Esikoisen (3,5v)  sukset olivat kuivumassa eteisen lattialla ja siitä Mante (1v 3kk) ne löysi. Hän asetti jalkansa kenkien uomiin, niin kuin oli nähnyt isoveljen tekevän, ja lähti työntämään suksia vuorotellen eteenpäin eteisen kaakelilattialla. Siitä tiesimme, että paluu ladulle tehtäisiin tänä talvena koko perheen voimin.

Paluu ladulle vaatii valmisteluja

Kun Helsingin lumitilanne alkoi näyttää siltä, että pian päästäisiin hiihtämään, kaivoimme esiin vuosi sitten esikoiselle hankitut sukset. Mitaltaan ne olivat vielä sopivat, mutta kengät eivät enää mahtuneet kunnolla siteisiin. Testihiihto paljastikin, etteivät sukset enää pysyneet kunnolla jaloissa (ja se on muuten hyvä keino saada lapsi vihaamaan hiihtoa), joten illalla sukselsin Tori-sivustolle etsimään uusia välineitä. Sopivat sukset ja sauvat löytyivätkin nopeasti ja siteisiin sopivat monot löytyivät serkun pieneksi käyneiden välineiden varastosta.

Olimme ajatelleet, ettei Mante vielä tänä talvena hiihtäisi, mutta kun taapero itse osoitti mielenkiintoa lajiin ja vanhat suksetkin sattuivat vapautumaan, päätimme antaa Mantenkin kokeilla. Niinpä lähdimme joululoman päätteeksi ladulle koko perhe.

Olimme ajatelleet, ettei Mante vielä tänä talvena hiihtäisi, mutta taapero päätti toisin.

ladulle kahden lapsen kanssa

Viime talvena kirjoitin blogissa siitä, miten aloimme harjoitella hiihtämistä esikoisen kanssa ja millasten leikkien avulla treenasimme latutaitoja alkuun päästyämme. Niin kuin luistelussakin, myös monet hiihtämiseen liittyvät taidot olivat unohtuneet esikoiselta kesän aikana. Niinpä aloitimme harjoittelun hänen kanssaan taas ilman sauvoja. Mante on tyyppinä hyvin erilainen kuin isoveljensä. Hän on nopea kehollinen oppija, joka seuraa hetken isoveljensä menoa, yrittää tehdä itse perässä pari kertaa tunnustellen ja yleensä jo sen jälkeen onnistuu. Lisäksi hän on vielä sen verran pieni, että hiihtämisen harjoittelua ei voinut tehdä samalla tavalla sanallisesti ohjeisten kuin esikoisen kanssa – mutta siihenkin keksimme keinot!

Valitsimme harjoittelupaikaksi lyhyen latusuoran, jossa latuja kulki monta rinnastusten, jotta pojat saivat harjoitella sekä vierekkäin että lähellä toisiaan. Latua oli näppärä sahata edestakaisin ilman, että oli kenenkään tiellä. Näkökentässä siintävä hodarikoju tarjosi myös motivaatiota, sillä sovimme, että hiihdon jälkeen kävisimme syömässä siellä välipalaa ja juomassa kuumat mehut. Eväillä kun on yllättävän suuri merkitys!

vinkkejä hiihtämiseen lasten kanssa

Jakaannuimme lasten kanssa pareiksi niin, että mieheni treenasi esikoisen kanssa ja minä Manten. Ensin puimme molemmille sukset, annoimme sauvat käsiin ja autoimme ladulle seisomaan ja hakemaan tuntumaa. Veljeksistä oli erityisen hauskaa tököttää yhdessä ladulla. He nauroivat ja virnistelivät toisilleen.

Kun esikoinen lähti suksillaan liikkeelle, Mantekin terästäytyi ja ryhtyi matkimaan. Pystyssä pysyminen ladulla ei vaan ollut yhtään niin helppoa kuin eteisen lattialla. Kun lapset olivat hetken itsekseen koheltaneet ja ihmetelleet (toki niin, että olimme koko ajan vieressä auttamassa), otimme sauvat pois.

