Ulkosaaristoon on laskeutunut syyskuu. Se on tosin harvinaisen lempeä. Meri hengittelee tyynenä ja kirkkaana. Leväverhojen heijaus ja pikkukalaparvien tanssi erottuvat kristallisen vedenpinnan läpi kauas. Rantavesi on täynnä meduusoja, sadoittain meduusoja – ja jokin niiden rauhallisessa tai jo vaienneessa sykkeessä sopii tähän kummalliseen syksyyn. Aurinko paistaa matalaa valoaan pilvettömältä taivaalta. Vain valon suunta ja sävy paljastavat, ettei enää ole kesä. Lämpimässä illassa ihmettelemme koko perheen voimin, kun vaaleanpunaisen auringon nopeaa vajoamista lähisaaren taa. Me olemme mökillä. Syysmökillä. Tänä kesänä olemme nimittäin vihdoin päässeet kokeilemaan uudenlaista mökkeilyä lasten kanssa!

syysreissulla ulkosaaristossa

Olen jo aiempina kesinä kirjoitellut tänne juttuja ulkosaariston mökiltämme. Linkit vanhoihin juttuihin löydät tämän tekstin lopusta, mutta alkuun pääset myös TÄÄLTÄ. Heti esikoisen synnyttyä oli selvää, että pyrkisimme kasvattamaan lapsistamme ”saariston lapsia” ja totuttamaan heidät ulkosaariston eloon pienestä pitäen. Yhden lapsen kanssa se oli vielä suhteellisen helppoa, mutta myöhemmin kun soutuveneen kyytiin oli ahdettu vilkas taapero, vastasyntynyt, tarvittavat vauvavarusteet, mereen hyppivä koira, mökille selviytyminen vaatikin jo vähän enemmän sinnikkyyttä. Matkaa kun taitetaan ensin autolla, sitten tunnin verran yhteysaluksella, sen jälkeen veneellä ja lopuksi vielä kallioita ylös kivuten – joskus aallokkoisessa kaatosateessa, joskus tyynessä auringonpaisteessa. (Vauvavuosiin osui kummallisen paljon noita ensimmäisiä.) Mutta mökille selvittyämme olemme aina todenneet matkan olevan vaivan väärti: Saaressa saa olla irrallaan arjesta, kaukana kaikesta, läsnä ja luonnon äärellä.

Jo viime kesänä uskaltauduimme kokeilemaan lyhyempää viikonloppureissua saaristoon. Olivathan lapset jo 5- ja 2 -vuotiaita. Sitä ennen olimme yleensä viipyneet saaressa aina pari viikkoa sinne selvittyämme. Koska kokeilu oli onnistunut, päätimme tänä vuonna suunnata syysreissulle mökille ennen kuin miehen kiivastahtinen lätkäkausi alkaisi ja vapaat viikonloput loppuisivat pelien myötä. Olimme varautuneet tuuleen ja tyrskyihin, koleaan keliin ja syysmyrskyihin. Vaan toisin kävi. Kesä varasti itselleen lisäviikkoja työntäen syksyn vielä tuonnemmas.

Meren rantaan huuhtomista laudoista syntyy auto

Syysreissulla meri oli täynnä meduusoja

puroleikkejä ja unikekoja

Tämä kesä toi tullessaan kaksi tervetullutta, uutta ilmiötä: Lapsemme alkoivat nukkua enemmän ja oppivat leikkimään hetkellisesti myös kahdestaan. Erityisesti esikoinen ihastui kesäloman aikana viipyileviin aamuihin ja lupaan nukkua pitkään. Hän oli tämän vuoden unikekommekin. Mikä mainio taito tuoreelle eskarilaiselle! Myös Mante malttoi useimpina aamuina nukkua kuuteen tai seitsemään, pari kertaa kahdeksaankin. Ja mikä parasta, uni oli yleensä suhteellisen yhtämittaista. Kiitellen voin siis todeta nukkuneeni tänä kesänä pääosin seitsemän, kahdeksan tunnin yöunia ja löytäneeni sen myötä nukkumisesta itselleni uuden harrastuksen. Kummallista vain on, että hyvin nukutun kesän myötä olen väsyneempi kuin vuosiin. En tiedä, kauanko nukkuisin yhtäjaksoisesti, jos minulle siunaantuisi sellaiseen tilaisuus.

Kesäaamujen luksuksena saimme miehen kanssa myös nauttia aamukahvit Hesarin kera lasten leikkiessä hienosti kahdestaan. Loman loppua kohden meno tosin muuttui hieman riitaherkemmäksi, mikä lienee merkki siitä, että kukin sai nauttia perheenjäsenten seurasta lomalla riittämiin. Oli hienoa seurata vierestä, miten veljekset kuljettivat leikkejä eteenpäin vuorovedoin ehdotellen ja uutta keksien. Kesän hittileikeiksi taisivat nousta puro- ja patoleikit sekä legoista kyhätyt, itse suunnitellut menopelit.

Yhteiset leikit syntyvät ja sujuvat lapsilla nykyään pääosin hienosti

Yksin mökillä lasten kanssa

Yksi pitkäaikainen toiveenikin toteutui tänä kesänä: Mökkeilin yksi lasten kanssa. Olen aina haaveillut siitä, että puolison töistä riippumatta voisin viettää lasten kanssa aikaa mökillä. Tähän asti visiotani on kuitenkin suitsittu sukulaistenkin toimesta – vilkkaat vesselimme kun eivät oppineet tottelemaan sellaisia käskyjä kuin ”ei yksin rantaan” tai ”älä kiipeä puun latvaan ilman aikuista, jos et osaa tulla sieltä alas”. Tämän loman aikana kuitenkin tuntui, että jälkikasvu oli kypsynyt sen verran, että läpäisimme riskikartoituksen.

Ulkosaaristoon en sentään vielä lähtenyt vaan suuntasimme lasten ja koiran kera sukuni järvimökille, jonne saatoin ajaa autolla pihaan. Ensimmäinen soolomökkireissuni lasten kanssa kesti neljä päivää, ja vaikka keli oli kylmä ja sateinen, lähtisin koska tahansa uudestaan. Ensi kesänä meitä ei pidättele enää mikään!

Lue myös muut jutut ulkosaaristomökkeilystä lasten kanssa:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?
• ”Minä rakastan tätä paikkaa” – ulkosaaristossa lasten kanssa
• 17 kesää ulkosaaristossa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista – ja nyt myös TikTokista!

”Minä RAKASTAN tätä paikkaa!” henkäisi nelivuotiaamme kahden saaristopäivän jälkeen. Olimme jälleen tulleet lomanviettoon mökillemme Porvoon ulkosaaristoon, lapset vuoden vanhempina ja vauhdikkaampina. Vaan miten sujui juhannus ulkosaaristossa lasten kanssa?

Yksi yli laidan – merimatka mökille

Esikoinen ei enää muistanut kumpaakaan mökkipaikkaamme viime vuodelta, mutta jotain hän sentään muisti: nimittäin yhteysaluksen ja kauppalaivan. Ne olivat tehneet vaikutuksen!

Kun mökki on ulkosaaristossa, matkakin on eräänlainen seikkailu, eikä esimerkiksi kotiinpaluu välttämättä onnistu suunnitellusti, jos keli tekee tepposet tai matkalle osuu muita yllätyksiä. Ensin ajetaan autolla lauttarantaan, missä vaihdetaan yhteysalukseen. Vajaan tunnin merimatkan jälkeen kulkupeli vaihtuu soutuveneeseen  ja lopuksi tavarat (ja lapset) täytyy vielä saada kannetuksi kallioita ylös mökkiin.

Tänä kesänä pääsimme pariin viime vuoteen verrattuna helpolla: Mukaan ei enää tarvinnut raahata vauvatavaroita, en ollut viimeisilläni raskaana ja sääkin suosi. (Kaatosateessakin on toki oma viehätyksensä – etenkin siinä vaiheessa, kun on selvitty mökin kamiinan lämpöön kuivattelemaan seuruetta ja läpimärkiä matkatavaroita.)

Suurin haaste matkassa oli rasavilli kaksikkomme, joka piti huolta siitä, että meno pysyi yllä koko yhteysalusmatkan. Sanotaan, että lauttamatkalla lapset yleensä rauhoittuvat, jopa nukahtavat, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Esikoinen sinkoili yhteysaluksella sinne tänne riehaantunut pikkuveli kintereillään ja esittäytyi kanssamatkustajille: ”Minä olen [esikoinen] ja minulla on levoton olo!”

Lopulta istuimme kuitenkin soutuveneessä, joka näytti valtavasta tavarakuormasta huolimatta lähes puolityhjältä viime vuoteen verrattuna. Esikoinen osasi jo hienosti istua soutuveneen keulassa itsekseen, mutta Mantessa oli pitelemistä: ”Jatketaan matkaa!” taaperomme vaati tuskastuneena sylissäni istumiseen.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, kunnes Pasi (koiramme) bongasi rannalla naapurin koiran ja alkoi höntyillä niin, että keikahti yli laidan. Onneksi juuri tämän varalta kaikilla lapsillamme (myös Pasilla) on kahvalliset pelastusliivit. Ei tarvinnut kuin nostaa kylvyssä käynyt koira takaisin veneeseen. Pasi oli tapahtuneesta kovin nolona ja keräili sympatiapisteitä pitkin iltaa ryhtyen hytisemään aina, kun joku sattui katsomaan.

Saaristomökille matkataan yhteysaluksella ja soutuveneellä.

Yksi yli laidan!

Verta, nokea ja jätskiä

Ulkosaaristo on rypäs saaria nimensä mukaisesti vähän kauempana mantereesta. Saarten keskellä on vehreä ja hieman suojaisampi poukama, jonka ympärille myös kyläyhteisö on aikanaan muodostunut. Meidän mökkimme sijaitsee kuitenkin vähän kauempana kyläkeskittymästä, yhden saaren karummalla merenpuoleisella kyljellä. Meistä se on ihanaa! Pienten lasten kanssa paikassa on toki omat haasteensa, muttei mene montaa vuotta, niin veljekset ovat varmasti jo ketteriä kallioilla kulkijoita.

Esikoinen on osoittautunut varsin näppäräksi menijäksi jo tänä vuonna Mante yrittäessä pysyä koko tarmollaan perässä. Vain kerran pikkuveli on keikahtanut niin, että tarvittiin pientä paikkailua. Olimme juuri saunoneet ja kävelemässä juhannuksenpuhtoisina takaisin mökkiin, kun Mante muksahti ja iski nenänsä kallioon. Verta tuli sen verran paljon, että olimme lopulta molemmat Manten kanssa punaisen tahman peitossa, ennen kuin sain pahimman vuodon tyrehtymään. Ei auttanut kuin lähteä uudelleen pesulle.

Saaristossa elää yhä kourallinen vakituisia asukkaita, joskin nykyään valtaosa asuu vähintäänkin talven muualla. Menneistä ajoista muistuttaa kuitenkin 80-luvulla lakkautettu saaristolaiskoulu, jossa paikalliset aktiivit pitävät kesäisin kahvilaa. Mökkiläisten helpotukseksi saaristossa käy muutaman kerran viikossa myös kauppalaiva, jotta ruoanhakuun ei tarvitse lähteä mantereelle kesken loman. Saariston tapoihin kuuluvat myös kauppalaivajätskit: Se kun on oikeastaan ainut tapa päästä täällä herkuttelemaan jäätelöllä. Niinpä kauppalaivalla piipahdetaan jäätelön perässä usein silloinkin, kun sinne ei ole muuta asiaa. Sen esikoinenkin muisti viime vuodesta tänne saapuessamme!

Koska roskat kuljetetaan saaristosta mantereelle, jätettä tuotetaan täällä ollessa mahdollisimman vähän ja poltetaan mahdollisuuksien mukaan. Sitä varten keskellä mökin tupaa on kamiina, jolla mökkiä myös tarpeen tullen kuivatetaan ja lämmitetään. Mante rakastui kamiinaan heti sen nähdessään – se kun on ulkopinnasta nokinen. Noella saa vängästi mustattua kädet ja maalattua sekä kasvojen sotamaalaukset että luolamaalaukset mökin lattiaan. Onneksi esikoinen otti nopeasti kunnia-asiakseen vahtia pikkuveljeään kaaminan ollessa kuuma. Vielä on palovammoilta vältytty! Palanut sormenpää saattaa tosin lopulta olla paras opetus kamiinaleikkien lopettamiseksi.

Kauppalaivapäivä on saaristossa myös jäätelöpäivä.

Ällöttäviä kaloja ja vauvan peppuja – Uuden oppimista luonnon äärellä

Luonnon äärellä ja armoilla eläminen on opettavaista – niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Kaupungissa kun monet asiat muuttuvat niin helposti itsestäänselvyyksiksi. Katselimme laiturilla lasten kanssa mereen syöksyviä tiiroja, kun niistä yksi lopulta onnistui nappamaan kalan. ”Äiti, miksi tuo lintu syö kaloja suoraan merestä?” esikoinen parahti. ”Sehän on ällöttävää!”  Seurasi kiinnostava keskustelu siitä, mistä kauppojen kalat ovat lähtöisin. En silti onnistunut houkuttelemaan esikoista vielä kanssani ongelle.

Myös ruoka täällä on ollut hieman erilaista kuin kotona kaupungissa: yksinkertaisempaa ja askeettisempaa – mutta sitäkin maistuvampaa. Siinä missä Olimme miehen kanssa erityisen innoissamme kesän ensimmäisistä, suuhun sulavista uusista perunoista, esikoinen oli epäilevämpi. ”Maista nyt, ne on pehmeitä ja sileitä kuin vauvan peppu!” mies yritti vitsailla. Mante oppi heti uuden sanan ja tietää nyt, mitä ne kattilassa olevat pyöreät keltaiset pallerot ovat. Tänäänkin syömme silliä ja ”vauvan peppuja”.

Tekeminen meiltä ei ole täällä vielä loppunut, mutta jatkuva yhdessäolo on välillä aikaansaanut nahinaa veljesten välille. ”Mante, ei saa lyödä! Minä voin mennä rikki!” on esikoinen yrittänyt ojentaa pikkuveljeään. Silti olemme kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että on ihan parasta saada viettää aikaa yhdessä, kaukana häiriötekijöistä, oman perheen kesken (tai purjeveneellä kylään saapuvien mökkivieraiden seurasta nauttien!).

”Ja minä RAKASTAN tätä paikkaa!” lisäsi esikoinen vielä aamun herättelemää merta katsellessaan. ”Täällä ollaan kuin toisessa maailmassa. Niin kuin Ruotsissa…”

”Tai Oulunkylässä!”

Saaristomökille voi tulla kylään vaikkapa purjeveneellä.

Lue myös aiemmat saaristojutut:

• Saariston lapset – lapsiperhemökkeilyä ulkosaaristossa
• Ulkosaariston uusi sukupolvi – syntyikö saariston lapsia?

Psssst. Äijä-äidin löydät Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!