Kun puoliso valmentaa työkseen – lätkäperheen viikko
0kun puoliso valmentaa työkseen
Minulta on monesti toivottu, että kertoisin, millainen on lätkäperheen viikko, eli miten mieheni työ jääkiekkovalmentajana perheemme arkea rytmittää. Kinkkistä hommasta tekee se, ettei työssä ole koskaan kahta samalla tavalla rytmittyvää viikkoa. Kausi koostuu erilaisista vaiheista, viikot eri tavoin ajoittuvista jäistä, peleistä, leireistä ja palavereista. Pudotuspelivaiheessa tulevien päivien aikatauluja tai sijaintia Suomessa ei tiedetä ennen kuin edellinen peli on ratkennut – joskus ei vielä silloinkaan.
Jutun kirjoittaminen kuitenkin kutkutteli. Siksi valitsin tässä jutussa esiteltävän viikon umpimähkään, jo ennen kuin tiesin, mitä oli tulossa.
Ja tällainen viikosta kehkeytyi…
lätkäperheen viikko:
MAANANTAI:
Herään aamulla tajuten, että alkava viikko on Manten vauvavuoden viimeinen. Herttinen sentään! Mies vie esikoisen päiväkotiin ja suuntaa sen jälkeen muutamaksi päiväksi Vierumäelle koulutettavaksi. Me lähdemme Manten kanssa uimaan. Loppupäivänkin vietämme poikkeuksellisesti kaksin, sillä isovanhemmat hakevat esikoisen tarhasta luokseen yökylään. (Mihin joutuisinkaan ilman heitä!)
Koti on yhden lapsen vajauksella kummallisen hiljainen ja olemme Manten kanssa molemmat vähän eksyksissä. Ajattelen kuitenkin hyödyntää tilaisuuden ja vien vauvan studioon kokeilemaan musiikintekoa (Mante ei lämpene idealle), sen jälkeen menemme pitkälle iltakävelylle metsään (Mante ei lämpene tällekään).
TIISTAI:
Aamu tuntuu oudon rauhalliselta, kun normaali tarhaanlähtöhäslinki puuttuu kokonaan. Koiranlenkityksen ja aamutoimien jälkeen suuntaamme Manten kanssa vauvatreffeille ja sieltä kotiuduttuamme olemmekin pian jo hakemassa esikoista päiväkodista. Jotenkin kummasti päädymme kotimatkalla Jätskiauton reitin varrelle, minkä seurauksena meillä on kotiinviemisinä valtava säkillinen jäätelöä.
Ilta seuraa tuttua kaavaa: ulkoilua, päivällinen, ulkoilua, iltapala – vähän kovennetuilla kierroksilla tosin. Se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus aina yökyläilyjen jälkeen. Kun lopulta saan iltasatujen ja laulujen saattelemana esikoisen testaamaan, miltä tyyny kuulostaa korvaa vasten, kaveri sammahtaa saman tien niille sijoilleen.
KESKIVIIKKO:
Mante herää katkonaisen yön jälkeen puoli seitsemältä, esikoinen puoli tuntia myöhemmin. Vaikka aikaa on teoriassa ruhtinaallisesti, esikoisella on ei-päivä, ja lopulta olemme päiväkodilla vasta seitsemän minuuttia ennen aamiaisen päättymistä.
Aamupäivän olemme Manten kanssa erityisen puuhakkaita: tuunailemme kotia, läpikäymme pienet vaatteet ja ulkovaatevalikoiman, valmistelemme tulevia juhlia ja vaihdamme pattereita leluihin. (Jösses sitä pattereiden määrää!) Iltapäivällä mies palaa reissusta, haemme esikoisen päiväkodista ja lähdemme koko perheen voimin ulkoiluretkelle Seurasaareen juhlistamaan yhteistä vapaailtaa.
TORSTAI:
Torstaina edessä on tylsä peruspäivä – niitäkin tarvitaan välillä. Mies vie aamulla esikoisen päiväkotiin. Me jäämme Manten kanssa kotiin pyykkäämään, kokkaamaan, leikkimään ja lukemaan.
Iltapäivällä haemme esikoisen. Sitten seuraa tuttu rimpsurampsu ulkoilua, syömistä riehumista, Pikku Kakkosta, lisää ulkoilua ja riehumista. Mies palaa töistä iltasadun alussa ja hyppää puikkoihin, että saa pienen iltahetken lasten kanssa. Sillä välin minä saan Manten synttärilahjat paketoitua.
PERJANTAI:
Mies käy viemässä esikoisen tarhaan ja palaa kotiin yläkertaan etätöihin. Samaan aikaan alakerran vauvojen määrä tuplaantuu, kun lapsuudenystävä tulee kylään tuoreimman juniorinsa kanssa. Tilaamme noutoruokaa.
Samaan aikaan kun lähden hakemaan esikoista päiväkodista, mies suuntaa hallille työpäivää jatkamaan. Käyn lasten kanssa kaupassa ja tajuan kassalla ruokakuormamme olevan melkoinen kävellen kotiin kannettavaksi. Parin kilometrin kotimatka nostaa hien pintaan. Päivällisen jälkeen lähdemme vielä metsään syömään puolukoita, koirakin saa samalla iltalenkin. Mies palaa kotiin iltapesujen alkaessa.
LAUANTAI:
Lauantaiaamuissa on luksusta, sillä ennen miehen töihinlähtöä ehdin käydä tennistreeneissä. Tänään miehen peli alkaa vielä normaalia myöhemmin, joten päätämme repäistä: Lähdemme käymään koko perheen voimin Matin syysmarkkinoilla ja heitämme miehen sen jälkeen töihin. Markkinahumu tekee iloiseksi – se on tervetullut tuulahdus menneestä maailmasta! Ihmettelemme paloautoja, alpakoita ja poneja, herkuttelemme muurinpohjaletuilla ja ostamme saaristolaisleivän. Kun auton takapenkiltä alkaa kuulua kuorsaus, kaivamme miehen kanssa termarin esiin ja juomme rauhan treffikahvit parkkipaikalla.
Ilta on riehakas ja keppostentäyteinen. Esikoinen kehittelee kujeita liukuhihnalta, Mante seuraa isoveljen esimerkkiä, ja minä yritän selviytyä parhaani mukaan. Kun lapset lopulta puoli kymmenen jälkeen nukahtavat, olen sooloillasta aivan kuitti.
SUNNUNTAI:
Juhlapäivä valkenee aurinkoisena, valonsäteet työntyvät sälekaihdinten väleistä makuuhuoneeseen. Manten yö on ollut levoton. Olen nukkunut pari kokonaista tuntia. Koko perhe on silti hyvällä tuulella. Tänään juhlimme 1-vuotiasta vauvaamme isovanhempien ja kummien voimin. Miehelläkin on vapaapäivä. Mante ottaa onnittelulaulun vastaan polleana ja hymyillen. On vaikea kuvitella, että vielä jokunen kuukausi sitten ”Paljon onnea vaan” oli vauvastamme pelottavinta maailmassa ja sai hänet aina itkemään.
Vaikka juhlavalmisteluissa on yritetty mennä helpoimman kautta, on aamupäivä yhtä härdelliä. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, esikoinen käy ylikierroksilla. Lopulta kakku ja Mantelle tehty hedelmäriikinkukko ovat pöydässä, ja isäntäväellä on vaatetta yllään – vieraatkin ovat odottaneet alakerrassa vasta vartin. Tuntuu uskomattomalta, että meillä on juhlat: niin paljon tärkeitä ihmisiä ympärillä samaan aikaan! Edellisen kerran olemme päässeet juhlimaan kunnolla esikoisen 1-vuotissynttäreitä. Manten ristiäisetkin järjestimme minikokoonpanolla.
Kun vieraat ovat lähteneet, esikoinen tuumaa, että juhlat olisivat kyllä saaneet jatkua pidempäänkin. Päivänsankari vaikuttaa tyytyväiseltä saamaansa huomioon ja humuun ympärillään. Ennen iltatoimia käymme vielä yhdessä lenkittämässä koiran. Sen jälkeen menee vielä pari tuntia ennen kuin lapset rauhoittuvat ja nukahtavat. On ollut jännittävä päivä! Omakin mieli käy ylikierroksilla vielä nukkumaanmennessä. Viikko on imenyt mehut, keho makaa paikallaan kaikkensa antaneena, mutta silti illan viimeinen ajatus ennen nukahtamista on, miten paljon rakastankaan unessa tuhisevia tillintalluraisia ympärilläni.
