Myönnän odottaneeni malttamattomasti, että lapsemme kasvaisivat lasketteluikään ja saisin heistä seuraa mäkeen. Tänä talvena päätin Ylläksen reissulla testata, tykkäisikö pian neljävuotias esikoisemme laskettelusta. Vuokravälineet järjestyivät näppärästi Ylläs Ski Resort Äkäslompolon Y1 -välinevuokraamosta ja ensitreeniin soveltuva Leikki-rinne naruhisseineen löytyi heti vuokraamon vierestä. Vaan miten taaperon eka kerta rinteessä sujui? Ja miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?

Tänä talvena päätin testata, tykkäisikö esikoinen laskettelusta

Millä eväillä?

En ole laskettelunopettaja, vaan tässä jutussa esitellyt vinkit ja leikit perustuvat 30 vuotta lasketelleen ja lautailleen luokanopettajan näppituntumaan. Valmennustaustaa minulla kyllä on yli 10 vuoden ajalta, mutta eri lajista.

Minut opetti laskettelemaan nuoruudessaan kilpaa pujotellut isäni. Ensimmäisessä laskettelumuistossani olen neljä ja rinteessä – mutta murtsikkasuksilla! Seuraavana jouluna pukki onneksi toi minulle ensimmäiset kunnon pujottelusukset ja harjoittelu saattoi alkaa.

Lapsuuteni talvilomat perheemme vietti suksilla, ja Lapista muodostuikin jo tuolloin suosikkilomakohteeni. Vielä nykyäänkin Lappi on paikka, jossa mieleni lepää ja jonne kaipaan jatkuvasti. Niinpä varasin jälleen kerran mökin Ylläksen Äkäslompolosta ja hyppäsin lasten kanssa pohjoiseen suuntaavaan yöjunaan.

Monot jalkaan ja mäkeen

”Ne monot on sitten vähän hassun tuntuiset”, varoitan esikoista kävellessämme kohti välinevuokraamoa. ”Sellaiset kovat.”

Olemme puhuneet tulevasta jo monta päivää, ihmetelleet jylhänä kohoavaa Yllästunturia ja lopulta marssineet Äkäslompolon puolelta löytyvään Ylläs Ski Resort Äkäslompolon Y1. Onneksi varusteet on mahdollista vuokrata! Vinhaa vauhtia kasvavalle lapselle ei tarvitse heti ostaa omia kampsuja – enhän vielä edes tiedä, mitä esikoinen touhusta tykkää!

Ennen kuin huomaammekaan, eteemme on kiikutettu asiantuntevasti sopivankokoiset välineet. ”Ei nämä ole ollenkaan hassut!” esikoinen huomauttaa saatuaan monot jalkoihinsa. ”Kivat ja kovat, ei satu ollenkaan.”

Hetkellinen mielipaha herää vasta, kun esikoiselle selviää, ettei hän saa sauvoja vielä ensimmäiselle laskukerralle. Seuraava pettymys on vuorossa, kun emme suuntaakaan Ylläksen huipulle vaan pikkurinteeseen. ”Täytyy opetella ensin.”  Harmitus unohtuu kuitenkin nopeasti, kun pääsemme auringossa kylpevän harjoittelurinteen huipulle.

Varusteet saimme lainaan Äkäslompolon Y1-välinevuokraamosta. Laskettelumonot tuntuivat esikoisesta ”kivoilta ja kovilta”.

Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?

Ennen ensimmäistä laskua haemme suksillaoloon tuntumaa. Olemme jo edellisiltana käyneet molempien lapsien voimin laskemassa mäkeä murtsikoilla, ja esikoinen liikutteleekin suksiaan lumella tottuneesti. Sitten opettelemme vielä auraamista ennen kuin nappaan esikoisen jalkojeni väliin ja teemme yhdessä koelaskun.

”Nyt minä osaan kaiken!” esikoinen riemuitsee hissivuoroa odotellessamme. ”Mennäänkö nyt tuohon rinteeseen.” Esikoinen osoittaa mustaksi merkittyä Superrinnettä, jota muistelen ennen lapsia laskeneeni jalat hapoilla, ja katsoo minua odottavasti.

Vaikka isot rinteet kimmeltävät kevätvalossa kutsuvasti, joudun tuottamaan taas pettymyksen. Harjoittelu jatkuu pikkurinteessä ja vuorossa on naruhissin käyttökoulutus. Tarvitaan muutama nousu ennen kuin esikoinen alkaa muistaa tarkkailla suksiensa suuntaa. Rinteessä kun on niin paljon kaikkea mielenkiintoista katseltavaa: ”Katso äiti, punaisia ja sinisiä keppijunia! Hyppyri! Tuo laskee lujaa!! Mihin tuo hissi menee?” Lopulta esikoinen onnistuu kuitenkin roikkumaan kyydissä itse. Riittää, että autan tarraamaan köyteen ja nousen varmuuden vuoksi hissillä ylös hänen takanaan.

Auraamista ja taikanappuloita

Auraaminen vaatii harjoittelua ja sitä onkin treenaamassa mäessä useampi lapsi, erilaisin taktiikoin. Yksi syöksyy mäkeä alas jarruttamisen unohdettuaan ja pysähtyy nauraen turvaverkkoon. Toinen kiitää suoraan äitinsä syliin. Kolmas hakee aurausasentoa valjaisiin köytettynä, neljännellä homma sujuu jo sen verran mallikkaasti, että vanhempi vain laskee vierellä. Muiden lasten läsnäolo on kuitenkin paras apu opetuksessa: Lapset seuraavat toistensa tekemisiä herkeämättä ja matkivat toisiaan parhaansa mukaan. Se jos mikä kirittää oppimaan uutta.

Me jatkamme niin, että esikoinen laskee suksien välissä. Ensin pidän napakasti kainaloista kiinni, mutta vähitellen löysään otettani, päästän jopa hetkellisesti kokonaan irti. Lopulta otan avuksi sauvan ja käsken esikoista tarttumaan siihen niin, että pääsemme laskemaan vierekkäin.

Sen jälkeen esittelen esikoiselle taikanappulat. Kun niitä painaa ulkosäärissä, sukset saa kääntymään rinteessä. Esikoinen tahtoo antaa taikanappuloille värit: ”Toinen on vihreä ja toinen musta”. Värikoodit osoittautuvat hyväksi muistikikaksi rinteessä. Huikkaan suksieni välissä laskevalle esikoiselle värin, hän painaa nappulaa ja sukset kaartuvat käännökseen.

Sitten iskee nälkä! Onneksi apu on lähellä, sillä Y1-ravintolamaailman perheystävällinen lounasbuffet on juuri auennut vuokraamon yläkerrassa. Myös isoveljen laskemista rinteen reunalta ihaillut pikkuveli Mante ja lapsenvahtina toimineet isovanhemmat liittyvät seuraan. ”Harvinaista, että pää- ja alkuruokapöydät ovat molemmat näin hyviä!” tuumaa isäni. ”Yleensä aina toinen tuottaa pettymyksen. Nyt ei.” Buffet tosiaan on kattava ja maukas, ja täydellä mahalla on mukava palata rinteeseen.

”Mä pystyn siihen!” esikoinen summasi päivän päätteeksi rinteissä oppimaansa. Kiitos aurinkoinen Ylläs!

Omin voimin alas

”Jaksatko vielä?” kysyn esikoiselta syötyämme ja hän nyökkää tomerasti. Olen etukäteen aavistellut, että hän jaksaisi laskea korkeintaan tunnin, mutta lopulta laskemme lähemmäs kolme tuntia.

Kokeilemme taikanappiharjoitusta vierekkäin laskien, sauvasta kiinni pitäen. Sekin sujuu jo yllättävän hyvin. Sitten menemme pienelle pujotteluradalle, jossa kädellisille pujottelukepeille voi heitellä alafemmoja laskiessaan – ja sukset kääntyvät huomaamatta, kuin itsestään.

Mäen viimeisellä kolmanneksella kysyn, haluaisiko esikoinen koettaa laskea lopun itsekseen. Lyhytkin itse tehty lasku on arvokasta harjoitusta, sillä se pakottaa kontrolloimaan kehoa ja painopistettä. ”Kyllä!” kuuluu itsevarmuutta uhkuva vastaus.

Vaikka vauhtia ei ole paljon, parilla ensimmäisellä yrityksellä sukset eivät tottele pysähtymiskäskyjä. Kolmannella kerralla esikoinen kuitenkin säilyttää tasapainonsa ja saa käännettyä suksensa naruhissiä kohti.

”Mikä fiilis?” kysyn saavutettuani esikoisen. ”Mennään tonne hissille”, esikoinen vastaa viileää äänensävyä tavoitellen.

Miten meni?

Emme tavoittele kuuta taivaalta – ensimmäisellä kerralla tarkoitus on tutustua lajiin, ei selvitä koko rinnettä yksin alas. Esikoinen haluaisi laskea aina vain lisää, mutta ilmassa alkaa olla väsymisen merkkejä. ”Minä sanon, mitä täällä tehdään!” esikoinen kivahtaa, kun ehdotan kotiinlähtöä.

Teemme kompromissin: Vielä yksi lasku, jolla pidämme hauskaa. Esikoinen toivoo, että laskisimme alas tosi lujaa. Niinpä otan hänet suksieni väliin ja pujottelemme sutjakasti alas. Esikoista naurattaa. Mielestäni tärkeintä on, että lapsella on hauskaa. Silloin lajin pariin palaa mielellään uudelleenkin. ”Voidaanko tulla lasketteluretkelle uudestaan?” esikoinen kysyykin suureksi ilokseni. ”Vaikka heti huomenna?”

Mante-veli katselee kaihoisasti touhujamme lumipenkasta ja näyttää siltä, että aikoo ensi talvena lyöttäytyä joukkoon. Annan hänelle pienen maistiaislaskun sylissäni ja Mante näyttää tyytyväiseltä suoritukseensa.

”Mitä opit rinteessä tänään?” kysyn esikoiselta, kun palautamme varusteita vuokraamoon. Esikoinen miettii hetken. ”Että me ollaan tänään vaan lyhyessä mäessä ja että mä pystyn siihen.”

Niin todellakin pystyt!

Lue myös:

• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Ekaa kertaa luistimilla – miten aloittaa luistelu lapsen kanssa?
• Latuleikkejä taaperolle – pikkuhiihtäjän jatkokurssi
• Hei me luistellaan – vinkkejä luistinradalle lasten kanssa
• Paluu ladulle – vinkkejä hiihtämiseen lasten kanssa

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista, Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Mistä tulee Äijä-äidin slogan: ”Lue | Leiki | Liiku | Luo” ? On aika kurkistaa sanojen taakse!

LUE

Rakkauteni kirjoihin roihahti jo lapsena. Opin lukemaan nelivuotiaana ja siitä lähtien olen kahlannut kertomusten meressä. Minulla on myös maisterintutkinto kotimaisesta kirjallisuudesta ja seitsenvuotinen ura lukion äidinkielen opettajana.

Koska tarve tarinoiden ahmimiseen tuntuu tarttuneen myös lapsiimme, meillä luetaan paljon. Erityisesti esikoinen vaikuttaa perineen rakkauteni sanoihin ja satuihin. Vaikka kiireinen lapsiperhearki on verottanut kovalla kädellä lukuhetkiäni, aina iltaisin muun perheen nukahdettua luen peiton alla yölampun valossa hetken aikaa. Ja kiitos mieheltä saatujen joululahjakuulokkeiden, lukutahtini nopeutunee jälleen äänikirjojen myötä.

Koska tarve tarinoiden ahmimiseen tuntuu tarttuneen myös lapsiimme, meillä luetaan paljon.

