Vuosia haaveilin joulunvietosta Lapissa, kunnes siihen lopulta tarjoutui tilaisuus. Kokemus oli juuri sellainen kuin olin unelmoinutkin – jopa ylitti odotukseni – ja tänä vuonna saimmekin kokea Lapin joulun jo kolmatta kertaa. Mutta millaista on viettää joulu Lapissa?

Tänä vuonna saimme kokea Lapin joulun jo kolmatta kertaa

Lappi vetää puoleensa

Ylläs on minulle tuttu paikka jo lapsuudesta. Joka vuosi perheemme suuntasimme autolla Äkäslompoloon viikoksi hiihtämään ja laskettelemaan. Rakkaus Lappiin syttyi jo tuolloin. Opiskeluaikoinakin suuntasin pohjoiseen aina, kun rahat vain riittivät. Ikimuistoinen oli myös miehen kanssa tehty vaellusreissu Kilpisjärven seudulle.

Muistan vielä ensimmäisen jouluni Lapissa: ihmeellisen valon, sisäänsä kietovan pimeyden, valkeat hanget ja taivaalla loimuavat revontulet. Tuolloin meillä ei ollut vielä lapsia, joten teimme pitkiä hiihtovaelluksia, luimme läjäpäin kirjoja, kirmasimme hankeen saunan lauteilta, olimme ja ihmettelimme. Tuntui kuin joulusta olisi kuorittu kaikki ylimääräinen ja jäljelle olisi jäänyt kaikkein olennaisin: lepo, yhteinen aika ja hetkessä eläminen.

Hiihtoretket ovat muodostuneet osaksi Lapin jouluperinteitämme

Toisen kerran suuntasimme Ylläkselle joulunviettoon, kun esikoinen oli reilu puolivuotias. Yhden paikoillaanpysyvän ja varsin hyväntuulisen vesselin kanssa reissu oli lähes yhtä rentouttava kuin ensimmäisellä kerralla – varsinkin kun mukana matkassa oli isovanhemmat, jotka auttoivat vauvan hoidossa ja mahdollistivat minulle ja miehelleni yhteiset hiihtoretket.

Erityisen taianomaisen tuosta joulusta teki vauva, jota ehdimme rauhassa ihmetellä ja ihailla koko joulun omassa talvisessa kuplassamme. Mieleen ovat jääneet myös Ylläksen kappelissa järjestetyt Kauneimmat joululaulut, jonne suuntasimme tuore pienokainen mukanamme.

Tämä oli esikoisen (4v) toinen Lapin joulu ja Manten (2v) ensimmäinen

Jo kolmas joulu ylläksellä

Tänä vuonna oli vuorossa kolmas joulumme Ylläksellä. Edelliskerrasta perhe oli kasvanut yhdellä lapsella ja olimme jälleen onnistuneet houkuttelemaan myös isovanhemmat mukaan.

Kiireisen ja raskaan syksyn jälkeen Lapin joulu tuli todella tarpeeseen. Palasin elokuussa töihin, ja miehen työrytmin vuoksi uusi paletti oli ollut juuri niin haastava kuin olin etukäteen pelännytkin – varsinkin kun lapset vielä siirrettiin syksyn aikana sisäilmaongelmien vuoksi eri päiväkoteihin. Siksi tuntui erityisen hyvältä hypätä heti viimeisen työpäivän jälkeen yöjunaan ja vaihtaa maisemaa: Viettää yksinkertaistettua joulua tunnelmallisessa mökissä, valkoisten pakkashankien keskellä saunoen, syöden ja hiihdellen.

Kuin joulusta olisi kuorittu kaikki ylimääräinen – JoulUnviettoa lapissa

Joulun aikaan valoisa hetki on Lapissa lyhyt, mutta sitäkin kauniimpi. Aamuhämärä taipuu sinertäväksi valonkajoksi yhdentoista aikaan, ja vähän sen jälkeen aurinko kurkistaa horisontin takaa maalaten taivaan violetilla ja vaaleanpunaisella. Sen enempää ei aurinkoa näy. Kahdelta alkaa taas hämärtää. Hämärän hetket ovat kuitenkin pitkiä ja viipyileviä, eikä pimeys ole yhtään niin pimeää kuin etelässä, kiitos puut peittävän tykkylumen ja valkeiden nietosten.

