Tänä vuonna päätin tehdä kummilapsilleni lahjaksi joulukalenterit. Omille lapsille tein jo viime vuonna toiminnallisen jouluvalmistelukalenterin, jonka luukuista löytyviä puuhia tehdessä joulu rakentui vähitellen kotiimme. (Lue lisää kalenterista TÄÄLTÄ.)

Tälläkin kertaa ajattelin, että tavaravuoren kasvattamisen sijaan yrittäisin tarjota kalentereilla touhua joulun odotukseen. Meillä on mieheni kanssa ihana liuta kummilapsia. Haluaisin ehtiä viettää heidän kanssaan vielä paljon enemmän aikaa kuin tällä hetkellä on mahdollista, varsinkin kun pari viime vuotta näkeminen on ollut jo koronankin vuoksi rajoitettua.  Tästäkin johtuen halusin tänä vuonna tehdä heille jotakin ajatuksella loihdittua.

Tuorein kummilapsistamme on vielä niin pieni, että hän saa kalenterin myöhemmin, vähän vartuttuaan. Muut kalenterinsaajat ovat iältään 1-8 -vuotiaita. Työpajallani alkoikin vimmattu ajatushautomo viiden joulukalenterin aikaansaamiseksi. Lähetin tontut tiedustelemaan kunkin lapsen toiveita ja mieltymyksiä pystyäkseni loihtimaan kalentereista mahdollisimman mieluisat. Sitten ryhdyin hommiin.

Touhujoulukalenteri on erilainen lahja lapsille. Suurinkin kalentereista mahtui kenkälaatikkoon.

Sisällöt vaihtelevat kalenterinsaajan mukaan. Sisaruksiakaan ei ole unohdettu.

Mitä joulukalentereista löytyy?

Yhteistä kaikissa kalentereissa oli ajatus siitä, että ne sisältäisivät mahdollisimman paljon touhua ja tekemistä: piparimuotteja, joulutunnelmaa luovia tehtäviä, lukemista ja askerreltavaa. Muutamaan luukkuun sujautin myös jouluherkkuja: rusinoita ja kuivattua omenaa. Noin puolessa luukuista on mukana tontun viesti, joka voi sisältää arvoituksen, tehtävän, etäkonserttilinkin tai vaikkapa peliohjeita välineille, joita luukuista on löytynyt. Sisaruksiakin tonttu päätti muistaa osassa luukuista. Silloin sieltä löytyy jotakin heille osoitettua.

Isompien joulukalentereihin kätkin muun muassa marmorikuulia leikkivinkkien kera, väri- ja numerosudokuja teko-ohjeineen, itse askarreltavia lennokkeja ja hyrriä sekä tuulahduksia esihistorialliselta ajalta (eli oman lapsuuteni kestohittejä, kuten kuplamuovia paukuteltavaksi – pahoittelut vanhemmille!). Pienempien kalentereihin piilotin esimerkiksi minikirjoja, pujotteluhelmiä leikkiohjeineen sekä kylpyviihdykettä joulusaunaan.

Yritin parhaani mukaan huomioida kalenterien suunnittelussa myös lempivärit, mielenkiinnon kohteet ja toiveet. Pikkuprinsessat saavat tontuilta toivomiaan tarroja, pinnejä ja pompuloita. Auto- ja eläinfanien sisältö räätälöitiin niin ikään toiveteeman mukaan. Jouluaaton luukkuun piilotin jokaiselle jotain henkilökohtaista ja vähän isompaa aattopäivän viihdykkeeksi: siirtotarroja, Pokemon-kortteja, kummin lukemia äänisatuja…

Luukuista löytyy muun muassa väri- ja numerosudokuja.

Pakkausta vaille valmis!

millaisia kalentereista tuli?

Pakkausvaiheessa tein kalentereista tarkoituksella keskenään erinäköisiä. Ajattelin, että vähän isompi kalenterinsaaja arvostaisi aarrearkkumaista ulkonäköä ja sitä, että kalenterissa olisi sulkumekanismi. Vähän pienemmälle tärkeintä sen sijaan olisi helppous – siis se, että pussukoita saisi poimittua rasiasta simppelisti, omin käsin. Ja kyllähän paloautofanille oli räätälöitävä teemaan sopiva pakkaus!

