Kuvittele kaikkialle ulottuva meri, sitä täplittävät saaret ja äänimaailma, joka koostuu merilintujen kirahduksista, tuulen tanssittamista aalloista ja kauempaa kantautuvien veneiden äänistä. Kesämökkimme sijaitsee ulkosaaristossa, kaukana kaikesta, keskellä merta. Mökkeily täällä on hyvin toisenlaista kuin vaikkapa sukuni järvimökillä, sillä jo pelkkä perille pääseminen on aina pienimuotoinen seikkailu. Tänne me silti aina haluamme, ja lapsemmekin ovat tottuneet saaristomökkeilyyn syntymästään lähtien. Mutta millaista on mökkeily ulkosaaristossa?

Mökkimatka on seikkailu

Tänä kesänä keksimme aikaistaa mökille lähtöämme päivällä vain tuntia ennen kuin meidän piti olla lähtövalmiina yhteysalukselle. Se tarkoitti melko intensiivisiä minuutteja pakkailun ja lähtövalmistelujen suhteen. Ajatus seuraavan aamun heräämisestä saaristossa oli kuitenkin sen verran kutkuttava, ettei tunnin huhkiminen haitannut.

Kuinka ollakaan, tuntia myöhemmin perhe istui autossa valmiina lähtöön, emmekä loppujen lopuksi unohtaneetkaan kovin montaa asiaa. Lapset ja koira vaikuttivat takapenkillä niin ikään tyytyväisiltä tehtyyn ratkaisuun.

Mökkimatkamme ensimmäinen osuus taitetaan autolla. Lauttarannassa matkakuorma puretaan ja siirretään yhteysaluksen kyytiin, auto jää parkkiin ja matka jatkuu meriteitse. Yhteysaluksen etappi kestää noin tunnin. Sen jälkeen siirrämme itsemme ja omaisuutemme soutuveneeseen ja matka jatkuu.

Yhteysaluksen jälkeen matka jatkuu soutuveneellä.

Kun kyydissä on parin viikon mökkikamppeet, ruoat, nelihenkinen perhe ja koira, vene on melko täynnä tavaraa. Jokunen vuosi sitten matkassa oli tosin mukana vielä saaristossa tarvittavat vauvatarvikkeet ja välillä yksi isoäitikin. Silloin soutuvenekuntamme oli aikamoinen näky – varsinkin kun mökillepääsystä innostunut koiramme onnistui kaiken huipennukseksi loikkaamaan useampaan kertaan veneen laidan yli mereen.

Seitsenvuotias esikoisemme on tänä kesänä alkanut harjoitella rantautumistaitoja. Nykyään hän on se, joka yleensä hyppää ensimmäisenä kyydistä ja kiskoo muut rantaan tai työntää muut vesille ja loikkaa viimeisenä mukaan veneeseen. Se helpottaa paljon mökkimatkamme seuraavaa vaihetta: saapumista mökkisaarelle.

Kun soutuvene karahtaa rantaan, täytyy tavarat saada raijatuksi apostolinkyydillä ylös kallioita ja polkuja pitkin mökille. Nykyisin se ei tosin ole kuin pieni ponnistus, kun lapset osaavat loikkia kalliotaipaleet itsekseen. Kun tavarakuorman lisäksi kantorepussa nukkui vauva ja käsipuolessa veuhtoi kaikkialle suihkiva taapero, hommassa oli ihan toisenlaista jännitystä – varsinkin jos matkalla niskaan osui vielä kaikenkasteleva sadekuuro.

Pääsaaren vanhaa uimahuonetta voi tarvittaessa käyttää sateensuojana. Se on myös suosittu leikkipaikka.

Lasten mielikuvitus ja kyky kehitellä ympärilleen leikkejä voimistuvat jo muutamassa päivässä saaristoon tulon jälkeen.

Luontoa ja luvallista lorvimista

Ensimmäiset pari päivää kulutamme asettumiseen. Joku voisi kutsua sitä lorvimiseksikin, mutta se on onneksi lomalla sallittua. Lapset askaroivat rantakallioille puroja ja taiteilevat niiden pintaan katuliitumaalauksia. Kiipeilemme puihin, rakennamme palapelejä ja maalaamme kiviä – viimeistä Mante on odottanut malttamattomana läpi pitkän talven. Välillä pesemme perunat ja kannamme saunavedet kaivolta, sitten jatkamme maailman ihmettelyä. Illalla luemme aivan liian monta iltasatua ja valvomme aivan liian myöhään. Toisena mökkiaamuna molemmat lapset nukkuvat yhdeksään. Se on perheemme tähänastinen nukkumaennätys!

