Hae
Äijä-äiti
Kaupallinen yhteistyö

SAUNAtakki – kaivattu vaate ulkosaariston kesään

Kaupallinen yhteistyö: Versonpuoti

Vuosien ajan olemme kaivanneet mökkireissuille vaatetta, jonka voisi vetää ylle saunan tai iltauinnin jälkeen, takaisin mökille kävellessä – jotakin lämmintä ja mukavaa, johon voisi käpertyä saman tien vaikka koko loppuillaksi. Nyt tuo kaivattu asuste lopulta löytyi: nimittäin Versonpuodin SAUNAtakki!

Puolison ja lasten SAUNAtakit ovat kuosia ”Lohen nappasin”, omani puolestaan ”Sielulintu”

Kaivattu vaate ulkosaariston kesään

Mökkeilemme kesäisin ulkosaaristossa nauttien laakeista kallioista ja ympärille levittäytyvästä merestä. Joitakin vuosia sitten saimme mökille myös kauan kaivatun saunan. Sitä ennen peseydyimme joko meressä tai kylmän kaivoveden alla. Saunan lämmittäminen ja löylyistä nauttiminen on lähes jokailtainen mökkirituaalimme. Lapset juoksevat uimasta saunaan ja saunasta uimaan niin monesti, etten pysy laskuissa perässä. Kyllästyttyään he vetäytyvät saunatupaan, minkä jälkeen aikuiset saavat nauttia vielä yhdet löylyt.

Saunalle on mökiltä hieman matkaa. Ei paljoa, mutta sen verran kuitenkin, että kun ensin on kantanut saunalle vedet ja klapikuorman ja käynyt muutamaan otteeseen lisäämässä puita kiukaan alle, tuntee löylyt ansainneensa. Etenkin alkukesän kirpeydessä ja ensimmäisten syystuulten puhallellessa saunan jälkeen on kaivannut vaatetta, johon käpertyä – jotain lämmittävää ja suojaavaa, jonka voisi vetää yöpuvun ylle. Myös hyttyset ovat kesäisin etenkin lasten kiusana. Ne tuntuvat pitävän erityisesti löylynlämpimästä ihosta. Lasten uiskennellessa mökkirannassa olen myös monesti miettinyt, miten kätevä olisi vaate, jonka voisi vain kietaista lapsen ympärille, kun tämä lopulta huulet sinisinä suostuu nousemaan ylös vedestä ja huomaakin olevansa kylmissään. Olemme kokeilleet kylpytakkeja ja ponchopyyhkeitä, mutta ne vain eivät tunnu pysyvän lastemme vauhdissa yllä.

SAUNAtakki tuntui tarjoavan ratkaisun moneen näistä tilanteista. Sen pitkä helma paitsi lämmittää, myös suojaa sääriä itikoilta. Vetoketju puolestaan pysyy kiinni hurjemmassakin tohinassa, eikä katoa, kuten kylpytakin vyö. Märkääkin ihoa vasten vaate tuntuu mukavalta, eikä jää märän tuntuiseksi. Ei ihme, että nimestään huolimatta SAUNAtakeista on tullut monille jokapäiväisiä käyttövaatteita.

Mikä on SAUNAtakki?

SAUNAtakki on yksi Versonpuodin ensimmäisistä tuotteista. Se on löytynyt valikoimista jo yli kymmenen vuoden ajan, vuodesta 2013. SAUNAtakin suunnittelun lähtökohtana oli tehdä menneiden aikojen tikkiaamutakkien inspiroima vaate, joka toimisi helppokäyttöisenä arjen pelastajana ja mukavana oloasuna, mutta olisi myös visuaalisesti näyttävä. Värejä ja kuoseja löytyykin nykyään runsaasti, niin värejä ja näyttäviä vaatteita rakastaville kuin maltillisimmille ja hillitymmille pukeutujille.

Versonpuodin SAUNAtakit valmistetaan miellyttävästä joustofrotee-materiaalista, mikä tuntuu mukavalta yllä niin kotisohvalla kotoillessa kuin saunan löylyistä laskeutuessa. Vaate tuntuu hyvältä myös kostealla iholla, esimerkiksi uintireissun jälkeen. Takissa on pitkä helma, huppu ja vetoketju sekä suuret taskut, joihin mahtuu enemmänkin tavaraa. Ja mikä parasta, takkia löytyy niin miesten, naisten kuin lasten koissa, minkä ansiosta mekin saimme hankittua kaivatut vaatteet saman tien koko perheelle.

SAUNAtakissa on pitkä helma, huppu ja vetoketju sekä suuret taskut, joihin mahtuu enemmänkin tavaraa

Ensikokemuksia saunatakista

Odottelemme jo malttamattomina ensimmäistä pitempää kesäreissuamme ulkosaaristoon. Mukaan pakataan tietysti myös SAUNAtakit. Minun takkini on kuosiltaan mallia ”Sielulintu”. Puolison ja lasten takkien kuosi taas on ”Lohen nappasin”. Oman SAUNAtakkini olen jo ehtinyt sisäänajaa. Itse asiassa minulle kävi niin kuin monelle muullekin: Kun olin kertaalleen SAUNAtakkiin pukeutunut, siitä tuli luottovaatteeni, jonka vedän ylle ensimmäisenä aamuisin ja viimeisenä illalla.

Tätä kirjoittaessa olen taiteilijaresidenssissä työskentelemässä. Ensimmäisenä herättyäni nappaan SAUNAtakin ylle ja lähden aamu-uinnille. Sen jälkeen vaate saattaa olla päälläni pitkäänkin. Siinä on oikein mukava kirjoittaa ja äänittää musiikkia. Asioille lähtiessä olen sentään vielä vaihtanut vaatteita, mutta illalla kun suuntaan saunavihdan tekoon, sujahdan taas SAUNAtakkiini ja vietän siinä loppuillan.

SAUNAtakkini Sielulintu-kuosiinkin liittyy tarina. Minä pidän tarinoista – niinpä jaan tämän Elina Antilan sanaileman saagan vielä teillekin:

”Sielulintu kuljettaa sielun turvaan unen ajaksi. 
Tuo turvapaikka on suomalainen metsä 
järvineen ja eläimineen. 

Se on lempeä, tuttu suoja, kun keho lepää. 
Kuusikko ja pensaat piilottavat pelokkaat, 
järven aallot tuudittavat rauhalliseen olotilaan.

Horisontissa lentää kaksi joutsenta, 
musta ja valkoinen, elämä ja kuolema. 
Kun aika on tullut, 
ne kuljettavat sielun tuonpuoleiseen. 

Mutta kaikkein lähimpänä sinua katsoo Sielulintu. 
Se on ystäväsi ja kannattelijasi myös silloin, 
kun et sitä itse tiedosta. 

Huomaatko sen hymyilevän?”

-Elina Antila

Lisätietoja SAUNAtakeista löydät Versonpuodin sivuilta: TÄÄLTÄ.


Lue
 myös muut jutut ulkosaaristomökkeilystä lasten kanssa:

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Kaupallinen yhteistyö: Versonpuoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *