Viime viikonloppuna päätimme testata meille vielä tuntematonta retkikohdetta koko perheen voimin. Syysaurinko houkutteli ulkoilemaan ja miehelläkin sattui olemaan vapaapäivä. Kohteeksi valikoitui Vuosaarenhuippu.

Mante ihmettelemässä Vuosaarenhuipun infotauluja

kaatopaikasta sympaattiseksi ulkoilualueeksi

Vuosaarenhuippu on laaja ulkoilualue paikalla, jossa ennen sijaitsi Vuosaaren kaatopaikka ja maantäyttöalue. Viimeinen jätekuorma kaatopaikalle tuotiin tosin jo vuonna 1980, ja pitkän maisemointityön tuloksena alue muuntui persoonalliseksi virkistysalueeksi. Paikalle on tuotu röykkiöittäin kiviä Helsingin eri rakennustyömailta ja luonnonkasvien pistokkaita ympäri Suomea. Vuosaarenhuippu kätkeekin sisäänsä paljon ihania kummallisuuksia: kivimuureja, kiviröykkiöihin kätkeytyviä kuruja ja polkuja sekä istutettuja keloja – kesäisin kuulemma myös metsämansikoita kasvavan mansikkamaan.

Olimme kuulleet Vuosaarenhuipusta paljon hyvää ja se ehti olla retkilistallamme tovin ennen kuin lopulta pääsimme paikkaa omin silmin ihastelemaan. Ulkoilualue kun ei ole ihan helposti saavutettavissa ainakaan meidän  kotikulmiltamme, vaan vaati käyttöön auton. Lisäksi halusimme päästä paikalle kahden aikuisen voimin, jotta toinen meistä voisi irtautua rattaiden luota esikoisen matkaan, eli kiipeilemään kivikasoille ja sokkeloimaan kuruille ja poluille. Tällä tavalla homma toimikin oikein hyvin.

Auton sai näppärästi parkkiin ulkoilureitin aloituspisteelle. Sieltä löytyi myös retkipöytiä eväiden syöntiin sekä näyttävät infotaulut alueen historiasta ja nykytilanteesta kauniisti kuvitettuna. ”Joko syödään eväät?” esikoinen ehdottikin heti pöydät nähdessään.

Pasi todisti, että kyllä vanhemmallakin kivikkokoiralla vielä tassu nousee!

seikkailunnälkäisille lapsiperheille

Vuosaarenhuipun korkein kohta on 65 metrin korkeudessa ja sieltä avautuu kauniit näkymät Helsinkiin ja Vuosaaren satamaan. Vaikka polut kapenevat huippua lähestyttäessä, ainakin meidän tanakkarunkoisten rattaidemme kanssa selvisi ylös saakka. Huipulle pääsee kapuamaan myös kuntoportaita pitkin.

Me valitsimme kuitenkin varsinaisen reitin, josta koukkailimme aina tilaisuuden tullen kivipoluille seikkailemaan. Alkuun suurilla kivenjärkäleillä loikkiminen tosin hieman arvelutti esikoista (”Olethan äiti varovainen!”) – mutta kun kivillä koikkelehti ensin äiti ja sitten isäkin, oli esikoisenkin lopulta päästävä kokeilemaan. Ja kun vauhtiin päästiin, peuhaamisesta ei meinannut tulla loppua enää laisinkaan. Mante katseli menoa hetken rattaista käsin, mutta vaati päästä pian mukaan testailemaan kiipeilijän kykyjään. Kivimuureja oli kiva kipittää edestakaisin. Ja mikäpä siinä, kiipeily- ja loikkimisleikeissä lasten motoriset taidot kehittyvät kuin itsestään!

”Mennään seikkailureittiä!” esikoinen hihkaisi komean kalliokurun nähdessään ja pinkaisi kohti kivistä rakennettuja portaita. Vaikka äidinvaisto aina välillä koettikin korvan takaa supattaa, että kohta sattuu, päätin olla kuuntelematta. Vuosaarenhuipun mielikuvitusta ruokkivat kivimaastot olivat kuitenkin paljon turvallisempi leikkitanner seikkailunnälkäisille taaperoille kuin ne saariston merenrantakalliot, joissa minä ja mieheni olimme tottuneet lapsuutemme leikkimään.

Kurut ja kivipolut tarjosivat mielettömiä seikkailureittejä.

Eväshetki kruunaa retken

Olimme ajatelleet etsiä reitin varrelta eväidensyöntipaikan, mutta sää oli niin tuulinen, että alatasanteen suojaisat retkipöydät tuntuivat lopulta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Eikä haltioituneena sinne tänne sinkoileva esikoinen olisi ehtinyt seikkailun aikana mitään suuhunsa laittaakaan. ”Katsokaa, tuolla on meidän meri!” hän kiljui huipulla näköalan nähdessään. ”Saanko hypätä täältä alas?” 

Toiveistaan huolimatta esikoinenkin joutui taittamaan paluumatkan jalan. Ja jos matkanteko alkoikin välillä väsyttää, pikkujalkoihin tuli kummasti lisää vauhtia, kun muistutti maalissa odottavasta eväidensyöntihetkestä.

Vuosaarenhuipulle tulemme varmasti toistamiseenkin!

Kiipeileminen on loistavaa motorista harjoitusta – ja hauskaa tekemistä yhdessä lasten kanssa!

Lue myös:

• Viisi vähemmän tunnettua retkikohdetta lapsiperheille
• Kolme sadepäivien retkivinkkiä lapsiperheille Helsingissä
• Viisi vinkkiä saada taapero viihtymään rattaissa? 

Miksi lapsille kannattaa laulaa?

Meillä musiikki on ollut työni puolesta aina luonnollinen osa arkea. Esikoinen osallistui musiikintunneilleni jo raskausaikana ja pääsi heti vauvana mukaan studioon äänittämään. Koronakevään Keikoilla parvekkeiden alla minun ja kitaristini esikoiset olivat usein mukana kuuntelemassa. Myös Mante-vauva ehti mukaan keikkailemaan, mahassa mukana kulkien. Nykyään esikoinen tykkää tehdä omia lauluja ja on sitä mieltä, että muiden ei kotona tarvitsisi laulaa, paitsi iltaisin nukkumaanmenon hetkellä. Mantea puolestaan kiinnostavat soittimet. Kädessä kulkee mukana yleensä joko rumpukapula tai lätkämaila.

Tässä viisi hyvää syytä laulaa lapsille.

P.s. Hyvää Aleksis Kiven päivää! Jutun lopusta löytyy soiva tervehdys Laulu oravasta. Runo on alun perin Kiven teoksesta Seitsemän veljestä. Lauluksi sen ovat säveltäneet muun muassa Kaj Chydenius ja Aapo Similä. Tähän sovitukseen olen kätkenyt molemmat versiot.

Esikoisemme olivat usein mukana koronakevään keikoilla. Kitarassa Jack Barnard.

Laulaminen rauhoittaa

Jo raskausaikana kannattaa laulaa – laulutaidon tasosta riippumatta. Tutkimuksissa on todettu, että 24-viikkoisena sikiö alkaa reagoida ääniin ja että vastasyntynyt usein rauhoittuu raskausajalta tutun laulun kuullessaan. Vauvat siis kuulevat musiikkia jo mahassa, sillä ne jakavat äitinsä kanssa saman ääniympäristön. Tuttujen laulujen avulla lapsen voi saada rauhoittumaan isompanakin, esimerkiksi nukkumaanmenoaikaan, sillä tuttu äänimaailma luo turvallisuutta. Laulaminen ja yhdessä soittaminen vahvistavat myös lapsen luottamuksen tunnetta ja rentouttavat kehoa.

Laulu vahvistaa vuorovaikutusta lapsen ja aikuisen välillä

Musisoiminen ja laulaminen ovat useimmista lapsista mukavaa yhdessäoloa. Niiden onkin todettu vahvistavan vuorovaikutusta ihmisten välillä. Tutkimusten mukaan yhdessä musisoiminen, esimerkiksi vain pomppiminen samassa rytmissä, aikaansaa ihmisissä positiivista suhtautumista toiseen sekä halua auttaa ja tehdä yhteistyötä.

Musiikki parantaa mielialaa

Tunne siitä, että jokin laulu saa hyvälle mielelle tai herkistymään, on varmasti monelle tuttu. Musiikki mielialaa parantava voima perustuu siihen, että se vaikuttaa suoraan hormonitoimintaa säätelevään osaan aivoha ja vapauttaa hyvää oloa tuottavia endorfiineja.

RYTMITAJUSTA ON HYÖTYÄ ELÄMÄSSÄ

Rytmitaju ei ole tarpeen vain musiikissa. Siitä on hyötyä myös esimerkiksi liikkuessa, puhuessa ja kirjoittaessa. Liikesarjojen oppiminen ja toimivan ilmaisuvoiman löytäminen ovat toki monien asioiden summa, mutta rytmittäminen on molemmissa keskeisessä osassa. Soitinten soittaminen puolestaan kehittää hienomotoriikkaa, jota tarvitaan esimerkiksi piirtämisessä, käsialan kehittymisessä, rakentelussa, askartelussa ja käsitöissä.

Musiikki tukee kielenkehitystä

Lukuisat tutkimukset viittaavat siihen, että kaikenlainen aktiivinen ja usein toistuva musisointi vahvistaa kielellisiä taitoja, esimerkiksi puheen erottelukykyä, kielellistä muistia ja lukutaitoa. Laulut myös kerryttävät sanavarastoa kuin huomaamatta ja opettavat lyhyiden ja pitkien vokaalien erottamista ja vieraiden kielten äänteiden havaitsemista.

*********

Juttu perustuu muun muassa aivotutkija Minna Huotilaisen, musiikkipedagogi Satu Sopasen, tutkija Tanja Linnavallin sekä vauva-vuorovaikutuksen yhteyksistä väitelleen tohtori Kaarina Marjasen lausuntoihin.

LUE MYÖS:

Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä