”Minä RAKASTAN tätä paikkaa!” henkäisi nelivuotiaamme kahden saaristopäivän jälkeen. Olimme jälleen tulleet lomanviettoon mökillemme Porvoon ulkosaaristoon, lapset vuoden vanhempina ja vauhdikkaampina. Vaan miten sujui juhannus ulkosaaristossa lasten kanssa?

Yksi yli laidan – merimatka mökille

Esikoinen ei enää muistanut kumpaakaan mökkipaikkaamme viime vuodelta, mutta jotain hän sentään muisti: nimittäin yhteysaluksen ja kauppalaivan. Ne olivat tehneet vaikutuksen!

Kun mökki on ulkosaaristossa, matkakin on eräänlainen seikkailu, eikä esimerkiksi kotiinpaluu välttämättä onnistu suunnitellusti, jos keli tekee tepposet tai matkalle osuu muita yllätyksiä. Ensin ajetaan autolla lauttarantaan, missä vaihdetaan yhteysalukseen. Vajaan tunnin merimatkan jälkeen kulkupeli vaihtuu soutuveneeseen  ja lopuksi tavarat (ja lapset) täytyy vielä saada kannetuksi kallioita ylös mökkiin.

Tänä kesänä pääsimme pariin viime vuoteen verrattuna helpolla: Mukaan ei enää tarvinnut raahata vauvatavaroita, en ollut viimeisilläni raskaana ja sääkin suosi. (Kaatosateessakin on toki oma viehätyksensä – etenkin siinä vaiheessa, kun on selvitty mökin kamiinan lämpöön kuivattelemaan seuruetta ja läpimärkiä matkatavaroita.)

Suurin haaste matkassa oli rasavilli kaksikkomme, joka piti huolta siitä, että meno pysyi yllä koko yhteysalusmatkan. Sanotaan, että lauttamatkalla lapset yleensä rauhoittuvat, jopa nukahtavat, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Esikoinen sinkoili yhteysaluksella sinne tänne riehaantunut pikkuveli kintereillään ja esittäytyi kanssamatkustajille: ”Minä olen [esikoinen] ja minulla on levoton olo!”

Lopulta istuimme kuitenkin soutuveneessä, joka näytti valtavasta tavarakuormasta huolimatta lähes puolityhjältä viime vuoteen verrattuna. Esikoinen osasi jo hienosti istua soutuveneen keulassa itsekseen, mutta Mantessa oli pitelemistä: ”Jatketaan matkaa!” taaperomme vaati tuskastuneena sylissäni istumiseen.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, kunnes Pasi (koiramme) bongasi rannalla naapurin koiran ja alkoi höntyillä niin, että keikahti yli laidan. Onneksi juuri tämän varalta kaikilla lapsillamme (myös Pasilla) on kahvalliset pelastusliivit. Ei tarvinnut kuin nostaa kylvyssä käynyt koira takaisin veneeseen. Pasi oli tapahtuneesta kovin nolona ja keräili sympatiapisteitä pitkin iltaa ryhtyen hytisemään aina, kun joku sattui katsomaan.

Saaristomökille matkataan yhteysaluksella ja soutuveneellä.

Yksi yli laidan!

Verta, nokea ja jätskiä

Ulkosaaristo on rypäs saaria nimensä mukaisesti vähän kauempana mantereesta. Saarten keskellä on vehreä ja hieman suojaisampi poukama, jonka ympärille myös kyläyhteisö on aikanaan muodostunut. Meidän mökkimme sijaitsee kuitenkin vähän kauempana kyläkeskittymästä, yhden saaren karummalla merenpuoleisella kyljellä. Meistä se on ihanaa! Pienten lasten kanssa paikassa on toki omat haasteensa, muttei mene montaa vuotta, niin veljekset ovat varmasti jo ketteriä kallioilla kulkijoita.

Esikoinen on osoittautunut varsin näppäräksi menijäksi jo tänä vuonna Mante yrittäessä pysyä koko tarmollaan perässä. Vain kerran pikkuveli on keikahtanut niin, että tarvittiin pientä paikkailua. Olimme juuri saunoneet ja kävelemässä juhannuksenpuhtoisina takaisin mökkiin, kun Mante muksahti ja iski nenänsä kallioon. Verta tuli sen verran paljon, että olimme lopulta molemmat Manten kanssa punaisen tahman peitossa, ennen kuin sain pahimman vuodon tyrehtymään. Ei auttanut kuin lähteä uudelleen pesulle.

