Mistä tulee Äijä-äidin slogan: ”Lue | Leiki | Liiku | Luo” ? On aika kurkistaa sanojen taakse!

LUE

Rakkauteni kirjoihin roihahti jo lapsena. Opin lukemaan nelivuotiaana ja siitä lähtien olen kahlannut kertomusten meressä. Minulla on myös maisterintutkinto kotimaisesta kirjallisuudesta ja seitsenvuotinen ura lukion äidinkielen opettajana.

Koska tarve tarinoiden ahmimiseen tuntuu tarttuneen myös lapsiimme, meillä luetaan paljon. Erityisesti esikoinen vaikuttaa perineen rakkauteni sanoihin ja satuihin. Vaikka kiireinen lapsiperhearki on verottanut kovalla kädellä lukuhetkiäni, aina iltaisin muun perheen nukahdettua luen peiton alla yölampun valossa hetken aikaa. Ja kiitos mieheltä saatujen joululahjakuulokkeiden, lukutahtini nopeutunee jälleen äänikirjojen myötä.

Koska tarve tarinoiden ahmimiseen tuntuu tarttuneen myös lapsiimme, meillä luetaan paljon.

Kiitos mieheltä saatujen joululahjakuulokkeiden, lukutahti nopeutunee jälleen äänikirjojen myötä.

LEIKI

Minulla on vilkas mielikuvitus ja leikillinen mieli. Siinä mielessä en ole tainnut koskaan kasvaa aikuiseksi. Onneksi leikki on keskeinen työkalu myös nykyisessä työssäni teatterin ja luokanopettajana. Äitiyteenkin se tuo kivan lisätwistin. (Onneksi on leikkikavereita kotona!)

Äijä-äiti on henkilökohtainen temmellyskenttäni: Oma tilani hullutelulle, leikille ja itselle nauramiselle. Leikkimielisyys on asennekysymys – suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Välillä käymme leikkimässä myös retkikohteissa. Kuva on Päivälehden museon Aku Ankka -näyttelystä.

Leikkimielisyys on asennekysymys!

LIIKU

Vaikka mieheni työ jääkiekkovalmentajana on perhearkeamme vahvasti värittävä tekijä, myös minulla on itse asiassa valmentajatausta: Ennen lapsia ehdin valmentaa kalpamiekkailijoita yli kymmenen vuotta. Miekkailun lisäksi olen myös muun muassa yleisurheillut, hyppinyt laskuvarjolla, harrastanut triathlonia ja pelannut lacrossea.

Olemme ulkoilmaihmisiä, koiraperhe ja luonnossa liikkujia. Metsät tarjoavat tärkeän paikan rauhoittumiseen, yhdessäoloon ja yhteisiin seikkailuihin. Liikumme paljon, koska tykkäämme siitä, ja juuri liikkumisen ilon toivomme voivamme opettaa lapsillemmekin.

Kalpamiekkailun pariin palaan toivottavasti vielä joskus, kun aikaa omille harrastuksille taas vapautuu.

Olemme ulkoilmaihmisiä, koiraperhe ja luonnossa liikkujia. Ennen lapsia kävimme miehen kanssa lomilla usein vaeltamassa.

LUO

Minulla on aina ollut sisältä kumpuava tarve luoda ja kertoa tarinoita. Kenties taipumus on verenperintöä iso-iso-iso-iso-isoäidiltäni, runonlaulaja Mateli Kuivalattarelta, jonka laulamia tekstejä päätyi muun muassa Kantelettareen.

Luomisen välineitä olen oppinut elämäni varrella kolme: kirjoittamisen, laulunteon ja teatterin. Kirjoitan romaaninraakileita pöytälaatikkoon ja teen musiikkia nimellä Meri-Maaria. Vaikka olen tällä hetkellä hoitovapaalla työstäni, teatteriakin pääsen tekemään aina silloin tällöin, kiitos Instagramin reelsien.

Lauluja olen tehnyt 15-vuotiaasta, siis jo reilusti yli puolet elämästäni. (Kuva: Miika Rautiainen)

Teatteri on minulle sekä työ että rakas harrastus.

Meri-Maaria on helsinkiläinen opettaja ja teatterityöläinen, josta kotiäitivuodet ovat jalostaneet myös sivutoimisen muusikon. Koronakeväänä 2020 hän tuli tunnetuksi Keikoista parvekkeiden alla. Samana keväänä julkaistiin myös esikoisalbumi Tähdistä kotiin. Lastenmusiikkia hän tekee yhdessä lastensa kanssa nimellä Siki-uni ja Pikku-Häy.

Meri-Maarian ohjaama Ei-näytelmä voitti Ramppikuume-festivaalit vuonna 2015. Kaksi vuotta myöhemmin hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa näytelmä Sisun ihmeellinen elämä valittiin osaksi Suomi100-juhlavuoden ohjelmistoa. 

Lue myös:

• Melkein tavallinen perhe
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Äijä-äiti 1v – ilotushoitoa ryppyotsaisuuteen
• Kun äiti ei tuoksukaan pullalta
• Kun puoliso valmentaa työkseen – lätkäperheen viikko

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Minusta tuli äiti keväällä 2018.
Suuri unelma toteutui, vuosien odotuksen jälkeen.

Äijä-äiti puolestaan syntyi, kun esikoisemme alkoi puhua. En ollutkaan äiti, vaan äijä, Ja myöhemmin äijä-äiti. Jos joku erehtyi kysymään esikoiselta jotain äidistä, hän korjasi nopeasti: ”Ei äiti. Äijä.” Puolentoista vuoden aikana tittelini tuli tutuksi niin sukujuhlissa kuin päiväkodin pihalla, ja totuin siihen itsekin niin hyvin, että kun esikoinen eräänä päivänä kutsuikin minua äidiksi, ryystin siskonmakkarakeiton väärään kurkkuun.

Nykyisin olen esikoiselle ihan vaan äiti. ”Mutta äidin nimi on Äijä. Ja Meri-Maaria.”

Ai miksi muotokuvassani on vauva? No, hän ehti kontata kuvaan – joka yrityksellä. Ja miksei minulla ole kenkiä? Se onkin pidempi tarina…

Melkein ihan tavallinen perhe

Olemme melkein ihan tavallinen perhe: isä, äiti, kaksi lasta ja koira. Keltainen puutalo ja kallioinen piha. Oma pieni perunamaa. Monta kertaa viikossa lämpiävä sauna.

Paitsi että kun isä valmentaa työkseen jääkiekkoa, ja äiti käyttää päiväunipaussit kirjoittamiseen tai musiikin tekemiseen, arki ei aina rytmity ihan perinteiseen malliin. Silti se pitää sisällään paljon ihanan tavallisia hetkiä, jotka ansaitsevat tulla kuvatuiksi niiden epätavallisempien rinnalla.

Operaatio Jäbä-däbä-duuri

Ihme on osunut kohdallemme kahdesti: ensin keväällä 2018 ja toistamiseen syksyllä 2020. Saimme tuplasti enemmän kuin koskaan uskalsimme toivoa, ja niinpä saan olla kahden ihanan pikkupojan Äijä-äiti!

Vanhempi heistä seikkailee blogissa nimellä esikoinen. Hän on valoisa, sanavalmis ja vauhdikas 3-vuotias, joka tuntee suuresti, muttei lakkaa hymyilemästä, innostumasta ja tutkimasta maailmaa toivottavasti ikinä. Esikoisen lempijuttuja ovat junat, bussit ja jäätelö, sekä kujeilu, lukeminen ja uiminen. Tämän pikkuihmisen sukkelia sutkautuksia löytyy sekä täältä blogista että Äijä-äidin Instagram-tilitä. Ne ovat aitoja helmiä!

Nuorempi vesseli, liian varhain liikkeelle lähtenyt Mante-vauva, on puolestaan saanut bloginimensä isoveljeltään. Mante on hyväntuulinen, liian varhain liikkeellelähtenyt turbopupu, jonka erikoisalaa ovat kiipeily, yökukkuminen, isoveljen kanssa riehuminen ja turvavöistä pakeneminen. Useimmiten Manten löytää touhuamasta jääkiekkomaila kädessään tai treenaamasta hengenvaarallisen näköisiä kiipeilystuntteja.

Jos haluat lukea meistä lisää, TÄÄLTÄ löytyy kolmevuotiaan esikoisemme selonteko perheestä.

Positiivisen lapsiperhearjen kuvaamisen puolesta

Lapsiperhe-elämästä kuulee usein puhuttavan vähän ikävään sävyyn. Se on raskasta, vaatii venymistä ja oman ajan uhraamista – niin kuin muuten kestävyyslajitkin, jotka ovat tänä päivänä kovin trendikkäitä ja suosittuja! Toisaalta sosiaalinen media on täynnä myös harmonisia perheidyllejä, jotka eivät myöskään vastaa meidän todellisuuttamme.

Tästä blogista ei löydy pelottelua lapsiperhearjen kamaluudesta sen enempää kuin kuvia valkeista sohvista ja kammatuista lapsistakaan. Kirjoitan elämästämme, joka on rosoista, vauhdikasta, hupsua ja hurjan mukavaa. Koska uniongelmat ovat perheemme erikoisalaa, niistä kirjoittelen silloin tällöin. Myös uhmaiästä, koheltamisesta ja kommelluksista otan vapauden tarinoida kieli poskessa. Kuvitus on kotialbumien aarteistoa, jollei toisin mainita.

Tervetuloa koheltamaan kanssamme!

Positiivisen lapsiperhearjen kuvaamisen puolesta

Ensimmäistä kertaa blogissa? Aloita vaikka näistä:

• Ei vuorotyö vaan elämäntapa – kurkistus erilaiseen arkeen
• Esikoinen esittelee perheen 2.0
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Kolmekymmentäviisi ja kiertotieni äidiksi