DIY - Sivu 8 9:stä - Äijä-äiti

Laastaria, lankaa ja luovia ratkaisuja – paikkaushaaste mämmikourille ja kädentaitajille

Kaupallinen yhteistyö: Vaatelaastari

Suhteeni neulaan ja lankaan on lyhyesti kerrottuna seuraavanlainen: Valitsin ala-asteella teknisen työn, koska rakastin työkaluja ja puukäsitöitä. Valintaani ei kuitenkaan hyväksytty, sillä olisin ollut ryhmän ainut tyttö (elettiinhän tuolloin vielä esihistoriallista aikaa). Sen sijaan minut sijoitettiin muiden tyttöjen tavoin tekstiilityötunneille.

Viidennellä olin jäädä luokalleni, koska kömpelöt sormeni eivät taipuneet lankojen ja neulojen maailmassa mihinkään. Lopulta kuitenkin sain aineesta armovitosen sinnikkään yrittämisen tähden ja pääsin jatkamaan koulutaivaltani kuutosluokalle. Yläasteella valitsin vastoin odotuksia tekstiilityön valinnaiseksi, sillä olin päättänyt selättää viholliseni. Sekään ei onnistunut kovin hyvin. Nykyään osaan sentään ommella napin ja lyhentää verhot. Sillä pärjää joten kuten.

vaatelaastari on laiskan parsijan pelastus

Vauhdikas poikakatraamme pitää kuitenkin huolen siitä, että parsittavaa riittää. Polvia kuluu puhki parhaimmillaan kolmien housujen viikkotahdilla, eivätkä ulkovaatteetkaan kestä rymyäjien menossa ehjinä. Onneksi ovat luottotuotteeni Vaatelaastarit! Niillä käsityökammoinenkin korjaa vaatteet silmänräpäyksessä, eikä epäonnistumisen vaaraa juuri ole, vaikka olisi kaltaiseni mämmikoura.

Vaatelaastari® on suomalaisten äitien korjausinnovaatio: tekstiilitarrapaikka, joka kiinnittyy hankaamalla ilman silitystä. Se soveltuu niin sisä- kuin ulkovaatteiden, kenkien, huonekalujen ja vaikka reppujen paikkaamiseen, ja tarttuu myös nahkaan ja muoviin. Vaatelaastarilla voi myös esimerkiksi koristella pintoja tai peittää pinttyneen tahran.

Vaikka Vaatelaastareita ei suositella alle 3-vuotiaille, meillä ne ovat käytössä lasten vaatteissa vauvasta asti. Pakkauksissa kun on monenmuotoisia paikkalappuja, joista saa näppärästi saksittua myös pieniin vaatteisiin sopivia ”laastareita”. Ja hyvin ovat paikat ainakin meillä pysyneet, kun olemme noudattaneet käyttöohjeita.

osallistu #paikkaushaasteeseen

Salaisuuteni paljastettuani uskallankin haastaa kaikki mämmikourista käsityötaitoisiin mukaan #paikkaushaaste -kampanjaan. Se on Vaatelaastarin lanseeraama vastuullisuuskampanja, jossa tarkoituksena on jatkaa vaatteiden ja varusteiden käyttöikää haluamallaan tavalla: parsien, laastaroiden tai vaikkapa kantamalla reikiä suurella ylpeydellä. Kuva omasta ratkaisusta jaetaan sosiaalisessa mediassa hastagilla #paikkaushaaste. Myös muita voi haastaa mukaan.

Siispä haastan juuri sinut mukaan paikkaushaasteeseen – Vaatelaastareilla tai muilla näppärillä ratkaisuilla!

Kotimaiset Vaatelaastarit valmistetaan kierrätyspolyesterista. Valikoimasta löytyy myös heijastinkankaasta valmistettuja heijastavia (ei sertifioituja) Vaatelaastareita.

Vaatelaastarin käyttöhje-video: KATSO.

Lisätietoja tuotteista ja yrityksestä: vaatelaastari.fi

Koko kylän joulu

Kotikylällämme kokeiltiin vuosi sitten yhteisöllistä joulukalenteria. Ideana oli, että kuka tahansa sai kehitellä luukun kotipihalleen, ja luukkujen päivittäiset sijainnit jaettiin kaikkien tietoon alueen Facebook-ryhmässä.

Kalenteri saavutti sen verran suuren suosion, että kyläaktiivit virittelivät sen uudelleen pystyyn tänä vuonna. Monet olivat jo etukäteen päättäneet lähteä viime vuoden inspiroimina mukaan, ja kertoipa eräs luukuntekijä aloittaneensa valmistelut jo lokakuussa.

luukkujen taikaa

Kalenteriluukkuja kierrellessä ei voi kuin ihailla ihmisten viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä. Heti ykkösluukku ihastutti oivaltavuudellaan: Omakotitalon seiniin oli ripustettu valtavia pahvisia piparkakkuja, joista osaa oli käyty nakertelemassa. Kun arvuuttelimme, kuka niitä on maistellut, vielä tuolloin tonttupelkoisella esikoisellamme oli vastaus valmiina: ”Ei ole tonttu! Peura.”

Sittemmin suhde tonttuihin on muuttunut suopeammaksi, kiitos päiväkodin joulukasvatuksen, aikuisten vakuuttelun ja upean tonttukontti-luukun, johon oli rakennettu kokonainen joulumaailma. Esikoinen halusi sinne monta kertaa.

”Voiko tämä olla kynttilä? Yy, kaa, ei ollu kolmea, ei ollu neljää, ei ollu viittä. Oi, siellä oli kymmenen tonttua. Minä unohtin sen kymmenen. Ne vilkkuu! Ne vilkkuu! Ne vilkkuu! Kato tähän! Voiko täällä olla äiti-tonttu? Mennään tänne. Täällä on kivaa! Täällä on kimalletta! Mennään kattomaan kimalletta! Onko sitä täällä?”

perheen yhteistä tekemistä

Eräs luukku kätki sisäänsä pakohuonepelin: Jouluhuoneeksi tuunatun leikkimökin lukon sai avattua kasvihuoneeseen kätkettyjen vihjeiden perusteella. Luukun kehitellyt perhe kertoi idean saaneen alkunsa vitsiksi tarkoitetusta heitosta, josta perheen isänsä oli innostunut. Ideointi oli kuulemma ollut kevyin osuus. Vuosia varastona toimineen leikkimökin siivoamisessa ja perkaamisessa sen sijaan oli ollut enemmän hommaa. Lopputuloksesta haltioitunut perheemme kiittää vaivannäöstä!

Parasta kylä-joulukalenterissa on ollut se, että sen avulla kärttyisen ja väsyneen lapsen on saanut houkuteltua vielä illallakin ulos koiraa lenkittämään. Ja on pimeässä sadesäässä käveleminen tuottanut meille aikuisillekin enemmän iloa, kun matkan varrella on odottanut joulubonus. Lämmin kiitos siis kaikille kalenterin tekoon ja kehittelyyn osallistuneille! Tämä oli hieno ponnistus keskellä koronan hiljentämää joulunodotusta ja loi lämmintä yhteenkuuluvuuden tunnetta koko kyläyhteisöön.

Huomista joulukonsertti-luukkua uteliaisuudella odottaen…