Koska Mante on hyvä oppimaan kehollaan, päätin mennä seisomaan taaperon taakse hänen suksiensa päälle ja alkaa työntää niitä vuorotellen eteenpäin. Näin Mante sai tuntuman siitä, miltä suksilla liikkuminen ladulla tuntui. Alkuun hän nojasi selällään jalkoihini, mutta hetken päästä estin nojaamisen ottamalla Mantea hellästi haalarista kiinni, jotta hänen täytyi hakea painopistettä ja pitää itse itseään tasapainossa. Vähän ajan päästä tulin pois suksilta ja siirryin Manten viereen tukemaan häntä hellällä otteella haalarin selkämyksestä samalla, kun taapero hiihti itse eteenpäin. Lopulta irrotin otteeni kokonaan. Eniten Mantea motivoi hiihtämisessä edellä painelevan isoveljen näkeminen. Se taitaa olla varsin yleistä nuoremmilla sisaruksilla.

Esikoinen teki isänsä kanssa viime talvelta tuttuja harjoituksia: liukumista sauvasta kiinnipitäen, hiihtämistä ilman sauvoja ja tasatyöntöä. Uusina harjoituksina he kokeilivat muun muassa yhden jalan liukua. Siinä toisesta jalasta otetaan suksi pois ja suksettomalla jalalla poljetaan maasta vauhtia (kuin potkulautaillessa). Tosella jalalla puolestaan liu’utaan mahdollisimman pitkiä liukuja. Hetken päästä suksi vaihdetaan toiseen jalkaan. Toisessa uudessa harjoituksessa esikoinen puolestaan spurttasi lyhyen matkan maaliviivalle. Näin hän tuli ponnistaneeksi jaloillaan kuin huomaamattaan, niin kuin oli edellisessä harjoituksessa treenannut.

Nyt oli aika hankkia esikoiselle sukset kunnon siteillä! Sopiva setti löytyi Torista, monot saimme serkuilta.

Lue myös:

• Ekaa kertaa luistimilla – miten aloittaa luistelu lapsen kanssa?
• Hei me luistellaan – vinkkejä luistinradalle lasten kanssa
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Latuleikkejä taaperolle – pikkuhiihtäjän jatkokurssi

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Muokkaa

Viime talvena esikoinen sai luistimet ja kirjoitin jutun siitä, miten aloimme lajia harjoitella. Myös tämän vuoden polkaisimme käytiin luistellen upean aurinkoisessa pakkassäässä. Sen siivittämänä jaan jälleen kourallisen vinkkejä luistinradalle lasten kanssa.

Luistelun vinkkipankkinani tässäkin jutussa toimii jääkiekkovalmentajana työskentelevän mieheni.

Lähtötilanne

Esikoisemme sai ensimmäiset hokkarinsa vuosi sitten, kaksivuotiaana. Ensimmäisenä talvenaan hän lähinnä totutteli jäälläolemiseen, oppi seisomaan luistimilla ja liikkumaan itse eteenpäin kelkkaa apuna käyttäen.

Kuluneen syksyn aikana esikoisen päiväkotiryhmä kävi neljästi luistelemassa. Noiden kertojen aikana esikoinen ravisteli ruosteet yltään ja oppi kesän aikana unohtuneet viime talven taidot uudelleen. Olikin hauska päästä perheenä jatkamaan jäällä siitä, mihin viime vuonna jäimme.

Edellisvuoden luistelujutun löydät TÄÄLTÄ.

Vinkkejä luistinradalle lasten kanssa

Viime talvena Mante vielä nukkui luistelureissujemme ajan kentän laidalla, mutta tällä kertaa molemmat lapset pääsivät jäälle. Päätimme kokeilla istuttaa Manten (1v 3kk) pulkkaan ja vetää häntä perässä matkaradalla. Samalla sai itse hyvän luistelutreenin. Ja Mante tykkäsi!

Esikoinen sen sijaan laitettiin luistimille tällä kertaa ilman kelkkaa, sillä jos jäällä on aina apuvälineen kanssa, tasapaino ei kehity. Kelkka on hyvä apu alussa, kun jäätuntumaa vielä ihmetellään ja haetaan onnistumisen kokemuksia. Myöhemmin sen hyötyarvo kuitenkin liittyy lähinnä hauskanpitoon ja vauhdin hurmasta nauttimiseen.

