Mante-vauva on vihdoin innostunut lukemisesta! Vauhtivauvallamme on aina ollut niin kiire, ettei kirjojen ääreen pysähtyminen ole tullut kuuloonkaan.

Esikoinen oli toista maata. Hän rakasti lukuhetkiä syntymästään asti. Sylissä oli hyvä kuunnella sanojen virtaa jo ennen kuin mistään varsinaisesti ymmärsikään. Konttaamaan opittuaan esikoinen raahasi kirjakekoja nojatuolin viereen sellaisella vimmalla, että lastenkirjahylly tuli luettua läpi päivittäin. Kaksivuotiaana hän saattoi kuunnella satuja yhtä kyytiä yli tunnin.

Siinä missä esikoista viehättivät riimittelyt ja tarinat, Mante on löytänyt toisenlaisen lähestymistavan kirjallisuuteen. Teksti on toisarvoinen asia, jonka kyllä kuuntelee muun elämyksen sivutuotteena. Syliin hänkin sentään nykyään kapuaa itse kirja kainalossaan.

Manten kirjavinkit muille vauhti-vaaperoille:

Sirett & Harvey: Lasten traktorikirja (ääni- ja luukkukirja) kids.fi
Tässä kirjassa riittää ihmeteltävää traktoreista ja eläimistä tykkääville tenaville. Jokaiselta aukeamalta löytyy pieniä tehtäviä ja monta luukkua, joista yksi sisältää myös valosensorin. Kaiken muun ohessa kirjasta lähtee siis myös ääniä. Riimitkin ovat sympaattisia: ”Iso tsäk-tsäk-traktori / pääsemmekö kyytiisi?”

Dworkin & Kubo: Silitä eläimiä! (tunnustelukirja) Sanoma Media Finland / Disney
Tämä kirja kuljettaa lukijaansa ympäri maailmaa tutustumassa eläimiin. Esikoinen ei koskaan arvostanut tunnustelukirjoja, mutta Mante rakastaa niitä senkin edestä. Tämän tunnustelukirjan vahvuus on se, että pinnat todella ovat erilaisia keskenään.

Leslie Patricelli: Hammas Lasten Keskus
Patricellin luoma vauvahahmo kelpaa jopa vauvallemme ilman erikoistehosteita! Tällä hetkellä sarjan kirjoista Mantea puhuttelee eniten hampaiden puhkeamista ja pesemistä käsittelevä Hammas, mutta kirjoja löytyy myös muista taaperolle tarkeistä aiheista: esimerkiksi kiukuttelusta, nukkumaanmenosta ja paukuttelusta. Kuvat ovat hurmaavia ja kieli niin leikkisää, että olemme omineet joitakin ilmaisuja arkikäyttöön. ”Öitä pöitä!”

Donaldson & Scheffler: Kuka asuu täällä? (luukkukirja) Kustannus-Mäkelä
Mörkyli on hurmaava hirmuliini ja sopivasti pikkuisen pelottava! Otus saa vauvan kihertämään naurusta. Esikoinen puolestaa juoksentelee pikku-Mörkyliksi pukeutuneena ympäri kotia harjoittelemassa murisemista. Kirjasarja kehittyy kerroksellisesti lapsen kasvaessa. Kuka asuu täällä? on sarjan ensikirja vauvoille. Siinä tutustutaan tarinan hahmoihin suuria ja vauvankourat kestäviä läppiä availlen. Taaperoille on tarjolla muun muassa palapelikirjoja, joiden avulla harjoitellaan värejä ja numeroita, ja satuikäisille hauskasti riimiteltyjä tarinoita, jotka saavat aikuisenkin lukijan nauramaan.

Pan Macmillan: Lohikäärme (liikuta ja pyöritä -kirja) Kustannus-Mäkelä
Ripaus taikaa -sarjan kirjat ovat tukevaa tekoa, tarjoavat paljon katseltavaa ja monenlaista motorista puuhaa. Mante tykkää kuninkaanlapsia lennättävästä Inna-lohikäärmeestä, jonka siivet vaihtavat väriä, kunhan tarttuu rattaaseen ja alkaa pyörittää.

Mauri Kunnas: Herää, Herra Hakkarainen (äänikirja) Otava
Ikikestosuosikin kuvat ihastuttavat myös pikkuväelle suunnatuissa katselukirjoissa! Ääninappien etsiminen on Mantesta hauskaa ja vinkeät äänet jaksavat naurattaa ja ihmetyttää. Esikoinen on jo siirtynyt Kunnaksen ensikirjoista isommille suunnattuihin teoksiin, mutta ilahtuu edelleen aina vauva-ajoilta tutuksi tulleita kuvia kirjoista bongatessaan.

Jessica Gibson: Hauvat (luukkukirja) Gummerus
Halusin löytää luukkukirjan, jonka luukut eivät irtoaisi Manten kovemmassakaan käsittelyssä. Silloin löysin Hauvat. Aihe on tuttu, kun kotoa löytyy omakin karvakorva, kuvat hellyyttäviä, eikä riimeissäkään ole oltu turhan vakavissaan. Ja ne luukut – niitä ei ihan helpolla saa irti revityiksi!

Lue myös:

• Lue, leiki, liiku, luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Onnelliset aakkoset – lukemisen leikkejä

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista , Facebookista ja TikTokista!

Mökkiloma ulkosaaristossa kahden pienen ja vauhdikkaan lapsen (9kk ja 3v) kanssa ei ehkä ole se rennoin lomailuvaihtoehto – mutta sitäkin seikkailullisempi.

ulkosaaristoon pienten lasten kanssa

Teimme miehen kanssa tietoisen päätöksen, että pari kesää vähän venyisimme ja lähtisimme ulkosaariston mökille silläkin uhalla, ettei rentoutumiselle juuri jäisi aikaa. Ajattelimme, että tällä tavoin tenavistamme varttuisi saariston lapsia kaiken muun sivutuotteena, eikä totuttelutyötä tarvitsisi tehdä enää myöhemmin.

Esikoiselle (3v) tämä on ollut jo neljäs kesä saaristossa – ja kenties ensimmäinen, josta hän tulee jotain muistamaan. Isoveljenä hän sai tänä vuonna opetella omatoimisen soutuveneessä istumisen ja hienosti meni! Viimeisenä mökkipäivänä esikoinen jo ilmoitti työntävänsä muut vesille ja hyppäävänsä viimeisenä veneen kyytiin. Päätimme kuitenkin yhteistuumin, että jotain jännitystä olisi hyvä jättää tulevillekin kesille.

Mante-vauvakin (9kk) tottui nopeasti kalliomaastoon ja soutuveneilyn saloihin kantorepusta käsin ja oppi varomaan pahimpia vaaranpaikkoja, kuten mökkituvan nokista ja nopeasti kuumenevaa kamiinaa (noin 50 nokipesun jälkeen). Kertaalleen Mante ehti tosin huomaamattamme sulkea kamiinan ilmanvaihtoluukut, ja kun roskien poltto alkoi, yllätys oli melkoinen. Kunnon tuuletuksella siitäkin selvittiin.

 

kaikenlaista sattuu ja tapahtuu

Kaikenlaista muutakin saaristoloman aikana toki sattui ja tapahtui, kuten perheessämme aina. Kesken juhannusaterian esikoinen onnistui potkaisemaan ruokapöydästä jalan irti, ja syöksyttyäni hätiin eläväksi pöydänjalaksi, Mante-vauva levitti puolikkaan jauhelihapihvin hiuksiini syöttötuolista käsin. Sitä saikin irrotella juhannussaunassa hyvän tovin.

Myös Pasi-koiramme piti huolen, ettei hänen shownsa jäänyt muiden jalkoihin. Tänä kesänä hauvelistamme on ensimmäistä kertaa alkanut huomata ikääntymisen merkkejä. Mielessään se on kuitenkin yhä nuori gaselli, joka loikkii rantakiveltä toiselle. Useamman kerran saimme käydä noukkimassa sitä kivien koloista tai rantavedestä, kun loikan mitta ei enää oikein riittänytkään.

Ruokasäätökin koettiin, kun pariksi päiväksi saareen seuraksemme tulleiden anopin ja isoäidin perunakuorma unohtui kotiin. Tovin jo muokkasimme perunoiden varaan laskettua ateriavalikoimaamme kuivamuonavarastoihin tukeutuen: riisiä ja silliä, pyttipannua spaghetilla… Mutta lopulta hätiin riennettiin mantereelta käsin ja perunat kiikutettiin yhteysalukseen, jolla ne seilasivat seuraavana aamuna luoksemme ulkosaaristoon.

Edes lähtöpäivältä ei jännitystä puuttunut, kun tajusimme mökin kellon jätättävän. Ikinä emme ole niin nopeasti saaresta soutaneet, purkaneet ja taas lastanneet kuormaa veneestä toiseen – ja soutuveneenkin muistimme kiinnittää ennen kuin yhteysalus irtosi laiturista – 8 minuuttia etuajassa!!

lapset oppivat saariston tavoille

Vaikka syke oli ajoittain kova ja touhua riitti, jäimme kuitenkin kirkkaasti positiivisen puolelle. Neljäntenä päivänä huomasimme lapsissa selkeän muutoksen: Saariston tavat toimia alkoivat olla heille tuttuja ja meille aikuisillekin jäi useampi tovi aikaa hengähtää. Esikoinen piirteli liiduilla kalliomaalauksia, teki kaisloista junia ja ajelutti niitä ympäri saarta. (Merta pitkin kulkevasta höyryjunasta myös uneksittiin!) Mante-vauva puolestaan maisteli käpyjä ja kiipeili väsymättä mökkiterassin portaita ylös, alas.

Vaan mitkä olivat esikoisen lempparijutut ulkosaaristossa?

”Kaislajunaleikit. Autoleikit. Käveleminen siltareittejä [eli pitkospuita] pitkin. Se kun käytiin purjeveneessä. Kauppalaivan jätskit. Uiminen. Munkit. Letut.”

(Myös jälkipolvemme osaa selkeästi arvostaa hyvää ruokaa.)

”Ja sitten se, kun [leikkikamut] tuli kylään!”

Lue myös: ”Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa”