Hae
Äijä-äiti

Koronavauva kulttuurin äärellä: Mante Vauvojen taidetuokiossa

Eilen koitti odotettu hetki: Koronavauvamme Mante pääsi ensimmäiselle kulttuuriretkelleen ilman isoveljeä. Kohteena oli Oopperatalolla järjestettävä Vauvojen taidetuokio, jonka aiheena oli Joutsenlampi-baletti.

Oopperan taidetuokiot olivat meille tuttuja jo esikoisen vauva-ajoilta. Kahdesti vuodessa järjestettävissä, laadukkaasti toteutetuissa ja ILMAISISSA kulttuuripuolituntisissa vauvat pääsevät ihmettelemään soittimia ja tanssin taikaa erikseen valitun baletin tarinaan kytkettynä. Tuokiot ovat niin suosittuja, että ilmoittautumispäivänä on syytä olla linjoilla heti niiden avautuessa, jotta varmistaa itselleen paikan.

Vauvojen taidetuokio Oopperatalolla oli Manten ensimmäinen kulttuuripläjäys

Koronan vuoksi tämä oli ensimmäinen kerta Manten syntymän jälkeen, kun taidetuokio pystyttiin järjestämään. Jo Oopperatalon aulassa Mante riemastui ikätovereiden lauman nähdessään ja kun salin ovet avattiin hän paineli sisään ihmisvirran mukana – ei siinä ehtinyt äitiä odotella.

Ensimmäisten minuuttien aikana Mante meinasi sitten jo hermostua: Istumaanko tänne vain tultiinkin?! Mutta sitten alkoi tapahtua. Huilun ääni lumosi pikkutaaperon niin tyystin, että joutsenprinsessaa esittävä balleriinakin jäi kakkoseksi. (Hänellä oli kyllä oma fanijoukkonsa.) Välillä tanssittiin, laulettiin, soitettiin, leikittiin huiveilla ja höyhenillä – ja aina huilunlurituksen alkaessa Mante lumoutui siitä uudelleen.

Paras tapa päättää taidetuokio on tietenkin kähveltää kaikki rytmimunat itselleen!

Puolituntinen meni nopeasti, mutta sen jälkeen sai vielä hetken omin päin leikkiä rekvisiitalla ja poseerata kännykkäkamerat kädessä suihkiville aikuisille. Mante ja seuraneidiksi lähtenyt kamuvauva tiesivät heti, miten vapaan hetkensä käyttäisivät. He viipottivat arkulle, jonne tuokion aikana käytetyt rytmimunat oli piilotettu ja omivat ne kaikki itselleen.

Mikä olisikaan hauskempi tapa päättää onnistunut taidetuokio kuin kymmenen rytmimunan soittaminen yhtä aikaa!

Lue myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *