Kuvittele kaikkialle ulottuva meri, sitä täplittävät saaret ja äänimaailma, joka koostuu merilintujen kirahduksista, tuulen tanssittamista aalloista ja kauempaa kantautuvien veneiden äänistä. Kesämökkimme sijaitsee ulkosaaristossa, kaukana kaikesta, keskellä merta. Mökkeily täällä on hyvin toisenlaista kuin vaikkapa sukuni järvimökillä, sillä jo pelkkä perille pääseminen on aina pienimuotoinen seikkailu. Tänne me silti aina haluamme, ja lapsemmekin ovat tottuneet saaristomökkeilyyn syntymästään lähtien. Mutta millaista on mökkeily ulkosaaristossa?

Mökkimatka on seikkailu

Tänä kesänä keksimme aikaistaa mökille lähtöämme päivällä vain tuntia ennen kuin meidän piti olla lähtövalmiina yhteysalukselle. Se tarkoitti melko intensiivisiä minuutteja pakkailun ja lähtövalmistelujen suhteen. Ajatus seuraavan aamun heräämisestä saaristossa oli kuitenkin sen verran kutkuttava, ettei tunnin huhkiminen haitannut.

Kuinka ollakaan, tuntia myöhemmin perhe istui autossa valmiina lähtöön, emmekä loppujen lopuksi unohtaneetkaan kovin montaa asiaa. Lapset ja koira vaikuttivat takapenkillä niin ikään tyytyväisiltä tehtyyn ratkaisuun.

Mökkimatkamme ensimmäinen osuus taitetaan autolla. Lauttarannassa matkakuorma puretaan ja siirretään yhteysaluksen kyytiin, auto jää parkkiin ja matka jatkuu meriteitse. Yhteysaluksen etappi kestää noin tunnin. Sen jälkeen siirrämme itsemme ja omaisuutemme soutuveneeseen ja matka jatkuu.

Yhteysaluksen jälkeen matka jatkuu soutuveneellä.

Kun kyydissä on parin viikon mökkikamppeet, ruoat, nelihenkinen perhe ja koira, vene on melko täynnä tavaraa. Jokunen vuosi sitten matkassa oli tosin mukana vielä saaristossa tarvittavat vauvatarvikkeet ja välillä yksi isoäitikin. Silloin soutuvenekuntamme oli aikamoinen näky – varsinkin kun mökillepääsystä innostunut koiramme onnistui kaiken huipennukseksi loikkaamaan useampaan kertaan veneen laidan yli mereen.

Seitsenvuotias esikoisemme on tänä kesänä alkanut harjoitella rantautumistaitoja. Nykyään hän on se, joka yleensä hyppää ensimmäisenä kyydistä ja kiskoo muut rantaan tai työntää muut vesille ja loikkaa viimeisenä mukaan veneeseen. Se helpottaa paljon mökkimatkamme seuraavaa vaihetta: saapumista mökkisaarelle.

Kun soutuvene karahtaa rantaan, täytyy tavarat saada raijatuksi apostolinkyydillä ylös kallioita ja polkuja pitkin mökille. Nykyisin se ei tosin ole kuin pieni ponnistus, kun lapset osaavat loikkia kalliotaipaleet itsekseen. Kun tavarakuorman lisäksi kantorepussa nukkui vauva ja käsipuolessa veuhtoi kaikkialle suihkiva taapero, hommassa oli ihan toisenlaista jännitystä – varsinkin jos matkalla niskaan osui vielä kaikenkasteleva sadekuuro.

Pääsaaren vanhaa uimahuonetta voi tarvittaessa käyttää sateensuojana. Se on myös suosittu leikkipaikka.

Lasten mielikuvitus ja kyky kehitellä ympärilleen leikkejä voimistuvat jo muutamassa päivässä saaristoon tulon jälkeen.

Luontoa ja luvallista lorvimista

Ensimmäiset pari päivää kulutamme asettumiseen. Joku voisi kutsua sitä lorvimiseksikin, mutta se on onneksi lomalla sallittua. Lapset askaroivat rantakallioille puroja ja taiteilevat niiden pintaan katuliitumaalauksia. Kiipeilemme puihin, rakennamme palapelejä ja maalaamme kiviä – viimeistä Mante on odottanut malttamattomana läpi pitkän talven. Välillä pesemme perunat ja kannamme saunavedet kaivolta, sitten jatkamme maailman ihmettelyä. Illalla luemme aivan liian monta iltasatua ja valvomme aivan liian myöhään. Toisena mökkiaamuna molemmat lapset nukkuvat yhdeksään. Se on perheemme tähänastinen nukkumaennätys!

Mante on askarrellut löytämistään linnunsulista ”vihdan”.

Saaristossa ei ole kiire kuin korkeintaan kahdesti viikossa käyvälle Kauppalaivalle ja kotiinlähtöpäivän yhteyslaukselle. Koska täällä ei ole kauppoja tai kahviloita, voi kaiken aikansa käyttää mihin tahansa muuhun. Kolean alkukesän jäljiltä meri on yhä kylmä, joten rantaleikit antava yhä odottaa itseään. Luonto kuitenkin tarjoaa omia näytöksiään monta kertaa päivässä.

Ihmettelemme merikotkan lentonäytöstä ja rantakivellä takaisin tuijottavaa haikaraa. Seuraamme lähestyvää saderintamaa sen ensimmäisiä pisaroita pyydystäen. Kohtaamme naapurisaaren neljä peuraa ja ihmettelemme niiden kokoa totuttuamme takapihallamme yöpyviin siroihin kauriisiin. Löydämme kutua ja hyttysentoukkien kotiojan. Seuraamme kuinka tyyni meri muuttaa muotonsa vaahtopäiden virraksi ja vaihtaa suuntaa. Lapset ovat ihastuksissaan, aikuiset istuvat mykistyneinä sileillä rantakallioilla, kerrankin riittävän pysähtyneinä kiinnittymään hetkeen.

Vihdoinkin Manten odotus palkitaan ja pääsemme taas maalaamaan kiviä!

Vaikka meri on vielä turhan kylmä pidempään pulikointiin, rantaan saa silti viriteltyä hyvät leikit.

LuontoRetki On elämys

Pari päivää lorvittuamme kaipaamme tekemistä. Siispä soudamme naapurisaareen retkelle. Lapset saavat päättää, kuljemmeko lyhyemmän reitin laavulle, jolla on tarkoitus paistaa makkaraa ja syödä lounaseväät, vai menemmekö kiertoteitä kiipeilypuumetsän ja jännittävän kalliorannan halki. Lapset valitsevat seikkailun, vaikka se tarkoittaakin reilun viiden kilometrin kulkemista välillä melko hankalassakin maastossa. Jopa nelivuotiaamme kuitenkin suoriutuu koitoksesta kunnialla.

Luonnossa liikkumisessa on monia etuja. Ensinnäkin, metsät ja merenrannat tarjoavat upeita temmellyskenttiä, joilla vilkasluontoiset lapsemme saavat purettua virtavarantojaan. Ne myös ruokkivat mielikuvitusta ja houkuttelevat keksimään monenlaisia leikkejä. Paluumatkalla kuljen esikoisemme kanssa parin kilometrin matkan tien sijaan kivillä ja juurakoilla pomppien, sillä maa on muuttunut laavaksi. Se käy treenistä aikuisellekin!

Luontoretkillä riittää ihmeteltävää ja ihasteltavaa.

Lisäksi luonto haastaa liikkujaa motorisesti – etenkin jos valitsee metsäteiden sijaan pienemmät kinttupolut. Useamman tunnin luontoretki myös opettaa sinnikkyyttä. Ja usein väsymisen hetkellä motivaattoriksi riittää muistutus mukanakulkevista eväsherkuista. Luonnossa riittää ihmeteltävää: kippuraan kasvavia puita, lähistölle osuvia eläimiä, luolia, kivenhalkeamia ja kiipeilypuita.

Ja ai että eväät maistuvat hyviltä nuotiotulen loimussa meren piirtämää maisemaa katsellessa! Vaikka Mante ensin ilmoittaakin nukkuvansa laavun laverilla pienet päikkärit, rannan kiipeilymännyt huomattuaan hän ei maltakaan jäädä aloilleen.

Mikähän on tämän kippuraan kasvaneen puun tarina?

Kun saaristossa tapahtuu

Retkipäivää seuraa erityisen tapahtumarikas päivä. Kauppalaivan visiitti ja saariston pop up -kahvilan aukiolopäivä osuvat nimittäin samaan aamuun. Koska ulkosaaristossa ei ole kauppaa eikä jätehuoltoa, oman perheen kulutusta tulee mietittyä paljon harkitummin kuin mantereella. Koska roskia ei halua raijata mantereelle kilokaupalla, omia valintoja tulee harkittua pariin kertaan. Ja koska kauppaan pääsee vain kahdesti viikossa, on syytä muistaa ostaa kerralla kaikki tarvittava useamman päivän tarpeisiin. Välillä toki mökkivieraatkin tuovat täydennyksiä ja mökillä on aina hätävaramuonaa yllätysten varalle.

Lapsille Kauppalaiva-päivä tarkoittaa myös jätskipäivää. Sekin on siis kahdesti viikossa. On tyypillistä, että saariston lapset lipovat jäötelöitään laiturilla samalla, kun aikuiset kiertävät Kauppalaivan tarvittavat ostokset keräten. Nykyisin jo suunnilleen muistan hyllyjen järjestyksen ulkoa. Se helpottaa kauppalistan tekoa, mikä puolestaan auttaa siinä, että laivan kiertäessä muistaa poimia kaiken mukaan jo heti ensimmäisellä kierroksella.

Kahvilapäivistä on kiittäminen saariston aktiiveja. Silloin saarelaiset kokoontuvat herkuttelemaan vanhan kyläkoulun tiloihin. Perheet kohtaavat ja lapset ystävystyvät kirmatessaan koulun pihalla. Isommat lapset saapuvat paikalle jopa itsekseen, taitavasti veneitään ohjaten. Hieman vartuttuaan meidänkin lapsemme kenties soutelevat saaristossa kavereidensa luo kesäpäiviä viettämään.

Kauppalaiva-päivä!

Saariston kahvilapäivistä on kiittäminen aktiiveja.

Aamulla heräämme mahtavaan ukonilmaan. Jyrähdysten voima tuntuu villasukkien alla mökin lattiassa asti. Lapset ihmettelevät salamoiden välkettä nenät liimautuneena ikkunaan. Koiraa pelottaa, se tahtoo syliin. Meri on hurjistunut ja heittelee vaahtopäitä sinne tänne. Sitten repeää taivaskin ja sade ryöppyää maahan. Onneksi ei ole kotiinlähtöpäivä. Tällä kelillä yhteysalus tuskin kulkisi.

Tuntia myöhemmin aurinko paistaa ja pilvet lipuvat loitommalle. Merituuli kuivattaa kallioita sellaisella tarmolla, että pian kaikki merkit menneestä ukonilmasta on puhallettu pois. Koirakin on rauhoittunut ja nukkuu aamun uuvuttamana rauhallista untaan.

Saunapäivä! Kuvissa näkyvät saunatakit on saatu aiemmasta kaupallisesta yhteistyöstä Versonpuodilta.

