”Onpas hauska päästä kanssasi teatteriin”, tokaisin esikoiselle junaa odottaessamme. Olimme matkalla katsomaan näytelmää, ensimmäistä kertaa yhdessä. ”Tiesitkö, että minäkin teen töissä teatteria?”
”Etkä tee! Hassu äiti!” esikoinen kiljaisi. ”Sinä pelaat töissä tennistä.”

ensimmäistä kertaa teatterissa

Takertumatta siihen, miksi esikoisemme kuvittelee äitinsä olevan tennisammattilainen, meillä oli viikonloppuna ikimuistoinen retki: Hyppäsimme junaan ja kävimme ensimmäistä kertaa yhdessä teatterissa. Esitykseksi valikoitui Kansallisteatterin Hölmölän joulu, joka vaikutti sopivan helpolta ensikokemukseksi.

Esikoisen malttamaton odotus alkoi jo pari päivää ennen h-hetkeä. Olisi kiva päästä teatteriin (mitä se sitten ikinä tarkoittikaan), ja mikä tärkeintä, paikan päälle matkustettaisiin junalla. Junamatka täyttikin odotukset ja perillä esikoinen ryhtyi etsiskelemään ”linnan näköistä taloa”, niin kuin olin teatteria kuvaillut. ”Tuossa se linna on”, esikoinen totesi kohteen löydyttyä. ”Mutta siellä ei asu kuningasta vaan se on näyttelijöiden työpaikka.”

Perillä Hölmölän ukko oli meitä vastaanottamassa. Kävelimme muun joukkion vanavedessä ukon ohjeistamaan suuntaan, kunnes esikoinen alkoi huutaa: ”Ei äiti, mennään takaisin. Minä olisin halunnut tervehtiä!” Ja niin me palasimme takaisin Hölmölän ukon luo ja esikoinen selosti tälle junamatkan ja bongaamiensa ratikoiden lukumäärän.

nauruhermoja kutitteleva lastennäytelmä

Esitys oli ohjattu Kansallisteatterin ison salin lämpiöön, mikä sopikin paikkana hyvin pikkuväelle. Yleisössä istui lapsia parivuotiaista taaperoista pikkukoululaisiin, ja pienimmätkin jaksoivat istua hienosti aloillaan koko puolituntisen esityksen. Esikoinen istui tuolillaan ensimmäisen vartin ja ryhtyi sitten kiipeilemään vuoroin syliini, vuoroin hyppimään takaisin penkilleen.

Vaikutuksen näytelmä tuntui kuitenkin tehneen ikiliikkujaamme, sillä hän uudelleenesitti siitä kohtauksia illalla nukkumaanmenon yhteydessä. Muutenkin tarina kutitteli koko seurueemme nauruhermoja: vitsejä riitti kaikenikäisten makuun. Meillä viljeltiin loppupäivän ajan ahkerasti myös näytelmän lopetuskaneettia: ”Muistakaa hölmöillä!”

Hölmölän joulussa lavalla nähdään Ella Pyhältä ja Helena Vierikko

hölmöläinen ilmestyy iltatoimille

Esityksen jälkeen yritin kysellä esikoiselta, mitä hän näytelmästä piti, mutta kolmevuotiaamme oli liian tohkeissaan kaikesta ympärillä tapahtuvasta: ”Katso äiti, ratikka! Ja bussi! Ja toinen ratikka! Ja tonttu! Se vilkutti minulle.” Ja totta tosiaan, me näimme tonttuja. Ne olivat arvatenkin valmistautumassa iltapäivän suureen showhon: joulukadun valojen sytytykseen. Sen verran sain kuitenkin selville, että kivointa esityksessä oli se, kun sai nostaa käden ylös – ja se kun hölmöläiset olivat niin hassuja.

Iltatoimien yhteydessä alkoi tapahtua. Esikoinen ilmestyi yhtäkkiä pää paidan sisään vedettynä koikkelehtimaan makuuhuoneeseen: ”Katso äiti, minä olen hölmöläinen!” Muitakin esityksessä nähtyjä juttuja oli hauska kokeilla itse. Yritimme muun muassa tyhjentää järven ja syödä kaloja, jotka olivat liian isoja suuhunpantaviksi.

