”Äitiiiii, Mante menee Pasin luo!”

Lapsiperhe-elomme on saavuttanut jälleen sen lakipisteen, jossa vaapero konttaa aamusta iltaan koiran kintereillä, tavoitteenaan kiskaista mahdollisimman iso tuppo karvaa irti eläinparan ylikasvaneesta turkista. Siksipä on oivallinen aika kerrata, millaisen matkan olemme taittaneet, jotta koiramme on tottunut lapsiperhearkeen.

Lapsillamme ei ole ollut totuteltavaa. Molemmat ovat syntyneet koiraperheeseen, eivätkä muusta tiedäkään. Cairnterrierimme Pasi sen sijaan oli jo 7-vuotias, kun se joutui osaksi uudenlaista menoa ja meininkiä…

Kellarimököttäjä lähtee laumasta

Pasi on ollut aina vähän dramaattisuuteen taipuvainen. Kun esikoisemme syntyi, olimmekin etukäteen selvittäneet, miten koira ja vauva kannattaisi tutustuttaa toisiinsa.

Kun Pasi palasi hoidosta luoksemme, eteisessä se sai nuuhkittavakseen vauvan pissavaipan. Haistelun ja jälleennäkemishalien jälkeen se pääsi sitten ihmettelemään nukkuvaa vauvaa – ja loukkaantui sydänjuuriaan myöten.

Pasi otti tassut alleen ja muutti kotimme kellarikerrokseen. Siellä se mökötti muutaman päivän laumasta eronneena, kunnes totesi ruokahuollon toimivan paremmin kerrosta ylempänä ja palasi luoksemme.

Valpas vaunuvahti vai rasittava remmiräyhääjä?

Alkushokista toivuttuaan Pasi otti tavakseen vahtia vaunuja ja räyhätä kaikille vähänkään tuntemattomammille, jotka niitä yritiivät lähestyä. Vaikka Pasin tarkoitusperät saattoivatkin olla hyvät, päädyimme suitsimaan koiran vahtitarmoa kolinapurkin avulla. Vaihe menikin nopeasti ohi ja Pasi tottui parissa päivässä kulkemaan hienosti vaunujen vierellä.

Cairnterrierejä pidetään yhtenä maailman itsepäisimpänä koirarotuna. Jästipää-Pasillammekin on tapana aika ajoin osoittaa mieltään ja sotkeentua vielä nykyäänkin tahallaan vaunuihin. Sen jälkeen se katsoo minua loukkaantuneena: Katso nyt, miten olet elämäni pilannut! Ajoittain tuntuukin, että kotonamme asuu kaksi uhmaikäistä, huomionkipeää isoveljeä…

Koirankarvan kiskoja

Pian Pasi unohti koko vauvan ja alkoi taas nauttia elämästään. (Se on aina ollut kovin nautinnonhaluinen cairniksi…) Vauva oli osa laumaa ja kotoalähdettäessä Pasilla oli tapana tarkistaa, että pikkukäärylekin oli varmasti mukana.

Seuraavan järkytyksen koira kuitenkin koki, kun esikoisemme oppi konttaamaan. Valitettavasti konttaavien vauvojen lempipuuhaa tuntuu olevan karvaisten otusten jahtaaminen ja niiden turkin repiminen – ja näin kävi meilläkin. Pasi ei tietenkään tästä kovin ilahtunut, mutta pyrki silti sinnikkäästi aina takaisin vauvan luo sille osoitetuista turvapaikoista ja väliporteista piittaamatta.

Tämä yhdistelmä teki meidän aikuisten elämästä aika haipakkaa. Pasi on lasten kanssa yllättävän kärsivällinen, mutta kun sen turkkiin riittävän kovaa tarraa, sekin puolustautuu. Se ei selvästi halua purra lapsiamme, mutta on keksinyt esimerkiksi, että tukea vasten seisovan turkinrepijän saa kätevästi kaadettua, jolloin itku alkaa mutta kiusanteko loppuu.