Mante on askarrellut löytämistään linnunsulista ”vihdan”.

Saaristossa ei ole kiire kuin korkeintaan kahdesti viikossa käyvälle Kauppalaivalle ja kotiinlähtöpäivän yhteyslaukselle. Koska täällä ei ole kauppoja tai kahviloita, voi kaiken aikansa käyttää mihin tahansa muuhun. Kolean alkukesän jäljiltä meri on yhä kylmä, joten rantaleikit antava yhä odottaa itseään. Luonto kuitenkin tarjoaa omia näytöksiään monta kertaa päivässä.

Ihmettelemme merikotkan lentonäytöstä ja rantakivellä takaisin tuijottavaa haikaraa. Seuraamme lähestyvää saderintamaa sen ensimmäisiä pisaroita pyydystäen. Kohtaamme naapurisaaren neljä peuraa ja ihmettelemme niiden kokoa totuttuamme takapihallamme yöpyviin siroihin kauriisiin. Löydämme kutua ja hyttysentoukkien kotiojan. Seuraamme kuinka tyyni meri muuttaa muotonsa vaahtopäiden virraksi ja vaihtaa suuntaa. Lapset ovat ihastuksissaan, aikuiset istuvat mykistyneinä sileillä rantakallioilla, kerrankin riittävän pysähtyneinä kiinnittymään hetkeen.

Vihdoinkin Manten odotus palkitaan ja pääsemme taas maalaamaan kiviä!

Vaikka meri on vielä turhan kylmä pidempään pulikointiin, rantaan saa silti viriteltyä hyvät leikit.

LuontoRetki On elämys

Pari päivää lorvittuamme kaipaamme tekemistä. Siispä soudamme naapurisaareen retkelle. Lapset saavat päättää, kuljemmeko lyhyemmän reitin laavulle, jolla on tarkoitus paistaa makkaraa ja syödä lounaseväät, vai menemmekö kiertoteitä kiipeilypuumetsän ja jännittävän kalliorannan halki. Lapset valitsevat seikkailun, vaikka se tarkoittaakin reilun viiden kilometrin kulkemista välillä melko hankalassakin maastossa. Jopa nelivuotiaamme kuitenkin suoriutuu koitoksesta kunnialla.

Luonnossa liikkumisessa on monia etuja. Ensinnäkin, metsät ja merenrannat tarjoavat upeita temmellyskenttiä, joilla vilkasluontoiset lapsemme saavat purettua virtavarantojaan. Ne myös ruokkivat mielikuvitusta ja houkuttelevat keksimään monenlaisia leikkejä. Paluumatkalla kuljen esikoisemme kanssa parin kilometrin matkan tien sijaan kivillä ja juurakoilla pomppien, sillä maa on muuttunut laavaksi. Se käy treenistä aikuisellekin!

Luontoretkillä riittää ihmeteltävää ja ihasteltavaa.

Lisäksi luonto haastaa liikkujaa motorisesti – etenkin jos valitsee metsäteiden sijaan pienemmät kinttupolut. Useamman tunnin luontoretki myös opettaa sinnikkyyttä. Ja usein väsymisen hetkellä motivaattoriksi riittää muistutus mukanakulkevista eväsherkuista. Luonnossa riittää ihmeteltävää: kippuraan kasvavia puita, lähistölle osuvia eläimiä, luolia, kivenhalkeamia ja kiipeilypuita.

Ja ai että eväät maistuvat hyviltä nuotiotulen loimussa meren piirtämää maisemaa katsellessa! Vaikka Mante ensin ilmoittaakin nukkuvansa laavun laverilla pienet päikkärit, rannan kiipeilymännyt huomattuaan hän ei maltakaan jäädä aloilleen.

Mikähän on tämän kippuraan kasvaneen puun tarina?

Kun saaristossa tapahtuu

Retkipäivää seuraa erityisen tapahtumarikas päivä. Kauppalaivan visiitti ja saariston pop up -kahvilan aukiolopäivä osuvat nimittäin samaan aamuun. Koska ulkosaaristossa ei ole kauppaa eikä jätehuoltoa, oman perheen kulutusta tulee mietittyä paljon harkitummin kuin mantereella. Koska roskia ei halua raijata mantereelle kilokaupalla, omia valintoja tulee harkittua pariin kertaan. Ja koska kauppaan pääsee vain kahdesti viikossa, on syytä muistaa ostaa kerralla kaikki tarvittava useamman päivän tarpeisiin. Välillä toki mökkivieraatkin tuovat täydennyksiä ja mökillä on aina hätävaramuonaa yllätysten varalle.

Lapsille Kauppalaiva-päivä tarkoittaa myös jätskipäivää. Sekin on siis kahdesti viikossa. On tyypillistä, että saariston lapset lipovat jäötelöitään laiturilla samalla, kun aikuiset kiertävät Kauppalaivan tarvittavat ostokset keräten. Nykyisin jo suunnilleen muistan hyllyjen järjestyksen ulkoa. Se helpottaa kauppalistan tekoa, mikä puolestaan auttaa siinä, että laivan kiertäessä muistaa poimia kaiken mukaan jo heti ensimmäisellä kierroksella.

Kahvilapäivistä on kiittäminen saariston aktiiveja. Silloin saarelaiset kokoontuvat herkuttelemaan vanhan kyläkoulun tiloihin. Perheet kohtaavat ja lapset ystävystyvät kirmatessaan koulun pihalla. Isommat lapset saapuvat paikalle jopa itsekseen, taitavasti veneitään ohjaten. Hieman vartuttuaan meidänkin lapsemme kenties soutelevat saaristossa kavereidensa luo kesäpäiviä viettämään.

Kauppalaiva-päivä!

Saariston kahvilapäivistä on kiittäminen aktiiveja.

Aamulla heräämme mahtavaan ukonilmaan. Jyrähdysten voima tuntuu villasukkien alla mökin lattiassa asti. Lapset ihmettelevät salamoiden välkettä nenät liimautuneena ikkunaan. Koiraa pelottaa, se tahtoo syliin. Meri on hurjistunut ja heittelee vaahtopäitä sinne tänne. Sitten repeää taivaskin ja sade ryöppyää maahan. Onneksi ei ole kotiinlähtöpäivä. Tällä kelillä yhteysalus tuskin kulkisi.

Tuntia myöhemmin aurinko paistaa ja pilvet lipuvat loitommalle. Merituuli kuivattaa kallioita sellaisella tarmolla, että pian kaikki merkit menneestä ukonilmasta on puhallettu pois. Koirakin on rauhoittunut ja nukkuu aamun uuvuttamana rauhallista untaan.

Saunapäivä! Kuvissa näkyvät saunatakit on saatu aiemmasta kaupallisesta yhteistyöstä Versonpuodilta.

Lue myös muut jutut ulkosaaristomökkeilystä lasten kanssa:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• 17 kesää ulkosaaristossa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

Ulkosaaristoon on laskeutunut syyskuu. Se on tosin harvinaisen lempeä. Meri hengittelee tyynenä ja kirkkaana. Leväverhojen heijaus ja pikkukalaparvien tanssi erottuvat kristallisen vedenpinnan läpi kauas. Rantavesi on täynnä meduusoja, sadoittain meduusoja – ja jokin niiden rauhallisessa tai jo vaienneessa sykkeessä sopii tähän kummalliseen syksyyn. Aurinko paistaa matalaa valoaan pilvettömältä taivaalta. Vain valon suunta ja sävy paljastavat, ettei enää ole kesä. Lämpimässä illassa ihmettelemme koko perheen voimin, kun vaaleanpunaisen auringon nopeaa vajoamista lähisaaren taa. Me olemme mökillä. Syysmökillä. Tänä kesänä olemme nimittäin vihdoin päässeet kokeilemaan uudenlaista mökkeilyä lasten kanssa!

syysreissulla ulkosaaristossa

Olen jo aiempina kesinä kirjoitellut tänne juttuja ulkosaariston mökiltämme. Linkit vanhoihin juttuihin löydät tämän tekstin lopusta, mutta alkuun pääset myös TÄÄLTÄ. Heti esikoisen synnyttyä oli selvää, että pyrkisimme kasvattamaan lapsistamme ”saariston lapsia” ja totuttamaan heidät ulkosaariston eloon pienestä pitäen. Yhden lapsen kanssa se oli vielä suhteellisen helppoa, mutta myöhemmin kun soutuveneen kyytiin oli ahdettu vilkas taapero, vastasyntynyt, tarvittavat vauvavarusteet, mereen hyppivä koira, mökille selviytyminen vaatikin jo vähän enemmän sinnikkyyttä. Matkaa kun taitetaan ensin autolla, sitten tunnin verran yhteysaluksella, sen jälkeen veneellä ja lopuksi vielä kallioita ylös kivuten – joskus aallokkoisessa kaatosateessa, joskus tyynessä auringonpaisteessa. (Vauvavuosiin osui kummallisen paljon noita ensimmäisiä.) Mutta mökille selvittyämme olemme aina todenneet matkan olevan vaivan väärti: Saaressa saa olla irrallaan arjesta, kaukana kaikesta, läsnä ja luonnon äärellä.

Jo viime kesänä uskaltauduimme kokeilemaan lyhyempää viikonloppureissua saaristoon. Olivathan lapset jo 5- ja 2 -vuotiaita. Sitä ennen olimme yleensä viipyneet saaressa aina pari viikkoa sinne selvittyämme. Koska kokeilu oli onnistunut, päätimme tänä vuonna suunnata syysreissulle mökille ennen kuin miehen kiivastahtinen lätkäkausi alkaisi ja vapaat viikonloput loppuisivat pelien myötä. Olimme varautuneet tuuleen ja tyrskyihin, koleaan keliin ja syysmyrskyihin. Vaan toisin kävi. Kesä varasti itselleen lisäviikkoja työntäen syksyn vielä tuonnemmas.

Meren rantaan huuhtomista laudoista syntyy auto

Syysreissulla meri oli täynnä meduusoja

puroleikkejä ja unikekoja

Tämä kesä toi tullessaan kaksi tervetullutta, uutta ilmiötä: Lapsemme alkoivat nukkua enemmän ja oppivat leikkimään hetkellisesti myös kahdestaan. Erityisesti esikoinen ihastui kesäloman aikana viipyileviin aamuihin ja lupaan nukkua pitkään. Hän oli tämän vuoden unikekommekin. Mikä mainio taito tuoreelle eskarilaiselle! Myös Mante malttoi useimpina aamuina nukkua kuuteen tai seitsemään, pari kertaa kahdeksaankin. Ja mikä parasta, uni oli yleensä suhteellisen yhtämittaista. Kiitellen voin siis todeta nukkuneeni tänä kesänä pääosin seitsemän, kahdeksan tunnin yöunia ja löytäneeni sen myötä nukkumisesta itselleni uuden harrastuksen. Kummallista vain on, että hyvin nukutun kesän myötä olen väsyneempi kuin vuosiin. En tiedä, kauanko nukkuisin yhtäjaksoisesti, jos minulle siunaantuisi sellaiseen tilaisuus.

Kesäaamujen luksuksena saimme miehen kanssa myös nauttia aamukahvit Hesarin kera lasten leikkiessä hienosti kahdestaan. Loman loppua kohden meno tosin muuttui hieman riitaherkemmäksi, mikä lienee merkki siitä, että kukin sai nauttia perheenjäsenten seurasta lomalla riittämiin. Oli hienoa seurata vierestä, miten veljekset kuljettivat leikkejä eteenpäin vuorovedoin ehdotellen ja uutta keksien. Kesän hittileikeiksi taisivat nousta puro- ja patoleikit sekä legoista kyhätyt, itse suunnitellut menopelit.

Yhteiset leikit syntyvät ja sujuvat lapsilla nykyään pääosin hienosti

Yksin mökillä lasten kanssa

Yksi pitkäaikainen toiveenikin toteutui tänä kesänä: Mökkeilin yksi lasten kanssa. Olen aina haaveillut siitä, että puolison töistä riippumatta voisin viettää lasten kanssa aikaa mökillä. Tähän asti visiotani on kuitenkin suitsittu sukulaistenkin toimesta – vilkkaat vesselimme kun eivät oppineet tottelemaan sellaisia käskyjä kuin ”ei yksin rantaan” tai ”älä kiipeä puun latvaan ilman aikuista, jos et osaa tulla sieltä alas”. Tämän loman aikana kuitenkin tuntui, että jälkikasvu oli kypsynyt sen verran, että läpäisimme riskikartoituksen.

Ulkosaaristoon en sentään vielä lähtenyt vaan suuntasimme lasten ja koiran kera sukuni järvimökille, jonne saatoin ajaa autolla pihaan. Ensimmäinen soolomökkireissuni lasten kanssa kesti neljä päivää, ja vaikka keli oli kylmä ja sateinen, lähtisin koska tahansa uudestaan. Ensi kesänä meitä ei pidättele enää mikään!

Lue myös muut jutut ulkosaaristomökkeilystä lasten kanssa:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• 17 kesää ulkosaaristossa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!