Hae
Äijä-äiti

Esikoinen ja unelma höyryjunamatkasta

Se alkoi kaksivuotiaana. Kesänkuumentamia kiskoja kolisteleva Ukko-Pekka teki esikoiseen unohtumattoman vaikutuksen. Syksyn pimeinä iltoina muissa lapsiperheissä pyörivät piirretyt. Meillä katsottiin koostevideoita höyryjuna Ukko-Pekasta. Esikoinen oppi itse etsimään ne Youtubesta. Joululahjatoivekin oli selvillä: höyryjunamatka!

Talven jälkeen esikoinen tunsi junan jo niin hyvin, että aikuisten tietämättömyys ja hölmöt kysymykset alkoivat tympiä.

[Ä: Mitä höyryjuna sanoo?]
”Ei juna sano mitään. Sen pilli sanoo TUUT-TUUT. Ja raiteista kuuluu TSUKU-TSUKU.”
[Ä: Miksi sinä tykkäät höyryjunista?]
”Se on niin kaunis. Autokin on kaunis. Ja bussi. Mutta höyryjuna menee Helsinkiin!”
[Ä: Tuleeko sinusta isona höyryjunan kuljettaja?]
”Ei. Minusta tulee bussinkuljettaja.”

unelmien syntymäpäivälahja

Kun höyryjuna vielä keväälläkin nousi toistuvasti esiin syntymäpäivän lahjatoiveita udellessamme, päätimme että höyryjunaretki oli saatava järjestymään. Korona oli kuitenkin tyhjentänyt myös Ukko-Pekan kalenterin, ja vasta kesän korvilla julkistettiin ensimmäiset höyryjunaretket pitkään aikaan.

Taiteilimme esikoiselle myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi höyryjunaretki-kamman, josta hän sai nypätä joka aamu yhden piikin. Kampa harveni harvenemistaan, kunnes viimeinenkin piikki lopulta irrotettiin, ja suuntasimme koko perheen voimin juna-asemalle.

aikamatka höyryjuna ukko-pekan kyydissä

Esikoinen katseli lähestyvää Ukko-Pekkaa isänsä sylistä hengitystään pidätellen. Vasta kun veturin pilli päästi merkkivihellyksensä, esikoinen vapautui nauramaan ja vilkuttelemaan savua tupruttelevalle junavanhukselle.

Olimme valinneet retkireitiksi Masala-Siuntio-Masala, saadaksemme nauttia maalaismaisemista ja hieman väljemmistä kyydeistä. Reitti osoittautui sopivanmittaiseksi myös pikkupoikien jaksamisen kannalta. Uutta nähtävää ja koettavaa riitti tasaisesti koko matkalle.

Ensimmäisen tovin ihmettelimme mukavasti hytkyttävää matkantekoa, vanhaa junavaunua, ääniä ja maisemia. Seuraavaksi riemastuttivat menneen ajan tapaan pukeutunut, junalippuja rei’ittävä konduktööri sekä asemilla pilliin viheltävä asemavahti: ”Pois alta! Juna lähtee!” Paluumatkalla tutkimme junan erityylisiä vaunuja ja löysimme tiemme kahvilavaunuun, johon luonnollisesti pysähdyimme pullakaffeille.

Mante oli matkanteosta yhtä innoissaan kuin isoveljensä ja teki perässä kaiken, minkä kykeni. Veljekset nauroivat tunnelin pimentämälle junavaunulle, vilkuttelivat ikkunasta asemilla seisoville ihmisille ja pyörivät loosseissa kuin väkkärät ihmetellen ja innostuen kaikesta mahdollisesta.

Kotimatkalla uni tuli hetkessä, eikä unta tarvinnut illallakaan odottaa. Iltapalapöydässä katseltiin vielä – mitäs muuta kuin videoita höyryjuna Ukko-Pekasta!

 

Tämä juttu ei ole mainos vaan kirjoitettu aidosta ihastuksesta. Höyryjuna Ukko-Pekka on museojuna, jonka kyytiin voi nousta nostalgiamatkalle menneeseen. Kaikki toiminta perustuu talkootyöhön. Lipputulot ovat yhtiön ainoa tulonlähde. Lisätietoa junasta ja tulevista matkoista: hoyryjuna.weebly.com

Lue myös:

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Koronan keskellä kasvaneet

”Eiiiii, äiti ei mennä bussiin!” esikoinen huutaa ääni täynnä hätää. Vasta seuraavista sanoista ymmärrän, mistä pelko kumpuaa: ”Siellä voi olla korona!”

kun tavallinen onkin epätavallista

Helmikuussa julkaisin jutun Koronan keskellä syntyneet, jossa pohdin, millainen sukupolvi korona-aikana syntyneistä lapsista mahtaa kasvaa. Esikoisen bussiin nousemisen pelko on vain yksi esimerkki niistä vaikutuksista, joita pandemia on kasvatteihinsa jättänyt.

Kolmevuotiaamme ei muista koronatonta maailmaa. Toisin kuin 8-kuinen pikkuveljensä, hän on kuitenkin elänyt myös ”vanhassa normaalissa” vauvauinteineen, muskareineen, taaperotemppuiluineen ja lasten tapahtumineen. Esikoinen ehti myös tottua leikkimiseen ikätovereiden kanssa ennen sulkuja, ja sosiaalisten taitojen harjoittelu on onneksi jatkunut luontevasti päiväkodissa.

Mante-vauva sen sijaan koki elämänsä järkytyksen, kun viikko sitten järjestimme hänelle ensimmäiset leikkitreffit ikätoverin kanssa. Vanhempiin lapsiin vauva on kyllä tottunut, kiitos isoveljen, ja nähnyt myös paikoillaan makaavia vastasyntyneitä. Samoilla leluilla leikkivä, samanlaisia asioita touhuava ja yhtä kovia ääniä päästelevä vaapero oli kuitenkin liikaa. Itkien Mante kipusi turvaan äidin syliin, kerta toisensa jälkeen.

Myös esikoinen säikähti, kun uskaltauduimme järjestämään hänelle pienimuotoiset syntymäpäivät ja kutsuimme kotiimme kuusi vierasta. Oli ennenkuulumatonta nähdä sellaisen ihmismassan vyöryvän omaan kotiin, jossa kyläilijät ylipäätään ovat olleet harvinainen näky. Puolen tunnin sylissä sulattelun myötä päivänsankarikin alkoi nauttia juhlistaan, mutten voinut olla miettimättä, mahtaako taaperosukupolvemme koskaan innostua massatapahtumista.

korona osana elämää

Esikoinen on yllättävän perillä siitä, mistä koronassa on kyse: ”Ei voi mennä uimahalliin. Uimahalli on kiinni, koska on korona. Koronasta tulee kipeeksi. Kun korona helpottaa, pääsee taas bussiin ja uimaan.”

Tämän päivän taaperot ovat myös hyvin tietoisia käsienpesun tärkeydestä. Kenties heistä kehkeytyy kausiflunssat kiertävä sukupolvi?! Maskitkaan eivät pikkukansaa hetkauta, vaikka niiden alkuun ajateltiin pelottavan lapsia. Mante-vauva ainakin rakastaa hetkeä, jolloin äiti pukee maskin kasvoilleen – joku siinä on niin huvittavaa, että vauvaa jaksaa aina naurattaa!

paluu normaaliin voi pelottaa

Vaikka korona on lapsillemme jo monessa suhteessa uusi normaali, bussitapaus havahdutti minut tajuamaan, että pandemia myös pelottaa heitä. Ja mikä merkittävintä, koronan varjoissa kasvaneina heitä saattavat pelottaa asiat, joita me vanhemmat pidämme vain tervetulleena paluuna normaaliin. Julkiliikenne, kyläily, juhlat, kaupassakäynti ja hissin jakaminen tuntemattomien kanssa ovat heidän muistikuvissaan olleet aina kiellettyjä ja vaaraauhkuvia juttuja – ja yhtäkkiä me vanhemmat vakuutammekin niiden olevan vain osa normaalia elämää.

Vaan miten kävi bussireissumme?

Emme nousseet kyytiin, vaan isä huristeli hakemaan meidät kaupalta. Esikoisen hädästä ymmärsin, että yllätysbussireissu oli ollut minulta virheratkaisu. Sitä olisi pitänyt pohjustaa juttelemalla muuttunut koronatilanne ensin rauhassa läpi. Jutussa riittikin pureskeltavaa ja puhuttavaa koko loppupäiväksi, ja yhä esikoinen on sitä mieltä, ettei asian kanssa kannata ruveta höntyilemään.

”Ehkä ei mennä vielä tänään bussiin. Kesällä sitten. Kun korona on mennyt vähän enemmän pois.”

Lue myös juttusarjan avausosa: Koronan keskellä syntyneet