Touhua ja tekemistä joulunodotukseen – mitä joulukalenteriin?
Ensinnäkin, STOP kummilapset perheineen! Älkää lukeko eteenpäin, etteivät joulunodotuksen yllätykset paljastu. Tänäkin vuonna olen nimittäin tehnyt kullekin kummilapsistani oman touhujoulukalenterin heidän toiveidensa ja kiinnostuksenkohteidensa inspiroimina. Tässä tällä kertaa keksimiäni ideoita, mitä joulukalenteriin voi kätkeä!

Valmiit joulukalenterit odottelemassa toimitusta eteenpäin
Kuusi kalenteria
Tänä vuonna kalentereita valmistui jo kuusi, sillä nuorinkin kummilapsistani on kasvanut kalenteri-ikään. Nuorimmalle tein kierrätysaiheisen kalenterin: taikasäkin, josta saa nostaa aarteen joulunodotuksen joka päivänä. Suurin osa aarteista oli omille lapsilleni suurta iloa tuottaneita kirjoja tai tavaroita (esim. villasukat, kylpylelu), joista he ovat kuitenkin jo kasvaneet ohi.
Vanhin kummilapsistani, varsin tuore koiranpennun omistaja, sai luonnollisesti koira-aiheisen kalenterin. Prinsessakalentereita mahtui joukkoon parikin, sillä pikku-prinsessat sellaisia itse toivoivat. Lego-fanin kalenterista muotoilin legopalikan ja yhteen perheeseen lähti kalenteri, jonka kyljessä kulkee junarata, jota pieni veturi puksuttaa.
Kalentereiden punaisen langan muodosti tänä vuonna runomuotoon kirjoitettu joulusatu, johon myös osa luukkujen sisällöistä liittyi.

Karkkiprinsessan aarrearkku on enää timantteja vailla

Minne lie tämä juna puksuttaa?

Kuninkaallinen joulukalenteri vaatii tietysti yleviä kankaita ja sulkia!
Mitä luukuista löytyy?
Yritän aina koostaa kummilasten kalentereiden sisällöt niin, ettei kotiin kertyisi niiden myötä hirveästi uutta muovikrääsää, vaan että lapset saisivat touhua ja tekemistä joulunodotukseen. Toki yritän kullekin toteuttaa myös jokusen toiveen, mahdollisuuksien mukaan.
Koska kummilapset ovat saaneet kalenterit jo useampana vuonna, toiveetkin ovat usein hyvin maltillisia, esimerkiksi suosikkijuttuja edellisistä kalentereista. Tänä vuonna toivottiin muun muassa eskaritehtäviä, kimaltavia askartelutarvikkeita, askartelusettejä, palapelejä, kynsitarroja, suklaata ja legoja.
Tämän vuoden erityisjuttuna hommasin kalentereihin teatterinaamioita, joita lapset saavat itse värittää ja koristella. Kunkin kalenteriin sujahti myös crocseihin kiinnitettävä jibbitz-koriste, mausteiden tunnistustehtävä (tuoksun perusteella) sekä ohje neilikka-appelsiiniin tekoon. Isommille kummilapsille löysin myös näkymätöntä mustetta sisältävät salapoliisikynät, joissa on kynänjäjen näkyviin tuova valo.
Arvaatteko, mikä näissä kalentereissa on parasta? Paitsi että olen saanut päivittää kummilasten kuulumiset kalentereita tehdessä ja viedessä, yleensä kuulen kummilapsista useampaan otteeseen myös joulukuun aikana, kun he availevat kalentereitaan. Omien ruuhkavuosien aikana saan silti olla heille yhden kuukauden ajan intensiivisesti läsnä – ainakin kalenterin muodossa!
Lue myös:
- Tonttuovesta se alkoi – meille muutti tonttu!
- Touhujoulukalenteri – erilainen lahja lapselle
- Lettuja ja laturetkiä – millaista on viettää joulu Lapissa?
Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Koiranpennun omistajan kalenteri vaatii vielä aimo satsia tassunjälkiä…

Ai mistä päättelit tämän kalenterin saajan pitävän legoista?

Työmaa – eväiden kera tietenkin!
Joulun tarinoita, osa 3: Koottuja ideoita tonttuoven käyttöön
Tonttuovi on toiminut perheemme joulukalenterina niin kauan kuin lapset ovat joulusta jotakin ymmärtäneet. Kun on tonttu alivuokralaisena, kotona tapahtuu kaikenlaista jännää ja jouluvalmistelut saa näppärästi kytkettyä osaksi joulunodotusta. Minulla on ollut tapana julkaista tonttuovemme tapahtumia myös täällä ja sosiaalisessa mediassa, ja viime päivinä olen saanut teiltä valtavan määrän toiveita vinkkilistasta, josta voisi poimia ideoita myös omaan tonttuoveen. Toiveenne toteutuu – tässä koottuja ideoita tonttuoven käyttöön!

Tonttuovi starttaa joulunodotuksen
En ole kovin innostunut nykyisestä joulukalenterikulttuurista. Kalliit kalenterit sisältävät valitettavan usein leluja ja muovikrääsää ja niistä tuntuu tulleen lapsille eräänlainen kilpavarustelun muoto. Yksi ei välttämättä edes riitä ja kun kolmen kalenterin luukut on avattu, leluja onkin jo kertynyt useamman joulupukin lahjasäkin verran.
Harhauttaakseni omia lapsiani edes muutaman vuoden, kehittelinkin aikanaan idean tonttuovesta joulukalenterina. Joulunodotus alkaa, kun tonttu alkaa tehdä meille muuttoa ja joulukuu hujahtaa sen jättämiä elämänjälkiä seuraillen. Eri vuosina pieni alivuokralaisemme on ollut hyvin eriluontoinen. Tämän vuoden asukillamme on selvästi pilkettä silmäkulmassa, kun taas parin vuoden takaisessa tontussa oli selkeästi kasvattajan vikaa.

Lapset kuljettavat leikkiä eteenpäin
Aiemmin tonttu on muuttanut meille joulukuun 1. päivänä. Tänä vuonna yhteiselomme tontun kanssa alkoi kuitenkin jo aiemmin – kiitos lastemme oma-alotteisuuden. Tänä vuonna lapset nimittäin muistivat ensimmäistä kertaa itse marraskuussa, että olisi aika kirjoittaa joulupukille. Minut määrättiin kirjuriksi ja niinpä kirjoitin kiltisti lasten sanelemat terveiset Korvatunturille.
Illan lähestyessä lapset pähkäilivät pitkään, minne kirje pitäisi jättää. Ulkona satoi räntää, joten siellä kirje olisi kastunut ennen tonttujen tuloa. Lopulta lapset sujauttivat kirjekäärön isänsä crocsiin ja ohjeistivat minua nostamaan sen ulos juuri ennen kuin menisin nukkumaan.
Mutta minä unohdin!
Onneksi tontut ovat kekseliäitä. Ne olivat yön aikana loihtineet oman pikkuoven seinäämme ja kipittäneet sen kautta hakemaan kirjeen. Sen paljastivat pienet lumiset jalanjäljet, jotka johtivat ovelta crocsille ja takaisin. Niin alkoi tämänvuotinen yhteiselomme tonttujen kanssa.

Koottuja ideoita tonttuoven käyttöön
Tonttuovi tarjoaa mahtavan tilaisuuden yhteiseen leikkiin lasten kanssa. Kun tarttuu lasten ideoihin ja impulsseihin, ja tempautuu itsekin jouluisen leikin maailmaan, tonttuovi alkaa elää omaa elämäänsä.
Vaan miten päästä leikissä alkuun? Tässä koottuja ideoita tonttuoven käyttöön:
1. Me näemme tonttuovesta aina aluksi vain ulkopuolen (=pihanäkymä), kunnes tonttu lopulta jonkin yön aikana keikauttaa tupansa taialla näkyviin niin, että lapset pääsevät kurkistelemaan sinnekin sisään (=tupanäkymä).
2. Tonttuoven muuntelussa kannattaa hyödyntää lasten leluja ja joulukoristeita. Ainakin meidän lapsistamme on jännää, kun heidän leluistaan (esim. autot, työkoneet, eläinfiguurit) tulee osa tontun todellisuutta. Joulukoristeita taas voi tuoda tontun tupaan sitä mukaan, kun niitä haluaa kotiin ripotella. Välillä tonttumme on kehottanut lapsia etsimään niille paikat. Tänä vuonna tonttu on pyytänyt lapsia myös etsimään koristeita, jotka hän on huusholliimme soluttanut.

3. Tämänvuotinen tonttumme on ahkera kirjoittelemaan kirjeitä. Lapset rakastavat niitä. Vaikkei pikkiriikkiselle paperille montaa lausetta mahdu, voi siinä kehottaa esimerkiksi hiihtämään, pulkkamäkeen, joululauluja laulamaan tai viettämään yhteisen glögihetken. Kun tonttu niitä ehdottaa, ovat lapset entistä innostuneempia. Kirjeet toimivat sellaisinakin päivinä, kun olisi jo valmiiksi jotain hauskaa ohjelmaa. Tällöin tonttu voi esitellä ne viesteissä ”omina ideoitaan ja kehitelminään”.

4. Tonttu voi auttaa kasvatusasioissa. Meillä tonttu on esimerkiksi jättänyt tupaansa humoristisia kyselyjä (”näissä asioissa olen ollut tosi kiltti/tuhma”). Yhtenä vuonna sillä oli myös pieni liitutaulu, johon se kirjoitti muistutuksia nukkumaanmenoajoista ja lelujen keräämisestä. Joskus tonttu on myös esittänyt haasteita ja laittanut lapset keräämään onnistumisistaan tarroja seinälle ilmestyneeseen palkintotaulukkoon. Tietystä tarramäärästä se on luvannut pienen palkinnon.
5. Meidän tonttumme kannustavat lapsia usein myös erilaisiin askarteluleikkeihin. Ovella voi odottaa värityskuva, joulukortin tekoainekset, värisudoku (= vaihda helpon perussudokun numerot väreiksi, niin nuorempikin pystyy sen tekemään) tai vaikka tontun tupaan piilotettuja helmiä rannekorun tekoa varten.

6. Tonttu voi jättää ovelleen lumipalloja (vaahtokarkkeja), jotta voitte viettää kaakaokestit ja tipauttaa ne juoman sekaan TAI piparkakkumuotteja, jotta saatte järjestää piparinleivontatalkoot.
7. Myös kaikenlaiset leikkien alkusysäykset ovat toimineet meillä hyvin. Niissä tonttu jättää tupaansa leikissä tarvittavan välineen ja ohjeet, esimerkiksi ”jatka kuvaa” (tontun jättämällä paperilla on piirroksen alku, lasten täytyy viimeistellä se), ”pidä pallo ilmassa” (ilmapalloa täytyy pomputella yhdessä ilmassa mahdollisimman kauan), äänisokko (esim. kulkusilla) tai ”keksi itsellesi tontunnimi (tontun jättämien ohjeiden mukaisesti). Nimienkeksimisleikit ovat lapsista muutenkin hauskoja ja aina välillä tonttu jättääkin tehtäväksi keksiä vaikkapa lemmikkikissoilleen nimet.

8. Tonttu voi valmistella pihalle (tai sisälle) temppuradan ja jättää ovelleen tulo-ohjeet.
9. Etsimisleikit ovat myös aina hauskoja. Välillä tontuillamme ovat olleet kadoksissa kengät, välillä työkalupakki tai tonttulakki. Lasten tehtävänä on etsiä ne kodistamme ja yleensä tonttu palkitsee avusta seuraavana päivänä, vaikkapa piparkakuin tai kiiltokuvin. Kiiltokuvilla saa myös luotua tapahtumia ja tilanteita tontun tupaan.

Tonttu on jättänyt ovelleen kiitospipareita palkinnoksi edellispäivän avusta
10. Joskus tonttumme on osallistunut myös arjen pyörittämiseen: Hän on saattanut jättää ovelleen lapun, että jääkaapista löytyy riisipuuroa, pakkasesta piparitaikinaa tai kuusen koristeet on nostettu eteiseen valmiiksi.
11. Tontuilla on tapana reagoida myös lasten keksimiin yllätyksiin ja ainakin meillä lapset odottavat malttamattomina, miten tonttu heidän toimiinsa reagoi. Tänä vuonna lapset muun muassa keksivät piilottaa tontun kengät. Seuraavana yönä tonttu oli puolestaan nostellut lasten kengät ihan hassuihin paikkoihin.
12. Humoristisen tontut avaavat paljon mahdollisuuksia. Tämän vuoden tonttumme oli esimerkiksi ripotellut rusinoita ovensa edustalle ja jättänyt lapsillemme viestin, jossa kysyi, voisivatko nämä siivota tuvan kaamean sotkun. Lapset olivat tehtävästä oikein mielissään.

Syömällä siivoaminen on hauskaa!
13. Nukkekotitavarat tarjoavat paljon mielikuvitusta ruokkivia ideoita. Usein tonttuovelle ilmestyvä uusi esine on meillä jo yksistään se ”päivän juttu”. Tonttulan tavaroilla kun on kiva leikkiä muutenkin – ainakin silloin, kun tonttu ei ole näkemässä!
Lue myös:


0