Ennen kuin kukaan ehtii pahoittaa mieltään todettakoon, että otsikko on muotoiltu kieli poskessa. Meillä ei jalosteta tai muulla tavoin aivopestä lapsia – ellei oman innon tartuttamista sellaiseksi lasketa.

Koska olen jouluihminen, ja lapset tapaavat tykätä sekä joulusta että siihen liittyvästä oheistoiminnasta, halusin antaa esikoiselle joulukalenterin, joka tutustuttaisi jouluun ja olisi pääosin aineeton. Eihän 2,5-vuotias voi ymmärtää, mistä joulussa on kyse, kun ei muista menneistä jouluista mitään! (Aihetta käsittelevän jutun löydät TÄÄLTÄ.)

Kalenteri syntyi vanhasta teejoulukalenterista, johon askartelin puuhalappuja.

näin syntyi jouluvalmistelukalenteri

Olin säästänyt edelliseltä vuodelta teejoulukalenterin rungon, joka pääsi nyt uusiokäyttöön. Askartelin lappusia, joihin kokosin liudan erilaisia jouluaskareita ja -puuhia, joita voisimme esikoisen kanssa yhdessä toteuttaa. Tein lappuja valmiiksi vähän enemmän kuin luukkuja löytyy, jotta aamulla olisi helpompi valita päivän tunnelmaan ja meininkiin sopivaa tekemistä.

”Pihalla on vielä liian pimeä tonttujen kulkea. Käykää hakemassa kaksi pientä lyhtyä ja ripustakaa ne terassin kaiteeseen.”

”Huraa! Aika leipoa lisää pipareita!”

”Tämä tonttujoukko on lähdössä mäkeen. Rakentakaa tonttujen talvirieha autotalliin!”

”Tiedätkö mikä on joulukuusi? Tänään tehtävänänne on hakea sellainen.”

”Tontut tarvitsevat apuasi! Teille on toimitettu pieni kuormallinen lahjoja, jotka pitäisi toimittaa perille. Tonttulakki päähän ja matkaan!”

Muutamaan spesiaaliluukkuun varasin sentään pienen lahjankin, esimerkiksi rusinoita ja manteleita – ja uuden paidan tonttujen noteerattua räikeän epäkohdan taloudenpidossamme:

”Me tontut olemme kuulleet, että Ryhmä Hau -paitasi on AINA pesussa. Tahdomme auttaa. Saunatontulla on sinulle lahja.”

toimiko idea?

Vaan mitä tuumii kalenterista esikoinen? Joulukalenteri on ihan kiva (ainakin toisinaan) – mutta kaikkein kivointa on leikkiä, syödä ja katsoa Ryhmä Hauta.

Ykkösluukun avaaminen oli vielä niin jännittävää, että se toistettiin kahteen otteeseen. Kakkosluukun kohdalla uutuudenviehätys oli kuitenkin karissut, ja esikoista sai jopa hieman maanitella avauspuuhiin.

Kun ehdotus viitosluukun avaamisesta herätti jo suoranaista raivoa (”Ei saa avata kalenteria! Eijeijei!!”), päätin kuutosluukun kohdalla luopua koko kalenterista. Tästäkin ratkaisusta sain palautetta: ”Äiti, nyt avataan joulukalenteri! Äitiiiiii, nyt!”

Kalenteri on siis edelleen käytössä, mutta jälkipolven ehdoilla. Seiskaluukun tehtävälappu kehotti lukemaan joulusadun, mihin esikoinen totesi topakasti: ”Ei! Siinä lukee NYT SYÖDÄÄN MAKARONILAATIKKOA.”

Jouluttelu äidin kanssa jäänee vielä odottelemaan jalostumistaan…

P. S. Esikoinen on innostunut lattioiden ja vessanpönttöjen pesemisestä! Ehkä saan hänestä pikkuapulaisen joulusiivoukseen…

Kun tuttavamme tiedusteli esikoiselta, onko tämä nähnyt tonttuja ikkunoissa kurkistelemassa, seurauksena oli massiivinen itkukohtaus: ”Eiiiii! Ei kurki tontut ikkunoista!”

Vasta silloin tulin ajatelleeksi, että joulu voi olla hämmentävä asia lapselle, jolla ei ole muistikuvia aiemmista jouluista. Aikuiset puhuvat hymyillen pienistä, punaisista ukkeleista ikkunoiden takana ja kantavat puita sisään koteihin kuin se olisi maailman normaalein asia.

Miltä tuntuu odottaa jotain oman käsityskyvyn ulkopuolella olevaa?

Ensimmäinen laskuvarjohyppyni oli kenties jotain sen kaltaista. Kuivaharjoittelu maan pinnalla paljasti vain murto-osan siitä, mitä lentokoneesta hypättyäni koin. Tai äidiksi tulo – siihenkin minua kyllä valmisteltiin yhdeksän kuukautta, mutta uuden edessä olen yhä lähes päivittäin. Laskuvarjohyppy ja äidiksi tulo mullistivat kuitenkin vain minun maailmani, kun taas joulusta hössöttävät kaikki.

Ehkä kurkistus pienen ihmisen mieleen auttaa ymmärtämään, miltä käsittämätön tuntuu. Kysytään esikoiselta!

Esikoinen tutustuu tonttuihin ensimmäisenä joulunaan 2018

[Ä: Mitä jouluna tapahtuu?]
”Jouluna juodaan glögiä, leikitään autoilla, laitetaan punaiset verhot ja lauletaan Tuiki, tuiki tähtönen. Joulupukki tulee.”

[Ä: Mitä joulupukki tekee?]
”Joulupukilla on tonttulakki.”

[Ä: Mitä sinä teet jouluna?]
”Pipareita. Mä meen seisomaan pöytään ja teen pipareita. Sitten ne menee uuniin.”

”Valot tuikkii.”
[Ä: Ai laittaako ihmiset jouluna valoja?]
”Ei jouluna. Pimeällä.”

[Ä: Mitä tontut tekee?]
”Ne laulaa LAA LAA VIUH VAUH.”

[Ä: Mitä sanoisit joulupukille, jos näkisit hänet?]
”Moi vaan joulupukki! Joulu tulee.”

”Tehdään joulupukille pitsaa.”
[Ä: Ai onko pukilla nälkä?]
”On!”

Siinä se! Joulun suuri salaisuus on melko pienistä asioista tehty. Ja pikkuihmisillä on päätähuimaava havainnointikyky, mitä tulee meidän aikuisten vouhotukseen. Jopa vaihtamani jouluverhot on noteerattu! Niihin on ihastunut myös vauvamme, jonka mielestä joulunpunainen väri on maagisin asia maailmassa.

Huomionarvoista on myös se, että lapset muistavat ajatella joulupukinkin hyvinvointia. Eihän meille kiireisille aikuisille tule edes mieleen, että kun monta sataa vuotta vanha ihminen kiertää vuorokaudessa koko maapallon tonttulakki hiestä märkänä ILMAN ruokataukoa, niin täytyyhän siinä tulla nälkä!

Taidanpa lähteä pizzan paistoon.