Kiitos mieheltä saatujen joululahjakuulokkeiden, lukutahti nopeutunee jälleen äänikirjojen myötä.

LEIKI

Minulla on vilkas mielikuvitus ja leikillinen mieli. Siinä mielessä en ole tainnut koskaan kasvaa aikuiseksi. Onneksi leikki on keskeinen työkalu myös nykyisessä työssäni teatterin ja luokanopettajana. Äitiyteenkin se tuo kivan lisätwistin. (Onneksi on leikkikavereita kotona!)

Äijä-äiti on henkilökohtainen temmellyskenttäni: Oma tilani hullutelulle, leikille ja itselle nauramiselle. Leikkimielisyys on asennekysymys – suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Välillä käymme leikkimässä myös retkikohteissa. Kuva on Päivälehden museon Aku Ankka -näyttelystä.

Leikkimielisyys on asennekysymys!

LIIKU

Vaikka mieheni työ jääkiekkovalmentajana on perhearkeamme vahvasti värittävä tekijä, myös minulla on itse asiassa valmentajatausta: Ennen lapsia ehdin valmentaa kalpamiekkailijoita yli kymmenen vuotta. Miekkailun lisäksi olen myös muun muassa yleisurheillut, hyppinyt laskuvarjolla, harrastanut triathlonia ja pelannut lacrossea.

Olemme ulkoilmaihmisiä, koiraperhe ja luonnossa liikkujia. Metsät tarjoavat tärkeän paikan rauhoittumiseen, yhdessäoloon ja yhteisiin seikkailuihin. Liikumme paljon, koska tykkäämme siitä, ja juuri liikkumisen ilon toivomme voivamme opettaa lapsillemmekin.

Kalpamiekkailun pariin palaan toivottavasti vielä joskus, kun aikaa omille harrastuksille taas vapautuu.

Olemme ulkoilmaihmisiä, koiraperhe ja luonnossa liikkujia. Ennen lapsia kävimme miehen kanssa lomilla usein vaeltamassa.

LUO

Minulla on aina ollut sisältä kumpuava tarve luoda ja kertoa tarinoita. Kenties taipumus on verenperintöä iso-iso-iso-iso-isoäidiltäni, runonlaulaja Mateli Kuivalattarelta, jonka laulamia tekstejä päätyi muun muassa Kantelettareen.

Luomisen välineitä olen oppinut elämäni varrella kolme: kirjoittamisen, laulunteon ja teatterin. Kirjoitan romaaninraakileita pöytälaatikkoon ja teen musiikkia nimellä Meri-Maaria. Vaikka olen tällä hetkellä hoitovapaalla työstäni, teatteriakin pääsen tekemään aina silloin tällöin, kiitos Instagramin reelsien.

Lauluja olen tehnyt 15-vuotiaasta, siis jo reilusti yli puolet elämästäni. (Kuva: Miika Rautiainen)

Teatteri on minulle sekä työ että rakas harrastus.

Meri-Maaria on helsinkiläinen opettaja ja teatterityöläinen, josta kotiäitivuodet ovat jalostaneet myös sivutoimisen muusikon. Koronakeväänä 2020 hän tuli tunnetuksi Keikoista parvekkeiden alla. Samana keväänä julkaistiin myös esikoisalbumi Tähdistä kotiin. Lastenmusiikkia hän tekee yhdessä lastensa kanssa nimellä Siki-uni ja Pikku-Häy.

Meri-Maarian ohjaama Ei-näytelmä voitti Ramppikuume-festivaalit vuonna 2015. Kaksi vuotta myöhemmin hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa näytelmä Sisun ihmeellinen elämä valittiin osaksi Suomi100-juhlavuoden ohjelmistoa. 

Lue myös:

• Melkein tavallinen perhe
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Äijä-äiti 1v – ilotushoitoa ryppyotsaisuuteen
• Kun äiti ei tuoksukaan pullalta
• Kun puoliso valmentaa työkseen – lätkäperheen viikko

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!