Lue myös muut jutut ulkosaaristomökkeilystä lasten kanssa:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• 17 kesää ulkosaaristossa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Voi mikä onni olikaan, että tänäkin talvena sain viettää viikon lasten kanssa Ylläksellä! Illalla nousimme yöjunaan Helsingissä, lumettomalta asemalaiturilta ja aamulla heräsimme Lapissa valkoisten hankien kimallukseen. Lasten varttumisen huomaa vuosi vuodelta pitenevinä hiihtolenkkeinä ja etenkin esikoisen kohdalla myös kasvavana kiinnostuksena lasketteluun. Tällä kertaa kokeilimmekin Ylläksen rinteissä jotain aivan uutta: Äidin kanssa treenaamisen sijaan lapset pääsivät laskettelutunnille ja harjoittelivat laskettelua hiihtokouluopettajan opissa! Ja kyllä me saimme viikon aikana kokea muutakin Lapin taikaa…

ALKULÄMMITTELYjÄ RINTEIDEN HARJOITTELUALUEELLA

Olen varttunut talviurheiluperheessä eli hiihtänyt ja lasketellut pienestä asti, koko perheen voimin. Noista kokemuksista on jäänyt niin lämpimiä muistoja, että olen toivonut voivani tarjota saman elämyksen myös omille lapsilleni. Hiihtäminen on ollut helppo järjestää (ainakin silloin, kun Helsingissä on ollut lunta), sillä latuverkostot alkavat kotioveltamme. Laskettelua puolestaan olemme testailleet vuosittain Ylläksen lomillamme. Tähän mennessä olen opettanut lapsia itse, niin kuin muistan oman isäni aikanaan minua opettaneen. Tänä vuonna meille tarjoutui kuitenkin tilaisuus kokeilla laskettelutuntia ja saada osaava hiihtokoulun opettaja lapsiamme opastamaan.

Saatuamme sopivankokoiset lasketteluvälineet vuokraamosta suuntasimme kuitenkin lämmittelyksi tutkimaan Äkäslompolon rinteistä löytyvää aloittelijoiden harjoittelualuetta. Olihan edellisestä laskettelukerrasta vierähtänyt jo vuosi! Turvaverkoin varustellut pikkurinteet matto- ja naruhisseillä ovat käytössä maksutta. Niissä pääsee mukavasti laskemisen makuun antamalla läpyjä laskettelutolppina toimiville söpöille rinneörkeille. Siinä sivussa saattaa saada suksetkin kääntymään! Ja jos loppujarrutus ei ole vielä aivan hallussa, verkko kyllä pysäyttää pikkulaskijan.

Starttirinteiden vierestä löytyy jo hieman pidempi ja vaativampi Perherinne, jossa pääsee kokeilemaan sompahissiä. Samalla saattaa nähdä vilauksen Ylläksen uusimmasta huimapäiden lajista: hissikelkkailusta. Ratilla ja jarruilla varustetut erikoiskelkat kulkevat hissiin kiinnitettyinä rinnettä ylös ja sen jälkeen saa nautiskella lähes puolen kilometrin laskusta toista Perherinnettä alas.

Ensin piipahdimme vuokraamossa hakemassa kaikille sopivan kokoiset varusteet

”Mennäänkö kohta isoihin rinteisiin?” kysyy Mante ja katselee haikeana Ylläksen huippua

LASKETTElUharjoituksia YLLÄKSEN hiihtokouluOPETTAJAN OPISSA

Äidin kanssa tehtyjen alkulämmittelyjen jälkeen tapasimme hiihtokouluopettajamme Päivin. Päivin johdolla kertasimme vielä jarruttamisen, kääntymisen taikanappeja painamalla sekä painonvaihtamisen käännöksissä. ”Alamäenpuoleiselle sukselle enemmän painoa, toisen suksen voi nostaa vaikka ilmaan”, Päivi muistutteli käännöksissä. Sitten olikin jo aika kokeilla, miten pärjäisimme Perherinteessä. Päivi laski kuopuksemme Manten (4v) kanssa ja minä esikoisemme (6v) kera. Ensimmäisellä laskulla otimme avuksi yhden sauvan, joka asetettiin poikittain aikuisen ja lapsen väliin niin että kumpikin saattoi pitää kiinni sauvan toisesta päästä. Näin lasten laskuvauhtia pystyi säätelemään, jolloin käännöksiin keskittyminen oli helpompaa.

