuolieroja:

Tieteen näkökanta on nyt kuultu. Mitä tuumii aiheesta perheemme lapsiasiantuntija, esikoinen?

”Meidän perheessä on tyttöjä ja poikia. Mä oon poika, Mante on poika, Pasi [koira] on poika…”
[Ä: Mitä eroa tytöissä ja pojissa sitten on?]
”Nimi.”
[Ä: Nimi?]
”On tyttöjen nimiä ja poikien nimiä.”
[Ä: Onko sellaisia nimiä, jotka voi antaa molemmille?]
”Ei. Kyllä niistä aina kuulee.”
[Ä: Olenko minä tyttö vai poika?]
”Tyttö.”
[Ä: Entä jos muuttaisin nimeni vaikkapa Mikoksi?]
”Sitten olisit poika.”
[Ä: Onko tytöissä ja pojissa muuta eroa kuin nimet?]
”Ei.”
[Ä: Leikkivätkö tytöt ja pojat samoja leikkejä?]
”Joo.”
[Ä: Voivatko pojat pukeutua mekkoon?]
”Joo.”
[Ä: ”Voiko tyttö olla työmies?]
”Joo.”
[Ä: Onko olemassa tyttöjen ja poikien värejä?]
”Ei. Minä tykkään punaisesta. Ja vihreästä.”
[Ä: Entä….]
”Äiti, nyt lopetetaan tämä. Mennään katsomaan rännejä.”

Kun tuttavamme tiedusteli esikoiselta, onko tämä nähnyt tonttuja ikkunoissa kurkistelemassa, seurauksena oli massiivinen itkukohtaus: ”Eiiiii! Ei kurki tontut ikkunoista!”

Vasta silloin tulin ajatelleeksi, että joulu voi olla hämmentävä asia lapselle, jolla ei ole muistikuvia aiemmista jouluista. Aikuiset puhuvat hymyillen pienistä, punaisista ukkeleista ikkunoiden takana ja kantavat puita sisään koteihin kuin se olisi maailman normaalein asia.

Miltä tuntuu odottaa jotain oman käsityskyvyn ulkopuolella olevaa?

Ensimmäinen laskuvarjohyppyni oli kenties jotain sen kaltaista. Kuivaharjoittelu maan pinnalla paljasti vain murto-osan siitä, mitä lentokoneesta hypättyäni koin. Tai äidiksi tulo – siihenkin minua kyllä valmisteltiin yhdeksän kuukautta, mutta uuden edessä olen yhä lähes päivittäin. Laskuvarjohyppy ja äidiksi tulo mullistivat kuitenkin vain minun maailmani, kun taas joulusta hössöttävät kaikki.

Ehkä kurkistus pienen ihmisen mieleen auttaa ymmärtämään, miltä käsittämätön tuntuu. Kysytään esikoiselta!

Esikoinen tutustuu tonttuihin ensimmäisenä joulunaan 2018

[Ä: Mitä jouluna tapahtuu?]
”Jouluna juodaan glögiä, leikitään autoilla, laitetaan punaiset verhot ja lauletaan Tuiki, tuiki tähtönen. Joulupukki tulee.”

[Ä: Mitä joulupukki tekee?]
”Joulupukilla on tonttulakki.”

[Ä: Mitä sinä teet jouluna?]
”Pipareita. Mä meen seisomaan pöytään ja teen pipareita. Sitten ne menee uuniin.”

”Valot tuikkii.”
[Ä: Ai laittaako ihmiset jouluna valoja?]
”Ei jouluna. Pimeällä.”

[Ä: Mitä tontut tekee?]
”Ne laulaa LAA LAA VIUH VAUH.”

[Ä: Mitä sanoisit joulupukille, jos näkisit hänet?]
”Moi vaan joulupukki! Joulu tulee.”

”Tehdään joulupukille pitsaa.”
[Ä: Ai onko pukilla nälkä?]
”On!”

Siinä se! Joulun suuri salaisuus on melko pienistä asioista tehty. Ja pikkuihmisillä on päätähuimaava havainnointikyky, mitä tulee meidän aikuisten vouhotukseen. Jopa vaihtamani jouluverhot on noteerattu! Niihin on ihastunut myös vauvamme, jonka mielestä joulunpunainen väri on maagisin asia maailmassa.

Huomionarvoista on myös se, että lapset muistavat ajatella joulupukinkin hyvinvointia. Eihän meille kiireisille aikuisille tule edes mieleen, että kun monta sataa vuotta vanha ihminen kiertää vuorokaudessa koko maapallon tonttulakki hiestä märkänä ILMAN ruokataukoa, niin täytyyhän siinä tulla nälkä!

Taidanpa lähteä pizzan paistoon.