Iltalaulun jälkeen esikoisen sängystä kuului vielä: ”Äiti, minä rakastan sinua. Oli kivaa olla tänään teatterissa. Mennään toistekin, mutta ei tänään. Huomenna vaikka.”

Aikamoinen äiti-poika -päivä!

Teatteriretken lomassa ehdimme käydä katsastamassa myös Stockan jouluikkunan

Lue myös:

• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Koronavauva kulttuurin äärellä – Mante vauvojen taidetuokiossa

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!

Äijä-äidin tarina alkoi tasan vuosi sitten. Tänään on siis blogini yksivuotissyntymäpäivä. Se on hyvä syy kerrata, mitä kaikkea matkan varrella on tapahtunut.

Mikä ihmeen Äijä-äiti?

Minusta tuli äiti keväällä 2018.
Suuri unelma toteutui, vuosien odotuksen jälkeen.

Äijä-äiti puolestaan syntyi, kun esikoisemme alkoi puhua. En ollutkaan äiti, vaan äijä. Jos joku erehtyi kysymään esikoiselta jotain äidistä, hän korjasi nopeasti: ”Ei äiti. Äijä.” Puolentoista vuoden aikana tittelini tuli tutuksi niin sukujuhlissa kuin päiväkodin pihalla, ja totuin siihen itsekin niin hyvin, että kun esikoinen eräänä päivänä kutsuikin minua äidiksi, ryystin siskonmakkarakeiton väärään kurkkuun.

Nykyisin olen esikoiselle ihan vaan äiti. Mutta jos joku sattuu kysymään häneltä nimeäni, vastaus on: ”Äijä. Ja Meri-Maaria.”

Jos joku sattuu kysymään esikoiselta nimeäni, vastaus on: ”Äijä. Ja Meri-Maaria.”

ilotushoitoa ryppyotsaisuuteen

Esikoisen synnyttyä rakas harrastukseni, laulunteko, tarjosi arvokasta vastapainoa äitinä olemiseen. Seesteisinä päiväunihetkinä syntyi esikoisalbumi, omaa aikaa vietin keikkaillen ja koronan kurimuksessa keksimme kitaristini kanssa Keikat parvekkeiden alla.

Toinen lapsemme Mante syntyi syksyllä 2020 pandemian hiljentämään Helsinkiin. Vauvavuosi oli hyvin erilainen kuin esikoisen kanssa – virikkeetön ja valvomisentäyteinen, kiitos koronan ja pahan koliikin.

Musiikinteko osoittautui yhtälössä mahdottomaksi, mutta jotakin omaa tekemistä oli keksittävä – ilotushoitoa ryppyotsaisuuteen! Niinpä turvauduin toiseen rakkaaseen harrastukseen, kirjoittamiseen. Keksin tarjoutua lehtiin kolumnististiksi, lähetin tekstinäytteet ja jäin toiveikkaana odottelemaan.

Palaute kuitenkin paljasti työnhakutapani olevan esihistorialliselta ajalta: Ensin pitäisi olla brändi ja valmis yleisö, vasta sitten havitella kirjoittajan töitä. ”No sitten luot sen brändin”, mies lohdutteli. Ja niin ajatus blogista sai alkunsa.

Palaute oli karu: Ensin pitäisi olla brändi ja valmis yleisö, vasta sitten havitella kirjoittajan töitä.

Amatööri some-maailmassa

Äijä-äidin blogi oli ollut olemassa vain kuukauden, kun se valittiin mukaan Perhekuplan bloggaajayhteisöön. Kun Perhekuplan tarina tuli päätökseen, blogilleni tarjottiin mahdollisuutta siirtyä Vaikuttajamedialle. Tartuin tarjoukseen.

Merkittävin oivallus yhteisöjen ohjauksessa oli se, ettei bloggaaminen tarkoita enää nykyään pelkkää kirjoittamista, vaan monipuolista toimimista myös sosiaalisessa mediassa. Joulukuussa perustinkin blogin rinnalle Instagram-tilin. En ollut koskaan ollut kovin aktiivinen käyttämään Facebookin ja Instagramin kaltaisia sovelluksia. Ne olivat olleet pakollinen paha (ja suurin osaamattomuusalueeni) teatterin ja musiikin parissa työskennellessä, samoin kuin oman tekemisen markkinointi sosiaalisessa mediassa.

