”Minä RAKASTAN tätä paikkaa!” henkäisi nelivuotiaamme kahden saaristopäivän jälkeen. Olimme jälleen tulleet lomanviettoon mökillemme Porvoon ulkosaaristoon, lapset vuoden vanhempina ja vauhdikkaampina. Vaan miten sujui juhannus ulkosaaristossa lasten kanssa?

Yksi yli laidan – merimatka mökille

Esikoinen ei enää muistanut kumpaakaan mökkipaikkaamme viime vuodelta, mutta jotain hän sentään muisti: nimittäin yhteysaluksen ja kauppalaivan. Ne olivat tehneet vaikutuksen!

Kun mökki on ulkosaaristossa, matkakin on eräänlainen seikkailu, eikä esimerkiksi kotiinpaluu välttämättä onnistu suunnitellusti, jos keli tekee tepposet tai matkalle osuu muita yllätyksiä. Ensin ajetaan autolla lauttarantaan, missä vaihdetaan yhteysalukseen. Vajaan tunnin merimatkan jälkeen kulkupeli vaihtuu soutuveneeseen  ja lopuksi tavarat (ja lapset) täytyy vielä saada kannetuksi kallioita ylös mökkiin.

Tänä kesänä pääsimme pariin viime vuoteen verrattuna helpolla: Mukaan ei enää tarvinnut raahata vauvatavaroita, en ollut viimeisilläni raskaana ja sääkin suosi. (Kaatosateessakin on toki oma viehätyksensä – etenkin siinä vaiheessa, kun on selvitty mökin kamiinan lämpöön kuivattelemaan seuruetta ja läpimärkiä matkatavaroita.)

Suurin haaste matkassa oli rasavilli kaksikkomme, joka piti huolta siitä, että meno pysyi yllä koko yhteysalusmatkan. Sanotaan, että lauttamatkalla lapset yleensä rauhoittuvat, jopa nukahtavat, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Esikoinen sinkoili yhteysaluksella sinne tänne riehaantunut pikkuveli kintereillään ja esittäytyi kanssamatkustajille: ”Minä olen [esikoinen] ja minulla on levoton olo!”

Lopulta istuimme kuitenkin soutuveneessä, joka näytti valtavasta tavarakuormasta huolimatta lähes puolityhjältä viime vuoteen verrattuna. Esikoinen osasi jo hienosti istua soutuveneen keulassa itsekseen, mutta Mantessa oli pitelemistä: ”Jatketaan matkaa!” taaperomme vaati tuskastuneena sylissäni istumiseen.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, kunnes Pasi (koiramme) bongasi rannalla naapurin koiran ja alkoi höntyillä niin, että keikahti yli laidan. Onneksi juuri tämän varalta kaikilla lapsillamme (myös Pasilla) on kahvalliset pelastusliivit. Ei tarvinnut kuin nostaa kylvyssä käynyt koira takaisin veneeseen. Pasi oli tapahtuneesta kovin nolona ja keräili sympatiapisteitä pitkin iltaa ryhtyen hytisemään aina, kun joku sattui katsomaan.

Saaristomökille matkataan yhteysaluksella ja soutuveneellä.

Yksi yli laidan!

Verta, nokea ja jätskiä

Ulkosaaristo on rypäs saaria nimensä mukaisesti vähän kauempana mantereesta. Saarten keskellä on vehreä ja hieman suojaisampi poukama, jonka ympärille myös kyläyhteisö on aikanaan muodostunut. Meidän mökkimme sijaitsee kuitenkin vähän kauempana kyläkeskittymästä, yhden saaren karummalla merenpuoleisella kyljellä. Meistä se on ihanaa! Pienten lasten kanssa paikassa on toki omat haasteensa, muttei mene montaa vuotta, niin veljekset ovat varmasti jo ketteriä kallioilla kulkijoita.

Esikoinen on osoittautunut varsin näppäräksi menijäksi jo tänä vuonna Mante yrittäessä pysyä koko tarmollaan perässä. Vain kerran pikkuveli on keikahtanut niin, että tarvittiin pientä paikkailua. Olimme juuri saunoneet ja kävelemässä juhannuksenpuhtoisina takaisin mökkiin, kun Mante muksahti ja iski nenänsä kallioon. Verta tuli sen verran paljon, että olimme lopulta molemmat Manten kanssa punaisen tahman peitossa, ennen kuin sain pahimman vuodon tyrehtymään. Ei auttanut kuin lähteä uudelleen pesulle.

Saaristossa elää yhä kourallinen vakituisia asukkaita, joskin nykyään valtaosa asuu vähintäänkin talven muualla. Menneistä ajoista muistuttaa kuitenkin 80-luvulla lakkautettu saaristolaiskoulu, jossa paikalliset aktiivit pitävät kesäisin kahvilaa. Mökkiläisten helpotukseksi saaristossa käy muutaman kerran viikossa myös kauppalaiva, jotta ruoanhakuun ei tarvitse lähteä mantereelle kesken loman. Saariston tapoihin kuuluvat myös kauppalaivajätskit: Se kun on oikeastaan ainut tapa päästä täällä herkuttelemaan jäätelöllä. Niinpä kauppalaivalla piipahdetaan jäätelön perässä usein silloinkin, kun sinne ei ole muuta asiaa. Sen esikoinenkin muisti viime vuodesta tänne saapuessamme!

Koska roskat kuljetetaan saaristosta mantereelle, jätettä tuotetaan täällä ollessa mahdollisimman vähän ja poltetaan mahdollisuuksien mukaan. Sitä varten keskellä mökin tupaa on kamiina, jolla mökkiä myös tarpeen tullen kuivatetaan ja lämmitetään. Mante rakastui kamiinaan heti sen nähdessään – se kun on ulkopinnasta nokinen. Noella saa vängästi mustattua kädet ja maalattua sekä kasvojen sotamaalaukset että luolamaalaukset mökin lattiaan. Onneksi esikoinen otti nopeasti kunnia-asiakseen vahtia pikkuveljeään kaaminan ollessa kuuma. Vielä on palovammoilta vältytty! Palanut sormenpää saattaa tosin lopulta olla paras opetus kamiinaleikkien lopettamiseksi.

Kauppalaivapäivä on saaristossa myös jäätelöpäivä.

Ällöttäviä kaloja ja vauvan peppuja – Uuden oppimista luonnon äärellä

Luonnon äärellä ja armoilla eläminen on opettavaista – niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Kaupungissa kun monet asiat muuttuvat niin helposti itsestäänselvyyksiksi. Katselimme laiturilla lasten kanssa mereen syöksyviä tiiroja, kun niistä yksi lopulta onnistui nappamaan kalan. ”Äiti, miksi tuo lintu syö kaloja suoraan merestä?” esikoinen parahti. ”Sehän on ällöttävää!”  Seurasi kiinnostava keskustelu siitä, mistä kauppojen kalat ovat lähtöisin. En silti onnistunut houkuttelemaan esikoista vielä kanssani ongelle.

Myös ruoka täällä on ollut hieman erilaista kuin kotona kaupungissa: yksinkertaisempaa ja askeettisempaa – mutta sitäkin maistuvampaa. Siinä missä Olimme miehen kanssa erityisen innoissamme kesän ensimmäisistä, suuhun sulavista uusista perunoista, esikoinen oli epäilevämpi. ”Maista nyt, ne on pehmeitä ja sileitä kuin vauvan peppu!” mies yritti vitsailla. Mante oppi heti uuden sanan ja tietää nyt, mitä ne kattilassa olevat pyöreät keltaiset pallerot ovat. Tänäänkin syömme silliä ja ”vauvan peppuja”.

Tekeminen meiltä ei ole täällä vielä loppunut, mutta jatkuva yhdessäolo on välillä aikaansaanut nahinaa veljesten välille. ”Mante, ei saa lyödä! Minä voin mennä rikki!” on esikoinen yrittänyt ojentaa pikkuveljeään. Silti olemme kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että on ihan parasta saada viettää aikaa yhdessä, kaukana häiriötekijöistä, oman perheen kesken (tai purjeveneellä kylään saapuvien mökkivieraiden seurasta nauttien!).

”Ja minä RAKASTAN tätä paikkaa!” lisäsi esikoinen vielä aamun herättelemää merta katsellessaan. ”Täällä ollaan kuin toisessa maailmassa. Niin kuin Ruotsissa…”

”Tai Oulunkylässä!”

Saaristomökille voi tulla kylään vaikkapa purjeveneellä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Mökkiloma ulkosaaristossa kahden pienen ja vauhdikkaan lapsen (9kk ja 3v) kanssa ei ehkä ole se rennoin lomailuvaihtoehto – mutta sitäkin seikkailullisempi.

ulkosaaristoon pienten lasten kanssa

Teimme miehen kanssa tietoisen päätöksen, että pari kesää vähän venyisimme ja lähtisimme ulkosaariston mökille silläkin uhalla, ettei rentoutumiselle juuri jäisi aikaa. Ajattelimme, että tällä tavoin tenavistamme varttuisi saariston lapsia kaiken muun sivutuotteena, eikä totuttelutyötä tarvitsisi tehdä enää myöhemmin.