Ja kun alas oli kerran päästy, oli onnistuttava nousemaan sompahissillä ylös. Esikoinen onnistui parin yrityksen jälkeen nousemaan hissillä koko matkan itse ylös, Mante tuli vielä aikuisen kanssa samalla sommalla. Parhaiten sompahissillä pääsee lapsen kanssa yhdessä ylös, kun asettaa lapsen eteensä reittä vasten niin, että lapsen sukset ovat aikuisen toisen suksen molemmin puolin. Tällöin aikuisen on helppo ottaa sompa itselleen normaaliin tapaan, mutta lapsi matkustaa näppärästi samalla mukana ylös.

Toisella Perherinteen laskukerralla esikoinen saikin jo pärjätä omin avuin. Mante laski open kanssa edellä, esikoinen seurasi heidän perässään ja minä olin kaiken varalta hänen vanavedessään. Laskettelutunnin päättyessä pärjäsimmekin Perherinteessä jo vallan hyvin kolmistaan. Minä laskin Manten kanssa, joka alkoi vähitellen jo väsähtää, ja innosta hihkuva esikoinen seurasi laskujälkiämme itsenäisesti.

Sauvalla pystyy säätelemään laskettelua aloittelevan lapsen laskuvauhtia

Hiihtokouluopettaja ja Mante laskevat yhdessä edellä, esikoinen pärjää jo itsekseen perässä

Pujottelumonstereille voi antaa läpyjä!

POHDINTOJA y1-RINNERAVINTOLAN RUOKIEN ÄÄRELLÄ

Parin tunnin laskemisen jälkeen Mante oli kaikkensa antanut. Mikä neuvoksi, kun väsy iskee ja vähän jo kiukuttaa? Meidän luottokikaksemme on muodostunut Äkäslompolon ala-asemalla sijaitseva rinneravintola Y1 Food Garden, koska siellä on buffet-lounas ja lapsille mieluisa kattaus pizzoja, nugetteja, lihapullia ja nakkeja, jälkiruokapöytää unohtamatta. Aikuiseen makuun on perinteisempiä herkkuruokia. Ja kun ruokaa ei tarvitse odottaa, kaikki löytävät mieluista purtavaa ja syödä saa niin paljon kuin haluaa, paha mielikin haihtuu nopeasti.

Syömisen ohessa rupattelimme lasten kanssa kuluneen päivän kokemuksista:

Mitä opitte tänään?

ESIKOINEN (6v): ”Aurausta, kääntymistä ja menemään hiihtohissillä koko matkan yksin.”
MANTE (4v): ”Marssimista.”
ÄITI: ”Marssimista?”
MANTE: ”Niin. Kun suksilla marssii v-asennossa, pääsee hyvin eteenpäin ja mäkeä ylös.”

Miten selittäisit, mitä laskettelu on?

MANTE: ”Ensin näyttäisin, miten köysihissillä mennään ylös. Sitten näyttäisin, miten jarrutetaan turvallisesti mäkeä alas. En kyllä ihan aina osaa sitä.”
ESIKOINEN: ”Kannattaa aloittaa pujottelemalla, eikä vaan syöksyä. Ylläksellä on lastenrinteessä sellaisia pujottelumonstereita, joille voi antaa läpyjä. Samalla oppii pujottelemaan.”
MANTE: ”Ja taikanappeja voi painaa vii vii vii.”

Teillä oli tänään rinteessä mukana myös hiihtokouluopettaja. Mikä opetuksessa oli kivointa?

MANTE: ”Kun hän opetti meitä.”
ESIKOINEN: ”Oikea ope oli paljon parempi opettamaan kuin äiti. Oli paljon helpompi oppia, eikä se suututtanut niin paljon.”
MANTE: ”Minun paras ope on kyllä äiti.”

Mitä haluaisitte oppia seuraavaksi?

MANTE: ”Ympyrävoltin mäessä. Ja minä haluan oppia lautailemaan! Voitko äiti opettaa?”
ESIKOINEN: ”Takaperin laskettelua. Ja siellä rinteessä oli sellaisia kelkkoja. Voidaanko kokeilla niitäkin?”

MANTE: ”Lopuksi oli jo ihan voimat loppu. Onneksi syöminen antaa jaksua.”
ESIKOINEN: ”Minäkin olin ihan väsynyt. Ja sitten söin niin paljon, että väsyin vielä lisää!”

Nälkä on hyvä taltuttaa nopeasti, niin paha mielikin haihtuu!

lumonväristyksiä SNOWVILLAGEN JÄÄMAAILMASSA

Koska laskettelupäivä oli ollut mukavalla tavalla rankka ja jännityksentäyteinen, hiihdimme seuraavana päivänä lasten kanssa vain leppoisan verryttelylenkin. Iltapäivälle lupasin yllätysohjelmanumeron. Huristelimme puolen tunnin ajomatkan Kittilän Lainioon, jossa yllätys odotti: SnowVillage oli valtavista jääigluista koostuva kokonaisuus täynnä lumesta ja jäästä veistettyä taidetta. Iglujen sisään rakentui kokonainen taikamaailma, jossa seikkailtiin tämän vuoden teeman mukaisesti veden alla. Yhdessä huoneessa ympärillämme uiskenteli parvi laulavia valaita, toisessa merihevosten joukko. Vaikutuksen teki myös lumisviitti, jonka helmisimpukkasänkyä ympäröivät valtavan mustekalan lonkerot. Lasten suosikkeja olivat Poseidonin lumidisko sekä jääliukumäki (johon saatoin itsekin eksyä muutamaan otteeseen).

Tämä oli ensimmäinen kertani SnowVillagessa, enkä etukäteen itsekään oikein tiennyt, mitä odottaa. Kokonaisuus oli käsittämättömän hieno, eikä kokemusta pysty vangitsemaan kuviin, videoihin tai sanoihin. Jäämaailma täytyy kokea paikan päällä. Ällistyttävimmältä tuntui oppaamme Ronjan kuvaus SnowVillagen rakentamisesta. Jo pelkkä iglujen valmistuminen vie viikkoa ja sitä mukaa, kun ne saadaan tehdyiksi, taiteilijat siirtyvät niiden sisään veistämään maailmaa. Virheisiin ei ole varaa, sillä seinämää pystyy veistämään vain kertaalleen, ja työt on saatava valmiiksi parissa kuukaudessa. Rakennustöihin käytetään yli 20 miljoonaa kiloa lunta ja noin 300 000 kiloa luonnonjäätä joka vuosi. Keväällä kaikki sulaa pois ja työryhmä ryhtyy suunnittelemaan seuraavan vuoden teemaa ja kokonaisuutta.

OPAS: ”Ensi vuonna täällä on sitten taas joku uusi teema. Meille voi vinkata sitä varten ideoita. Mitä te ehdottaisitte?”
ESIKOINEN: ”Joukkoliikenne.”
MANTE: ”Dinosaurukset.”
MOLEMMAT: ”Ja lisää liukumäkiä!”

Lumisviitin helmisimpukkasänky

Lue myös:

• Miten aloittaa laskettelu lapsen kanssa?
• Ylläksellä lasten kanssa – laskettelusta koko perheen harrastus
• Miten meillä on saatu lapset hiihtämään?
• Lettuja ja laturetkiä – millaista on viettää joulu Lapissa?

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!