Yhteisöjen tarjoamat koulutukset ja vinkit kuitenkin auttoivat alkuun. Alkukankeuden jälkeen Instagram alkoi tuntua jopa hauskalta työkalulta, kun tajusin, että siellä voin tehdä omia lempijuttujani: näytellä reelseissä, leikkiä sanoilla, tarinoilla ja laulusovituksilla tai naureskella arjen tarjoamalle tilannekomiikalle yhdessä muiden kanssa. (Ensimmäisen reelsini voit katsoa TÄÄLTÄ.) Raskaatkin päivät muuttuivat kepeämmiksi, kun niiden kustannuksella heittäytyi hupsuttelemaan. Nykyisin Äijä-äidin Insta-tilin slogan kuuluukin: ”LUE, LIIKU, LEIKI & LUO”.

Nykyisin Äijä-äidin Instagram-tilin slogan kuuluu: ”LUE, LIIKU, LEIKI & LUO”.

mitä seuraavaksi?

Äijä-äiti on tullut jäädäkseen. Blogin ja Instagramin yhdistelmä on muovautunut henkilökohtaiseksi leikkikehäkseni, jossa saan vapaasti temmeltää, olla oma hoopo itseni, yhdistellä osaamisalueitani ja päästää luovuuteni lentoon. Saan olla Mante-vauvan kanssa kotona vielä ensi kesään, ja sen jälkeen on kiinnostava nähdä, miten leipätyöhön paluu Äijä-äitiä muovaa.

Ennen töihin palaamista toivoisin saavani vuosia työn alla olleen nuortenromaani-käsikirjoituksen valmiiksi. Sen lisäksi toivon musiikin jossain vaiheessa taas palaavan luokseni niin, että uusilla lauluilla olisi tilaa syntyä. Ja tietysti toivon, että saisin jäljelläolevina kotikuukausina nauttia vähemmän eristyneestä hoitovapaa-ajasta ja viedä Mantea näkemään ja kokemaan asioita.

Äijä-äiti on tullut jäädäkseen. Temmellyskentästäni en enää luovu, kun sellainen on sattunut syntymään.

Kysyin myös teiltä seuraajiltani, mitä asioita Äijä-äidin repertuaarissa pitäisi tulevaisuudessa vaalia ja vahvistaa. Vastauksia tuli yllättävän paljon. Tässä poimintoja:

• ”Sun stooreista tulee aina niin hyvä mieli, vaikka itellä ois huono päivä! :)”
• ”Mulle on jäänyt mieleen sun upea asenne ihan kaikkeen! ?”
• ”Sun stoorit on aina niin TOTTA!”
• ”Huumorisi ja tilannekomiikkasi uppoavat.”
• ”Niin samaistuttavaa sähellystä ja kohellusta.”
• ”Rakastan esikoisen sutkautuksia! Niin sanavalmis lapsi!”
• ”Musta huumori ❤”
• ”Stoorit, kommelluksista ja sanataituruus”
• ”Reelsit!!!!!!!”
• ”Parasta on se, kun vaan laitat kameran pyörimään ja tapahtuu suunnittelematonta kohellusta ja sähellystä , johon on helppo samaistua.”
• ”Positiivinen suhtautuminen kaikkeen eteentulevaan auttaa itseäkin uskomaan omaan selviytymiseen.”
• Iloista, positiivista, arvokasta vertaistukea!”
• ”Positiivinen asenne ihastuttaa ❤”
• ”Rakastan teidän tilannekomiikkaa!”
• ”Mieleen on jäänyt ainakin teidän kesäiset mökkireissut saareen aktiivisen isoveljen ja touhukkaan vauvan kanssa. Syke nousee pelkästä ajatuksesta moisesta ’lomasta’ ?”
• Sulla on uskomattomasti energiaa puuhailla kaikenlaista muksujen kanssa, ilmeisen univajeisena ?❤”

Kiitos teille upeat seuraajani ensimmäisestä yhteisestä vuodesta! Äijä-äiti jatkaa ilotushoitoja ryppyotsaisuutta vastaan myös tulevana vuonna. Kohti uusia seikkailuja sekoiluja…

Lue myös:

• Melkein tavallinen perhe
• Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä
• Kun puoliso valmentaa työkseen – lätkäperheen viikko
• Esikoinen esittelee perheen 2.0

Psssst. Äijä-äidin löydät myös Instagramista ja Facebookista!