Toinen toteutukseen vaikuttava tekijä oli se, että eri kalentereiden sisällöt veivät eri verran tilaa. Jokaisen pussukoille ja lappusille piti siis löytää sopivankokoinen säilytysratkaisu. Ja koska tykkään suosia paketoimisessa kierrättämistä, kalenterinrunkoja loihdittiin siitä materiaalista, mitä oli saatavilla.

Ja tällaisia niistä tuli!

Kummilasten toiveet ja mieltymykset näkyvät myös toteutuksessa. Tässä joulukori pikku-prinsessalle.

Useimmat luukuista sisältävät touhua ja tehtäviä. Toki tontut ovat livauttaneet sekaan jotain myös toivelistalta. Tämä perhosteemainen kalenteri on vielä koristeluja vailla.

Kylttiä ja pussukoiden sulkemista vaille valmis! Paloharjoitusasemalta löytyy muun muassa ruisku, jolla voi sammuttaa paloja.

Kouluikäisen kalenterista tuli aarrearkku sulkumekanismeineen.

Omien lasteni joulukalenteri on tehty tänäkin vuonna vanhaan teejoulukalenteriin. Pikkuluukuista löytyy tekemistä, touhua, arvoituksia ja aarteenetsintää.

Lue myös:

• Jouluvalmistelukalenteri – näin jalostat jouluihmisen
• Koko kylän joulu

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Muistan erään lapsuusjoulun erityisen hyvin. Olimme olleet veljeni kanssa vesirokossa ikuisuudelta tuntuneen ajan ja lapsenmielissämme koko joulu oli vaarassa. Aattoaamuna vesikellojen huomattiin kuitenkin kadonneen ja rokon siirtyneen paranemisvaiheeseen. Se on yksi lempijoulumuistoistani!

Muutamaa vuotta myöhemmin joulumuistoja värittämään iski ruokamyrkytys, joka kuohitsi koko perheemme, lukuun ottamatta pikkuveljeäni joka ei voinut sietää taudin aiheuttajaa: sekametelisoppaa. Koska jo lapsuuskodissani oli tapana tunnelmoida joulua pitkän kaavan mukaan ja hyvissä ajoin etukäteen, ei tämäkään takaisku onnistunut pilaamaan joulunviettoa – vain pienen siivun siitä.

monella tapaa ensimmäinen joulu

Nykyiselle perheelleni tämä oli monella tapaa ensimmäinen joulu.

Ensimmäinen joulu kaksilapsisena perheenä. Mante-vauvan ensimmäinen joulu. Ensimmäinen joulu, jolloin myös esikoinen ymmärtäisi jotakin joulunvietosta – ja samalla myös hänen ensimmäinen joulunsa sairaana.

Vielä pari päivää ennen aattoa makoilimme puusaunan joululöylyissä ihmetellen levollista tunnelmaa. Vauva nukkui, esikoinen löylytteli kuin vanha tekijä, ja jouluvalmistelut oli saatu tehtyä hyvissä ajoin valmiiksi. Ei ollut kiire minnekään.

Sama meno jatkui aatonaattonakin. Sekoitimme aamukahviin kardemummaa ja lorvimme koko aamun. Keksimme, ettei haudoilla ole pakko käydä vielä – joulu se on tapaninakin. Teimme lounaaksi riisipuuroa ja valmistimme sitä saman tien tupla-annoksen, jotta aattoaamun puurot saisi Joulupukin kuuman linjan ohella mikrotettua nopeasti valmiiksi. (Maistui muuten ihan yhtä hyvältä kuin vastakeitetty puuro!) Illalla kävelimme kylän joulukalenteriluukulle kuuntelemaan konserttia. ”Minä soitan huilua ja selloa”, esikoinen kommentoi jälkikäteen kokemuksesta vaikuttuneena.

joulujännitystä vai jotain muuta?

Aattoaamuna heräsimme esikoisen jouluhepuliin. Kun hän hihkui aamun ensisanoinaan: ”Huraa, tänään Joulupukki tulee, omalla autolla tai bussilla!” minä ajattelin: Huraa, vihdoinkin saan kokea tämän äitinä!

