Minulta on usein toivottu, että tekisin mökkimaisemistamme Sastamalasta jutun, jossa vinkkaisin paikkakunnan parhaita retkikohteita lasten kanssa. Toiveenne on kuultu! Nyt kerron, millaisen lapsiperheen miniloman kaupungissa viettäisin, ja mitkä ovat mielestäni Sastamalan parhaat retkikohteet lasten kanssa.

kaupunki kulttuurin, kahviloiden ja kirjallisuuden ystäville

Sastamalan kaupunki on nykyään melko suuri, sillä se syntyi vuonna 2009 useamman pienemmän kaupungin yhdistämisen seurauksena. Minulle alueesta tuttuja paikkoja ovat Vammala ja Karkku ja siksi juttuni keskittyykin niiden kulmille.

Sastamala tunnetaan parhaiten varmaankin lukuisista historiallisista kirkoistaan, lentopallosta, Vanhan kirjallisuuden päivistä ja alueella asuvista kirjailijoista ja taiteilijoista (esim. Mauri Kunnas, Aino Havukainen & Sami Toivonen). Maininnan arvoisia ovat mielestäni myöskin alueen kaunis luonto, paikallisten vireä aktiivisuus ja kyky perustaa käsittämättömän hyviä kahviloita sekä käsityön ja kulttuurin vahva näkyminen kaikessa ja kaikkialla.

Vaikka olen elänyt koko elämäni pääkaupunkiseudulla, aina Sastamalaan mennessä tuntuu kuin saapuisin kotiin: Molemmat isoäitini ovat sieltä kotoisin, ja valtaosa suvustani elää siellä yhä. Siellä olen myös viettänyt lapsuuden lomista varmasti isomman osan kuin kotona, mökkeillen ja isovanhempien luona kyläillen.

Pukstaavi on elämyksellinen ja osallistava museo koko perheelle

Tatun ja Patun juna taitaa olla matkalla Hääppölään

Kirjaan kurkistamalla saattaa löytää salakäytäviä uusiin paikkoihin

lapsiperheen Miniloma Sastamalassa

Jos lähtisin perheeni kanssa parin päivän reissuun Sastamalaan, suuntaisin ensin Vammalan keskustaan. Tampereen kautta ajaessa matkan varrelle osuu myös Kiskokabinetti, jossa jokaisen junafanin kannattaa piipahtaa jaloittelemassa ja vanhoja junavaunuja ihmettelemässä. Keskustassa viettäisin toiminnallisen aamupäivän Herra Hakkaraisen talossa ja Suomalaisen kirjan museossa Pukstaavissa. Niissä riittää tekemistä ja ihmeteltävää koko perheelle.

Kiskokabinetissa pääsee tutustumaan vanhoihin junavaunuihin

Herra Hakkaraisen talossa saattaa hyvällä lykyllä törmätä tuttuun unissakävelijään

Sisäleikkitilojen lisäksi Herra Hakkaraisen talon takapihalta löytyy huikea autopiha, jossa ei vauhtia tarvitse säästellä

Nälän yllättäessä suuntaisin syömään joko Helsingin Sanomienkin noteeraamaan Funkkistaloon tai Puistokadulla sijaitsevaan hyvään kiinalaiseen, King Gardeniin. Molemmat ovat lapsiystävällisiä ruokapaikkoja. Kahvipullat hakisin Pyymäestä torin laidalta.

Kirjan ystäville suosittelen lämpimästi visiittiä myös paikallisessa kirjakaupassa, Kirjakellarissa. Lempikirjakauppani kätkee nimittäin sisäänsä kellarikerroksen, josta voi tehdä aikamoisia löytöjä! Muu perhe voi sillä välin suunnata rantaan, josta löytyy paitsi kiva hiekkaranta, myös isot leikkipuistot ja rutkasti erilaisia pelikenttiä padelista katukorikseen.

Seuraavaksi jatkaisin matkaa Karkun suuntaan, sillä matkalta löytyy useampikin komea kirkko. Niistä pysähtyä kannattaa ainakin Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa, jonka moni saattaa muistaa ikävästä tuhopoltosta: Kirkon paanukatto oli valmistunut suurissa korjaustalkoissa vain kolmea viikkoa ennen kuin tuli tuhosi sen jälleen. Kirkon liepeiltä löytyy myös sympaattinen pikkukahvila, jonka pihalta saattaa löytää lampaita.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko on tutustumisen arvoinen paikka

Kirkon kupeessa olevan pikkukahvilan pihalta saattaa löytää lampaita

Jos virtaa vielä riittää, iltapäivän käyttäisin Ritajärven luonnonsuojelualueella retkeillen. Siellä voi pulahtaa myös uimaan. Pienten lasten kanssa olemme käyneet kävelemässä muun muassa Horniossa. Loistava päivällispaikkakin löytyy läheltä, Karkun keskustasta: Karkun baarin pizzat ja burgerit eivät nimittäin petä!

Kun väsymys alkaa painaa, näppärä yöpymispaikka löytyy esimerkiksi Ellivuoresta, joka tarjoaa lähiympäristössään monen laista aktiviteettia. Talvisin hotellin vieressä kohoaa myös sympaattinen laskettelukeskus, jossa minäkin olen oppinut pienenä laskettelemaan. Aamupäivällä vielä ennen kotimatkaa kannattaa tehdä retki Pirunvuorelle ja sen rinteeseen rakennettuun kivilinnaan. Upeiden maisemien lisäksi reitin varrelta löytyy tekemistä myös lapsille.

Karkun maisemissa kelpaa retkeillä! Vanhojen tarinoiden mukaan piru viskeli Pirunvuorelta kiviä kirkkoon soutaneiden veneilijöitä niskaan. Siksi Rautavesi on nykyäänkin niin kivinen järvi.

Lue myös:

• ”Minä rakastan tätä paikkaa!” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• Viisi vähemmän tunnettua retkikohdetta lapsiperheille
• Vuosaaren huippu – retkivinkki seikkailunnälkäisille lapsiperheille

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Tiira kaartelee meren yllä hetken ennen nopeaa syöksyään. Kuuluu pärskähdys, kun se rikkoo veden pinnan ja lennähtää jo seuraavassa hetkessä ylöspäin kala suussaan. ”Äiti, miksi tuo lintu syö kaloja suoraan merestä?!” esikoinen parkaisee. ”Sehän on ällöttävää!” 

Näytös tarjoaa kimmokkeen juttutuokiolle: Yhdessä pohdimme, mistä ruoka kauppoihin tulee ja mitä villinä luonnossa elävät eläimet syövät. ”Kyllä minä silti menisin mieluummin kauppaan, jos olisin lintu”, esikoinen toteaa keskustelun päätteeksi. Vielä tänä kesänä en siis taida saada hänestä onkiseuraa…

LAsten kanssa luontoa oppimassa

Saaristossa luonto on lähellä. Se elää ja hengittää joka puolella ympärillä. Niin on toki kaupungissakin – elämmehän metsän reunassa – mutta muutamia ohi lipuvia veneitä lukuunottamatta täällä ei juuri ole häiriötekijöitä viemässä huomiota luonnon näkemiseltä ja kokemiselta. Siksi saaristo on loistava paikka oppia luonnolta ja luonnosta.

Isoisäni oli lapsuuteni tärkein luonto-opas. Hän opetti meidät lapsenlapset vuolemaan makkaratikut, veistämään pajupillit, tekemään turvalliset retkitulet, väistämään käärmeitä, tutkimaan muurahaisten touhuja, ottamaan suunnan auringosta, lääkitsemään ratamonlehdillä ja tunnistamaan metsän herkkuja ketunleivistä mustikoihin. Samanlaisen, uteliaan ja ymmärtävän suhteen luontoon toivoisin onnistuvani siirtämään myös omille lapsilleni.

Paljon olemmekin ehtineet saaristoreissumme aikana jo opetella. Lapset tietävät, että veden alle jouduttuaan rantakalliot muuttuvat liukkaiksi ja ettei kovin sinileväisessä meressä pidä uida, koska silloin ”meri on vähän kipeä”, kuten esikoinen asian ilmaisi. Itsekin opin uuden kikan sinilevän tunnistamiseksi: Kun levälauttaa kokeilee nostaa kepillä ylöspäin, muut levät jäävät keppiin, mutta sinilevä hajoaa.

Kettu on tullut tervehtimään meitä mökkipihaan ja kahdesti taivaalla on liidellyt myös merikotka – säksättävän tiiralauman takaa-ajamana. Ketunleipiäkin olemme maistelleet, mutta tunnistamista täytyy vielä vähän harjoitella ennen kuin pojat pääsevät itsekseen niitä poimimaan. Herkkusuut kun tuppaavat näkemään ketunleipiö kaikkialla, missä kasvaa pieniä lehdellisiä kasveja.

”Äiti, milloin tuolla näkyy valaita?”

Elämä ja kuolema osana luonnon kiertokulkua

Koppakuoriainen on kohdannut loppunsa ja kekomuurahaiset ovat sen löytäneen. Ne ottavat talteen kaiken hyödyllisen, kunnes kuoriaisesta ei ole jäljellä kuin maahan pudonnut, kimalteleva kuoren palanen. Silloin tällöin rantakalliolta saattaa löytyä myös linnun tai pieneläinten kalloja. Ne ylittävät vielä lastemme käsityskyvyn ja saavat siksi jäädä rauhaan.

Kuoleman konkreettisuus opitaan ensimmäisenä yleensä juuri luontoa ihmettelemällä. Muistan, miten mekin lapsuuteni mökkipaikassa ihmettelimme autojen alle jääneitä sammakoita ja seurasimme niiden katoamista muurahaisten matkaan. Pienet hävisivät päivässä, isommissa prosessi saattoi viedä muutamankin päivän. Se oli jännittävää ja surullista samaan aikaan – mutta tärkeä oppitunti elämästä ja luonnon kiertokulusta.

Kuoleman lisäksi onnekas voi päästä todistamaan myös elämän syntymistä. Katselimme Manten kanssa laiturilta meressä uivia pikkukaloja, kun huomioni kiinnittyi kahteen keskenään tanssahtelevaan kalaan. Toinen niistä vaikutti pikkuisen pulskalta. Yhtäkkiä se uikin rantaveden pohjalle ja alkoi kutea. Seuraavaksi mädin luo ui sen tanssipartneri ja kaikesta päätellen hedelmöitti munat maitillaan.

Parin viikon saaristoelämän jälkeen lapsista on tullut näppäriä vesillä ja kalliomaastoissa liikkujia

Eräänä iltana esikoinen istuu miettiväisenä mökin rappusilla ja katselee merelle. ”Äiti, milloin tuolla näkyy valaita?”
[Ä: ”Kulta, ei täällä ole valaita.”]
”No milloin me mennään katsomaan niitä sinne, missä niitä on?”
[Ä: ”Sovitaanko vaikka, että jos sä et ole vielä nähnyt valaita, kun täytät 18, vien sinut reisuun niitä katsomaan?”]
”Joo! Minä en malta odottaa!”

Lue myös:

• ”Minä rakastan tätä paikkaa!” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• Tähtien tuolle puolen – miten puhua kuolemasta lapsen kanssa
• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Miten puhua lapsille sodasta?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!