Parhaiten luistelun oppimisessa pääsee alkuun, kun muistaa pitää jäällä hauskaa, tekee mukaan hyvät eväät ja harjoittelee taitoja vaivihkaa leikkien kautta.

Leikkejä jäälle

Yhden apuvälineen sentään otimme jäälle mukaan, nimittäin jääkiekkomailan. Mailaa kannattaa kuitenkin pitää leikeissä mahdollisimman alhaalla, jotta lapsi ei pysty nojaamaan siihen, vaan joutuu tekemään töitä tasapainon vahvistamiseksi.

Kaatuminen on kivaa

Olemme alusta asti yrittäneet tehdä kaatumisesta hassun jutun, joka ei pelota. Kaatuilla voi vaikka koko perheen voimin hurrausten kera tai näytösluontoisesti erilaisia kaatumisversioita kehitellään. Oppi on mennyt esikoiselle jopa niin hyvin perille, että hän oli päiväkodissa kertonut meidän välillä katsovan telkkarista, kun isä menee töihin jäälle kaatuilemaan [= live-striimatut lätkämatsit].

Kyykkyyn, ylös

Toisessa alkumetreiltä mukana kulkeneessa harjoituksessa mennään kyykkyyn ja ylös, luistimet jaloissa. Ensin esikoinen treenasi kyykkimistä luistimilla eteisen matolla, sitten samaa kokeiltiin jäällä. Myöhemmin harjoitusta voi tehdä myös luistellessa, liu’un aikana.

Pystyyn nousemInen

Jotta into ei lopahda heti ensimmäiseen kaatumiseen, täytyy luistimilla oppia nousemaan takaisin pystyyn. Aluksi harjoittelussa kannattaa käyttää apuna mailaa, jota aikuinen tarjoaa vaakasuorassa (mahdollisimman matalalla) pystyynnousun tueksi.

Ankkakävely mailan luo

Ankkakävelystä kaikki lähtee! Sillä tarkoitetaan luistimilla kävelemistä jään pinnalla jalat harallaan, jalkaterät auki v-asennossa ja polvet vähän koukussa. Kun lapsi oppii ankkakävelyn, töpsöttelyyn tulee vähitellen kuin itsestään liukua mukaan. Kävelyä täytyy kuitenkin jaksaa treenata. Me saimme esikoisen köpöttelemään matkaradan kolmesti ympäri niin, että aikuinen peruutti maila kädessä aina vähän matkaa rataa eteenpäin, ja esikoisen tehtävänä oli kävellä mailan luo. Kun maali saavutettiin, pikkumaestrolle annettiin hurjat suosionosoitukset. Mantekin oppi tuulettamaan ja huutamaan: ”JEEE!” Sitten sama toistettiin, vähitellen matkaa pidentäen.

Liu’unta mailan avulla

Mielenkiinnon säilyttämiseksi leikkejä on hyvä vaihdella ja vuorotella melko tiheään tahtiin. Ankkakävelylle hyvää vastapainoa tarjoaa vähän vauhdikkaampi leikki, jossa aikuinen antaa lapsen ottaa vaakasuorassa (mahdollisimman matalalla) pitämästään mailasta kiinni ja vetää lasta takaperin luistellen. Lapsi saa opetella liukumista ja luistinten pitämistä suorassa linjassa. Kun homma sujuu, tehtäviä voi vaikeuttaa. Lapsi voi esimerkiksi kokeilla hyppäämistä liu’un aikana, liukua yhdellä jalalla tai vaikkapa takaperin.

Yksi asia on hyvä pitää mielessä: Tärkeintä on, että on hauskaa! Siksi mekin nappasimme lopuksi kelkan itsellemme ja lähdimme hurjastelemaan rataa ympäri.

Lue myös:

• Ekaa kertaa luistimilla – miten aloittaa luistelu lapsen kanssa?
• Ekaa kertaa suksilla – miten aloittaa hiihtäminen taaperon kanssa
• Latuleikkejä taaperolle – pikkuhiihtäjän jatkokurssi

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!