Läheltä piti -tilanteet eivät tietenkään tunnu mukavilta, joten välillä koira on viety vanhempien hermojen säästämiseksi kokonaan toiseen kerrokseen. Nykyään myös esikoisesta on kehittynyt oivallinen vahti ja varoittaja konttaajan ja koiran väliin.

Karvan verran kaverimpi

Lapsen ja koiran ystävyys sinetöidään monessa perheessä likimain samana päivänä, kun vauva aloittaa sormiruokailun. Näin kävi myös meillä. Yhtäkkiä melko kurinalaiseen ruokavalioon tottunut Pasi huomasi, että keittiönpöytämme alle oli avattu uusi ”syö niin paljon kuin jaksat” -buffetravintola.

Lapsiluvun kasvaessa tarjoilujen anti on vain parantunut, ja Pasi onkin oppinut, että paras noutopöytä sijaitsee tällä hetkellä Mante-vauvan syöttötuolin alla.

Samaa laumaa

Esikoinen oli jo alle parivuotiaana hyvä heittelemään tavaroita. Lentäviä esineitä kotona väistellessämme ja portaikkoon paiskottavia tavaroita pelastaessamme emme mieheni kanssa osanneet iloita uudesta taidosta – mutta Pasi osasi! Vihdoinkin joku jaksoi heitellä sille palloja aamusta iltaan.

Vaikka minullakin on ollut koira yhdeksänvuotiaasta, esikoisen koirankäsittelytaidoista huomaa jo nyt, että hän ei koirattomasta elämästä tiedäkään. Kolmevuotiaallamme on jo koirankomennusääni, jota Pasi pääosin myös uskoo. Hän tykkää myös taluttaa koiraa, eikä pienistä nykimisistä hätkähdä. Esikoinen jopa tietää, että hajujen maailmoihin unohtunutta koiraa kutsutaan kahdesti ennen kuin se remmiä kevyesti nykäisemällä pakotetaan palaamaan todellisuuteen ja jatkamaan matkaa.

Kaksi menee siinä missä yksikin

Kun Mante-vauva syntyi, odotimme suurella mielenkiinnolla Pasin reaktiota. Se kuitenkin vain nuuhkaisi pikaisesti uutta tulokasta, totesi että nyt niitä on sitten kaksi ja jatkoi elämäänsä enemmittä järkytyksittä. Ilmeisesti Pasikin on hyväksynyt kohtalonsa lapsiperhekoirana.

Lue myös:

• Koira lasten armoilla – mitä kuuluu Pasi?
• Kun äiti ei tuoksukaan pullalta
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Kun mieheni kanssa aikoinaan muutimme nykyiseen kotiimme, moni varoitteli, ettei asuntomme tulisi toimimaan lasten kanssa: liikaa kerroksia, liian vähän huoneita ja mikä pahinta – olematon määrä säilytystilaa! Mutta paljonko tavaraa lapsiperhe tarvitsee?

Erilainen lapsiperhekoti

Asumme rintamamiestalon puolikkaassa, joka on modernisoitu ekologisin ratkaisuin. Koska koti varasti sydämemme heti sisään astuessamme, päätimme opetella asumaan sen ehdoilla ja keksiä luovia ratkaisuja perheen mahdollisesti kasvaessa. Vaikka opeteltavaa on ollut paljon (emme olleetkaan niin ekologisia kuin olimme kuvitelleet), päätös ei ole kertaakaan kaduttanut.

Vanha kotimme oli avara kolmio, jossa kaappitilaa oli loputtomasti. Ja jos kaapit sattuivatkin loppumaan, tavaraa saattoi kantaa myös kellarin varastokoppiin. Pyörät säilyivät näppärästi taloyhtiön yhteisessä varastossa, samoin kuin lumilingot ja ruohonleikkurit. Ja meitä oli tuolloin vain kaksi aikuista ja koira!

Nykyään meillä ei ole ulkovarastoa eikä vaatehuonetta, kellarikomerosta puhumattakaan. Nukummekin kaikki neljä (tai viisi, jos koirankin laskee) samassa huoneessa. Emmekä todellakaan ole mitään konmarittajia. Pelastuksemme on vanha autotalli, joka toimii niin eteisenä, pyörävarastona kuin vaatehuoneen korvikkeenakin. Sinne mahtuvat rattaat, kahden valmentajan urheiluvälineistö, kengät, ulkovaatteet, matkalaukut, sukset – kaikki välttämätön.

Elämäntyylimme on tavarassa mitattuna armoton. Isän työsalkku ei ole pieni pöydälle nostettava pussukka vaan monta neliömetriä tilaa vievä säkillinen jääkiekkovarusteita. Koska meillä on koira, täytyy kaikilla olla joka säälle sopivat ulkoiluvarusteet – ja koska hoidan koiran lenkityksiä usein yksin kahden lapsen kera, myös rattaiden varustelu seisomalautoineen ja lisäistuimineen on mietitty tarkkaan. Kesäisin suuntaamme mökille ulkosaaristoon, mistä johtuen emme pärjäisi ilman pelastusliiveja, kantoreppua ja soutuveneessä kulkevia vauva- ja taaperotarvikkeita. Eikä pidä unohtaa sitä, että minä teen musiikkia kotoa käsin! Vaikka studioni on suunniteltu helposti koottavaksi ja pieneen tilaan pakkautuvaksi, tarkoittaa se taas lisää tavaraa.

Silti jää vielä paljon asioita, joihin olen huomannut pystyväni vaikuttamaan.

Vaatteet

Lipaston välitasolla saa näppärästi säilytettyä lasten käytössä olevia vaatteita.

Niin ihania kuin lastenvaatteet ovatkin, nopeasti huomasin, ettei niitä tarvitse yksittäistä kokoa kohden kovin paljoa. Ensimmäisinä kuukausina vaihtovaatteita on toki hyvä olla enemmänkin puklujen ja vaippavahinkojen varalta, mutta pienet vaatteet eivät vielä paljoa tilaa viekään. Meillä on esillä käytössä olevan koon vaatteet, muut odottavat hetkeään vaatekaapissani laatikoihin pakattuina.

Kahden lapsemme sisävaatteet mahtuvat tällä hetkellä yhteen lipastoon. Molempien vaatteille on oma vetolaatikko ja sukille pieni kori. Ulkovaatteet säilytämme autotallieteisessä. Housuja kuluu puhki tällä hetkellä molemmilla lapsilla paljon, mutta on tuntunut helpommalta hankkia uusia sitä mukaan kuin vanhoja rikkoontuu sen sijaan, että hamstraisin kutakin kokoa suuret määrät valmiiksi.

Vauvan sisävaatteet – tätäkään määrää ehdimme hädin tuskin käyttämään ennen kuin oli jo aika siirtyä seuraavaan kokoon.

Lelut

Vaikka lelumäärämme on muuten maltillinen, esikoisen mielestä pikkuautoja, busseja ja junia ei voi olla koskaan liikaa. Usein tosin tuntuu, että juuri muuta hän ei sitten tarvitsisikaan ajoneuvokokoelmansa ja parkkitalon lisäksi.

Suurimman osan leluistaan lapsemme ovat saaneet lahjaksi. Meillä on pieni lista, jonne keräämme pitkin vuotta veljesten toiveita ja tarpeita. Kun joku sitten kysyy ideaa vaikkapa syntymäpäivälahjaan, kaivan listan esiin.

Tutulta lapsiperheeltä kopioimme myös idean lelujen piilottamisesta: Kun syrjäänjääneet lelut jemmaa ja kaivaa jonkin ajan päästä uusina esiin, kiinnostavat ne taas taaperoa aivan eri tavalla. Taktiikan avulla myös vanhat, jo unohtuneet vauvalelut voi uudelleenlahjoittaa tuoreimmille perheenjäsenille, vaikkapa joululahjoina ilman, että tavaran määrä kasvaa.

Suosimme myös aineettomia lahjoja. Ristäislahjaksi olen esimerkiksi tehnyt kummallekin lapselle oman laulun. Ja nyt suunnitelmissa on yllättää pieni junafanimme matkalla höyryjuna Ukko-Pekan kyydissä. Pakettiin sisältyy tietysti myös kalenterikampa, jonka avulla lasketaan jäljelläolevia päiviä tulevaan koitokseen!