Pimeys ja aamuisin paukkuva pakkanen ovatkin hyvä tekosyy hitaille ja raukeille aamuille. Valo puolestaan rytmittää luontevasti päivän pääulkoilua.

Mante yllätti koko perheen sivakoimalla puolen kilometrin lenkin

Joululauluja ja pikkuhiihtäjiä aatonaattona

Aatonaattona käytimme valoisan ajan testailemalla koko perheen voimin suksia ladulla. Esikoinen (4v) sivakoi jo hyvää kyytiä eteenpäin, mutta myös Mante (2v) yllätti puolen kilometrin lenkillään.

Illan pimennyttyä keksimme lähteä edelliskerran tapaan kauneimpiin joululauluihin. Kappeli oli täysi, tunnelma lämmin ja lapset jaksoivat ällistyttävän hienosti koko tunnin kestäneet laulajaiset. Kun pappi lopuksi kehotti meitä ottamaan vastaan Herran siunauksen, esikoinen kääntyi katsomaan minua pahoitellen: ”Sinä et äiti valitettavasti saa sitä. Tämä siunaus on vain herroille.”

Lasten mentyä nukkumaan ehdin vielä jäädyttää mökkipihalle pari jäälyhtyä joulun tunnelmaa luomaan.

Jouluaaton letturetki ja muita perinteitä

Lapin jouluaattoperinteeksi meillä on muodostunut hiihtoretki. Sen toteutimme tälläkin kertaa herkuteltuamme ensin aattoaamuna riisipuurolla ja katseltuamme yhdessä Joulupukin kuumaa linjaa. Retken kohteeksi valikoitui letuistaan ja hämyisestä tunnelmastaan tunnettu Welhon kota. Isovanhemmat päätyivät tällä kertaa kulkeman matkat pikkuväen kera autolla, joten me saimme miehen kanssa sivakoida jouluhiihdon kahdestaan. Letut maistuivat (Welhon kodan poroletut ovat ihania!) ja ennen paluumatkaa oli vielä tovi aikaa mäenlaskulle.

Hiihtolenkin jälkeen vuorossa oli luonnollisesti joulusauna, minkä perään olikin jo mukava alkaa valmistella illan ateriaa. Vanhemmiltani saadut joululaatikot ja anopin tekemät joululeivät olivat kulkeneet Lappiin näppärästi suksiboksissa, mutta mitään muuta meillä ei ollut valmiina.

Kaupasta kipaisimme hakemassa tärkeimmät: kalaa, mätiä, poroa, glögiä ja vihreitä kuulia. Kinkun päätimme jättää suosiolla myöhemmäksi, sillä satunnaisten sähkökatkojen ja aaton kokkauskuormituksen vuoksi uunin toiminnasta ei ollut takeita. Alennuksesta haettu kinkku valmistui lopulta tapanina ja maistui sitäkin paremmalta! Muitakin jouluherkkuja syntyi aina inspiraation iskiessä, ripotellen aaton jälkeen. Mante löysi joulun lempiruokansa: laatikot. Viidennen lanttulaatikkoannoksen jälkeen hän oli suorastaan pöyristynyt, kun valkeni, ettei sitä ollut enää enempää.

Lahjoja olimme toivoneet Korvatunturilta vain vähän, jotta ne olisi helppo kuljettaa paluumatkalla kotiin. Jouluiloa niistä riitti senkin edestä, kun uusia kirjoja ja leluja tutkittiin rauhassa koko loppuloman ajan. Joulupukki oli sen verran kiireinen, että jätti lahjat ovelle, koputti ja jatkoi jo matkaansa. Lapsista tuntui silti turvallisemmalta vilkaista oven taakse aikuisten syleissä. Sen verran pukin piipahdus nosttti jännitystä. Jännitys kuitenkin helpotti, kun esikoisen paketista löytyi tämän vuoden ykköstoive: Muumi-tietokone kirjainten harjoitteluun. Sanoipa esikoinen nähneensä ikkunassa vilauksen myös loittonevasta porovaljakosta.

Sen verran paljon Joulupukin koputus jännitti, että oven taakse oli turvallisempi kurkistaa sylistä käsin

Rennonletkeät joulunpyhät

Loppujoulu sujui samaan, rauhaisaan malliin: Välillä kävimme hiihtämässä vuorovedoin tai ahkion kanssa koko perheen voimin, välillä potkukelkkailimme, katsoimme lastenelokuvia ja ihmettelimme Lapin pimeyttä. Tänä vuonna emme onnistuneet näkemään revontulia, mutta poroja (ja niiden papanoita) kylläkin.

Navettagallerian asukkaita

Mikä Lapin jouluissa viehättää?

Mikä Lapin jouluissa viehättää? Ensinnäkin, on ihanaa viettää joulua lumen ja pakkasen keskellä, kun tietää että lasten kanssa pääsee niin pulkkamäkeen kuin ladullekin. Toiseksi, on virkistävää viettää joulua vailla arkisia velvoitteita tai pikkupuuhia, joita kotona tulee aina tehtyä. Ja kun saa riuhtaistua itsensä heti loman alkajaisiksi irti tutuista ympyröistä, on lomatunnelmaan helpompi siirtyä.

Lisäksi Lappiin matkustaminen pakottaa yksinkertaistamaan omia jouluperinteitä, mikä itse asiassa antaa enemmän tilaa itse joulunvietolle. Jäljelle jää tärkein.

Lue myös:

• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Lasten kanssa Lapissa – talvilajeja umpihankijuoksusta ahkiohiihtoon
• Kun suhtautuminen tavaraan muuttuu – ajatuksia joululahjoista

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Vuosi sitten vein esikoisen ensimmäistä kertaa teatteriin katsomaan näytelmää. Se oli heti hänen juttunsa: Jo seuraavana aamuna hän alkoi toivoa uutta näytelmäretkeä. Kuluneen vuoden aikana olenkin yrittänyt käydä säännöllisesti lasten kanssa teatterissa. Kun Helsingin Kaupunginteatterissa alkoi pyöriä ”Tatu ja Patu Helsingissä” -musiikkinäytelmä, ajattelin esikoisen tykkäävän siitä, mutten ollut varma, jaksaisiko 4-vuotias katsoa yli kaksituntista näytelmää. Päätin kokeilla.

Hermoilua ennen esitystä

”Siinä on varmaan juna! Tai ratikka! Lipuntarkastaja. Päiväkoti.”

Koko matkan teatterille nelivuotiaani pohti, mitä kaikkea mahtaa teatterin lavalla nähdä. Edellisen illan nukkumaanmeno oli venähtänyt, koska tuleva retki jännitti, ja aamunkin aikana esikoinen oli moneen kertaan varmistellut, olemmehan varmasti aikataulussa, ettemme myöhästy.

Minuakin hieman hermostutti. Olimme käyneet katsomassa enintään tunnin mittaisia näytelmiä, mutta tällä kertaa pituus olisi väliajasta huolimatta yli tuplasti pidempi. Olin pakannut laukuntäydeltä viihdytysrusinoita ja muuta tilpehööriä, jolla saisin jälkikasvun viihtymään vielä toisenkin puoliajan, jos paikallaan istuminen alkaisi tehdä tiukkaa.

Teatterilla seuraamme lyöttäytyi vielä toinen nelivuotias, nimittäin kummipoikani, äitinsä kanssa. Raati oli valmis ja kun pikkukriitikot oli istutettu korokkeilleen katsomon hämärään, oli aika lysähtää itsekin penkkiin ja nauttia tulevasta.

Nelivuotiaiden raati valmiina esityksen alkuun

Tatun ja Patun tyylille uskollinen show

Aika nopeasti selvisi, että olin hermoillut turhaan. Esikoinen nauraa käkätti vieressäni katse nauliutuneena lavan tapahtumiin. (Esikoisen huomautus: ”Äiti, en minä käkättänyt, nauroin ihan tavallisesti!”)

Esitys oli rakennettu ihastuttavan uskollisesti Tatu ja Patu -kirjojen tyylille. Hahmot olivat esikuviensa näköisiä ja sivuilta tuttu sekamelska oli onnistuttu loihtimaan myös näyttämölle: Joukkokohtauksissa joku erottui aina massasta tekemällä poikkeuksen – polkemalla kaupunkipyörien seassa kolmipyörää tai vähintäänkin pyöräilemällä selkä menosuuntaan – ja aikuisyleisölle oli piilotettu lavalle omat vitsit. Nimikkosankareiden säheltäessä etunäyttämöllä, katse harhautui taustan mainosmeren Höpö-lööppeihin ja Sauna wars -trailereihin.

Parituntinen näytelmä oli sellainen tanssin, laulun ja sanallisen leikin ilotulitus, ettei kukaan varmasti päässyt kyllästymään. Valopuvuissa tanssivien liikennevalojen liikettä unohtui tuijottamaan kuin transsissa, ja istumalihasten puutumista ehkäistiin tanssittamalla myös yleisöä. Ennen kuin huomasimmekaan, olikin jo väliaika.

Ensimmäinen mielipidemittaus tehtiin heti väliajalla kahvipöydässä

Väliarvio väliaikakahveilla

Teetin ensimmäisen mielipidemittauksen heti väliajalla kahvipöydässä: Mitä pikkuväki esityksestä tuumi? Mikä oli ollut parasta ensimmäisellä puoliajalla?

”Jori-serkku.”

”Se kun se lähti lentoon.”

”Ja ne liikennevalot. Ja ratikat.”

”Jori nosti ratikan yhdellä kädellä ilmaan. Hihi.”

”Ja mä tykkäsin niistä tanssivista liikennevaloista. Valot vaihtui Tatun ja Patun värisiksi. Ja siellä liikennevalojen sisällä oli mies, joka soitti niitä liikennevalojen ääniä.”

Pillimehut tyhjenivät ja kun kolmas väliaikasoitto helähti, siirryimme odottavaisin mielin takaisin saliin. En muistanut enää edes hermoilla, mahtaisiko esikoinen jaksaa vielä toisen puoliajan.

Tatu ja Patu -näytelmässä parasta oli lasten mielestä kaikki – ja väliaikakahvit!

Parasta oli kaikki – ja väliaikakahvit!

Toinen puoliaika hujahti yhtä tyylikkäästi kuin ensimmäinenkin ja näytelmää puitiin vielä kotimatkalla.

”Miten ne mahtuivat niihin Snadin koteihin? Eihän siellä ollut edes sänkyjä! Ja osa ihmisistä joutui asumaan kerrostaloissa, jotka olivat pelkkiä kuvia. Miten niihin pääsee sisään?” nelivuotias pohti huolestuneena lavastusta.

Näytelmä sai kuitenkin pikkumieheltä täydet pisteet: Parasta oli kaikki – ja väliaikakahvit! ”Mentäisiinkö vaikka huomenna uudestaan?”

Vielä nukkumaan mennessä esikoisen kasvoille levisi tietäväinen virne: ”Tiesitkö äiti, että Helsinki on Suomen pääkaupunki, mutta ennen se oli Suomen jalkakaupunki. Ja PEPPUkaupunki!” Niinpä niin, Tatulta ja Patulta voi oppia kaikenlaista…

Lue myös:

• Miksi lapsille kannattaa laulaa?
• Ykskymmentä ja kymmenentoista – miten opetella numeroita ja kirjaimia lasten kanssa?
• Käsinukeista apua lastenkasvatukseen – vinkkejä vanhemmille
• Lue | Leiki | Liiku | Luo – mistä tulee Äijä-äidin slogan?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!