Kannattaako vauvauinnista maksaa?
Ensikylvyn jälkeen oli päivänselvää, että vesi on esikoisen elementti. Kylpy avasi hänelle uuden riemastuttavan maailman, jossa ainoa itkunaihe oli kylpyhetken päättyminen. Niinpä päätimme viedä esikoisemme jo nelikuisena vauvauintiin.
Vauvauimarista vesipedoksi
Olimme kuulleet tarinoita arki-iltojen ruuhkaisista altaista ja ohjaajista, jotka eivät ehtineet tunnin aikana edes kaikkien luo. Kokemuksemme oli kuitenkin aivan päinvastainen. Osittain se johtui varmasti tuurista, osittain elämänrytmistämme: Kävimme uinnissa arkiaamupäivisin, ennen miehen töihinlähtöä, jolloin ryhmät olivat pieniä ja tunnelma rauhallinen. Ohjaajammekin oli huikea: valoisan valloittava, rautainen ammattilainen – oikea vauvojenhurmaaja!
Esikoinen viihtyi heti myös altaassa. Hän oppi sukeltamaan, liukumaan pää edellä vesiliukumäestä, hyppimään altaanreunalta, polskimaan ja puhaltamaan veteen. Jatkoimme harrastusta, kunnes korona sulki Suomen, ja sen jälkeen uimme aina mahdollisuuksien mukaan: kesäisin luonnonvesissä, muina vuodenaikoina uimahallissa tai yksityisillä allasvuoroilla. Tänä kesänä kolmevuotiaamme oppi uimaan mökkirannassa käsikellukkeilla ja ilmoitti haluavansa uimakouluun: ”Minusta tulee uimari!”
Saako rahalle vastinetta?
Vauvauinti on harrastuksena melko kallis, minkä vuoksi on ymmärrettävää, että moni epäröi sen aloittamista. Mutta miten on asian laita, kannattaako vauvauinnista maksaa?
Minun mielestäni KYLLÄ – kunhan saa osaavan ohjaajan ja pääsee ryhmään, jossa annetut lupaukset sisällöistä myös toteutuvat. Laadukas vauvauintitoiminta tutustuttaa vauvan veteen, jolloin monet arkiset asiat suihkussa käymisestä hiustenpesuun helpottuvat. Hyvin nopeasti taaperoille aletaan opettaa myös turvallista toimimista vedessä, mikä voi joskus tiukassa paikassa pelastaa. Ja kun uimisen alkeita on harjoiteltu huomaamatta vedessä leikkien, uimataitokin alkaa kehittyä kuin itsestään.
Vauvauinti on hyvä lahja
Molemmat lapsemme ovat saaneet vauvauintiharrastuksensa lahjaksi. Vaikka Manten kohdalla olisimmekin osanneet tehdä harjoituksia omin päin, päädyimme kuitenkin toivomaan harrastusta ristiäisten kimppalahjaksi. Totesimme, että yhteinen ohjattu tekeminen ja vauvauintiin soveltuvat olosuhteet ovat arjen luksusta, jota toivomme mieluummin kuin tavaraa.
Manten oli tarkoitus aloittaa vauvauinti esikoisen tavoin nelikuisena, mutta vallitsevan koronatilanteen vuoksi uinnit eivät koskaan alkaneet. Onneksi seurat ryhtyivät tarjoamaan perheille tilojaan käyttöön yksityisvuorojen muodossa. Talven ja kevään hyödynsimme niitä totuttaaksemme kuopuksemmekin veteen ja sukeltamiseen.
Viikko sitten alkoi lopulta myös Manten virallinen, viikottainen uintiharrastus. Toisin kuin isoveljensä, hän ei sähköisty, riemastu ja riehaannu vedestä vaan tarkkailee ilme värähtämättä ympäristöään palloja syliinsä haalien. Tänään tehty ensimmäinen sukelluskaan ei hetkauttanut pikkuherraa suuntaan tai toiseen. Ja niin saa ollakin! Lapsistamme ei tarvitse tulla vimmaisia vesipetoja tai uutteria uimareita. Riittää, ettei vesi myöhemminkään rajoita heidän elämäänsä.
Lue myös:
Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista , Facebookista – ja nyt myös TikTokista!