Aatto eteni vailla varoitusmerkkejä kohti iltaa. Riisipuuroa, Joulupukki telkkarissa, parkkitaloleikkejä, aamupäiväkävely kylän joulukalenteriluukkuja katsellen. Päiväunet, välipalaa, yleistä riehumista, pari jaksoa Ryhmä Hauta ja joulupöytään.

Esikoinen popsi kinkkua ja marinoituja punasipuleita. Limppua, mätiä ja rosollia. Jälkiruoaksi loihdittua joulurahkaa. Äitiä alkoi jo vähän jännittää: Mitäköhän esikoinen tuumaisi illan viimeisestä ohjelmanumerosta?

Mutta sitten esikoinen yhtäkkiä ilmoitti: ”En halua lahjoja. En halua Joulupukkia. Haluan nukkumaan.”

Esikoinen ei koskaan mene vapaaehtoisesti nukkumaan. Hän ei myöskään vaikuttanut millään tavoin sairaalta. Niinpä päättelimme, että joulujännitys oli vain noussut sietämättömälle tasolle. Olihan esikoinen vielä joulukuun alussa pelännyt tonttuja. (Jouluun mennessä tonttusuhteessa oli päästy siihen pisteeseen, että eräänä päivänä esikoinen kysyi: ”Äiti voiko tonttuja syödä?” [Ä: ”Ei kai sentään!] ”Syön silti. Maistuu viinirypäleeltä.”)

Kun esikoinen vielä toisti vaatimuksensa nukkumaanmenosta, päätimme laittaa joulunjuhlinnan pauselle ja jatkaa seuraavana aamuna. Sen verran Joulupukilla oli kuitenkin pelisilmää, että hän oli käynyt tiputtamassa esikoisen sänkyyn muutaman puketin. Esikoinen avasi niistä yhden ja ilmoitti sen riittävän. Iltasatuja hän kuitenkin tajusi vaatia joulun kunniaksi kolme. Ajattelin tyytyväisenä myhäillen, että uusi sukupolvi osaa ehkä arvostaa tekoja enemmän kuin tavaraa.

ilo vaihtuu kuumeiluun

Pari tuntia myöhemmin sängyssä huusi tulikuuma ja kuumehoureinen lapsi. Ja vielä tänäänkin sängyssä makaa Panadolin turruttama, kuumeuninen lapsi. Joulu on yhä pausella, Joulupukin oven taakse jättämät paketit odottavat avaamattomina kuusen alla, ja ajan hengen mukaan korona on testattu ja poissuljettu laskuista.

Esikoisen jouluhyytymisen syy ei ollutkaan tontuissa tai jouluahdistuksessa, vaan nopeasti purevassa taudissa nimeltä vauvarokko. Se nostaa korkean kuumeen useamman päivän ajaksi ja muuntautuu usein sen jälkeen vielä kehoon leviäväksi ihottumaksi. ”Kolmen päivän kuumeeksikin” kutsuttu vauvarokko on helposti tarttuva ja pitkään itävä (5-15 päivää), mutta paranee itsestään ja iskee yleensä vain alle kolmevuotiaisiin. Vielä saamme siis jännittää, joutuuko vauvammekin läpikäymään rokkomankelin.

vauvarokko ei vienyt jouluiloa

Pauselle jääneestä juhlinnasta ja kuumeilevasta esikoisesta huolimatta joulumme on ollut lämminhenkinen ja onnistunut. Lahjat avataan, kun on niiden aika – eivätkä ne näytä kovin isoa roolia lastemme joulussa (vielä) edes esittävän. Onneksi aloitimme lapsuuteni mallia seuraten joulunvieton jo niin aikaisin, että esikoinenkin on saanut nauttia siitä terveenä. Hänen mielestään joulussa on ollut parasta ”kuivatut omenat ja kylpeminen ISOSSA ammeessa”.

Ja hyvin tuntuvat joulutortut sekä piparit uppoavan vähän kipeämpäänkin lapseen!

HUOM. En ole lääketieteen ammattilainen. Vauvarokkoa koskevat tiedot on saatu hoitoalalla työskenteleviltä sukulaisilta.