Viime viikonloppuna päätimme testata meille vielä tuntematonta retkikohdetta koko perheen voimin. Syysaurinko houkutteli ulkoilemaan ja miehelläkin sattui olemaan vapaapäivä. Kohteeksi valikoitui Vuosaarenhuippu.

Mante ihmettelemässä Vuosaarenhuipun infotauluja

kaatopaikasta sympaattiseksi ulkoilualueeksi

Vuosaarenhuippu on laaja ulkoilualue paikalla, jossa ennen sijaitsi Vuosaaren kaatopaikka ja maantäyttöalue. Viimeinen jätekuorma kaatopaikalle tuotiin tosin jo vuonna 1980, ja pitkän maisemointityön tuloksena alue muuntui persoonalliseksi virkistysalueeksi. Paikalle on tuotu röykkiöittäin kiviä Helsingin eri rakennustyömailta ja luonnonkasvien pistokkaita ympäri Suomea. Vuosaarenhuippu kätkeekin sisäänsä paljon ihania kummallisuuksia: kivimuureja, kiviröykkiöihin kätkeytyviä kuruja ja polkuja sekä istutettuja keloja – kesäisin kuulemma myös metsämansikoita kasvavan mansikkamaan.

Olimme kuulleet Vuosaarenhuipusta paljon hyvää ja se ehti olla retkilistallamme tovin ennen kuin lopulta pääsimme paikkaa omin silmin ihastelemaan. Ulkoilualue kun ei ole ihan helposti saavutettavissa ainakaan meidän  kotikulmiltamme, vaan vaati käyttöön auton. Lisäksi halusimme päästä paikalle kahden aikuisen voimin, jotta toinen meistä voisi irtautua rattaiden luota esikoisen matkaan, eli kiipeilemään kivikasoille ja sokkeloimaan kuruille ja poluille. Tällä tavalla homma toimikin oikein hyvin.

Auton sai näppärästi parkkiin ulkoilureitin aloituspisteelle. Sieltä löytyi myös retkipöytiä eväiden syöntiin sekä näyttävät infotaulut alueen historiasta ja nykytilanteesta kauniisti kuvitettuna. ”Joko syödään eväät?” esikoinen ehdottikin heti pöydät nähdessään.

Pasi todisti, että kyllä vanhemmallakin kivikkokoiralla vielä tassu nousee!

seikkailunnälkäisille lapsiperheille

Vuosaarenhuipun korkein kohta on 65 metrin korkeudessa ja sieltä avautuu kauniit näkymät Helsinkiin ja Vuosaaren satamaan. Vaikka polut kapenevat huippua lähestyttäessä, ainakin meidän tanakkarunkoisten rattaidemme kanssa selvisi ylös saakka. Huipulle pääsee kapuamaan myös kuntoportaita pitkin.

Me valitsimme kuitenkin varsinaisen reitin, josta koukkailimme aina tilaisuuden tullen kivipoluille seikkailemaan. Alkuun suurilla kivenjärkäleillä loikkiminen tosin hieman arvelutti esikoista (”Olethan äiti varovainen!”) – mutta kun kivillä koikkelehti ensin äiti ja sitten isäkin, oli esikoisenkin lopulta päästävä kokeilemaan. Ja kun vauhtiin päästiin, peuhaamisesta ei meinannut tulla loppua enää laisinkaan. Mante katseli menoa hetken rattaista käsin, mutta vaati päästä pian mukaan testailemaan kiipeilijän kykyjään. Kivimuureja oli kiva kipittää edestakaisin. Ja mikäpä siinä, kiipeily- ja loikkimisleikeissä lasten motoriset taidot kehittyvät kuin itsestään!

”Mennään seikkailureittiä!” esikoinen hihkaisi komean kalliokurun nähdessään ja pinkaisi kohti kivistä rakennettuja portaita. Vaikka äidinvaisto aina välillä koettikin korvan takaa supattaa, että kohta sattuu, päätin olla kuuntelematta. Vuosaarenhuipun mielikuvitusta ruokkivat kivimaastot olivat kuitenkin paljon turvallisempi leikkitanner seikkailunnälkäisille taaperoille kuin ne saariston merenrantakalliot, joissa minä ja mieheni olimme tottuneet lapsuutemme leikkimään.

Kurut ja kivipolut tarjosivat mielettömiä seikkailureittejä.

Eväshetki kruunaa retken

Olimme ajatelleet etsiä reitin varrelta eväidensyöntipaikan, mutta sää oli niin tuulinen, että alatasanteen suojaisat retkipöydät tuntuivat lopulta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Eikä haltioituneena sinne tänne sinkoileva esikoinen olisi ehtinyt seikkailun aikana mitään suuhunsa laittaakaan. ”Katsokaa, tuolla on meidän meri!” hän kiljui huipulla näköalan nähdessään. ”Saanko hypätä täältä alas?” 

Toiveistaan huolimatta esikoinenkin joutui taittamaan paluumatkan jalan. Ja jos matkanteko alkoikin välillä väsyttää, pikkujalkoihin tuli kummasti lisää vauhtia, kun muistutti maalissa odottavasta eväidensyöntihetkestä.

Vuosaarenhuipulle tulemme varmasti toistamiseenkin!

Kiipeileminen on loistavaa motorista harjoitusta – ja hauskaa tekemistä yhdessä lasten kanssa!

Lue myös:

• Viisi vähemmän tunnettua retkikohdetta lapsiperheille
• Kolme sadepäivien retkivinkkiä lapsiperheille Helsingissä
• Viisi vinkkiä saada taapero viihtymään rattaissa? 

”Tänään mennään uimaan! Siellä on liukumäki. Ja sauna. Ja minä laitan uudet avaruusrakettitossut!”

Esikoinen on rakastanut vettä ensikylvystään lähtien. Veimme hänet jo kolmekuisena vauvauintiin, ja lystiä jatkettiin siihen saakka, kun korona rantautui Suomeen. Kesällä pääsimme onneksi taas pulikoimaan luonnonvesissä, ja syksyllä viikottaisista uimahalliretkistä ehti muodostua meille rutiini ennen kuin Suomi taas sulkeutui.

korona on tehnyt uimisestakin ylellisyyttä

Korona-aika on tehnyt jopa uimisesta ylellisyyttä. Kiitos perheille vuokrattavien vauvauintialtaiden, olemme kuitenkin onnistuneet pitämään uintirutiineja edes jollain lailla yllä. Kerran tai kahdesti kuukaudessa varaamme altaan ja lähdemme koko perheen voimin polskimaan. Päivissä on ehtaa juhlan tuntua – niin poikkeuksellista nykyään on päästä harrastamaan yhdessä. Ja kiitos uintimahdollisuuden, vauvakin ehti aloittaa sukeltelun ennen kuin luontainen sukellusrefleksi katosi.

Pääsiäisloman kunniaksi meillä on taas allas varattuna!

mitä olemme oppineet lapsista ja vesileikeistä?

Kuluneiden vuosien aikana olemme oppineet lapsista ja vesileikeistä kolme asiaa: Ensinnäkin, varhaiset positiiviset kokemukset vedestä helpottavat arkea, esimerkiksi hiusten pesua ja suihkussa käyntiä. Toiseksi, vesi on oiva elementti väsyttää villikot, joilla on loppumattomasti energiaa.

Kolmas juttu liittyy liukasteluun: missä vettä, siellä myös liukastelevia lapsia!

Jo esikoisen vauvauintiaikoina eräs kolmen lapsen äiti vinkkasi meille Slipstop-tossut, joista on tullut luottovälineistöämme. Ne kun pelastavat pahimmilta lipsahteluilta ja liukasteluilta niin uimaaltaalla, rantakallioilla kuin kylpyhuoneen kaakeleillakin. Tossut ovat löytäneet tiensä myös päiväkotiin – ne kun pysyvät jaloissa, ovat kevyet, helposti pestävät ja nopeasti kuivuvat. Ja mikä parasta, niissä on kuoseja, mistä valita!

tossut tulikokeessa

Pääsiäisen uintireissulle on pakattu mukaan toiset uusista, esikoisen itse valitsemista Slipstopeista, edellisten jäätyä pieniksi. Kun kevään uutuuskuosien joukossa oli sekä autoja että avaruusraketteja, valitseminen oli tehty helpoksi: kilpa-autotossut päiväkotiin ja avuusraketteja uinti- ja saunareissuille. Mante-vauva puolestaan peri isoveljensä ensimmäiset, dino-teemaiset Slipstopit. Ne on kun ovat kestäneet ehjinä kovasta käytöstä huolimatta.

Korona-ajan perheuinti on luksusta: pukuhuoneet, pesutilat, sauna ja allas välineineen ovat vain meidän perheemme käytössä. Ja kiitos esikoisen vauvauintiaikojen, takataskuun on tarttunut liuta loiskimisleikkejä. Jammailemme vedessä pari kierrosta Pikkuisia kultakaloja koreografioiden kera, kunnes esikoisen vauhtivarpaita alkaa syyhyttää

Uusien tossujen jarrupohja joutuu nopeasti koetukselle, sillä pian velmua vesipetoamme ei pitele enää mikään. Päivän tärkein harjoitus taitaakin olla, ettei altaaseen voi loikata omin päin ennen lupaa. Ja että aikuisen täytyy olla valmiudessa vesiliukumäen alla ennen kuin sieltä voi syöksyä alas. Vaikka esikoinen jo vähän ymmärtääkin räpiköinnin päälle, uimataitoon on vielä matkaa. Tossut kuitenkin pitävät, opit menevät perille nopeasti ja pian vesiliukumäen päältä jo kuuluu: ”Äitiiii! Isuuuuu! Saako tullaaaa?”

Mante-vauva suhtautuu veteen harkitummin. Kylpylähenkinen lilluttelu kumiankkojen keskellä hymyilyttää, mutta lähes kuukauden tauon jälkeen sukeltaminen arveluttaa. Taitoja on kyllä yritetty ylläpitää kotisuihkun alla, jottei tärkein, eli lähtökäsky unohtuisi: ”Yksi – kaksi – kolme, nyt sukelletaan!” Muutaman sukelluksen vauva suostuukin tekemään – ampaiseepa jopa itse matkaan altaan reunalle viritelty tuolilta. Sen jälkeen on kuitenkin jo kiva päästä veden pinnalla kelluvalle patjalle remuamaan isoveljen kanssa.

Kotona esikoinen vaikuttaa mietteliäältä. Hän haluaa paljastaa salaisuuden: ”Äiti, autolla ei saa ajaa kovaa, mutta uimassa saa. Minulla oli uudet rakettitossut. Ne meni tosi kovaa!”

Ilmankos päiväkotiinkin valittiin tossut kilpa-autokuosilla…