Synttärilahjaksi saatua höyryjunaretkeä odotellaan kovasti, öitä laskien. Vuoden verran esikoinen on siitä jo haaveillutkin!

Tilanne tulee varmasti vielä muuttumaan, mutta ainakaan vielä kolmevuotias esikoisemme ei edes anna arvoa tavaralle. Joululahjoja avattiin vielä viikko aaton jälkeen, hyvin vastentahtoisesti, ja synttärilahjoista mieleenpainuvin oli täytekakun päältä löytynyt pikkuauto.

Kirjat

Kirjojen määrässä olen samalla tavalla höveli kuin pikkuautojen suhteen. Niitä saa olla vähän reilummin – mahtuvathan ne näppärästi kirjahyllyyn, eikä lukea voi koskaan liikaa. Tästä syystä tykkäämme antaa ja toivoa kirjoja lahjoiksi. Hyville kirjoille on sitä paitsi yllättävän helppoa löytää uusia koteja, kun niitä ei enää itse tarvitse. Välillä olen esimerkiksi laittanut kotia etsivät kirjat laatikkoon ja lootan kotikadun varteen ”saa ottaa” -kyltillä varustettuna. Viime kerralla laatikko tyhjeni parissa tunnissa.

Lainakamat ja tavara kiertoon

Kaikkea ei onneksi tarvitse itse omistaa! Esimerkiksi molempien lastemme ensisängyt olemme lainanneet. Ne kun ovat melko tilaavieviä säilyttää ja käytössä vain lyhyen aikaa.

Sama periaate toimii myös toisinpäin. Monet kulutusta kestävät vauvanvarusteemme ovat olleet ystävillä lainassa silloin, kun emme ole niitä itse tarvinneet. Turha meidän on pitää niitä nurkissamme pölyyntymässä ja tilaa viemässä. Triathlon-aikojeni maantiepyöränkin annoin vakilainaan tajutessani, etten varmasti ehtisi sitä itse käyttää moneen vuoteen. Pyörä tykkää, kun sillä ajetaan!

Ensimmäinen puolen vuoden säästettävät vauvan ulko- ja sisävaatteet ovat tähän mennessä mahtuneet äitiyspakkauslaatikkoon.

Ison osan lastenvaatteista olemme saaneet tuttavaperheiltä, joiden lapset ovat kasvaneet niistä jo ulos. Samaa käytäntöä olemme päättäneet jatkaa myös itse. Sitä mukaan kun vauva on venynyt vaatekoosta seuraavaan, olemme jemmanneet vain suosikki-luottovaatteemme ja antaneet loput lähipiirin seuraavalle vauva-aallolle.

Täytettävät, muuntuvat ja kokoontaitettavat

Täytettävät, muuntuvat ja kokoontaitettavat kapistukset ovat olleet monta kertaa perheemme pelastus, niin säilytystilan vähyyden kuin ulkosaaristoreissujenkin suhteen. Esimerkiksi matkasänkymme on littanaksi kiekoksi muuntuva teltta, jonka esikoinen haluaa nykyään välillä myös majaleikkeihinsä. Pitkällisen haaveilun tuloksena löysimme lapsille myös kokoontaittuvan pyöräkärryn, jonka ssa myös ahkioksi suksien perään. Pitkään ajattelimme, ettei meillä ole ilman varastoa sellaisen säilyttämiseen mitään mahdollisuuksia, kunnes lopulta löysimme näppärästi pieneen tilaan taipuvan mallin.

Järjetöntä, joku saattaa edelleen ajatella. Me puolestaan olemme niin rakastuneita kotiimme, että mielellämme jumppautamme aivonystyröitämme uusien tilanteiden edessä, löytääksemme ratkaisuja kasvavan perheen tarpeisiin. Totta kai välillä korpeaa, kun ei voi vain siirtää tavaravuoria näppärästi pois silmistään. Toisaalta, vähitellen hallintaan saatu tavarakaaos on tehnyt elämästä kevyempää.