Saaristossa elää yhä kourallinen vakituisia asukkaita, joskin nykyään valtaosa asuu vähintäänkin talven muualla. Menneistä ajoista muistuttaa kuitenkin 80-luvulla lakkautettu saaristolaiskoulu, jossa paikalliset aktiivit pitävät kesäisin kahvilaa. Mökkiläisten helpotukseksi saaristossa käy muutaman kerran viikossa myös kauppalaiva, jotta ruoanhakuun ei tarvitse lähteä mantereelle kesken loman. Saariston tapoihin kuuluvat myös kauppalaivajätskit: Se kun on oikeastaan ainut tapa päästä täällä herkuttelemaan jäätelöllä. Niinpä kauppalaivalla piipahdetaan jäätelön perässä usein silloinkin, kun sinne ei ole muuta asiaa. Sen esikoinenkin muisti viime vuodesta tänne saapuessamme!

Koska roskat kuljetetaan saaristosta mantereelle, jätettä tuotetaan täällä ollessa mahdollisimman vähän ja poltetaan mahdollisuuksien mukaan. Sitä varten keskellä mökin tupaa on kamiina, jolla mökkiä myös tarpeen tullen kuivatetaan ja lämmitetään. Mante rakastui kamiinaan heti sen nähdessään – se kun on ulkopinnasta nokinen. Noella saa vängästi mustattua kädet ja maalattua sekä kasvojen sotamaalaukset että luolamaalaukset mökin lattiaan. Onneksi esikoinen otti nopeasti kunnia-asiakseen vahtia pikkuveljeään kaaminan ollessa kuuma. Vielä on palovammoilta vältytty! Palanut sormenpää saattaa tosin lopulta olla paras opetus kamiinaleikkien lopettamiseksi.

Kauppalaivapäivä on saaristossa myös jäätelöpäivä.

Ällöttäviä kaloja ja vauvan peppuja – Uuden oppimista luonnon äärellä

Luonnon äärellä ja armoilla eläminen on opettavaista – niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Kaupungissa kun monet asiat muuttuvat niin helposti itsestäänselvyyksiksi. Katselimme laiturilla lasten kanssa mereen syöksyviä tiiroja, kun niistä yksi lopulta onnistui nappamaan kalan. ”Äiti, miksi tuo lintu syö kaloja suoraan merestä?” esikoinen parahti. ”Sehän on ällöttävää!”  Seurasi kiinnostava keskustelu siitä, mistä kauppojen kalat ovat lähtöisin. En silti onnistunut houkuttelemaan esikoista vielä kanssani ongelle.

Myös ruoka täällä on ollut hieman erilaista kuin kotona kaupungissa: yksinkertaisempaa ja askeettisempaa – mutta sitäkin maistuvampaa. Siinä missä Olimme miehen kanssa erityisen innoissamme kesän ensimmäisistä, suuhun sulavista uusista perunoista, esikoinen oli epäilevämpi. ”Maista nyt, ne on pehmeitä ja sileitä kuin vauvan peppu!” mies yritti vitsailla. Mante oppi heti uuden sanan ja tietää nyt, mitä ne kattilassa olevat pyöreät keltaiset pallerot ovat. Tänäänkin syömme silliä ja ”vauvan peppuja”.

Tekeminen meiltä ei ole täällä vielä loppunut, mutta jatkuva yhdessäolo on välillä aikaansaanut nahinaa veljesten välille. ”Mante, ei saa lyödä! Minä voin mennä rikki!” on esikoinen yrittänyt ojentaa pikkuveljeään. Silti olemme kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että on ihan parasta saada viettää aikaa yhdessä, kaukana häiriötekijöistä, oman perheen kesken (tai purjeveneellä kylään saapuvien mökkivieraiden seurasta nauttien!).

”Ja minä RAKASTAN tätä paikkaa!” lisäsi esikoinen vielä aamun herättelemää merta katsellessaan. ”Täällä ollaan kuin toisessa maailmassa. Niin kuin Ruotsissa…”

”Tai Oulunkylässä!”

Saaristomökille voi tulla kylään vaikkapa purjeveneellä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Mitä tehdä, kun työ vaatii autoa, muttei haluaisi sellaista ostaa? Minusta tuli jo ennen lasten syntymää leasing-autoilija ja samaan ratkaisuun päädyin tälläkin kertaa. Pieni, pari vuotta vanha sininen kiiturini saapui meille Beely:sta. Mutta miksi leasing-auto?

Kun ilman autoa ei pärjää

Sekä minulla että miehelläni on työ, joka vaatii auton käyttöä. Koska mies valmentaa jääkiekkoa ja minä opetan teatteria, sopivia työpaikkoja ei löydy joka kulman takaa. Julkisilla työmatkani veisi jopa kolme tuntia päivässä, ja miehen palatessa myöhään pelireissuilta julkinen liikenne ei usein enää edes kulje.

Olisimme mielellämme yhden auton perhe, mutta koska se on töihinpaluuni myötä mahdotonta, leasing-auto tarjoaa oivan kompromissiratkaisun. Voimme arvioida tarpeemme säännöllisin väliajoin uudelleen ja palauttaa auton, kun se muuttuu tarpeettomaksi.

Saanko esitellä, Beely leasing-autoni: Sinisen kiiturin!

Miksi yksityisleasing?

Olisin toki voinut ostaakin itselleni auton ja myydä sen myöhemmin. Miksi en näin tehnyt? Syitä on monia. Ensinnäkin, käytettyjen autojen hinnat ovat tällä hetkellä pilvissä, koska uusien autojen toimituksessa on niin valtavia viiveitä. Uutta autoa saattaa joutua odottamaan jopa vuoden ja tästä syystä jopa pari vuotta vanhoja autoja myydään lähes uusien hinnalla.

Toinen leasing-autoilua puoltava tekijä on huolettomuus. Auto on käytössäni etukäteen sovitun minimisitoutumisajan, jonka jälkeen voin palauttaa tai päivittää sen, jatkaa ajamista lyhyellä irtisanomisajalla tai autoon ihastuttuani lopulta jopa lunastaa sen itselleni. Yksityisleasingia tarjoavien yritysten ehdoissa on huomattavia eroja. Beelyn valitsin maksimoidakseni autoilun huolettomuuden, sillä Beelylla kuukausihintaan kuuluvat myös huollot, korjaukset ja katsastukset. Vaikka matkan varrelle mahtuisikin yllätyksiä, tiedän mitä auto minulle kuukausittain kustantaa.

Kolmanneksi, viime vuosina yksityisleasingin hinnat ovat laskeneet kohtuullisiksi ja hommasta on tehty helppoa – Beelylla erityisen helppoa. Ei tarvinnut kuin selata sivuston autotarjontaa ja valita omiin tarpeisiin soveltuva ajopeli, joka toimitettiin sovittuna ajankohtana suoraan kotiovelle. Itse päädyin tuttuun, toimivaksi toteamaani autovaihtoehtoon: Hyundai i10 minulla nimittäin oli allani jo ennen lapsia.

Jos sininen pikkukiiturini jossain vaiheessa osoittautuu kakkosajokiksemme liian pieneksi, päivitän sen suurempaan. Juuri nyt se on kuitenkin täydellinen tarpeisiimme.

miten beely toimii?

Beely tarjoaa auton käyttöön mielestäni varsin kohtuullisella kuukausihinnalla. Kaikki tyypilliset autoilun kulut (huollot, korjaukset ja katsastukset) sisältyvät Beelyn kiinteään kuukausihintaan ilman omavastuuta tai ylärajaa. Autovero, vakuutus ja mahdolliset pakettiin valitut lisäpalvelut maksavat tietysti erikseen.

Leasingiin sitoudutaan valitun ajan mukaan: Lyhin sopimuskausi on 12 kuukautta. Mitä pidemmän sopimuskauden valitsee, sitä huokeampi on auton kuukausihinta. Minimisitoutumisajan jälkeen auton voi myös päivittää: uudempaan, isompaan, pienempään, hybridiin tai vaikkapa täyssähköön.

Beely-palvelun erikoisuutena on se, että koko autonhankintaprosessin voi hoitaa kotisohvalta. Riittää kun verkkokaupasta etsii itselleen sopivimman menopelin, räätälöi sopimuskokonaisuuden , valitsee halutut lisäpalvelut ja tilaa auton. Ajokki tuodaan sovittuna ajankohtana veloituksetta kotiovelle.

Lisätietoja: beely.fi

saanko esitellä: äijä-äidin sininen kiituri

Eräänä arki-iltana autoni sitten saapui. Kuljettaja parkkeerasi sen osoittamaani paikkaan, nappasi takaluukusta sähköpotkulautansa ja jatkoi sillä matkaa seuraavaan työtehtävään. ”En meinannut uskoa, kun sanoivat, että kahdellakympillä ajan sen Turusta tänne Helsinkiin”, kuski nauroi vielä ennen lähtöään. ”Noin pieni peli, mutta hyvin se tuolla moottoriteillä pärjäsi!” 

”Sehän on kuin karkki!” huudahti naapurikin auringossa kimaltelevan sinisen ajokkini nähdessään. Vaikka väri oli sattumaa, oli se minunkin mieleeni – ja Äijä-äidin värimaailmaan suorastaan passeli!

”Äidin auto on Sininen kiituri”, lausui puolestaan esikoinen autoni nähtyään. ”Vaikka isullakin on auto, se ei ole kiituri. Ihan tavallinen auto vaan.”

Ja niin Äijä-äidinsininen autoni oli saanut nimen. Kyllä sillä kelpaa töihin körötellä – tai kiitää!

Lue myös:

• Paljonko tavaraa lapsiperhe tarvitsee?
• Melkein tavallinen perhe
• Kun puoliso valmentaa työkseen
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!