Esikoiselle (3v) tämä on ollut jo neljäs kesä saaristossa – ja kenties ensimmäinen, josta hän tulee jotain muistamaan. Isoveljenä hän sai tänä vuonna opetella omatoimisen soutuveneessä istumisen ja hienosti meni! Viimeisenä mökkipäivänä esikoinen jo ilmoitti työntävänsä muut vesille ja hyppäävänsä viimeisenä veneen kyytiin. Päätimme kuitenkin yhteistuumin, että jotain jännitystä olisi hyvä jättää tulevillekin kesille.

Mante-vauvakin (9kk) tottui nopeasti kalliomaastoon ja soutuveneilyn saloihin kantorepusta käsin ja oppi varomaan pahimpia vaaranpaikkoja, kuten mökkituvan nokista ja nopeasti kuumenevaa kamiinaa (noin 50 nokipesun jälkeen). Kertaalleen Mante ehti tosin huomaamattamme sulkea kamiinan ilmanvaihtoluukut, ja kun roskien poltto alkoi, yllätys oli melkoinen. Kunnon tuuletuksella siitäkin selvittiin.

 

kaikenlaista sattuu ja tapahtuu

Kaikenlaista muutakin saaristoloman aikana toki sattui ja tapahtui, kuten perheessämme aina. Kesken juhannusaterian esikoinen onnistui potkaisemaan ruokapöydästä jalan irti, ja syöksyttyäni hätiin eläväksi pöydänjalaksi, Mante-vauva levitti puolikkaan jauhelihapihvin hiuksiini syöttötuolista käsin. Sitä saikin irrotella juhannussaunassa hyvän tovin.

Myös Pasi-koiramme piti huolen, ettei hänen shownsa jäänyt muiden jalkoihin. Tänä kesänä hauvelistamme on ensimmäistä kertaa alkanut huomata ikääntymisen merkkejä. Mielessään se on kuitenkin yhä nuori gaselli, joka loikkii rantakiveltä toiselle. Useamman kerran saimme käydä noukkimassa sitä kivien koloista tai rantavedestä, kun loikan mitta ei enää oikein riittänytkään.

Ruokasäätökin koettiin, kun pariksi päiväksi saareen seuraksemme tulleiden anopin ja isoäidin perunakuorma unohtui kotiin. Tovin jo muokkasimme perunoiden varaan laskettua ateriavalikoimaamme kuivamuonavarastoihin tukeutuen: riisiä ja silliä, pyttipannua spaghetilla… Mutta lopulta hätiin riennettiin mantereelta käsin ja perunat kiikutettiin yhteysalukseen, jolla ne seilasivat seuraavana aamuna luoksemme ulkosaaristoon.

Edes lähtöpäivältä ei jännitystä puuttunut, kun tajusimme mökin kellon jätättävän. Ikinä emme ole niin nopeasti saaresta soutaneet, purkaneet ja taas lastanneet kuormaa veneestä toiseen – ja soutuveneenkin muistimme kiinnittää ennen kuin yhteysalus irtosi laiturista – 8 minuuttia etuajassa!!

lapset oppivat saariston tavoille

Vaikka syke oli ajoittain kova ja touhua riitti, jäimme kuitenkin kirkkaasti positiivisen puolelle. Neljäntenä päivänä huomasimme lapsissa selkeän muutoksen: Saariston tavat toimia alkoivat olla heille tuttuja ja meille aikuisillekin jäi useampi tovi aikaa hengähtää. Esikoinen piirteli liiduilla kalliomaalauksia, teki kaisloista junia ja ajelutti niitä ympäri saarta. (Merta pitkin kulkevasta höyryjunasta myös uneksittiin!) Mante-vauva puolestaan maisteli käpyjä ja kiipeili väsymättä mökkiterassin portaita ylös, alas.

Vaan mitkä olivat esikoisen lempparijutut ulkosaaristossa?

”Kaislajunaleikit. Autoleikit. Käveleminen siltareittejä [eli pitkospuita] pitkin. Se kun käytiin purjeveneessä. Kauppalaivan jätskit. Uiminen. Munkit. Letut.”

(Myös jälkipolvemme osaa selkeästi arvostaa hyvää ruokaa.)

”Ja sitten se, kun [leikkikamut] tuli kylään!”

Lue myös: ”Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa”