Hae
Äijä-äiti

Koko kylän joulu

Kotikylällämme kokeiltiin vuosi sitten yhteisöllistä joulukalenteria. Ideana oli, että kuka tahansa sai kehitellä luukun kotipihalleen, ja luukkujen päivittäiset sijainnit jaettiin kaikkien tietoon alueen Facebook-ryhmässä.

Joulukalenterin kakkosluukusta löytyi leikkimökkiin loihdittu joulumaailma lukuisine yksiityiskohtineen. (Kuva: Anna Sievers)

Kalenteri saavutti sen verran suuren suosion, että kyläaktiivit virittelivät sen uudelleen pystyyn tänä vuonna. Monet olivat jo etukäteen päättäneet lähteä viime vuoden inspiroimina mukaan, ja kertoipa eräs luukuntekijä aloittaneensa valmistelut jo lokakuussa.

luukkujen taikaa

Kalenteriluukkuja kierrellessä ei voi kuin ihailla ihmisten viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä. Heti ykkösluukku ihastutti oivaltavuudellaan: Omakotitalon seiniin oli ripustettu valtavia pahvisia piparkakkuja, joista osaa oli käyty nakertelemassa. Kun arvuuttelimme, kuka niitä on maistellut, vielä tuolloin tonttupelkoisella esikoisellamme oli vastaus valmiina: ”Ei ole tonttu! Peura.”

Sittemmin suhde tonttuihin on muuttunut suopeammaksi, kiitos päiväkodin joulukasvatuksen, aikuisten vakuuttelun ja upean tonttukontti-luukun, johon oli rakennettu kokonainen joulumaailma. Esikoinen halusi sinne monta kertaa.

”Voiko tämä olla kynttilä? Yy, kaa, ei ollu kolmea, ei ollu neljää, ei ollu viittä. Oi, siellä oli kymmenen tonttua. Minä unohtin sen kymmenen. Ne vilkkuu! Ne vilkkuu! Ne vilkkuu! Kato tähän! Voiko täällä olla äiti-tonttu? Mennään tänne. Täällä on kivaa! Täällä on kimalletta! Mennään kattomaan kimalletta! Onko sitä täällä?”

Kuva: Anna Sievers

perheen yhteistä tekemistä

Eräs luukku kätki sisäänsä pakohuonepelin: Jouluhuoneeksi tuunatun leikkimökin lukon sai avattua kasvihuoneeseen kätkettyjen vihjeiden perusteella. Luukun kehitellyt perhe kertoi idean saaneen alkunsa vitsiksi tarkoitetusta heitosta, josta perheen isänsä oli innostunut. Ideointi oli kuulemma ollut kevyin osuus. Vuosia varastona toimineen leikkimökin siivoamisessa ja perkaamisessa sen sijaan oli ollut enemmän hommaa. Lopputuloksesta haltioitunut perheemme kiittää vaivannäöstä!

Parasta kylä-joulukalenterissa on ollut se, että sen avulla kärttyisen ja väsyneen lapsen on saanut houkuteltua vielä illallakin ulos koiraa lenkittämään. Ja on pimeässä sadesäässä käveleminen tuottanut meille aikuisillekin enemmän iloa, kun matkan varrella on odottanut joulubonus. Lämmin kiitos siis kaikille kalenterin tekoon ja kehittelyyn osallistuneille! Tämä oli hieno ponnistus keskellä koronan hiljentämää joulunodotusta ja loi lämmintä yhteenkuuluvuuden tunnetta koko kyläyhteisöön.

Huomista joulukonsertti-luukkua uteliaisuudella odottaen…

Virallisten luukkujen rinnalle syntyi myös upeita, epävirallisia varjoluukkuja, kun ihmiset intoutuivat matkan varrella leikkiin mukaan.

Jouluvalmistelukalenteri – näin jalostat jouluihmisen

Ennen kuin kukaan ehtii pahoittaa mieltään todettakoon, että otsikko on muotoiltu kieli poskessa. Meillä ei jalosteta tai muulla tavoin aivopestä lapsia – ellei oman innon tartuttamista sellaiseksi lasketa.

Koska olen jouluihminen, ja lapset tapaavat tykätä sekä joulusta että siihen liittyvästä oheistoiminnasta, halusin antaa esikoiselle joulukalenterin, joka tutustuttaisi jouluun ja olisi pääosin aineeton. Eihän 2,5-vuotias voi ymmärtää, mistä joulussa on kyse, kun ei muista menneistä jouluista mitään! (Aihetta käsittelevän jutun löydät TÄÄLTÄ.)

Kalenteri syntyi vanhasta teejoulukalenterista, johon askartelin puuhalappuja.

näin syntyi jouluvalmistelukalenteri

Olin säästänyt edelliseltä vuodelta teejoulukalenterin rungon, joka pääsi nyt uusiokäyttöön. Askartelin lappusia, joihin kokosin liudan erilaisia jouluaskareita ja -puuhia, joita voisimme esikoisen kanssa yhdessä toteuttaa. Tein lappuja valmiiksi vähän enemmän kuin luukkuja löytyy, jotta aamulla olisi helpompi valita päivän tunnelmaan ja meininkiin sopivaa tekemistä.

”Pihalla on vielä liian pimeä tonttujen kulkea. Käykää hakemassa kaksi pientä lyhtyä ja ripustakaa ne terassin kaiteeseen.”

”Huraa! Aika leipoa lisää pipareita!”

”Tämä tonttujoukko on lähdössä mäkeen. Rakentakaa tonttujen talvirieha autotalliin!”

”Tiedätkö mikä on joulukuusi? Tänään tehtävänänne on hakea sellainen.”

”Tontut tarvitsevat apuasi! Teille on toimitettu pieni kuormallinen lahjoja, jotka pitäisi toimittaa perille. Tonttulakki päähän ja matkaan!”

Muutamaan spesiaaliluukkuun varasin sentään pienen lahjankin, esimerkiksi rusinoita ja manteleita – ja uuden paidan tonttujen noteerattua räikeän epäkohdan taloudenpidossamme:

”Me tontut olemme kuulleet, että Ryhmä Hau -paitasi on AINA pesussa. Tahdomme auttaa. Saunatontulla on sinulle lahja.”

toimiko idea?

Vaan mitä tuumii kalenterista esikoinen? Joulukalenteri on ihan kiva (ainakin toisinaan) – mutta kaikkein kivointa on leikkiä, syödä ja katsoa Ryhmä Hauta.

Ykkösluukun avaaminen oli vielä niin jännittävää, että se toistettiin kahteen otteeseen. Kakkosluukun kohdalla uutuudenviehätys oli kuitenkin karissut, ja esikoista sai jopa hieman maanitella avauspuuhiin.

Kun ehdotus viitosluukun avaamisesta herätti jo suoranaista raivoa (”Ei saa avata kalenteria! Eijeijei!!”), päätin kuutosluukun kohdalla luopua koko kalenterista. Tästäkin ratkaisusta sain palautetta: ”Äiti, nyt avataan joulukalenteri! Äitiiiiii, nyt!”

Kalenteri on siis edelleen käytössä, mutta jälkipolven ehdoilla. Seiskaluukun tehtävälappu kehotti lukemaan joulusadun, mihin esikoinen totesi topakasti: ”Ei! Siinä lukee NYT SYÖDÄÄN MAKARONILAATIKKOA.”

Jouluttelu äidin kanssa jäänee vielä odottelemaan jalostumistaan…

P. S. Esikoinen on innostunut lattioiden ja vessanpönttöjen pesemisestä! Ehkä saan hänestä pikkuapulaisen joulusiivoukseen…